Turkka soittaa

Huomenta lapset. Sedällä on vähän krapula, mutta jos olette oikein hiljaa, niin setä voi kertoa hauskan jutun.

Minulla, kuten kaikilla, on matkapuhelin. Se on vanha, Nokian valmistama ja harmaa. Enkä oikeasti muista sen sitä tyyppinumeroa, vaikka minulla on ollut se jo vuosia. Joka tapauksessa, olen huomannut että konvergenssi, tuo mediakulttuurimme hilpeä vipeltäjä, pätee sellaisessa diversifikaatiokehityskontekstissa, jota tuskin onnistui ennakoimaan edes Jari "näin-puhui" Sarasvuo.

Homman nimi on nimittäin se, ettei ihmisillä enää ole kelloja. Ainakaan herätyskelloja. Vaan kännykkä on ne korvannut. Tällaista välinekäyttäytymisen muutosta on aina hauska miettiä. Kiinnostaisi tietää, onko esimerkiksi sellaisilla paikkasidonnaisuutta vastaan saarnanneilla nomadisedillä, kuten vaikkapa Sampalla ollut ennen herätyskello. Ja jos, niin millainen? Veikkaan, ettei ole enää. Menikö Sam oikein? Kerro meille kellostasi, niin saat palkinnoksi punaisen patakinttaan. Kaappini on täynnä niitä. Eikä tämä ole vitsi, lähetän kinttaan oikeasti heti kun kommentoit länkytystäni.

Aisaan. Tässä vaihessa teidän on hyvä tietää että erään työtoverini nimi on Turkka. Got that? Okei, eipä vähä mitään. Kun vekkarini korvannut länkytin siis aamulla pimahtaa piippaamaan, ilmestyy sen näyttöön tekstiä. Unisissa aivoissa piippauksen ero puhelimen soittoäänestä ei haittaa, ehdollistunut aivoparka kun näemmä tulkitsee kaiken piippaavan ääniaineksen puhelimen soinniksi ja alkaa välittömästi erittää sellaisia välittäjäaineita jotka yleensä liittyvät epämiellyttävistä asioista selviytymiseen ja stressiin. Samalla käynnistyy aivojen vitutuskoneisto.

Kun tämä yhdistetään puolitiedottomassa mielessä tekstiin TORKKU, tulee aivoihin viesti: Turkka soittaa. Tästä puolestaan käynnistyy ajatuskuvio, joka kulkee suurin piirtein näin: Mitähän vittua se nyt tähän aikaan soittaa. En kyllä vastaa. Perkele, ei se meinaa lopettaa. Nyt kyllä lyön sille luurin korvaan. Tässä vaiheessa painetaan puhelimen navi-näppäntä, joka toimittaa siis tilanteessa torkku- elikkä snooze-kytkimen virkaa. Kuusi minuuttia (en tiedä miten puhelimestani asetetaan pitempi torkkumisaika, olisi hienoa jos se olisi vaikkapa kymmenenkin minuuttia) myöhemmin aivot viestittävät: Turkka soittaa. Voi vittu, eikö sille saatanan paskagraafikolle mene mikään koskaan jakeluun. En kyllä vastaa. Ei se jumalauta luovuta. Lyön kyllä luurin korvaan. Tätä jatkuu aikansa.

Lopulta, jos päivä on hyvä, herään.

Joskus olen aamulla huomannut vastaavani "Turkalle" ja ihmetellyt miksi mies ei sano mitään. Siitähän välittäjäaineet tietysti vasta riemastuvat. Huonon päivän aamuna toimistolla kaikesta tästä autuaan tietämätön Turkka kummastelnee, miksi copy (taas) tänään mulkoilee niin vihaisesti.