maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Pieni iltasatu faniguruudesta

Hahmottelimme Rollon poikkiblogistisen yhdistyksen kokouksessa skenaarion, jossa industrial-trashteknobändimme levy on pakattu alumiinikansiin, jotka on käsitelty siten, että aluksi levyt annetaan leikkikaluiksi kahdelle tanskandogille (löytyy yhdistyksen kalustosta). Tämän jälkeen kansia käsitellään hiekkapaperin ja viilan avulla ja lopuksi bändin logo sabluunamaalataan punaisella spraylla kanteen ns. vapaalla kädellä.

Liikkeelle tietysti lasketaan heti tieto, jonka mukaan bändi heittää kaikki levynkannet hyeenalauman raadeltaviksi, hautaa ne kuudeksi päiväksi psykopaattimurhaaja-amokjuoksijan hautaan ja logon maaliin sekoitetaan aina muutama tippa neitsyen verta.

Bändi tietysti menestyisi hienosti ja levyt myisivät Saksan ja Japanin markkinoilla kuin jet-huume niissä falloutkakkosen kivoissa pikkukylissä ikään.

Myöhemmin käytäisiin jossakin saksalaisessa spesiaalifanikrääsälevykaupassa seuraavanlainen keskustelu:

- Joo, tota, mulla ois tää tän eka levy. Mitä luulet mitä siitä sais?
- Jaa. No katotaanpa, annas tänne... Joo just. Kato just näissä on tää lommo mikä on ihan samanlainen melkein kaikissa näissä. Se on just kato kun ne alko myymään niin hyvin, niin nää on käsitelty ihan samalla lailla kaikki nykyään. Eli tää on tää lommo aina sama. Vertaa vaikka tähän näin. Et ei tää silleen oo erikoinen. Mut jos jostain löydät sen version, jossa vielä on niinku sitä mustaa töhnää mikä oli se hautausmaajuttu ja sitte et ne lommot ja naarmut on niinku tässä yläkulmassa niin sit mä voisin olla kiinnostunu. Siis tietenki jos se on muovissa vielä.
- Jaa, joo, just. Okei, katotaan.
- Jep. Ja ei kande muuten ees yrittää feikata niitä ku se näkyy se neitsyen veri mitä ne siis niinku muka laitto siihen maaliin niin tällä mustavalolampulla. Niitä tulee nykyään aika paljon niitä feikkejä...

Mikään ei liene sen tyrmäävämpää kuin autenttisuuden äkkiäarvaamattoman katoamisen kolahtaminen faniparan tietoisuuteen.

Kyllä aidon aina tunnistaa, sanoi mainosmies.