keskiviikkona, lokakuuta 27, 2004

Olihan se ihan kauhiaa (tiistai-illan huumaa)

Tietynlaista osaamista vaaditaan siihen, että onnistutaan lähes täydellisesti ns. multiärsyttävyydessä. Katsonkin olevani kuin vietkongin vankileirin aivopesuosaston murtumatta läpäissyt amerikaanorambo kestettyäni lähestulkoon selvästä päästä (drinkkilippuja oli vain kaksi) parituntisen sekoitelman tunnelmia, joita voisi kuvata vaikkapa näin:

Voi ei. Tajuan juuri, että vaikka en ole teatterin tai musiikin tuntija, jopa minä pystyn tunnistamaan tilanteen, jossa joku ei vaan osaa. Voi ei. Tajuan juuri, että joitakin asioita ei vaan pitäisi kääntää suomeksi. Voi ei. Tajuan juuri, mitä blogiini kommentoinut anonyymiksi jäänyt henkilö tarkoitti. Voi ei. Toivottavasti tuo vieressä istuja ei nouse ylös ja ala pyyhkimään hikeä, pyyhkimään hikeä. No nousihan se tietenkin. Voi eeeei. Nyt nuo muutkin nousivat vetämään travoltaliikkeitä. Voisikohan esiintyvät artistit jotenkin velvoittaa maksamaan myötähäpeäkorvauksia siinä tapauksessa jos he sisällyttävät esiintymiseensä kivoja välipaloja, joissa yleisö pääsee mukaan esitykseen? Voi ei. Nyt tässä on taas dialogia. Olisivat nyt pysyneet siinä, minkä edes kohtuudella hallitsevat. Kylläpä sitä tekstiä riittääkin. Onpas täällä kuuma. Mitäs kello on? Voi ei.

Miksiköhän nykyään kaiken pitää olla niin kauhean ruotsalaisen hip-hei-hauskaa? Miksi ihmiset haluavat mennä sankoin joukoin areenalle huvitettaviksi hipi-hei-hauskalla? Siinä on jotakin tavattoman surullista. Se tuo mieleen japanilaisen salarymanin, joka 16-tuntisen työpäivän tehtyään ajaa tunnin metrolla miljoonan muun salarymanin kanssa tuntematta heistä ketään, päätyen täpötäyteen karaokebaariin, jossa jokaiselle on oma pieni näytöllä ja kuulokkeilla varustettu koppinsa. Siellä salaryman juo kuusi viskiä ja laulaa yksin 45 minuuttia japaniksi käännettyjä amerikkalaisia viisuja humaltuen hoippumiskuntoon. Sitten hän hoippuu metroon ja ajaa tunnin kotiinsa. Aamulla hän menee taas töihin. Hip hei!

Tiistai-illassa on tosin aina oma viehätyksensä. Voi istua baarissa parin kaverin kanssa ilman että häiritseviä ihmisiä on lähettyvillä kovinkaan paljon. Voi toivoa musiikkia tai lukea lehtiä. Voi istua baaritiskillä ilman että joku tungeksii koko ajan tilaamaan jotakin.

Tyhjät baarit ovat parhaita baareja. Valitkaa omanne, minulla on jo.

Älkääkä sortuko hip-hei-hauskaan. Se on rumaa ja surullista.

maanantaina, lokakuuta 25, 2004

Kyldyyri kykkii

Sain tuossa taannoin syntymäpäivälahjaksi hienon japaniinialaisen kalligrafian, joka on jo ripustettu seinälle. Siinä olevien merkkien pitäisi tarkoittaa jotakuinkin jotakin sellaista kuin "I like playing tools". Eli kaiketikin että pidän leikkikaluista. Tuon englanninnoksen oli kalligrafisti mukaan liittänyt. Juhlavieraiden otaksunnan mukaan siinä kuitenkin aaaaika varmasti lukee joko "Katanani terä on pehmeä", "Hieron vartalooni puuroriisiä iltaisin" tai "Täällä haisee lampailta – ja siihen on omat syynsä".

Kävin männäviikonloppuna myös teatterissa katsomassa Lapin ylioppilasteatterin tuottaman kappaleen Alastonkuvia, joka olikin ihan mainio, vaikkakin hiukan pitkä. Pitäisi käydä useammin. Huomenna menen katsomaan sitten "Saturday Night Fever" -musikaalia. Kutsu antoi ymmärtää, että saatavilla on jopa mainosväen lempijuomaa, ilmaista alkoholia. Mikäs siinä. Staying alive! vaan kaikille.

Selvästi (sic!) minusta on tullut kulttuuripersoona. Sen tietää siitä, että pystyn juopottelemaan nykyään läpi aivan mitä tahansa Antti Tuiskun keikasta Vaginamonologeihin.

Eikä tee edes tiukkaa.

torstaina, lokakuuta 21, 2004

Torspontain tunnelmaa

Ääni käytävältä: "HELVETIN VITTU KU TÄN BRIIFFI ON TAAS IHAN PERSEESTÄ!"
Copywriter: "Ainesta! Viikon sitaatti."
Tuotanto AD: "Dear customer. Fuck you. And fuck your stupid personnel too."
Graafinen suunnittelija: "Fuck you. And fuck the horse you are riding on."

Ilmassa on jo viikonlopun odotusta.

keskiviikkona, lokakuuta 20, 2004

Amikset tulevat (taas)!

Mikäköhän mahtaisi olla poliittisesti korrekti termi sille ihmisryhmälle jonka useimmiten ymmärrämme kuuluvan allegoriaan amikset. Vaikka sana juontaakin ammattikoulusta, sisältää se paljon muutakin. Ei tarvitse olla ammattikoululainen ollakseen amis. Tietysti sanalla on perusnegatiivisen halveksiva ja vähättelevä sävy. Sanoilla, jotka pyrkivät luokittelemaan ihmisiä, tuppaa olemaan. Ei siinä mitään.

Tässä ei nyt ole tarkoituskaan alkaa analysoimaan amiksien syvintä olemusta, vaikka tarpeeksi turhana puuhana sekin tietysti olisi kiinnostavaa. Toteanpa vain, että ne ovat täällä! And I, for one, welcome our new car-tuning overlords.

Hauskaa puolestaan on se, että kun internetsku pöllittiin nörteiltä, avautui kaikille nykykulttuurin läpitunkemille ihmislapsille tilaisuus siihen mitä kulttuuri heiltä odotti ja mitä he todella halusivat. Sille ei oikeesti, hei ihmiset, voi enää yhtään mitään, että kaikkien pitää olla kauniita poptähtiä. Eikä sille, että sitten se saattaa vähän itkettää kun tyhmä ja inhoittava tuomarisetä sanoo Keravan Idols-karsinnassa että lopeta nyt Liisa-Piia helvetissä se määkyminen. Eikä sillekään voi enää mitään että likaiset sedät katselevat irc-gallerian pikkutyttöjä, jotka haluavat laittaa itsestään tissikuvia nettiin. Ei vaan voi. Sori.

Ja mikäs siinä. Minun mielestäni on oikeasti tosi hienoa, ja todella tarkoitan sitä (saatan hymyillä tätä kirjoittaessani, mutta se ei tarkoita ettenkö olisi tosissani), että nämä kaverit voivat tehdä mitä nyt ikinä sitten tekevätkään (ei ehkä kannata kysyä). Saanhan minäkin kuvitella olevani Suuri Tiedotusvälineen Herra ja Loistava Ellei Jopa Briljantti Aikamme Tulkki kirjoittaessani näitä puolisekavia jorinoitani kahdelle kaverilleni, joista toinen on sitäpaitsi varmaankin jo humalassa.

Ja mitä valtamedia edellä, sitä broadcasting perässä, sano. Rollo-magazineen, jonka nettiversio antaa vielä harmillisesti odottaa itseään viitattiinkin jo toisaalla.
Rollo Magazine (öööh, olikohan sivuja 6) on siis kaupunkilehti, joka käsittelee mm. sellaisia aiheita kuin autojen viritteleminen (hmmm... no siis tämä tuning) varsin yhdys sana vapaaseen tapaansa. Kuten asiaan kuuluukin. Iso käsi lehden toimitukselle.

Amiskulttuuri on selkeästi täällä. Deal with it.

P.S. Ai niin. Suosikkiyhtyeeni Teräsbetoni on saanut levytyssopimuksen. Hip hei! Aiheesta kertoi Imperiumi Linkistä kiitoksia supersankarille nimeltä Mystinen Kallo

Torspotarallallaa!

Tulipahan pidettyä pienoinen tauko blogistanista. Se maksoi minulle kolmannen lukijani, joka ilmoitti peruvansa tilauksensa, koska tekohauskat nokkeluuteni ovat muuttuneet tylsiksi, en ole viikkoihin haukkunut ketään, Länkytys ilmestyy liian harvoin ja pornoakin pitäisi jossakin välissä katsella. Harmillista. Toivottavasti kaksi (nr. 1 ja nr. 2) lukijaani edelleen pitävät tilauksestaan kiinni. Ja miksipä eivät pitäisi, nuo elämättömät luuserit. Nehän nyt lukevat ihan mitä tahansa paskaa, kunhan se vain on netissä. Hah! Fools!

Sillä välin täällä blogoslaviassa (minua se jaksaa vain edelleen huvittaa se mitvitin kiva graffiti "Tervetuloa Blogoslaviaan, Torspo!) on sitten ruvettu oikein sotajalalle. Ehkä siistein ringside-paikka näissä suurissa ns. ikuisia aiheita käsittelevissä blogisodissa on ehdottomasti ollut Naamioiden takana -blogin kommenttiloota. Hienoa! Me täällä Hämärässä olemme päättäneet vahvasti tukea nyyssi-idiotismin äpärälapsia ja erityisesti apukoululannan triumfanttista esiinmarssia, henkilökohtaisuuksiin menevää vittuilua, asiatonta kieltä ja varsinkin viestejä, jotka päättyvät sanoihin "Tämähän oli vasta kevyttä lämmittelyä, katotaan mihin sulla kantti riittää, nimim. USENET flame wars veteran". Hehee! On kiva olla helposti huvitettava, sitä kuluu aika mukavammin kun voi naureskella oikeastaan melkein mille vain.

Näistä em. syistä ja erityisesti siksi, ettei se typerän tyttömäinen deletenpainelu siellä niin nyt aivan kokonaan lopettaisi hienosti alkanutta loanheittoa, olemme täällä Hämärän Länkytyksen Virallisen Hallintoviraston Diplomilautakunnassa myöntäneet arvokkaan tunnustuksen. Töttörööö-tättärää! Se tulee tässä:


Vielä kerran paljon onnea kaikille asianosaisille!

torstaina, lokakuuta 14, 2004

Mieluummin vanha kuin aikuinen

Keskustelin hevigraafikon kanssa siitä miten mielenkiintoista onkaan täyttää 30, kun 29 vuotiaana vielä asuu yksiössä vuokralla, opinnot ovat kesken, tekee pätkätöitä ja viihtyy keskiolutbaareissa pahaa musiikkia kuunnellen. Siinä on melkoinen ero nimittäin siihen, kun 30-vuotissynttäreiden aamuna saa kaksi lasta (Roosa ja Perttu), edustusvaimon, kartanovolvon, rivitalonpätkän, lomaosakkeen Katinkullasta, kultaisen noutajan nimeltä Max ja golfmailat.

Tähän hevigraafikko korjasi, että 1,5 lasta ja koirista on vaan haittaa. Tiedustelin, mihin hevigraafikko itse on laittanut pari vuotta sitten saamansa koiran ja lapset, johon vastaus oli harvinaisen yksiselitteinen:

Mitä sä kuvittelit että mä niillä golf-mailoilla tein?


Pieni mainosalan sanasto, Osa 3: I-Ä

I

Ilmo eli ilmoitus Sanoma- tai aikakausilehdessä esiintyvä laatikkomainen tila, jossa kahteen palstaan (10 cm x 10 cm) on ämpätty tanssiravintolan tähtiesiintyjät seuraavan vuoden ajalle, ruokalista kokonaisuudessaan, Chaine de Rotisseurs -kyltti, kokki keittiömestarin vitjoineen, pari-kolme rapua, näkymä yläterassilta sekä lapsiperheitä houkutteleva, ilmainen lastenhoitaja. Jos kyseessä on kulutustavaran kaupustelu, on laatikko täynnä numerosarjoja, joissa on paljon ysejä, sekä rähähdystä symboloivia, keltaisia sahalaitaisia soikioita.

Impressio Nettipopulan käyttämä ameriikanlaina, jolla kuvataan mainokselle suotujen silmäysten määrää. Mitä silmäyksillä sitten tekee, on taas ihan eri asia. Mainos näkyy paremmin jos se on isolla, mainos näkyy useammalle silmäparille, jos se on siellä mihin ihmiset katsovat. Tämä nyt ei liene kovin vaikeaa?

Itsekehu Tämän reklaamiväki osaa. Paremmin kuin muut. Itse asiassa niin hyvin, että voidaan puhua lahjakkuuksista. Erityislahjakkuuksista. Neroista. Huippuneroista. Kertakaikkisen fantastisen upean giganttisen suvereeneista superkyvykkyyksistä, jotka kaikessa täydellisyydessään jättävät lopulta taakseen koko fyysisen maailman, muuttuvat puhtaaksi energiaksi ja ryhtyvät hallitsemaan universumia.

J

Juliste Suurikokoinen painotuote, joka on myös kansainvälisesti arvostettu taiteenlaji – josta syystä AD:t itkevät, kun koto-Suomessa julisteen sisältämää arvolatausta ei juurikaan arvosteta. Juliste ei kuitenkaan ole suurennos ilmoituksesta (kts. Ilmo), eikä ainaskaan tarkoita kokoa A3. Hyviä (ei siis “hyviä”, kts. Hyvä) julisteita voi vilkaista, jos paikkakunnallesi tai lähietäisyydelle sattuu julistebiennaali. Niitä järjestetään Suomessakin.

K

Kamppis eli kampanja Iso kokonaisuus, jossa yhdistetään erilaisia medioita samaan juoneen perustuen. Kampanjalla on yleensä tarkoitus eli tehtävä, joka on mielellään aavistuksen tarkempi kuin esim. hyvin yleinen toimeksianto: “Kampanjoikaa kunnes hallitsemme markkinoita”.

Kirjasintyyppi on nykykielellä useammin fontti. Hämmentävää, mutta ilmaisutapa nimeltä typografia, jossa siis kikkaillaan fonteilla, usein toimii. Jotkut tulevat (ja menevät) AD:t hurahtavat typografiaan pahasti. Taideteollisten oppilaitosten typografiaan vakavasti suhtautuvien opintolinjojen opiskelijoita kutsutaan joskus tuttavallisesti fonttihomoiksi. Seksuaalisilla preferensseillä ei kuitenkaan liene asian kanssa juurikaan tekemistä. Taikka sitten juuri lienee.

Koheesio Tekstin rakenteellinen, koossapitävä tekijä. Vaikkakin tärkeä, myös ensimmäinen asia jonka copy hukkaa, asiakas turmelee muutoksilla tai joka katoaa johonkin esiteprojektin varrelle – mutta joka myös usein onnistuneesti palautetaan kirjoittamalla uusiksi koko teksti kolmessa minuutissa ennen painoon lähettämistä.

Kuka Tyyppi, jota toimistossa eniten kaivataan. Kulkee myös nimillä kuka saatana, kuka vitun spede ja kuka perkeleen homonaama.

L

Logo Usein liikemerkkiin sekoitettu kirjainyhdistelmä l. logotyyppi. Kuten vaikkapa Coca Cola tai Volvo. Kertoo yrityksen tai tuotteen nimen sille luonteenomaisella houkuttavalla ja tuoreella tavalla edistäen yrityksen tai tuotteen tavoiteimagoa. Näitäkin saa tilata. Joskus niistä maksetaan hirveästi. Joskus taas ei. Riippuu varmaankin eniten siitä kuka logon suunnitteli, eikä niinkään siitä minkälainen väkkärästä tuli.

LuovuusHenkimaailman terminologiaa. Tämä liittyy uuden tekemiseen, tajuamiseen ja näkemiseen. Ajatteluun erilaisella, vanhaa yhdistävällä ja uusia uria synnyttävällä tavalla. Jotkut jopa opettavat luovuutta toisille. Jännää. Oikeasti luovuutta ei ole olemassa. Kaikki mahdollisesti tapaamasi luovuus on mielikuvituksesi tuotetta.


M

Mainonta “Väittää ankean harmaata vaaleanpunaiseksi”. Ehkä enemmänkin: korostaa hyvää ja unohtaa huono. Tuoda tutuksi. Synnyttää käsitteitä. Pitää pinnalla. Saavuttaa suosiota. Antaa tietoa. Viihdyttää? Joo. Ärsyttää? Tietenkin. Tuottaa lisää rahaa kapitalistisioille? JOOO! Tarjota viihteellinen lapsiparkki yli 30-vuotiaille näsäviisaille pikkupojille, joille ei ole muutakaan paikkaa yhteiskunnassa? Tarvinneeko kysyä?

Media Ei ainoastaan julkiset tiedotusvälineet. Mikä tahansa voi olla media, jos sitä voi käyttää ihmisten tavoittamiseen. Medioiden käyttöä kampanjassa voi myös suunnitella. Siihen on jopa oma ammattikuntansa. Usein kallein media ei ole paras, eikä halvin huonoin. Toisto on paras opettaja ja telkkari on, no, telkkari. Ja viesti on hierontaa.

N

Netsku Eli netti, eli Intterneetti. Mainonta netissä lupasi aikanaan paljon ja antoi aika vähän, mutta on kaiken turhan riehumisen jälkeen tehokas väline tehokkaassa käytössä. Ja sen suosio kasvaa taas, kun turhat ja epärealistiset odotukset on unohdettu.

Neon Tuo loistava kaasu.

O

Offset Painomenetelmä. Yleisin sellainen. Triviatietona mainittakoon että siinä valotetaan peltiä. Get it?

P

Pakkaus “Tuotteen vaatteet”. Monen mielestä parhaita mainonnan lajeja. Huomaamattoman attraktiivinen, vilpitön (vaikkakin naamiointivälineeksikin luonnehdittu), vaikuttava, kehottava, edistävä ja kaikkea muutakin hyvää. Lähes välttämättömyys.

Palaveri Siitä suomalainen tykkää. Näissä istuminen on taiteenlaji. Joskus myös sattuu, että palaverista on kaikille osapuolille hyötyä. Ainakin kahvia ja pullaa on lähes aina tarjolla. Palaverityyppejä: mm. Robinson Crusoe ja Kolumbus.

Printti Paperille painettu mainos. Usein sanoma- tai aikakausilehdissä esiintyvä tuote. Kts. myös Esite


Q

12 x Q = 1 vuosi Nuorisoa taas voi vikitellä vaikkapa vieljelemällä ilmaisua ihq, josta tulee kuitenkin helposti ihan aidosti ja fyysisesti paha olo.


R

Reklaami Mainos


S

Sanomalehti tuo aamiaispöytiemme vaikeasti koossapysyvä harmaa seinä aviopuolisoiden välillä. Media joka toimii. Aina vaan, vuosikymmenestä toiseen, vaikkei uudistu ulkomuodoltaan juuri lainkaan.

Suora eli suoramainonta. Vaikea laji, jossa onnistuminen on tehokasta ja taloudellista. Pahimmillaan juuri nämä työt ovat niitä vastaanottajien eniten vihaamia reklaameja, jotka jopa yllyttävät kiinnittämään “Ei mainoksia” -tarroja postiluukkujen yläpuolelle. Pahus. Joskus voisi tehdä kampanjan, joka hyödyntäisi noita tarroittajia.

T

Tarve Mainonnan väitetään synnyttävän tarpeita. Joopa joo. Kyllä ne tarpeet ovat olemassa ihmisissä jo aivan valmiiksi tai syntyvät kulttuurin tuotteina. Onhan mainoksillakin oma pieni osansa kulttuurievoluutiossa, mutta aika vaikeaa olisi luoda vaikkapa miehille tarve käyttää terveyssiteitä. Vaikka kuinka mainostaisi.

Tv-spotti Kumpi hymyileekään leveämmin, copy jonka tupakkalakko on pitänyt vai AD, jonka spotti pyörii tällä viikolla töllössä? Kuukauden sekunnit puolestaan ovat ne, joiden välissä palkka siirtyy tililtä laskujen maksun muodossa maailmalle ja käteen jää jotakin, jolla nyt aina yhden illan kantakuppilassa viettää. Onhan sielläkin tv.

U

Ulkomainonta Kaiken aikaa kasvava media, joka on Suomessa ollut hiukan lapsipuolen asemassa. Käykääpä Kreikassa. Ateenassa on ammattiryhmä, joka kaupungilla skootteroiden etsii liikkenneväylillä liikkuvien autoilijoiden katseen suunnassa olevia tyhjiä seiniä mainospaikoiksi. Hämmästyttävää. Suomessa ei olla ihan näin pitkällä, siispä kannattaa olla eka.


V

Valomainos Bright lights, big city. Ainoa varjopuoli kaiken ihqn neonvalon keskellä on tekniikka, joka voi arvaamatta pettää. Vaikkapa Hotelli Impiluomasta muotoon Hotel Pilu ynnä vastaavat kaupunkisattumukset. Not so nice.

W
WTF? What The Fuck? Tuttu sähköpostilyhenne, jolla emoyhtiön edustaja kommentoi kansallisen konttorin edesottamuksia. Käyttökelpoinen ihmetyksen ilmaisija nykyään myös kotimaassa.


X Files and Factors Käsite “tuntematon tekijä” voi olla hyväkin asia silloin kun tulee tehneeksi mainoksen, jota jälkikäteen vilpittömästi häpeää. Paha taas silloin kun saa sen elämänsä ainoan neronleimauksen, jota ei edes ilmoiteta kilpailuihin. Jostakin syystä näissä toimistoissa on paljon henkilöitä, jotka pitävät sitä tv-sarjaa jollakin tavalla ansiokkaana. Varmaankin se on se Gillian.


Y

Yhteysmies tai -nainen on henkilö mainostoimistossa, joka vastaa asioista asiakkaalle. Hyvässä ja pahassa. Minulla on hieno rintanappi, jossa sanotaan: Just say NO to account executives. En toki kuitenkaan uskalla pitää sitä (paitsi kotona salaa), koska henkilöstöpäällikkö on pelottava nainen.


Z
Zorrot eli henkselit. Harvemmin, mutta kuitenkin joskus käytetty, hylkäämistä merkitsevä slangahtava lausahdelma.


Å
Åhåå Ällistynyt oivallus ruotsinkieliseltä henkilöltä.

Ä
Äiti on se jota tulee ikävä. Usein.

Ällistys Tunnepitoinen, nopea, odottamaton mielentila. Jos ällistyksen jälkeen seuraa jotakin positiivista, on se tavoiteltavaa. Muutoin se onkin yleisempää. Ällistys kohtaa yleisimmin luovia suunnittelijoita vain silloin kun he havaitsevat omat suoranaiseen nerouteen viittaavat luovuudenlahjansa. Ja sehän on tunnetusti usein se.

keskiviikkona, lokakuuta 13, 2004

Palaveri, tuo työpäiviemme letkeä seuraleikki

Kotipoika listasi ansiokkaasti mainosalan palaverityyppejä. En katkeruudeltani malta olla lisäämättä listaan erästä palaverimuotoa, jota koko mainosväki tuntui eniten suosivan – vain siihen saakka kunnes minä tulin alalle. Se on:

Kolumbus-palaveri

Kokous järjestetään paikassa, jota kukaan ei tunne, mutta jonne kaikki hinkuvat. Kokousväestä kukaan ei osaa kirjoittaa paikan nimeä oikein eikä pysty keskustelemaan alkuasukkaiden kanssa näiden äidinkielellä. Kokoukseen osallistujat ovat matkan alusta lähtien raskaasti humalassa ja kapinoivat vähän väliä. Osa kokoukseen osallistujista haistattaa jossakin vaiheessa kokouksen vetäjälle pitkät vitut, päättää lähteä alalta ja ryhtyä rantapummiksi kokousalueelle. Kukaan ei tiedä, miksi matkalle alun perin lähdittiin, mitä siellä sitten pitäisi tehdä tai edes ketä muut osallistujat ovat. Eikä kukaan myöskään välitä näistä pikkuseikoista, sillä meren takana asuva asiakas maksaa koko lystin.

Noin. Tosin, kuten sanoin, eipä ole näkynyt tuota palaverityyppiä niissä toimistoissa, joissa olen työskennellyt. Alan perimätieto kuitenkin muistaa menneen eilisen... Ja minä raukka kun tulin töihin mainostoimistoon sen takia, että kerran elämässäni pääsisin sinne ranskanmaalle ja voisin sitten vastata matkapuhelimeeni olinpaikkaani tiedustelevalle henkilölle että olen Kännissä. Ha. Ha. Tajusitteko cännissä? Hä? Niinku se paikka! Cannes! Eikö leikkaa? Känn!
No joopa joo.

Jotta tämä blogi saisi vähän enemmän päiväkirjamaisia piirteitä, kerron nyt elämästäni. Niin, minullahan olisi tuossa tulevana viikonloppuna syntymäpäivä. Piti mennä käymään metsässä. Mökillä, jossa voisin saunoa ja juoda olutta. Laittaa puhelimeni kiinni ja noh, istua metsässä mökissä. Juoda vähän olutta. Käydä saunassa. Pieniä ovat ilonaiheeni, mutta riittäisivät minulle. Näin ei kuitenkaan käy, koska olen nyt siis sitten lauantaina töissä. Hyvää syntymäpäivää minä. Lisäksi viikonlopun työtehtävääni liittyy lapsia, enkä erityisemmin pidä lapsista.

Minun olisi varmaankin pian syytä ryhtyä pitämään aika monesta asiasta jotta ne alkaisivat karttaa minua. Mitenköhän tuo onnistuisi. (JEE! Lauantaitöihin taas! Lau-an-tai-duu-ni, jee, jee, jeejeejee! Lau-an-tai! Duu-ni! Öööööööö!)

Jepjepjoo. Ai niin. Niille, joita kiinnostaa: tulkaa käymään vaikka perjantaina, joskus sillai niinku alkuillasta, jos viitsitte. Juhlin silloin vähän ja tarjoan kakkua sikäli kuin sen tuotantoprosessi sujuu suunnitellusti ja pääsuunnittelijan aikatauluihin sopivat nämä muutokset (emme ole vielä pitäneet aiheesta palaveria). Jos kakkua ei ole saatavilla, tarjoan joka tapauksessa vähän olutta ja vanhenen mahdollisimman epäarvokkaasti. Tekovitsikkäille lahjoille sanon aina KYLLÄ KIITOS, sillä kuten tiedätte ei minua ole vaikea huvittaa. Nauran jopa omille vitseilleni. Mitä huonompi ja puujalkaisempi sen parempi.

Pitäisiköhän hankkia jopa semmoinen hassu hattu ja joku pilli mistä lähtee kiva, mutta ei liian luja ääni?

Ehkä jopa pukeudun jänikseksi.

Ne on aina sympaattisia.

tiistaina, lokakuuta 12, 2004

Naisten mainokset

Soopa-blogin kommenttilootassa kytee keskustelu naisille suunnatuista, ulkonäköön liittyvistä mainoksista. Soopa itse oli hiiltynyt toki sinänsä ärsyttävästä dubbaamalla kotomaahamme sopeutetusta mainoksesta, jossa nainen vainoharhaisesti friikkailee hiuksistaan uudessa työpaikassaan. Ilmeisesti Soopa ei ollut käsittänyt, että kyse oli ikään kuin elokuvallisesta unijaksosta, jossa mentiin nuoren naisen pääkoppaan mielestäni aika onnistuneesti sisään, mikä ei tosin lisää mainoksen arvoa laisinkaan, idea kun oli keskinkertainen ja toteutus aika heikko esitys. Tämä leimaa useimpia puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia.

Syitä puhtaasti naisille suunnattujen mainosten huonoihin kässäreihin, puolivillaisiin toteutuksiin sekä kurjista kurjimpaan sopeuttamiseen soisinkin etsittävän ja esitettävän. Itselleni tulee aluksi mieleen ihan pelkästään volyymi; puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia on valtavan paljon enemmän kuin puhtaasti miehille suunnattuja (tuleeko mieleenne yhtään?). Isossa massassa on aina enemmän paskaa, sillä suurin osa mainonnasta on tasoltaan heikkoa (tämän asian syistä nyt sitten taas voisi keskustella loputtomiin). Ja syy siihen miksi puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia on enemmän piilee siinä yksinkertaisessa asiassa että puhtaasti naisille suunnattuja tuotteita on enemmän, niitä ostetaan enemmän ja vieläpä useammin kuin puhtaasti miehille suunnattuja tuotteita (tuleeko parranajovälineiden lisäksi mieleenne vielä jokin muu kuin pornolehti?).

Lisäksi naisiin tuntuvat tehoavan aina vain yhtä hyvin sellaiset mainonnan muinaisjäänteet kuin esimerkiksi prosentit (132% pidemmät ripset, no ohhoh, vau!), tehokkaalta kuulostavat ihmemolekyylit (katso kuinka Ceramide F ja Pneumaattinen Libosomi G18 korjaavat katkenneen hiuksen, woaaaaah! tiedettä! ja vielä hitsinsiisti tietokoneanimaatio!) sekä tietysti vanha kunnon testemoniaali (tehon todistavat meitsi, elikkä siis Bussin Keitti ja toi Jovovoovitsin Milla sekä Laboratoriezee´ Acan-Huiyuun valkotakkiset, komeat miehet).

Miksi tämä saasta sitten tehoaa niin hyvin? Noh, vain minä ja Knorr tiedämme salaisuuden: jos haluaa oikein kovasti uskoa, niin kyllä sitä sitten uskoo. Kun mainontaa tutkitaan ja naisilta kysytään että oikeinko vakavissasi uskot, että saat luvatun tehon tuotteelta x, naiset luonnollisesti vastaavat, että en tietenkään. Silti mainokset tehoavat, naiset ostavat tuotetta. Kun tarpeeksi kauan selvitellään, käy ilmi mielenkiintoinen seikka. Naiset paljastavat, että he ymmärtävät kyllä että kyseessä on pienimuotoinen huijaus, mutta haluavatkin että heille uskotellaan asioita. Sama ilmiö löytyy kaikenlaisista horoskoopeista ja muista hörhöilyistä, joita naiset harrastavat paljon enemmän kuin miehet. Naisten viihde on erilaista kuin miesten. Nainen viihdyttää mielellään itseään uskomalla (muka leikisti) kaikenlaisiin humpuukimaakareiden keksintöihin ja kokee, että saa lopulta rahoilleen siten vastinetta - lisäksi, tuotehan saattaa jopa toimia, mistäs sen tietää? Ilmiön taustalla taas voi olla mitä tahansa naaraan selviytymiseen ja lisääntymiseen liittyvistä aivo-ohjelmoinneista aina monimutkaisiin kulttuurin vaikutuksiin saakka. Mainonnasta kiinnostuneet ja sitä tutkineet ovatkin usein aiheesta samaa mieltä kuin jotkut lääkärit: eipä sillä niin suurta väliä miksi hoito tehoaa, tärkeintä on että se tehoaa.

Mielenkiintoista on myös joidenkin naisten närkästyminen naisille suunnatuista, huonoista mainoksista, joissa naisia selkeästi aliarvioidaan. Luulen, etteivät miehet närkästy läheskään yhtä paljon miehille suunnatuista huonoista mainoksista, joissa vaikkapa kuvataan mies tiettyä alkoholijuomaa juovaksi, hyvin junttimaiseksi tyypiksi johon vetoaa lad-tyyppinen äijähuumori. (Tämä saattaa toisaalta johtua myös siitä, että kenties jokainen mies haluaa pohjimmiltaan vain olla hyvin junttimainen tyyppi, juoda tiettyä alkoholijuomaa ja huvittua lad-tyyppisestä äijähuumorista.)
Ilmiötä voisi tietysti verrata myös joitakin henkilöitä ärsyttäviin tv-sarjoihin. Miksi naiset eivät sitten närkästy Sinkkuelämää-sarjasta, vaan pikemminkin päinvastoin, tykkäävät siitä kovasti? Ja ei, mielestäni kyseessä ei ole parodia, kuten vaikkapa Absolutely Fabullous, vaikka voihan Sinkkuelämän sellaisenakin nähdä. Tätä(kin) täytynee pohtia vielä hiukan lisää.
Närkästyminen tai jopa avoin suuttumus on aina reaktiona kiinnostava.

Lopuksi hieman fiktiota:

Jos närkästynyt nainen saisi närkästyksessään puhutella mainostajaa, voisi keskustelu mennä vaikkapa näin:
NÄRKÄSTYNYT NAINEN: Mainoksenne loukkaa minua vahvana ja upeana sekä älykkäänä naisena! Luuletteko te että naiset ovat tyhmiä kanoja, jotka ajattelevat vain hiustensa kulloistakin sileysastetta?
MAINOSTAJA: Itse asiassa: kyllä. Mutta mainoshan on tietysti 30 sekunnin mittainen yleistys koko kohderyhmästä.
NN: Mistä te oikein kuvittelette, että naisten pitäisi koko ajan kiinnittää huomiota ihonsa kimmoisuuteen? Miten te pässit voitte kuvitella että naiset olisivat aivottomia idiootteja, jotka uskovat ihan mitä vain sontaa mitä keksitte meille syöttää?
M: Meillä on siitä tilasto.
NN: Kusipää! En ikimaailmassa ostaisi tuotettanne!
M: Ei se haittaa. Miljoona muuta ostaa. Myyntimme kehittyy koko ajan positiivisesti. Mitä enemmän ajamme tällaista mainontaa, sitä enemmän osakkeenomistajat saavat rahaa ostaa edustusvaimoilleen ja rakastajattarilleen turhia mutta kalliita leluja. Sekä tietysti kauneudenhoitotuotteita. Piiri pieni pyörii, trallalaa! Kiitos palautteestanne. Rekisteröimme sen mappiin "rekkalepakot ja muut femmarihörhöt, jotka sitäpaitsi ovat liian köyhiä". Hyvää päivänjatkoa.

torstaina, lokakuuta 07, 2004

Teeskennellään

Minä selailen taas samaa numeroa:
kuvassa lady ajaa Ferraria.
Kuu kulkee pilvien taa;
nyt yöllä nousee valaita lahteen.
Rakastat kanssani aamukahteen.

Kauko Röyhkä: Matkustaa

Saitteko kiinni tunnelmasta? Hyvä.
Näin alkusoiton jälkeen, kun kaikki naiset ovat romantiikannälässä ja miehet melankoliassa keskustelemme nyt täällä Hämärässä vakavasti.

Rollon nippelitietoviisastelusta kiksinsä saavan kognitiivisen supereliitin edustaja näkyy tuolla edellisen länkytyksen kommenttilootassa raportoivan ärsyyntyvänsä teeskentelevästä kielenkäytöstä. Hupsis. Tommi, hei! Toivottavasti sinua lohduttaa se että uskon sinun jo miettineen asiaa tarkemmin, onhan sinulla kuitenkin sitä aivoaikaa ja prosessointitehoa kaiketikin riittämiin, toisin kuin meillä tyhmemmillä. Mutta puhutaanpa silti vähän kuitenkin juuri tästä asiasta. Eikä vaikka esimerkiksi siitä miksi sinua ärsyttää omasta mielestäsi platonisen puhtaan ja herkän konerakkautesi tahraaminen ajatuksella sen sisältämästä seksuaalisuudesta. Ei. Vaikka kiinnostavaahan sekin tietysti jonkun mielestä (vaikkapa minun) olisi. Nyt puhutaan teeskentelystä. Ja kielestä.

Minun psykologian tuntemukseni rajoittuu satunnaiseen kiinnostukseen ja lukiossa opetettuihin tiedokkeisiin. Silti käsitteet teeskentely ja kielenkäyttö tuntuvat sisältävän jonkin kummallisen viittauksen toisiinsa. Aivan kuin olisin jostakin joskus lukenut, että kielellinen, noh, vaikkapa koodekki kehittyisi juuri simulaation kautta. Puristamme siis aivojemme aivoituksia kielellisen järjestelmän läpi siten, että yritämme jatkuvasti teeskennellä, eli näytellä, simuloida eli lossata (Harri Jäppinen: Synonyymisanakirja, 1999) aivoituksiamme tarkoituksenamme saada nämä aivoitukset suorittamaan erilaisia tehtäviä. Oli se tehtävä sitten kaltaistesi puhtaan informaation miesten jalo tiedonvälityshalu tai minun kaltaisteni surkeiden luusereiden epätoivoinen yritys saada pillua. Yhtä kaikki olemme tässä mielessä näyttelijöitä ja teeskentelemme kielemme kanssa jotakin, mitä emme oikeasti kai ole.

Veikkaan, että se asia mikä sinua nyt ärsytti, meni kuitenkin tästä vähän sivummalle. Et kuitenkaan onnistunut yhdellä sanalla sitä ilmaisemaan ilman että ajatus länkyttämisestä alkoi vaatia tarttumista. Tai ehkä se olikin tarkoituksesi. Poor player/Good player? Ehkä reaktiossa on ratkaisu.

Veikkaan, että teeskentelemättömyys tarkoittaa mielestäsi aitoa. Ilman ponnisteluja synnytettyä, jokapäiväistä kauraa, todellista sisintä, joka ei siis varmaankaan voi myöskään olla opittua? Tuokin ajatus sortuu mielessäni mutkikkuuteen, jos miettii oppimista ja opettelua, tiedostettu tai tiedostamatonta kehittymistä ja persoonallisuuden muutoksia. Ehkä sinä fiksumpana keksitkin, mitä teeskentelemätön kielenkäyttö oikein oikeasti on.

Sen eetosta ettoneeksi ootellessa toteamme, että minun onneni on onneksi se, että täällä Hämärässä me, Mikko, keskustelemme aivoissamme näinkään syvällisistä asioista tavattoman harvoin. Ja se on todellakin hyvä se.

Ehkä jo ensi kerralla puhumme vähän baareista.

Siihen asti: thermopylai!

keskiviikkona, lokakuuta 06, 2004

Äipällä on paituli

Epämiellyttävien sanojen maailmaan itseään törmäyskurssittanut Hillitty kukko mainitsee Hesburgerin viljelemän majo-sanan vaikuttavan ostokäyttäytymiseensä. Kukko on ollut oikeassa osoitteessa, sillä jos Suomessa joku muu taho kuin pulustusvoimat käyttää käsittämätöntä, etäisesti äidinkieltämme muistuttavaa puheenpartta, niin se paikka on juuri Hese (lyhenne, jonka pitäisi jo soittaa hälytyskelloja kieliherkän ihmisen tajunnassa).

Hesburhenkilöstö (Kotipojan sanoin: "Saan minä lyhentää kerta teinitkään ei osaa enää pilkuttaa.") on kehittänyt järkyttävistä sananpläjäyksistä aivan omaa luokkaansa edustavan ryöpytyksen, jonka rinnalla vaikkapa haarukoilla hakkaaminen olisi varmasti Kukon kaltaiselle henkilölle miellyttävämpää kuin ko. ravitsemusliikkeessä asioiminen. Ja koskapa Kukko ei Hesessä käy, esittelemme nyt täällä Hämärässä pari hesburhenkilöiden epäilyttävintä innovaatiota.

Aluksi eräs tapa, joka liittää Hesburgerin kategorisesti tiiviisti muiden inhokkisanoittajien joukkoon. Nimittäin, samalla tavalla kuin millä armeija pyrkii estämään vaikkapa käsikranaatin heittämisen väärään suuntaan käyttämällä erottimia vasempaan ja oikealle (voi olla toisinkin päin) on hesburhenkilöstö differoinut kanahampurilaisen kalahampurilaisesta käyttämällä siitä nimitystä lintu, jota sitten karjutaan keittiöön naama punaisena: "LINTU MENOSSA!".

Mutta, eipä vähä mitään. Todella mielenkiintoiseksi hesburpuhe käy, kun sitä seurailee vähän kauemmin, esimerkiksi jonossa seisten ja lounaspaikkavalintaansa mielessään rienaten. Pari kertaa olen mm. kuullut seuraavanlaista hesburspiikkiä:

- Mitä sinne?
- Tuota, olisiko teillä jotakin tarjouksessa...?
- Noo-ottasiksä vaikton ruiksen?
- Anteeksi minkä ottaisin?
- Sii-sotat. Keittiöön: RUIIIIS! Otsäterian vai pelkän?
- Hetkinen, mistä on kysymys?
- Ettotatsäsen ruiksen vai...?
(Tässä vaiheessa keskustelu keskeytetään, kun toinen asiakas pyytää suolaa)
- Nosässiis mietit vielä... Dotäksä ihahetke. Keittiöön: PIRJOOO! TUOTKO NIITÄ SUOLIA!

Ällistyttävää.

Jos teissä, rakkaat neljä lukijaani, sanat eivät saa aikaan sen pahempia reaktioita, suosittelen pistäytymistä paikallisessa hesburhelvetissä. Tarjoaa mielenkiintoista aineistoa vaikkapa kulttuurintutkijoille summuille phenomeenikoille – ja muillekin kummallisuuksista kiinnostuneille.

Henk. koht. ja tosi tark. minua rassaavat pahasti vain muutamat sanat (vaikka kyllä se majo on minullakin vähintään top-kympissä, jos sellaisen laatisin), joista kaksi esiintyy tämän länkytyksen otsikossa.

Paituli on jo tarpeeksi paha, siitä tulee aidosti fyysisesti huono olo. Mutta jos tehosta puhutaan, niin voin kertoa että äippä-sanan (aaarrght! nyt se on tässäkin kirjoituksessa jo kahdesti) käytön jatkuva lisääntyminen tulnee varmasti tulevaisuudessakin estämään minun lisääntymiseni.

Mikä toisaalta voi olla erittäinkin hyvä ja kannatettava asia.


tiistaina, lokakuuta 05, 2004

Tykkäämisen se niin

Alkuun ketään kiinnostamaton huomio: xxx:n sietämätön keveys -tyyppisiä otsikoita eri medioissa havaittu tällä viikolla jo kolme kappaletta. Voisiko nyt kansakunta lopettaa tämän? Kiitos. Hienoa. Ja vielä jos saan sanoa, niin opetelkaa teinit niitä yhdyssanoja, jooko? Setä ei jaksa. Ruik, ruik. Vinku vanku.

Jaaaa asiaan. Ajatuksiini on viime aikoina jotenkin onnistunut pesiytymään merkillinen asioista tykkäämisen ilmiö (tai paremminkin imiö, sillä jostakin syystä jotkut asiat vaan nyt jäävät ikäänkuin imemään toisaalta muutenkin suhteelisen turhaa aivoaikaani).

Tarkoitan tällä imiöllä arvorakennelmaa, jossa tuntuisi olevan esimerkiksi kauhean tarpeellista tietää, tykkäänkö esimerkiksi uudesta työpaikastani, tykkäävätkö ihmiset minusta tai tykkääkö joku muu jostakin muusta ja niin edelleen. Jotenkin tämä on jäänyt mietityttämään. Vaikka en osaakaan sanoa, mikä imiössä ihmetyttää, osaan sanoa syitä sen lisääntymiseen tietyissä ryhmissä, joiden kanssa asioin. Ihmiset alkavat pikkuhiljaa olla siinä iässä, jossa työelämään on jo siirrytty ja luonnollisesti koska töissä vietetään suuri osa valveillaoloaikaa, työpaikkojen kaikenlaisista sosiaalisista kokoonpanoista ja ihmisistä pitää sitten puhua kaiken aikaa. Ja kun nykyisin työpaikat eivät oikeasti juurikaan tuota yhtään mitään ja ihmiset työskentelevät tavalla tai toisella turhuuden markkinoilla on äkkiä kauhean tärkeää paitsi tykätä ja tykkäyttää myös tietää kuka mistäkin tykkää.

Tähän liittyy muutenkin kaikenlaista kummallista ja epäselvää, kuten kysymykset viihtymisestä ja siitä onko töissä kivaa. Olisikohan niin, ettei suomalaisten kannattaisi harjoittaa tätä pikkupuhetta lainkaan? Ei se hei oikein tunnu luontevalta. Jokin siinä ei sovi kohdalleen. Kertokaa te fiksummat mistä tässä on kyse ja olisiko minun pitänyt sittenkin ryhtyä vaikkapa kalastajaksi. Vielähän sitä ennättää...

Ehkä on syytä mietiskellä tätä vielä vähän ja sillä aikaa vastata kyselijöille "en osaa sanoa, voisitko kysyä jotakin muuta" sekä luvata julkisesti lopettaa omista tykkäämisistään ja viihtymisistään puhumisen ainakin toistaiseksi.

Senpä teen.

maanantaina, lokakuuta 04, 2004

Miestenhuone

Rollon kognitiivisen keskiluokan mustiinpukeutuvan väestönosan alajaosto, jonka sielunmaiseman tematiikka liikkuu jossakin Iron Maidenin ja Cannibal Corpsen välissä on jo pitkään vakioitunut asustelemaan Rio Grande -nimisessä baarissa.

(Kyllä, lapset, setä kertoo taas baarijuttuja, koska setä nyt vaan lusmuilee baareissa, eikä saa aikaan mitään sen merkittävämpää kuin satunnaisen pikkunokkelan paikallislehden palstantäytteen, jonka tehoa ei ole osoitettu mainonnalta vaadittavalla tavalla.)

Rio Grande, eli ex-Yläkerta (R.I.P) on tuommoinen keskivertoa ehkä hivenen siistimpi rokkibaari, jonka vahvuuksia ovat ne keskivertoa ehkä hivenen siistimmän rokkibaarin ulottuvuudet: suhteellisen edullinen olut, pahantuulinen henkilökunta, mahdollisuus toivoa musiikkia sekä biljardipöytä.

Tässä kyseisessä baarissa nyt kuitenkin on eräs mainitsemisen arvoinen pikkunyanssi. Välittömästi baarin etuaulassa on mystinen musta ovi, joka yleensä on suljettu, vaikkakaan ei lukittu. Oven takaa saattaa myös kuulua mörinää. Jos oven uskaltaa avata, huomaa, että kysessä on aika mukava pieni kammari, johon on sijoitettu baarin videotykki ja skriini. Näin paikalliset jalkapallohuliganistit ovat kätevästi poissa häiritsemästä muita asiakkaita ja voivat omassa rauhassaan öhöm, syventyä harrastuksensa pariin.

Kammari on ristitty miestenhuoneeksi, mikä jaksaa jostakin syystä huvittaa minua, vaikka vitsi onkin jo aika vanha. Heheee, miestenhuone, heheee. Setä on oikeasti, lapset, silleen kauniisti ilmaistuna ns. helposti huvitettava tapaus.

Samassa tilassa kokoontuu kenties vieläkin enemmän levottomuutta herättävä Sunnuntaiklubi, jonka pääasiallinen tehtävä tuntuisi olevan äijäkulttuurin intomielinen vaaliminen keskioluen, vapaapainin ja pleikkarin avulla. Eilen skriinillä pelattiin Def Jam Vendetta -nimistä, väkivaltaisuudessaan aivan hulvattoman överiksipistävää mäiskintäpeliä, jonka keskeyttää ainoastaan subtv:n alkava Raw ja SmackDown -paketti, jota katsellessa voi sitten hillitysti jopa hieman rähistä. Lähetyksen jälkeen jatkuukin sitten taas kavereiden tuttavallinen turpaanmättäminen sekä keskioluen litkintä. Tätä kestää kunnes on aika mennä nukkumaan, jotta jaksaisi koko viikon taas jokainen omalla pikku sorvillaan palvella markkinataloutta ja nostaa lintukotoa uuteen kukoistukseensa keräämällä vähän perkeleesti veroeuroja Pääkirkon Isoon Kirstuun. Sunnuntaina sitten miesten kesken taas ölistään.

Sunnuntaiklubi muuten nimettiin eilen uusiksi, ilmeisen väkivaltaisessa innoituksessa. Uusi titteli liittää Sunnuntaiklubin kiinteästi David Hasselhoff Boozing Society -tilaisuuksien sarjaan ja palvelee siis valveutunutta mieskuluttajaa tästedes käsitteellä: Testo-Man Roid Rage Sunday School (featuring Greg Valentino Fun Club).

perjantaina, lokakuuta 01, 2004

Iha älyttömä hyvä paari

Oulusta löytyi anniskeluravintola nimeltä Pint (http://www.nettibaaripint.fi/), joka on siis myös nettibaari. (No shit, Sherlock?)Tarjolla Kilkennyä ja intternetskua. Mitäs sitä länkyttäjä muuta.

Kallolle, summuille kolleille siellä niin semmoisia, että olemme Rollossa näillä näkymin klo 23.

Myöhästyimme juuri junasta.

Hommat mennee järkijään häneksi

Blogger ei tunnu pellaavan huonostikkaan. Mutta eipä tuon anneta häiritä. Kiitokset Tuuballe oikaisusta, edellisessä merkinnässä suositeltu teos on siis: Avojalakanen Ankka. Lukekaa nyt ihimeessä.

Oulu on kaikin puolin hieno kaupunki ja oululaiset mukavia. Ainoa surullinen sattumus - ja samalla onnenpotku tällä reissullani oli se, että Oulun Panimo lopettaa toimintansa ainakin toistaiseksi. Ja pahinta on syy: vuokrasopimus puretaan, koska tiloissa aloittaa DressMan eli MekkoMies, kaikista rättikaupoista se viimeinen, jossa asioisin. Todistamme siis taas omaleimaisen kaupunkikulttuurin osasen uhraamista jotta alemman keskiluokan kravattiääliöt voisivat ostaa lisää McGordon-farkkuja ja Batistiiniä. Hei oululaiset! Teitä kusetetaan taas! Missä on barrikaadit ja kenellä on punkku?

Onnellinen sattumus puolestaan oli se, että pääsin eilen viettäämään paikan viimeistä iltaa. Vaikka olut olikin jo myyty loppuun, sain pari ravintola-annosta aikasen hyvää viskiä hintaan kaksi euroa. Ei paha. Harmi, että tylsien töitteni takia jouduin hiipumaan paikalta jo kymmenen aikaan, jolloin meininki vasta alkoi tiivistyä.

Seuraavaa oulunvierailua varten tarvitsisinkin sitten uuden kapakan Panimon tilalle. Ehdotuksia enivan?