Toteemieläimeni opastuksella

Minulta pyydettiin erääseen ilmoitukseen pientä kevennystä, tarinaa tai jotakin. Aikaa kymmenen minuuttia. Ensimmäinen nopeasti käteen sattunut sopiva aineisto käsitteli kekriä, muinaissuomalaista sadonkorjuun juhlaa, jota vietettiin syys-marraskuussa ja myöhemmin sitten loka-marraskuun vaihteessa. Kyseessä on siis vanha vuodenvaihde, josta on peräisin moni joulun ja uudenvuoden perinne. Mikäs siinä, tämähän sopii. Muinaiset rituaalit ovat aina olleet sydäntäni lähellä...

Kekrinä kunnioitettiin vainajia ja tarkkailtiin enteitä tulevalle vuodelle. Talosta taloon kiersivät kekripukit, eli tuohesta tai vastaavasta väsättyihin sarviin ja naamareihin pukeutuneet miehet, jotka vaativat ruokaa ja viinaa, muuten taloa kohtaisi ns. kortto, eli tuho tai kirous. Kekriin ajoittui myös palkollisten vapaaviikko, jolloin taloa saattoi vaihtaa. Palvelusehtoihin tuskin parannusta saatiin, mutta olipahan mahdollisuus paeta vaikkapa riettaaksi heittäytynyttä isäntää tai muuten tylyjä oloja - tietysti usein myös vaikkapa esim. Oja -nimiseltä maatilalta Allikko -nimisen hyväksikäyttäjän seksiorjaksi. Täällä pohjoisessa palvelussopimuksiin saatettiin usein lisätä myös pykälä, joka velvoitti taloa tarjoamaan ruuaksi vähintään yhtenä päivänä viikossa jotakin muuta kuin lohta tai poroa. Ei ole herkkua inehmolle mikään, jota päivästä toiseen mutustaa, sano.

Vaikka muistaa tuon lohijutunkin, niin ei tämä kekriruoka kummoista mielestäni ole: hernesoppaa, talkkunaa, puuroa sekä sitten tämä rituaaliteurastettu kekripässi, josta parhaat palat vietiin vainajien hengille. Mutta mikäs estää. Kehittelin paremman kekripäivällisen, jonka aion nauttia mitä pikimmin. Koskapa toteemieläimeni (miten sen sain, on toinen juttu) on ahma, on loogista että ryhdyn harjoittamaan uuspakanismiani syömällä poroa. Nami. Ja, jos kekrinä ymmärrän myös ottaa kunnolla yhteyttä toteemieläimeeni suorittamalla tietynlaisen toteemieläimenpalautusrituaalin, minun pitäisi saada pian tärkeää tietoa tulevaisuudesta ja ohjeita siitä miten minun kuuluisi elämäni vaikeissa valinnoissa menetellä. Kiva. Minun elämäni nyt ei ole kovinkaan tärkeää eivätkä valintani ihmeellisen vaikeita, mutta ehkä toteemieläimeni kertoo, kannattaisiko minun tulevana, yksinäisenä viikonloppunani vuokrata Kill Bill II vaiko kenties Valasratsastaja, jonka olen pitkään halunnut nähdä ja joka myöskin olisi nyt saatavana DVD-versiona.

Jäämme odottamaan ohjeita tuonpuoleisesta, elikkäs lovesta eli siis tuolta alisesta. Sitä ennen taidankin kierrellä kekripukkina kavereiden luona vaatimassa viinaa. Hähähääää! Olkaatten varustettu, tai muuten tulee kortto!