maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Tulevaisuuden kulttuuri eilen

Katsoin taas työaikana hieman YouTubea. Sinne aina jää hetkeksi ihmettelemään maailman menoa. Mutta koska minulta kaiketi odotetaan maailman menon ihmettelyä ihan ammattimielessä täällä näin, kirjaan käyttämäni ajan suurella todennäköisyydellä projektinhallintaohjelmiston sarakkeeseen "oman kehitysalueen päivittäminen", mikä on mielestäni kauniisti sanottu. Se, mihin sarakkeeseen kirjaan Hämärän länkytyksen satunnaiset ja alati harventuvat merkinnät, jääköön mietittäväksi. Mietintään käyttämäni ajan kirjannen jonkun pahaa-aavistamattoman asiakkaan tiliin. Valintaperusteena käytän menetelmää, jossa tupakkatauolla ensimmäisenä mainittu asiakas tai projekti saa merkinnän suunnittelupalaverista.

Vartin palaverit voikin kätevästi sitten myöhemmin niputtaa kokonaisiksi tunneiksi, jotka voi kirjata oikeastaan aivan mihin vaan, olen pitänyt tapanani kirjata ne sille projektille, jonka avoinna olevaa dokumenttia merkitsevä word-ikoni on tietokoneeni dock-työkalurivissä neljäntenä. Tämä ihan pelkästään siitä syystä, että se tuntuu mukavalta. Ensimmäinen olisi jotenkin liian itsestään selvää, toinen tuntuu kummalta, samoin kolmas, mutta neljäs on jotenkin mukavan neutraali. Haluaisin aina olla neljäs, neljättä ei muista kukaan, mutta voi aina itsekseen ajatella, ettei tämä nyt niin huonosti mennyt. Viidentenä olisi jo auttamatta ulkona.

Mutta asiaan. Tubeen oli linkittänyt suosimani linkkilista Linko, jonka tyylitaju harvoin pettää. Linkki vei videoon, jossa Akadeemiline Meeskoor Virosta esittää Lordin voittokappaleen tietysti hienosti kuorosovituksena.

Hämmentävä kokemus. Suosittelen katseltavaksi. Jotenkin tuo muistuttaa jollakin ovelalla tavalla, josta en oikein saa kiinni, niitä pieniä hauskoja yksityiskohtia tulevaisuuteen sijoittuvissa elokuvissa, joissa arvellaan minkälaista vaikkapa nyt musiikki on vaikkapa nyt vuonna 2050 tai vanhemmisssa rainoissa tietysti vuonna 2000.

Hävettää kun en muista tähän hätään muita esimerkkejä kuin Stallonen ja Snipesin tähdittämän Demolition man -rytistelyn, josta en nyt siitäkään muista muuta kuin sen, että naispoliisi tykkäsi kuunnella autossa "mini-song"-musiikkia, eli siis mainosrenkutuksia, koska harrasti muinaisaikoja, eli siis 80-90 -lukua ja ilmeisesti hassunhauskasti kuvitteli (heh heh) että ko. tuotokset olivat suosittuja musiikkikappaleita tuolloin, niinkuin tietysti oikeasti olivatkin.

Joka tapauksessa, vaikutaa jotenkin siltä, että entisaikojen tulevaisuuden ennustukset voisivatkin oikeasti olla nykyisyyden kanssa yhtä absurdeja saavuttaakseen aika hyvän paikkansapitävyyden. Perhana, aivan kuin muistaisin jonkin elokuvan, jossa mieskuoro laulaa heviä täysin tosissaan ja yleisö on ihastuksissaan. Onkohan semmoista? Sedis? Enivan?

Ehkä vain kuvittelen. Ja mitäpä merkitystä sillä on, vaikken kuvittelisikaan? Aika turhaahan tämä yksittäisen yksilöpyksilön maallinen vaellus on, niinkuin tietysti pitää ollakin. Etenkin minun. Menenkin tästä takaisin pimeään koppiini, jonne kuulun.

Anteeksi myös tästä. Lupaan pitää taas vähän pitemmän tauon näissä kirjoituksissani.

Kiitos seurasta.