torstaina, syyskuuta 30, 2004

Pim! Nää oot räppäriankka

Ainakin lukijoille nrot 1 ja 2 tiedoksi: lihani oleskelee Oulussa pari päivää ja palannen viikonlopun varhaisessa vaiheessa vahvistettuna etelän agentillamme.

Kyllä. Elukka itse vierailee Rollossa tulevana viikendinä. Joten eiköhän lets. Ja silleen.

Niille kahdelle lukijalle, jotka eivät noista tiedonjyvistä mitään kostu, huomauttaisin, että kannattaa ehdottomasti hankkia käsiinsä Aku Ankka -albumi, joka on käännetty Oulun murteelle. Muistaakseni otsake on "Avojalkanen Ankka". Hämärän kirjallisuuspalsta antaa eepokselle kuusi tähteä ja "hyvä ostos"-leiman.

Muistakaa: tolovanat talavela tuluvia pelekää.

tiistaina, syyskuuta 28, 2004

Hautausmaan haamuja 1

Hämärän länkytyksen tiistaina ilmestyvä sunnuntaisarja Hautausmaan haamuja käynnistyy kaikkien b-sarjojen tapaan todellisella rimanalituksella lupaavan prologin jälkeen jättäen pyhän lukijakolminaisuutensa (1. 2. ja 3.) kitumaan apatiassa ja toivomaan, että taso paranisi heti pian kolmannen tuotantokauden jälkeen, sillä Haamujen ohjelmapaikalla kun ei ilmesty yhtään mitään vaihtoehtoista ja liikahtaminen näytön äärestä olisi tietenkin rasittavaa.

Hautausmaan haamut -sarja kilpailee katsojista siis verissä päin mm. omalla irc-kanavalla ainoana läsnäolijana idlaamisen, Frontal Assaultin tissienpyörittelyn ja Päivän TP -peukunkynsien selaamisen kanssa. Kova on kisa, mutta teemme parhaamme.

Hauta: Mediaopiskelijaksi Lapin yliopistoon
Mainoksen tilaaja: Lapin yliopisto / Taiteiden tiedekunta
Media: City-lehti 1/1 sivu
Kuolinsyy: "Tää voi olla ehkä vähän liikaa"
Linkki: ei linkkiä, sori (ehkä myöhemmin)

Taustatilanne: Muutamaa tuntia ennen aineiston toimitusajankohtaa saamme toimeksiannon tutulta yliopiston henkilöltä. Kyseessä on opiskelijoiden rekrytointimainos mediakulttuurin koulutusohjelmaan. Mainos saa briefin mukaan olla humoristinen, kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Lupaamme "katsoa mitä voimme tehdä". Huom. mediana siis City.

Mainoksen kuvaus: Kuvassa on bikineihin pukeutunut naishenkilö. Kuva on rajattu kaulasta alaspäin, noin napaan saakka. Alla on teksti:

Lapin yliopiston mediaopiskelijoilla on tunnetusti isot tiedot.


Teksti jatkui: Kiinnostaako viesti itsessään vai tapa millä se välitetään? Lapin yliopistossa voit opiskella audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmassa... jne.

AD:n perustelut: "Siis, tää ottaa niinku kantaa tähän mediaan. Siis, että jos nyt halutaan sellasta jengiä opiskelemaan, jotka tän tajuu. Niinku että tässä nyt on näitä tasoja. Ei tää mitenkään oo naista halventava. Me tykätään naisista. "

Asiakkaan tuomio: "Ei tätä voi tehdä. Ei millään."

Lopputulos: Ei tehty. Lopullisen mainoksen teki toimiston web-puolen konseptisuunnittelija myöhään illalla, paria tuntia aineiston toimitusajankohdan jälkeen. Tuli huono. Julkaistiin. Tehoa ei kai mitattu. Ketään ei kai kiinnostanut.

R.I.P

maanantaina, syyskuuta 27, 2004

Naisten kiima

Turhuuden markkinoiden polkiessa jälleen tyhjää ja bloggaajasankari Benropenkin hoitaessa ahdistustaan saunalla, oluella ja hypnoosilla Hämärä keskittyy tällä kertaa pohjoisten kansojen pariutumiskäyttäytymiseen.

Täällä Lapissa tunnetaan otsikon mukainen ilmiö, joka yleensä sijoittuu ihmiseläimen vuosikierrossa kevättalveen. Olen joskus mietiskellyt tätä kummallisuutta, koska yleisesti ottaen inehmon lisääntyminen on hyvä hoitaa kesällä, jotta jälkikasvu syntyisi sitten keväällä kun ilmat ovat jo lämpimämmät ja ruokaa taas saa. Ehkä Lapin naisten lisääntymisestä huolehtiva aliohjelmisto on ottanut tässä huomioon lyhyen kasvukauden aiheuttamat kiireet ja pyrkii hoitamaan homman ns. kotaan ennen kuin urokset karkaavat viideksi kuukaudeksi metsästämään suuria metsässä asuvia eläimiä ja patoamaan lohijokia sadan päivän matkojen päähän.

Tässä muutamana syksynä olen kuitenkin pannut merkille vastaavan ilmiön ajankohtaistuvan myös tässä lumen tulon kynnyksellä. Suureen Pitkittäistutkimukseeni Elämästä Kaamoksesta Ja Kaikesta kuuluvissa koe- ja kontrolliryhmissä on viime aikoina tapahtunut selvää syysaktivoitumista, jonka puuttumista olen aiemmin kummastellut. Kummastelun syy on lähinnä ollut hypoteesini vielä syksyllä vaille uroksen sitouttamisesta saatavissa olevaa turvallisuutta kymmenmetristä lumikinosta ja sataa pakkasastetta vastaan jääneiden naaraiden aktivoitumisesta ensimmäisten yöpakkasten aikaan. Mutta nyt näyttäisi vahvasti siltä, että puuttuva aktivoituminen onkin ollut olemassa kaiken aikaa, mutta tarkasteluvälin lyhyyden aiheuttama tilastoharha on rassanut tutkimuksen aineistoa.

Aaaaivan selkeästi huomaankin nyt, esimerkiksi tätä aineistoa tarkastellessani, että syyskiiman lisääntyminen parina viime vuonna korreloi hienosti talvien keskilämpötilan kanssa. Nyt kun takana on kymmenkunta toinen toistaan leudompaa talvea, parhaan lisääntymiskykyisyytensä tänä aikana saavuttaneet naaraat tietenkin valmistautuvat nyt tilastojen valossa todennäköiseen infernaaliseen pakkastalveen, jonka läpi pystyvät hengissä selviytymään vain ne yksilöt, joilla rasvaista kalaa on pataan panna ja joiden lisääntymisyksikön urososapuoli on onnistunut kaatamaan paljon karvaisia eläimiä lämmittäviksi nahoiksi jurtan nukkumatilaan. Lisäksi kantavaksi hankkiutuminen juuri nyt ei välttämättä ole paha idea, sillä jos ja kun paha pakkastalvi tulee, ei ulos juuri ole asiaa vaan naaraan sopii köllötellä sisätiloissa.

Tietysti uroksen lisääntymisen kannalta tämä on kyseenalaista. Naaraan seuraavan kasvukauden työkyky nimittäin on vähän niin ja näin, jälkikasvu syntyy pahimmassa tapauksessa seuraavana syksynä, joka tuo mukanaan huonommat selviytymismahdollisuudet.

Ehkä juuri ajoitusmuuttujien vuoksi uroksenkin lienee syytä joko pyrkiä saattamaan naaras kantavaksi mahdollisimman nopeasti näin talven kynnyksellä tai sitten odottaa vain kylmästi kevättä, jolloin vielä pienellä viivyttelyllä, esim. juuri pyyntikiireisiin vedoten, voi taktikoida kuolemattomien geeniensä seuraavien kantajien maailmaantulon tuonne huhtikuun paikkeille.

Odotan innolla seuraavia hää-, varpajais-, ristijäis- yms. pariutumisjärjestelyihin liittyviä kutsuja.

Kevättähän näillä seuduilla aletaan odotella heti siinä toukokuun lopun jälkeen.

perjantaina, syyskuuta 24, 2004

Liha

Tänään matkustan paikalliseen blogimiittiin teollisuuskylään. Tai ei se itse asiassa mikään miitti ole. Kunhan osoitin mieltäni, kun täältä pohjoisesta ei helposti lähdetä yleensäkään mihinkään kaikkien kivojen netti-ihmisten tilaisuuksiin, joissa on kaikilla varmaankin mukavaa. Kyseessä on siis tällä kertaa tupaantulijaistilaisuus sekä läksiäiset, joihin minua ei kai alun perin edes pyydetty, mutta aion rasittaa ihmisiä joka tapauksessa ns. seurallani.

Sitä ennen kuuntelen kyllä vielä kerran Multimediakonsulttien hienon kappaleen Joku vitun mainostoimisto.

Kiitokset linkistä blogille nimeltä Roklintu.

Benrope

Benrope. Hei Benrope!
Benrope, sua ahdistaa? Ja taas sua ahdistaa.
Ja taas, Benrope.
Ahdistaa.
Benrope, joka jumalan päivä sua vaan ahdistaa, vaikka ahdistuksen aiheet alkavat pikku hiljaa olla aika ahdistavan vähissä. Eikö, Benrope, ahdistakin se mahdollisuus, että joku päivä et enää keksi mikä ahdistaisi?

Vaikka, Benrope, kyllä sinä sen keksit. Taas huomenna. Eilen, toissapäivänä ja sitä ennen ja niin kuan kuin blogissasi päiväyksiä riittää, sua on vaan ahdistanut. Jos tiessä on kuoppia, sua ahdistaa, jos taas sitä korjataan, tietyö ahdistaa.

Ikkunat. Vessanpöntön jarrutusjäljet. Loistavaa.

Sä, Benrope, sä se vaan kyllä olet eri etevä löytämään ahdistusta. Minäkään en pystyisi tuohon, vaikka olen koko paikallisen neganega-yhdistyksen pj ja suurvisiiri. En millään. Vaikka kuinka yrittäisin.

Sen sijaan täällä Hämärässä, mä ja toi meidän graafikko, me ollaan Benrope susta aidosti huolissamme. Meitä ahdistaa, Benrope.

Ahdistaa.

Siksi me päätettiin Benrope tehdä asialle jotakin. Me tilattiin sulle, Benrope, 20 minuutin mittainen positiivisuusvalmennus yritysjohdon konsultti Timo Ylä-Soininmäeltä. Alkajaisiksi sä, Benrope, voit tutustua Timon teksteihin täällä.

Sitten, Benrope. Sitten sä otat puhelimen ja soitat Timolle numeroon 044 0800 464 ja juttelet Timon kanssa. Se ei maksa sulle, Benrope, mitään. Ei yhtään mitään. Numero ei ole maksullinen ja kai sulla, Benrope, on sen verran varaa, että normaalin matkapuhelin- tai paikallisverkkomaksun voit maksaa?

Sen lisäksi et menetä mitään.

Paitsi ehkä ahdistuksesi.


Turkka soittaa

Huomenta lapset. Sedällä on vähän krapula, mutta jos olette oikein hiljaa, niin setä voi kertoa hauskan jutun.

Minulla, kuten kaikilla, on matkapuhelin. Se on vanha, Nokian valmistama ja harmaa. Enkä oikeasti muista sen sitä tyyppinumeroa, vaikka minulla on ollut se jo vuosia. Joka tapauksessa, olen huomannut että konvergenssi, tuo mediakulttuurimme hilpeä vipeltäjä, pätee sellaisessa diversifikaatiokehityskontekstissa, jota tuskin onnistui ennakoimaan edes Jari "näin-puhui" Sarasvuo.

Homman nimi on nimittäin se, ettei ihmisillä enää ole kelloja. Ainakaan herätyskelloja. Vaan kännykkä on ne korvannut. Tällaista välinekäyttäytymisen muutosta on aina hauska miettiä. Kiinnostaisi tietää, onko esimerkiksi sellaisilla paikkasidonnaisuutta vastaan saarnanneilla nomadisedillä, kuten vaikkapa Sampalla ollut ennen herätyskello. Ja jos, niin millainen? Veikkaan, ettei ole enää. Menikö Sam oikein? Kerro meille kellostasi, niin saat palkinnoksi punaisen patakinttaan. Kaappini on täynnä niitä. Eikä tämä ole vitsi, lähetän kinttaan oikeasti heti kun kommentoit länkytystäni.

Aisaan. Tässä vaihessa teidän on hyvä tietää että erään työtoverini nimi on Turkka. Got that? Okei, eipä vähä mitään. Kun vekkarini korvannut länkytin siis aamulla pimahtaa piippaamaan, ilmestyy sen näyttöön tekstiä. Unisissa aivoissa piippauksen ero puhelimen soittoäänestä ei haittaa, ehdollistunut aivoparka kun näemmä tulkitsee kaiken piippaavan ääniaineksen puhelimen soinniksi ja alkaa välittömästi erittää sellaisia välittäjäaineita jotka yleensä liittyvät epämiellyttävistä asioista selviytymiseen ja stressiin. Samalla käynnistyy aivojen vitutuskoneisto.

Kun tämä yhdistetään puolitiedottomassa mielessä tekstiin TORKKU, tulee aivoihin viesti: Turkka soittaa. Tästä puolestaan käynnistyy ajatuskuvio, joka kulkee suurin piirtein näin: Mitähän vittua se nyt tähän aikaan soittaa. En kyllä vastaa. Perkele, ei se meinaa lopettaa. Nyt kyllä lyön sille luurin korvaan. Tässä vaiheessa painetaan puhelimen navi-näppäntä, joka toimittaa siis tilanteessa torkku- elikkä snooze-kytkimen virkaa. Kuusi minuuttia (en tiedä miten puhelimestani asetetaan pitempi torkkumisaika, olisi hienoa jos se olisi vaikkapa kymmenenkin minuuttia) myöhemmin aivot viestittävät: Turkka soittaa. Voi vittu, eikö sille saatanan paskagraafikolle mene mikään koskaan jakeluun. En kyllä vastaa. Ei se jumalauta luovuta. Lyön kyllä luurin korvaan. Tätä jatkuu aikansa.

Lopulta, jos päivä on hyvä, herään.

Joskus olen aamulla huomannut vastaavani "Turkalle" ja ihmetellyt miksi mies ei sano mitään. Siitähän välittäjäaineet tietysti vasta riemastuvat. Huonon päivän aamuna toimistolla kaikesta tästä autuaan tietämätön Turkka kummastelnee, miksi copy (taas) tänään mulkoilee niin vihaisesti.





torstaina, syyskuuta 23, 2004

Nokian kissa

Edelliseen liittyen, jos jompikumpi lukijoistani tai sitten herra nro.3 tietää mistä löytyisi se Nokian kännykkämainos, jossa kissa tarttuu tuulettimeen, niin sen voisin katsella uudelleen. Aiemmassa työpaikassani minulla oli se koneella, mutta sinnepä jäi. Muuta ei olekaan vielä tullut ikävä.

Harmi muuten, että täällä pohjolassa ei ole muita luonnonvaraisia kissaeläimiä kuin ilves, eikä niitäkään ikinä näe.

Hautausmaan haamuja: Prologi

Joskus asiat eivät mene niin kuin pitäisi. Itse asiassa, asiat eivät juuri koskaan mene niin kuin pitäisi, mistä seuraa se että nehän oikeastaan menevät yleensä juuri niin kuin niiden pitäisikin mennä. Näin myös ja varsinkin juuri turhuuden markkinoilla, joilla se jolla rahat kulloinkin ovat (ja tämä rahoista päättäminenhän on siis hyvinkin teoreettinen ja symbolinen jutska, joka ei juurikaan liity omistamiseen tai edes hallintaan, vaan monimutkaiseen tapaan yrittää luoda keinotekoista krittiistä struktuuria täysin turhanpäiväisiin, hyödyttömiin ja aineettomiin asioihin) päättää asioiden menosta ja menemättömyydestä.

Osittain tästä syystä mainosala synnyttää eniten sellaisia teelmiä, jotka jossakin vaiheessa haudataan tarpeettomina. Osa näistä hylätään jo tekovaiheessa – ja hyvä niin. Osa hyllytetään asiakkaan toimesta (silly customer!) , osa toteuttamiskelvottomuutensa takia ja osa jostakin kumman syystä, jota ei voitu oikein millään arvata tai ennakoida. Sellaista sattuu. Eikä siinä mitään. Tehkää uusi. Tätähän tämä on.

Jotkut näistä räpellyksistä ovat kuitenkin sinänsä ihan kelvollisia. Jotkut jopa oikeinkin hauskoja ja/tai asiakkaan viestiä hienosti eteenpäin vieviä tahi muuten vaikuttavia ilmestyksiä. Ja pieni osa (noh, aika pieni tosiaankin) näistä haudatuista jopa edustaa kategoriaa "hyvä mainos". Uskokaa pois, ihmiset, sellaisiakin on olemassa.

Netissä on muutamia kuolleiden mainosten hautausmaita, joihin suunnittelijat ovat rakkaudella luomiaan asiakkaassa iljetystä herättäneitä hirviöitä kuopanneet. Jotkut on varustettu pienellä tarinalla tapahtumasarjasta, joka jossakin vaiheessa meni niin pahasti vikaan, ettei ansiokkaankaan advertismenttiraakileen armomurhaa auttanut enää lykätä. Varsin viihdyttävää luettavaa, kaikessa pientä mainosduunaria koskettavassa inhorealismissaan. Ehkä parhaasta päästä (ainakin jos huumorintajussasi on edes aavistus makaaberiin vivahtavaa) näitä hautausmaita on Jeffrey Zeldmanin tarjoama The Ad Graveyard. Kannattaa tutustua.

Hämärä länkytyskin kantaa pienen, vaatimattoman korpsensa tapettujen mainosten ruumiskekoon piakkoin uudella, satunnaisesti ilmestyvällä sarjalla nimeltä Hautausmaan haamuja.

Pysykää kanavalla.

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2004

Mitä länkytys voi tehdä puolestanne?

Hämärän länkytyksen voittokulku jatkuu. Eilen olin vaarassa saada uudenuutukaisen lukijan, josta olisi siten tullut järjestyksessä neljäs (4.). Minulta siis pyydettiin osoitetta länkytykseen, mutta jo samaan hengenvetoon referaattia siitä "mitä siellä on?". Kun osoitin vaikeuksia kuvailla omin sanoin (tietysti olisin voinut tehdä tämän kuten Lassissa ja Leevissä, eli esim.: trötg buiks nöön thaif kräk, suffglati buu!) blogini sisältöä, kuuluikin jo seuraava kysymys: "onko siellä mitään minusta?".

Nyt kolme (3.) lukijaani saattavatkin jo päissään arvata kautta aavistaa, että kysymys on naispuoleisesta (NAIS-puoleisesta? NAAAIS-puoleisesta!!? VOI EI JA YÄKS! HÄIPYKÄÄ INHOITTAVAT TYTÖT!) lukijakandinaatista.

Mutta koska länkytys on kaikesta äijäilyistään huolimatta nykyään varsin sukupuolisdemokraattisori-entoitunut julkaisu, esittelemme nyt kunnallisvaalitunnelmafiiliksissä Hämärän länkytyksen Suuren Sisältöohjelman, jossa lupaamme (jos meidät valitaan) tarjota tulevaisuudessa lukijoillemme (3-4) mm. seuraavia aihepläjähdyksiä ja tuhteja lukupaketteja:

- Uutuuksia! Ennen julkaisemattomia, vaikkakin toki joko arkistojen kätköistä paljastuneita tai muualta varastettuja kirjoituksia!
- Ihmiskohtaloita! Eläinkohtaloita!
- Niukasti, täpärästi tai ei juuri ollenkaan asiayhteytensä hiuskarvan varassa rimpuilevia mielipiteitä, räpellystä, pornoa! (Jepjepjoo, nääääin on näsinneula. En muuten turhaan ole Ron Jeremy t-paidan onnellinen omistaja... Sitä ihteensä odotellessa voittekin muuten pamauttaa tämän blogin.)
- Lukijakirjeitä (joita on alkanut jo kertyä postilaatikkoon ja joista kaikki (3-4) lukijat voivat sitten vain arvailla mitkä kirjeistä ovat aitoja ja mitkä itse keksittyjä)
- Kenttäkirjeenvaihtajamme kokemuksia! (Mm. miksi pizza-raxissa ei kannatta tunkea raejuustoa taskuun ja erikoisreportaasi aiheesta kokeilin kansantanhua oman siskoni kanssa, nimim. mitä helvettiä nyt?)
- Kuvia!
- Kuvasarjoja!
- Pornokuvasarjoja!
- Kaikkia sellaisia kuvia, joiden katsomista hetkeä myöhemmin kadut, mutta et voi olla klikkaamatta esiin seuraavaa!

Tätä kaikkea Sinulle tarjoaa tulevaisuudessa Hämärää länkytystä -blogi. Käytä siis äänioikeuttasi ja pamauta länkytyksesi heti käyttämällä linkkiä tämän länkytyksen oikealla puolella.

Näin varmistat paikkasi äärieturivin saastasateessa jo nyt!

tiistaina, syyskuuta 21, 2004

Sunnuntaiklubi

Flunssan, remonttimiesten, koti-intternetittömyyden, paskan näytön ja Mac OS X:n vainoama länkyttäjä palautettiin ruotuun kuolleista linjoista muistuttamalla. Aivan kuin kuumehoureissani eilen katsomani Thin Red Line olisi kaikessa elokuvallisessa tylsyydessään ollutkin enne. Kova ja kavala on dynaamis-prosteettis-pseudojoviaali mainosmaailma, joka ei armoa anna – kova maa, ei ravitse miestä – kylmä maa, niin kaukana tiestä...

Sunnuntaina tosin ideoimme ja demomielessä jopa installoimme sellaisenkin ajatuksen, että koska sunnuntai on kaikin puolin turha päivä, se pitää pyhittää paitsi työnteolle, myös kaikelle muullekin synnille. Ehkä kuitenkin sellaisella varauksella, että maanantaina on mahdollisuus raahautua sorvin ääreen, mikäli ei kärsi paitsi silmätulehduksesta, myös jostakin tuntemattomasta eksoottisesta taudista, jota tutkitaan edelleen länsimaisen koululääketieteen ollessa äimistyksen tilassa, jonka puolestaan voi päätellä terveyskeskuslekurin sanoista "mmmh, mmjoo ja hmph" tämän kirjoittaessa leimasimella iänikuisen burana 800 ja kaksi vrk saikkua -tyyppisen todistuksen. Oikeesti, hei. Meitsi tietää, että teillä on mielestänne liian pienet liksat, mutta jos nyt kuiten silti? Jooko? No ei sitte. Helvetissä tavataan.

Asiaan. Sunnuntaiklubi päätti sunnuntaisin mennä ravintolaan. Ei niinkään juomaan viinaa vaan syömään. Siis ravinto-laan. Samalla sunnuntaiklubi, joka siis koostui länkyttäjästä, yhdestä lukijasta (nr.1) ja paikallisista kulttuuripers-oonista keskusteli mm. spartalaisista mussuttaessaan texmex-herkkuja.

Spartalaisethan olivat siis, no, aika spartalaisia. Mikä on loppujen lopuksi aika kiva ajatus. Ihan vaan silleen, että jos suorittaisi 39 vuoden asepalveluksen muuttaen alta kymmenvuotiaana kasarmille asumaan, kävisi päivittäin pikkukivisuihkussa, kovettaisi nahkaansa terävällä parkilla hinkkaamalla, söisi vain verestä keitettyä keittoa ja esim. raakoja pottuja ja hyvä päivä olisi sellainen, jolloin turpaansa ei saisi kuin kerran ja marssilla olisi ollut pitkä tauko, jonka aikana kouluttaja olisi innostunut vitsailemaan – niin ei sitä olisi juurikaan masentunut. Sitä olisi loppujen lopuksi aaaika onnellinen, varmaankin. Menisi onnellisena nukkumaan omaan kasaansa teräviä okaita ja miettisi, että elämä on kivaa ja kohta varmaan tulee sota ja sitten päästään ulkomaille. Tämä tietysti saattaisi myös johtua siitä, että olisi ollut muutenkin aika priima penska ja välttänyt kalliolta mereen heittämisen heti syntymänsä jälkeen.

Tiedä sitten juonsiko tämän ajatuksen hauskuus edellisviikon äijäilystä, mutta täytyy ehdottomasti antaa vielä propsit Koipalle tästä kommentista:

Kun spartalaistuneet spartalaiset sitten lähtevät vuosien ajan odotetulle kolmen tunnin lomalle palveluksesta, niin miten he sen käyttävät? – Vedettiin jätkien kanssa kännit myrkyllisistä eläimistä! – Aijjaa, ketä teitä oli? – Koko porukka, tietenki, mutta ei tässä ole enää ku Costas, Jorgos ja mä, ku ne muut kuolivat! – Äijät jyrää!

Ehkä minun pitäisi hankkiutua hiljalleen naisseuraan.

sunnuntaina, syyskuuta 19, 2004

Lukijalle

Hämärää länkytystä -blogi täyttää tänään 3 viikkoa ja kaksi päivää, joten on aika pysähtyä hetkeksi ja katsoa hieman taaksepäin aikaan, jolloin Hämärää länkytystä -blogi ei vielä ilmestynyt sekä kiittää länkytyksen lukijoita.

Lähes varmojen, kapakassa aamuyöstä kuultujen tietojen mukaan Hämärällä länkytyksellä on nyt kolmas (3.) lukija. Tähän mittavaan suoritukseen pääsemisestä kiitos kuuluu teille, rakkaat kaksi (2) lukijaani ja tietysti myös uudelle tulokkaalle, numero kolmoselle (3). Tämä on suuri työ ja läpimurto, josta haluan vain kiittää teitä, rakkaat lukijat. Olemme nyt tilanteessa, jossa lukijamäärämme on lähes puolet siitä lukijamäärästä mihin esimerkiksi sfnet.huuhaa pääsi kymmenessä vuodessa ja Jari Tervon Pohjan hovi kahdessatoista vuodessa. Olkaamme siis tyytyväisiä tulokseen ja jatkakaamme hyvää työtä myös jatkossa.

Joku saattaa muistaa vielä ajan, jolloin Hämärää länkytystä ei ilmestynyt. Ehkä useampi kuitenkin muistaa tapahtumat Hämärän länkytyksen taipaleen noin puolivälistä, jolloin hurrikaani Ivan ei vielä ollut pyyhkäissyt Vanessa Webbin sedän ja tädin taloa mennessään eikä Janita Jääskeläinen ollut puhunut mitään räntystään. Samoihin aikoihin ajoittui myös se yksi panttivankihommeli jossakin venäläisessä koulussa, jonka nimi on jo painunut historian hämärään. Vähän myöhemmin FC Rio Grand kokikin sitten 0-3 murskatappion kotikentällään OLS:ia vastaan ylivoimaisten hyökkäyskuvioiden lamauttamana. Eli paljon on elämää eletty Hämärän länkytyksen mukavassa seurassa.

Ja nyt sitten olemme tässä ja voimme vain tarkastella hiirikättemme työtä, jota olemme jaksaneet peräänantamattomasti tehdä huolimatta krapulasta, Pikku G:n keikasta ja Popstars kakkosen karsinnoista. Olkaamme edelleenkin ylpeitä mutta leuhkoja ja kulkekaamme pystyssä päin kohti Hämärän länkytyksen Suuria Yksikuukautisjuhlia, joihin kutsun saavat tietysti kaikki toimikuntatyöhön osallistuneet.

Pidetään länkytyksestämme huolta ja kehitetään sitä myös jatkossa sitkeästi ja taiten välttelemällä edelleenkin kaikenlaisia sosiaalisia kontakteja, sulkeutumalla yksiöihimme näytön kalpea loiste kasvoillamme ja lipsuttelemalla apaattisena selaimen reload-nappulaa.

Sillä tämä on meidän juttumme, tätä me osaamme tehdä ja tätä me elämältä olemme aina halunneet.

lauantaina, syyskuuta 18, 2004

Kirjoittamisen se niin

Tommi, tuo teollisuuskylän de-kart, mainitsi tuossa päivänä muutamana pomminsa sivulauseessa kirjoittamisen professionalisaatiopyrkimyksistä, jota Tommin mukaan määrittelemättömät tahot harrastavat. Toisen suuren ajattelijan, joka on ansioitunut mm. tämän blogin toisena lukijana, sanoin: sehän on ihan vitun merkillinen juttu.

Minkähän ihmeen takia tätä kansaa oikein koulutetaan vuosikausia käyttämään omaa kieltään, jos sama porukka sitten myöhemmin professionalisoi kansallisen taidon? Länkyttäjää kummastuttaa lähes järjenköyhyyttä lähentelevissä mittasuhteissa asenne, joka inehmon aivoille kertoo, että jos kerran joku tienaa leipänsä kirjoittamisella, ei sitä muut saa tehdä, soo soo. Ei saa mennä viemään leipää muurarin suusta itse laastinsa sekoittamalla, siitä ei valvontakomissio tykkää olleskaan ja tulee iso setä ja syö!

Näennäinen suuttumukseni on kuitenkin varsin retorista, kuten kuvaan kuuluu. Eihän laimeaa soppaa jaksa kauan kukaan syödä, pitää olla voita ja ainesta. Mutta kyllähän se jossakin määrin ns. nyppii, kun havaitsee lehteä tuottaessaan olevansa kahden vaihtoehdon välissä: joko kirjoitat kaikki jutut itse tai tilaat ne Jukka Kuikalta, joka näyttäisi Lehtolan kanssa omistavan professionaalisen oikeuden juttujen kirjoittamiseen tässä maassa. Ihmiset eivät oikeesti, jätkät, tunnu suostuvan pikku kirjoitusduuniin, vaikka siitä maksettaisiinkin. Ei ymmärrä.

Osoittakaapa rakkaat kaksi lukijaani, että olemme Tommin kanssa tapamme mukaan täysin väärässä ja hölmöjä. Lähettäkää minulle kiinnostava kolumni, joka käsittelee mainontaa ja mediaa, niin julkaisen sen ja maksan kirjoituspalkkion.

Ainoa sääntö on, ettei kolumni tahi pakina saa sisältää sanoja sietämätön ja keveys.

Ainakaan otsikossa.

perjantaina, syyskuuta 17, 2004

Suuri Äijä-viikko

Länkyttäjä on viettänyt käsittämättömän hienoa äijä-kulttuuriteemaviikkoa. Ensin oli poliiseja ja rekkakuskeja, jotka kehittävät kilpaa mahahaavaa vetämällä sata kuppia kahvia päivässä, sitten haastattelin paikallista yhtyettä, joka soittaa ainoastaan Iron Maidenin kappaleita. Olen juonut koko viikon keskiolutta ja syönyt epäterveellistä ruokaa ja hengannut vain ja ainoastaan rumien, karvaisten, pahalle haisevien ja kuuloakunniottamatonta musiikkia äijä-tunteella soittavien, mustiinpukeutuneiden pahojen miesten seurassa. Mutta eipä vähä mitään.

Eilen kun olin juttua tekemässä, haastattelu ja kuvaukset venähtivät ns. pitkäksi, kuten ei-äijäpiireissä asia ilmaistaan (äijä-piireissä haastattelut ja kuvaukset, ja varsinkin juuri haastattelut ja kuvaukset venähtävät aina ns. pitkäksi, joten kulttuuri ei tunnusta ko. käsitettä lainkaan). Eniveis, poppoon laulaja ehti kadota paikalta vaikka noiden virkeiden stretsihousuisten ja painitossuisten veijareiden (kyllä, pojat ovat vieneet maiden-prokkiksensa ihan vintagea myöten aaaaikasen pitkälle) soittointo ei vielä ollut laantunut.

Länkyttäjä pyydettiin sitten mikinvarteen ja niinhän siinä kävi, että hurmiossani tuli vedettyä paitsi lupaamani Wasted years, myös viisi tai kuusi muutakin klassikkoa. Soittajat jopa kehuivat, että hyvin vedin, mutta arvelen, että pelkäsivät minun muuten kirjoittavan juttuni tyyliin Rumban demolaatikko. Joten, kehutaan takaisin. Ja tämä tulee sydämestä, koska LÄNKYTYS EI VALEHTELE. Tässä siis kritiikkini: aivan loistavaa. Uskon, että keikkaa tulnee tulemast tulemiin, koskapa tällaiset nostalgianälkäiset kolmekymppiset semiluuserit, kuten länkyttäjä, diggaavat tommosesta shitistä ihan sairaasti. Heitän jopa ilmoille jälleen vanhan ohjelmapalvelutuoteidean, jota on kuulemani mukaan joskus jossain kokeiltukin.

Se kuuluu: hevikaraoke.

`nuff said.


Pieni mainosalan sanasto - Osa 2: D-H

D

Detlain, Dead-line, D-day Sovittu päivämäärä tilatun työn toimittamiselle. Kuvaa ajankohtaa, jolloin työ on jo pahasti myöhässä, mutta koska projektipäällikkö onnistui saamaan lisäaikaa valehtelemalla esim. copyn koiran kuolemasta, asiakas hyväksyi uuden, myöhemmän esittelypäivän.


E

Esite Ylisanoja ja värikkäitä kuvia sisältävä, yleensä paperille painettu pumaska. Hyvä esite kertoo olennaisen kiinnostavalla tavalla, eikä sorru tylsistyttävään jaaritteluun.

Esittely (kts. myös presentaatio ) Tilaisuus, jossa työ saatellaan maailmalle armottoman selittelyn kera. Joskus toimisto antaa asikkaalle erilaisia vaihtoehtoja, joista tämä tavan mukaan valitsee suunnittelijoiden mielestä huonoimman, eli siis sen joka todennäköisimmin todella toimii.

F

Faktori Painotyön esimies.

Fontti Kts. Kirjasintyyppi


G

Gallup Kyselytyyppinen tutkimus, joka tehdään toimeksiannosta ja jossa päädytään enemmän tai vähemmän toimeksiantajan haluamaan lopputulokseen. Tai ainakin tulokseen, joka on niin neutraali, että siitä voidaan päätellä ihan mitä vain. Kätevää myös närästyksen hoitamiseen.

Gemena Pienet kirjaimet. Versaalit ovat sitten ne isot kirjaimet. “Otsikko kokonaan gemenalla ja piste perään.” - lausahdus kertoo tietynlaisen tyylin omaksumisesta.

Genesis Laulu- ja soitinyhtye, jota ns. kasarigraafikot (viittaa 80-lukuun) suosivat. Älä kysy miksi. Kukaan ei tiedä.

Gill Kirjasintyyppi. Suosittu sellainen. Usein aivan käypä.

Guerilla Sissimainonta. Puolilaittomat julisteet, lentolehtiset, katutapahtumat ja sensemmoiset. Yleensäkin kaikki se, joka alle 20-vuotiaiden mielestä ei ole auktoriteettien mielestä hyväksyttävää. Joskus käsittämättömän toimiva tapa saada paljon huomiota pienellä rahalla. Vaatii tosin paneutumista, sillä katu-epäuskottavuuden sudenkuoppia on tiheässä.


H

Hinta Reklaamimaailmassa työn hinta on tietty sarja numeroita, jolla on vähän tai ei mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon työtä jokin asia on oikeasti vaatinut. Mainostoimistot hinnoittelevat työnsä usein tuntiperusteisesti – fiksua tai ei. “Tommonen pläjäys, teitte sen varmaan vartissa” – “No ei, me ollaan mietitty koko viikko pelkästään tätä” – “Joka tapauksessa se on huono, tehkää uusi.” Reklaamityön vaatima hinta puolestaan liittyy kyvyttömyyteen olla käsittelmättä työtään enemmän tai vähemmän kyynisesti.

“Hyvä” eli “Ihan kiva” Pahin mahdollinen kommentti vaiheessa, jossa viikkokausien työtä yritetään viilata vielä viimeiseen, hiottuun kuosiin. “Siitähän tuli aika hyvä” – “Joo, ihan kiva”. Ei näin. Koska reklaamiväki on tottunut välttämään tällaisia lausahduksia – sillä reklaamiväki on tottunut kavahtamaan kohtuullisuutta ja laimeutta – olisi asiakkaankin hyvä sanoa jyrkästi ei ja jämerästi kyllä. Jos siis pidät jostakin työstä, suosittelemme kommentteja “aivan sairaan loistava”, “paras koskaan” ja “tykkii!”.

torstaina, syyskuuta 16, 2004

Pahat överit

Jos kumpikaan kahdesta lukijastani on joskus vaikkapa hurjassa nuoruudessaan vetänyt tosi seerioussit kahviöverit, tiedätte miltä länkyttäjästä tuntuu tänään.

Syy tähän järkyttävän massiiviseen ouverdoussiin, jossa sydän hakkaa, kädet tärisevät, oksettaa ja huimaa – on kuitenkin kohdallani mitä epäitsekkäin. Keksin nimittäin aamupäiväksi hupaisaa ajankulua ja vaihtelua sellaisiin päiväaskareisiini kuten esim. asioiden lauseiksi kirjoittamiseen ja järjestin itselleni hauskan työtehtävän: tein erääseen viihdelehteen artikkelin, jossa testataan erilaisia kahveja. Okei, seen that, been there, ajattelette. Booooring. Next! Eipä mennä taaskaan asioiden edelle. Nimittäin tällä kertaa testaajiksi oli valittu neljän eri ammattikunnan edustajat ja testi keskittyi kahvin ammattikäyttöön. Olin siis hoitanut paikalle papin, poliisin, rekkamiehen ja naapurihuoneen mainostoimisto-AD:n, jotka yhteensä kiskovat duunissa noin 60 kuppia päivässä. Tosi tekijöitä siis.

Paikallinen trendikuppila pani pöydän koreaksi ja kerrankin minulla oli mukana oikea valokuvaaja, eikä esim. joku graafikko, jolla on kamera. Testi meni mainiosti ja kommentit olivat varsin humoristisia, mm. poliisi luonnehti sinänsä hienosti tarjoiltua lattea sanoilla "helevetin pikkutyttömaitoa" ja "haaparantalaista", johon pappi totesi että "kuitenkin aika lempeää, jopa hellää". Länkyttäjällänne meinasi tulla au laitit liinalle.

Muutenkin raati oli aivan sairaan pro-osastoa. Lopputestistä luonnehdinnat liikkuivat linjalla "ei tässä oikein ole sitä terävyyttä", "ihan milkkiä" ja "kiva piikki tuossa alkumaussa mutta ei oikein fiilistä tarpeeksi". Testissä juotiin siis viisi erilaista kahviannosta ja lisäksi kylmäkahvituotteita kuten Pauligin Frezzaa ja ihmeellistä tölkkitavaraa nimeltä Mr Brown, jonka yksi raadin jäsenistä (en kerro kuka) aikoi viedä eräälle naishenkilölle. Ai miksikö? No, kylmällä kahvillahan on kansan perimätiedon mukaan närästyksen lisäksi muitakin vaikutuksia, joita raadin jäsen arveli kyseisen naisen mitä ilmeisimmin tarvitsevan.

tiistaina, syyskuuta 14, 2004

"Kirjoita tää lauseiksi"

Sähköpostiini on ilmestynyt 11 liuskaa pitkä dokumentti, jonka saatesanat kuuluvat: "Moe. Kirjoita tää lauseiksi. Valmis pitäs olla to ip".

Printtaan dokumentin ja se osoittautuu erään yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi. Vilkaisen dokumenttia aivan pikaisesti ja asetan sen sitten arvolleen sopivalle paikalle pinkkaan, jossa säilytän dokumentteja joista pitänee kysäistä vähän lisäbriiffiä kunhan asianosainen henkilö joko a) tulee huoneeseeni muuten vaan tai sitten b) itkemään kyseisen työn perään sitten kun työ on jo vähän myöhässä. Tällä kertaa taktiikka ei onnistu, vaan kröhöm, "toimeksiannon" kröhöm "toimeksiantaja" soittaa. Pakko vastata, sillä viereisessä kuubikkelissa raatava työläinen hermostuu muuten ja alkaa elämöidä, mikä on rasittavaa. Nostan kuulokojeen.

"Niin saitko sen jutun? Se pitäis tosiaan olla torstaina valmis..."

Pyydän lisätietoja yksinkertaisesti ihmettelemällä mitä toimeksiannon saate mahtaa tarkoittaa, kunnes katson dokumenttia tarkemmin. Suunnitelma sisältää 11 liuskaa pienellä alkukirjamella kirjoitettuja sanayhdistelmiä tyyliin "markkinointistrategian luominen kohderyhmäkartoitus/asiakkaiden löytäminen tulostavoitteet toimenkuvat laadittu projektityövoimaa käytetään tarpeen mukaan monistusjärjestelmästä oma tarvesuunnitelma valmiina..." Kaikki kirjoitettuna yhteen pötköön. Paha aavistus täyttää mieleni, mutta kysyn silti.

"Nekö on siis tilanneet niinku tällasta palvelua, että me kirjoitetaan niiden toimintasuunnitelma?"

"Nooo... Eeeei varsinaisesti, ku siinähän se on. Se pitää vaan kirjoittaa lauseiksi."

Minulle selviää keskustelun aikana, että ilmeisen mukavaa rahoituspakettia nauttiva yhdistys laatii omat toimintasuunnitelmansa joko hyödyntäen ns. tajunnanvirtatekniikkaa tai sitten ns. meedioiden suosimaa ns. automaattikirjoitusta ja ostaa sitten mainostoimistolta palveluna tämän suunnitelman sisältämän jumalallisen ilmestyksen kirjoittamisen lauseiksi. Kaiken näkee kun elää.

Päätän keskustelun kohteliaasti ja tarkastelen tilannetta arvioiden. Pienen kalkulaation tuloksena huomaan, että annettu aika ei tule riittämään, millään. Siirtelen kalenterissa muutamaa suunnittelupalaveria, lykkään kahden konseptin luonnoksen valmistelua ja päätän olla pitämättä ruokatuntia kahteen päivään. Jäljelle jää pari iltaa, yhteensä kuutisen tuntia. Pyrin übersturmführerin puheille ja anon lupaa käyttää byroon harjoittelijaa. Pian saan kuulla, että harjoittelija harjoittelee graafista suunnittelua ja on siten ilmeisen luku- ja kirjoitustaidoton. Great!

Jos ja kun minua ei pariin iltaan baarista tapaa (eikä pariin päivään juuri minkään projektin suunnittelusessioista), se johtuu siitä että KIRJOITAN ASIOITA LAUSEIKSI.

This is what I do, this is what I´ve been trained for. Semper fi! Do or die!

Jep, jep.

perjantaina, syyskuuta 10, 2004

Kyllä mainosmies keinot keksii

Muutama onneton lurjus tällä byroossa odottaa kovasti ensi viikon tilipäivää. Allekirjoittanut länkyttäjännekin on taas onnistunut hävittämään rahansa turhuuden markkinoille. Kaupustelin täällä toimistollakin sitten eilisen silkkipainoharrastepuuhasteluhetken tuotelmia ja sainkin yhden paidan kaupaksi. Siinä tuli sitten puhetta meistä taajaan sippiin vilahtelevista mainosmyyristä ja kuulin ehkä tähän asti parhaan tilipäiväänsinnittelyvinkin, joka tulee tässä.

Tilanne: tilipäivään on työviikko, eli maanantaista perjantaihin, ja mieli tekisi esim. syödä, ottaa ehkä pari olutta sekä hankkia taloustarvikkeita, kuten tupakkaa ja kahvia. Mitä tehdä? Tarvitaan pankkikortti. Siis oikea sellainen, elektroniikkavisat summuut teinipelleilyt eivät kelpaa – sekä baari, jossa kortin käyttäjä nauttii kanta-asiakasstatusta (tämä ei liene mainosmiehelle tai edes -naiselle ongelma). Mutta. Eipäs mennä asioiden edelle. Korttia siis ei suinkaan haluta viilata holtittomasti niin, että tili menee miinukselle, vaan kansalaisluottamus sekä suhde pankkiin halutaan säilyttää myös jatkossa. Toiminta: ensimmäisenä päivänä (maanantai) mennään baariin, tilataan olut, höylätään kortilla 10e. Thats it. Juodaan olut, ostetaan loppurahalla mitä ostetaan. Seuraavana päivänä sama toistetaan, mutta tällä kertaa kirjataan summaksi 20e, josta 10e käytetään. Ja, tässä seuraa homman hienous: mennään pankkiin ja talletetaan 10e omalle tilille, joka ei siis suurella todennäköisyydellä ole vielä ehtinyt mennä miinukselle. Tadaa! Tätä tosin joudutaan sitten jatkamaan, kunnes tilipäivä lopulta koittaa, koska seuraavana päivänä täytettä tilille vaaditaan siis jo 20e – ja tietysti pitäisi myös syödä, käydä oluella jne.

Kaavassa ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin se, että joissakin baareissa voi tuo kerralla höylättävän summan katto nousta vastaan, jolloin tuon kikkailevan luovuuden lippaan ja suurten ideoiden isän homma ns. kosahtaa.

Mutta riskejähän on elämässä otettava, sano.

torstaina, syyskuuta 09, 2004

Nostalgiatunnelmaa puhtaimmillaan

Viikonlopun loppupuolella visiteerasin sukulaisen mökillä, joka on siis oikea mökki, with a fiilis and so on, eikä mikään varusteluhelvetti kaikilla ei-toivotuilla mausteilla. Kalastimme järven hyvänlaatuista siikaa, savustimme sitä, saunoimme ja joimme pari keskaria. Lähes täydellistä. Mutta. Eipä vähä mitään. Kun tulin saunasta, huomasin, että muut katselevat televisiota. Akkukäyttöistä, pienenpientä ja tadaa: mustavalkoista. Hienoa. Mielessäni kävi jo ajatus siitä, miten jotenkin miellyttävän nostalgista on katsella hiukan uutisia mustavalkoisesta televisiosta ja olin matkalla mökin pieneen kammariin pukeutumaan, kun äkkiä säikähdin aika pahasti.

Nimittäin, ohimennen vilkaisemassani pienessä mustavalkoruudussa pyöri 70-luvun mainostelevision katkoa ilmaiseva pöllötunnari. Vaikutti kuin sähköisku. En nimittäin ollut juurikaan katsellut telkkua koko viikolla, enkä siis tiennyt, että kyseessä oli maikkarin 70-lukuestetiikkaa hyödyntävä kampanja, 70-lukuviikoksi taisivat sitä nimittää. Minä kun puolestani aivan ajattelin, että NYT ne 90-luvulla vetämäni huumeet tekivät sitten sen mitä valistajat valheellisella 80-luvulla minulle uskottelivat: aivoni kokee FLASHBACKIA. Kristus! Tämä on jotakin kaameaa lapsuuden taantumaa, joka on varastoitunut johonkin aivoni sopukkaan, ja jonka kavala kemikaali nyt herätti, kun sopiva sauma kohdalle sattui.

Muutama kymmensekuntinen jälkeenpäin minua itseäni tietysti hymyilytti hyvinkin taajaan, kuten Paretskoi, tuo lapsuuteni sankari, sen aikanaan kultaisella 80-luvulla sanoiksi virkki.


Pieni mainosalan sanasto - Osa 1: A-C

A

Aihe - Tämän sanaston aihe on mainos, reklaami, eli se saasta mitä te kaikki siellä kotona inhoatte. Paljon parjattu, tuskin koskaan kehuttu. Paitsi tietysti mainosväen omissa selkääntaputtelujuhlissa, esim: Vuoden Huiput, Kultajyvät ja muut palkinnoitta jääneille happamat marjat.

AD - Art Director, suomeksi graafinen suunnittelija. Suuremmissa mainosjoukkueissa graafisen puolen esimies tahi -nainen.

Assari - Aadeen henkilökohtainen avustaja, eli henkilö, joka todellisuudessa usein tekee kaiken työn saamatta siitä kunniaa. “Työ tekijäänsä kiittää” – No, riippuu työstä.

B

BtoB - Business to Business. Yritysten välistä kauppaa tarkoittava lyhenne, jolla liian usein perustellaan se seikka, että myytävät tuotteet ovat a) kalliita ja b) käyttökelvottomia. Hei oikeesti, kaverit, yritykset eivät osta mitään, niitä ei ole olemassakaan, talotkaan eivät osta, koska ovat rautaa, terästä und betonia. Ihmiset ostavat. Jos ostavat.

Brief - eli briiffi Kirjallinen tai suullinen toimeksianto mainostoimistolle. Parhaimmillaan innoittava informaatiopläjäys, jossa tehtävä on kirkas, kohde selvä ja tavoitteet tarkoin määritelty. Sellainen briiffi yleensä kullataan, kiinnitetään platinalevylle ja ripustetaan neukkarin seinälle jälkipolvienkin inspiraatioksi.

C

CRM - Customer Relations Management, asiakkuuksien hallinta. Suosituhko markkinointimenetelmä tai -tyylisuunta. Sisältää usein monimutkaisia järjestelmiä ja paljon höpötystä, mutta on (kuten kaikki markkinointimenetelmät ja -tyylisuunnat) oikeasti erittäin simppeli ja itsestäänselvä juttu; asiakkaat kannattaa pitää, niitä ei kannata menettää. Ja siihen taas tarvitaan usein reklaamia.

CMYK - 4-väri, värikuva.

Copy - eli copywriter, joskus myös tekstisuunnittelija. “Kävelevä kongruenssivirhe”, “perässäkirjoittaja”, “kaveri, joka poimii AD:n puheesta kaikki sloganinsa”. AD:n työpari. Siis henkilö, joka vastaa mainosten tekstistä – ja puheistaan päätellen kaikesta muustakin. Kuten esim. kansainvälisestä politiikasta, maailman taloustilanteesta ja ihmiskunnan suurista keksinnöistä. Usein hätkähdyttävän kaunis nainen tai sitten erittäin ruma mies.

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2004

Toteemieläimeni opastuksella

Minulta pyydettiin erääseen ilmoitukseen pientä kevennystä, tarinaa tai jotakin. Aikaa kymmenen minuuttia. Ensimmäinen nopeasti käteen sattunut sopiva aineisto käsitteli kekriä, muinaissuomalaista sadonkorjuun juhlaa, jota vietettiin syys-marraskuussa ja myöhemmin sitten loka-marraskuun vaihteessa. Kyseessä on siis vanha vuodenvaihde, josta on peräisin moni joulun ja uudenvuoden perinne. Mikäs siinä, tämähän sopii. Muinaiset rituaalit ovat aina olleet sydäntäni lähellä...

Kekrinä kunnioitettiin vainajia ja tarkkailtiin enteitä tulevalle vuodelle. Talosta taloon kiersivät kekripukit, eli tuohesta tai vastaavasta väsättyihin sarviin ja naamareihin pukeutuneet miehet, jotka vaativat ruokaa ja viinaa, muuten taloa kohtaisi ns. kortto, eli tuho tai kirous. Kekriin ajoittui myös palkollisten vapaaviikko, jolloin taloa saattoi vaihtaa. Palvelusehtoihin tuskin parannusta saatiin, mutta olipahan mahdollisuus paeta vaikkapa riettaaksi heittäytynyttä isäntää tai muuten tylyjä oloja - tietysti usein myös vaikkapa esim. Oja -nimiseltä maatilalta Allikko -nimisen hyväksikäyttäjän seksiorjaksi. Täällä pohjoisessa palvelussopimuksiin saatettiin usein lisätä myös pykälä, joka velvoitti taloa tarjoamaan ruuaksi vähintään yhtenä päivänä viikossa jotakin muuta kuin lohta tai poroa. Ei ole herkkua inehmolle mikään, jota päivästä toiseen mutustaa, sano.

Vaikka muistaa tuon lohijutunkin, niin ei tämä kekriruoka kummoista mielestäni ole: hernesoppaa, talkkunaa, puuroa sekä sitten tämä rituaaliteurastettu kekripässi, josta parhaat palat vietiin vainajien hengille. Mutta mikäs estää. Kehittelin paremman kekripäivällisen, jonka aion nauttia mitä pikimmin. Koskapa toteemieläimeni (miten sen sain, on toinen juttu) on ahma, on loogista että ryhdyn harjoittamaan uuspakanismiani syömällä poroa. Nami. Ja, jos kekrinä ymmärrän myös ottaa kunnolla yhteyttä toteemieläimeeni suorittamalla tietynlaisen toteemieläimenpalautusrituaalin, minun pitäisi saada pian tärkeää tietoa tulevaisuudesta ja ohjeita siitä miten minun kuuluisi elämäni vaikeissa valinnoissa menetellä. Kiva. Minun elämäni nyt ei ole kovinkaan tärkeää eivätkä valintani ihmeellisen vaikeita, mutta ehkä toteemieläimeni kertoo, kannattaisiko minun tulevana, yksinäisenä viikonloppunani vuokrata Kill Bill II vaiko kenties Valasratsastaja, jonka olen pitkään halunnut nähdä ja joka myöskin olisi nyt saatavana DVD-versiona.

Jäämme odottamaan ohjeita tuonpuoleisesta, elikkäs lovesta eli siis tuolta alisesta. Sitä ennen taidankin kierrellä kekripukkina kavereiden luona vaatimassa viinaa. Hähähääää! Olkaatten varustettu, tai muuten tulee kortto!

perjantaina, syyskuuta 03, 2004

On elämäni aina synkkää ja ikävää ja kaikin puolin masentavaaaaa

Siitä saakka kun Tommipommin Tommi rikastutti elämääni tuolla loistavalla Kake-Singerssin kappaleella "Vaivaisen valitus" on väkisinkin tullut hyväntuulinen olo paarustaessani vesisateessa Rovaniemen syksyisillä kaduilla kappaletta hiljaa hyräillen. Erityisesti säkeistö, jossa sanotaan: "vaikka hyvin ei kyllä mene muillakaan, silti minä olen epäonnistunein" on suosikkikohtiani.

Asiaan. Kehitys on taas kehittynyt. Nyt mainoksilta et välty enää taksissakaan. Hähää. Katso vaikka itse tästä.

Lisäksi meille miehille on kehitetty uusi mullistava itsetyydytysväline.
No jo oli tasa-arvoisuuden nimissä aikakin, sanoisi varmaan Ihmissuhteiden Henry.

Universumin komein Matti-viikkokin lähestyy loppuaan. Höglundin Panun plökissä on myös hienoja Matti-juttuja. Viikkohan on jo huipentunut loistavasti Mervin hakiessa eroa ja Matin saadessa rakkauskirjeitä Itävallasta, jossa käväisi markkinoimassa "kirjaansa". Matti on totisesti Suomen Ylivoimaisin ja Itsestäänselvin YTM! Kieriskele tuskansekaisessa kateudessa ja katkeruudessa kognitiivinen yläluokka!


torstaina, syyskuuta 02, 2004

Loistava Matti-viikko

On ollut paitsi hieno syksyinen ilma, myös ennenkuulumattoman upea Matti-viikko.
Matti on paitsi aiemmin huomannut, että "antabuskapseleiden kanssa kännätessä tulee helvetin paha olo", nyt myös hokassut, että Ritalin tai vastaavat amfetamiinijohdannaiset sekä kunnon lasti viinaa saattaa aiheuttaa ns. pahan mielen. Aa-aa-kerhon syyskokous onnistui siis Matilta kuin Lahdessa konsanaan. Terveisiä vaan sinne päin. Muistakaa: putsit pönttöön ku slurkit tulee.

Parasta antia viikon varrelta lienee kuitenkin tämä kuolemattomalta vaikuttava, tiukkasanainen ja kaunistelemattoman toteava, niecheviittauksin väritetty ja jopa fataaliin jyrkkyyteen yltävä lööppi: NYT PUHUU MERVI.

Siistiä, että MERVI PUHUU. Ei ole kauankaan siitä kun JARI puhui, jota ennen puhuivat MIKA, ERJA, JENNI ja monet muut. PUHUKAA ihmiset! PUHUKAA! Minulle ainakin otsikosta tuli hyvä mieli.

Vielä on viikkoa jäljellä, saa nähdä mitä VIELÄ tulee ilmi. Huominenhan on aina tulevaisuutta.

NÄIN PUHUI MIKKO.