Kirjoittamisen se niin

Tommi, tuo teollisuuskylän de-kart, mainitsi tuossa päivänä muutamana pomminsa sivulauseessa kirjoittamisen professionalisaatiopyrkimyksistä, jota Tommin mukaan määrittelemättömät tahot harrastavat. Toisen suuren ajattelijan, joka on ansioitunut mm. tämän blogin toisena lukijana, sanoin: sehän on ihan vitun merkillinen juttu.

Minkähän ihmeen takia tätä kansaa oikein koulutetaan vuosikausia käyttämään omaa kieltään, jos sama porukka sitten myöhemmin professionalisoi kansallisen taidon? Länkyttäjää kummastuttaa lähes järjenköyhyyttä lähentelevissä mittasuhteissa asenne, joka inehmon aivoille kertoo, että jos kerran joku tienaa leipänsä kirjoittamisella, ei sitä muut saa tehdä, soo soo. Ei saa mennä viemään leipää muurarin suusta itse laastinsa sekoittamalla, siitä ei valvontakomissio tykkää olleskaan ja tulee iso setä ja syö!

Näennäinen suuttumukseni on kuitenkin varsin retorista, kuten kuvaan kuuluu. Eihän laimeaa soppaa jaksa kauan kukaan syödä, pitää olla voita ja ainesta. Mutta kyllähän se jossakin määrin ns. nyppii, kun havaitsee lehteä tuottaessaan olevansa kahden vaihtoehdon välissä: joko kirjoitat kaikki jutut itse tai tilaat ne Jukka Kuikalta, joka näyttäisi Lehtolan kanssa omistavan professionaalisen oikeuden juttujen kirjoittamiseen tässä maassa. Ihmiset eivät oikeesti, jätkät, tunnu suostuvan pikku kirjoitusduuniin, vaikka siitä maksettaisiinkin. Ei ymmärrä.

Osoittakaapa rakkaat kaksi lukijaani, että olemme Tommin kanssa tapamme mukaan täysin väärässä ja hölmöjä. Lähettäkää minulle kiinnostava kolumni, joka käsittelee mainontaa ja mediaa, niin julkaisen sen ja maksan kirjoituspalkkion.

Ainoa sääntö on, ettei kolumni tahi pakina saa sisältää sanoja sietämätön ja keveys.

Ainakaan otsikossa.