Sunnuntaiklubi
Flunssan, remonttimiesten, koti-intternetittömyyden, paskan näytön ja Mac OS X:n vainoama länkyttäjä palautettiin ruotuun kuolleista linjoista muistuttamalla. Aivan kuin kuumehoureissani eilen katsomani Thin Red Line olisi kaikessa elokuvallisessa tylsyydessään ollutkin enne. Kova ja kavala on dynaamis-prosteettis-pseudojoviaali mainosmaailma, joka ei armoa anna – kova maa, ei ravitse miestä – kylmä maa, niin kaukana tiestä...
Sunnuntaina tosin ideoimme ja demomielessä jopa installoimme sellaisenkin ajatuksen, että koska sunnuntai on kaikin puolin turha päivä, se pitää pyhittää paitsi työnteolle, myös kaikelle muullekin synnille. Ehkä kuitenkin sellaisella varauksella, että maanantaina on mahdollisuus raahautua sorvin ääreen, mikäli ei kärsi paitsi silmätulehduksesta, myös jostakin tuntemattomasta eksoottisesta taudista, jota tutkitaan edelleen länsimaisen koululääketieteen ollessa äimistyksen tilassa, jonka puolestaan voi päätellä terveyskeskuslekurin sanoista "mmmh, mmjoo ja hmph" tämän kirjoittaessa leimasimella iänikuisen burana 800 ja kaksi vrk saikkua -tyyppisen todistuksen. Oikeesti, hei. Meitsi tietää, että teillä on mielestänne liian pienet liksat, mutta jos nyt kuiten silti? Jooko? No ei sitte. Helvetissä tavataan.
Asiaan. Sunnuntaiklubi päätti sunnuntaisin mennä ravintolaan. Ei niinkään juomaan viinaa vaan syömään. Siis ravinto-laan. Samalla sunnuntaiklubi, joka siis koostui länkyttäjästä, yhdestä lukijasta (nr.1) ja paikallisista kulttuuripers-oonista keskusteli mm. spartalaisista mussuttaessaan texmex-herkkuja.
Spartalaisethan olivat siis, no, aika spartalaisia. Mikä on loppujen lopuksi aika kiva ajatus. Ihan vaan silleen, että jos suorittaisi 39 vuoden asepalveluksen muuttaen alta kymmenvuotiaana kasarmille asumaan, kävisi päivittäin pikkukivisuihkussa, kovettaisi nahkaansa terävällä parkilla hinkkaamalla, söisi vain verestä keitettyä keittoa ja esim. raakoja pottuja ja hyvä päivä olisi sellainen, jolloin turpaansa ei saisi kuin kerran ja marssilla olisi ollut pitkä tauko, jonka aikana kouluttaja olisi innostunut vitsailemaan – niin ei sitä olisi juurikaan masentunut. Sitä olisi loppujen lopuksi aaaika onnellinen, varmaankin. Menisi onnellisena nukkumaan omaan kasaansa teräviä okaita ja miettisi, että elämä on kivaa ja kohta varmaan tulee sota ja sitten päästään ulkomaille. Tämä tietysti saattaisi myös johtua siitä, että olisi ollut muutenkin aika priima penska ja välttänyt kalliolta mereen heittämisen heti syntymänsä jälkeen.
Tiedä sitten juonsiko tämän ajatuksen hauskuus edellisviikon äijäilystä, mutta täytyy ehdottomasti antaa vielä propsit Koipalle tästä kommentista:
Kun spartalaistuneet spartalaiset sitten lähtevät vuosien ajan odotetulle kolmen tunnin lomalle palveluksesta, niin miten he sen käyttävät? – Vedettiin jätkien kanssa kännit myrkyllisistä eläimistä! – Aijjaa, ketä teitä oli? – Koko porukka, tietenki, mutta ei tässä ole enää ku Costas, Jorgos ja mä, ku ne muut kuolivat! – Äijät jyrää!
Ehkä minun pitäisi hankkiutua hiljalleen naisseuraan.
Sunnuntaina tosin ideoimme ja demomielessä jopa installoimme sellaisenkin ajatuksen, että koska sunnuntai on kaikin puolin turha päivä, se pitää pyhittää paitsi työnteolle, myös kaikelle muullekin synnille. Ehkä kuitenkin sellaisella varauksella, että maanantaina on mahdollisuus raahautua sorvin ääreen, mikäli ei kärsi paitsi silmätulehduksesta, myös jostakin tuntemattomasta eksoottisesta taudista, jota tutkitaan edelleen länsimaisen koululääketieteen ollessa äimistyksen tilassa, jonka puolestaan voi päätellä terveyskeskuslekurin sanoista "mmmh, mmjoo ja hmph" tämän kirjoittaessa leimasimella iänikuisen burana 800 ja kaksi vrk saikkua -tyyppisen todistuksen. Oikeesti, hei. Meitsi tietää, että teillä on mielestänne liian pienet liksat, mutta jos nyt kuiten silti? Jooko? No ei sitte. Helvetissä tavataan.
Asiaan. Sunnuntaiklubi päätti sunnuntaisin mennä ravintolaan. Ei niinkään juomaan viinaa vaan syömään. Siis ravinto-laan. Samalla sunnuntaiklubi, joka siis koostui länkyttäjästä, yhdestä lukijasta (nr.1) ja paikallisista kulttuuripers-oonista keskusteli mm. spartalaisista mussuttaessaan texmex-herkkuja.
Spartalaisethan olivat siis, no, aika spartalaisia. Mikä on loppujen lopuksi aika kiva ajatus. Ihan vaan silleen, että jos suorittaisi 39 vuoden asepalveluksen muuttaen alta kymmenvuotiaana kasarmille asumaan, kävisi päivittäin pikkukivisuihkussa, kovettaisi nahkaansa terävällä parkilla hinkkaamalla, söisi vain verestä keitettyä keittoa ja esim. raakoja pottuja ja hyvä päivä olisi sellainen, jolloin turpaansa ei saisi kuin kerran ja marssilla olisi ollut pitkä tauko, jonka aikana kouluttaja olisi innostunut vitsailemaan – niin ei sitä olisi juurikaan masentunut. Sitä olisi loppujen lopuksi aaaika onnellinen, varmaankin. Menisi onnellisena nukkumaan omaan kasaansa teräviä okaita ja miettisi, että elämä on kivaa ja kohta varmaan tulee sota ja sitten päästään ulkomaille. Tämä tietysti saattaisi myös johtua siitä, että olisi ollut muutenkin aika priima penska ja välttänyt kalliolta mereen heittämisen heti syntymänsä jälkeen.
Tiedä sitten juonsiko tämän ajatuksen hauskuus edellisviikon äijäilystä, mutta täytyy ehdottomasti antaa vielä propsit Koipalle tästä kommentista:
Kun spartalaistuneet spartalaiset sitten lähtevät vuosien ajan odotetulle kolmen tunnin lomalle palveluksesta, niin miten he sen käyttävät? – Vedettiin jätkien kanssa kännit myrkyllisistä eläimistä! – Aijjaa, ketä teitä oli? – Koko porukka, tietenki, mutta ei tässä ole enää ku Costas, Jorgos ja mä, ku ne muut kuolivat! – Äijät jyrää!
Ehkä minun pitäisi hankkiutua hiljalleen naisseuraan.
posted by Mikko at 5:01 ip.
2 Comments:
Jarrrrr!!!! Kuten länkyttäjä asian ilmaisi, viime viikkona kyllä äijältiin! Tosin ei mikään ole miehekkäämpää kuin vetää korpset myrkyllisestä elukasta... Tämän tunteen johdattamana laitan UUDEN Iron Maiden paidan päälle ja kipaisen paikalliseen juottolaan pullisteleen.
-Kallo-
Upouusi Iron Maiden -paita on fiilikseltään varmaankin kuin 17-vuotias tyttöystävä. Pitänee hankkia tänään itsekin samoilta mestoilta vastaava. Siis paita.
Lähetä kommentti
<< Home