Suuri Äijä-viikko

Länkyttäjä on viettänyt käsittämättömän hienoa äijä-kulttuuriteemaviikkoa. Ensin oli poliiseja ja rekkakuskeja, jotka kehittävät kilpaa mahahaavaa vetämällä sata kuppia kahvia päivässä, sitten haastattelin paikallista yhtyettä, joka soittaa ainoastaan Iron Maidenin kappaleita. Olen juonut koko viikon keskiolutta ja syönyt epäterveellistä ruokaa ja hengannut vain ja ainoastaan rumien, karvaisten, pahalle haisevien ja kuuloakunniottamatonta musiikkia äijä-tunteella soittavien, mustiinpukeutuneiden pahojen miesten seurassa. Mutta eipä vähä mitään.

Eilen kun olin juttua tekemässä, haastattelu ja kuvaukset venähtivät ns. pitkäksi, kuten ei-äijäpiireissä asia ilmaistaan (äijä-piireissä haastattelut ja kuvaukset, ja varsinkin juuri haastattelut ja kuvaukset venähtävät aina ns. pitkäksi, joten kulttuuri ei tunnusta ko. käsitettä lainkaan). Eniveis, poppoon laulaja ehti kadota paikalta vaikka noiden virkeiden stretsihousuisten ja painitossuisten veijareiden (kyllä, pojat ovat vieneet maiden-prokkiksensa ihan vintagea myöten aaaaikasen pitkälle) soittointo ei vielä ollut laantunut.

Länkyttäjä pyydettiin sitten mikinvarteen ja niinhän siinä kävi, että hurmiossani tuli vedettyä paitsi lupaamani Wasted years, myös viisi tai kuusi muutakin klassikkoa. Soittajat jopa kehuivat, että hyvin vedin, mutta arvelen, että pelkäsivät minun muuten kirjoittavan juttuni tyyliin Rumban demolaatikko. Joten, kehutaan takaisin. Ja tämä tulee sydämestä, koska LÄNKYTYS EI VALEHTELE. Tässä siis kritiikkini: aivan loistavaa. Uskon, että keikkaa tulnee tulemast tulemiin, koskapa tällaiset nostalgianälkäiset kolmekymppiset semiluuserit, kuten länkyttäjä, diggaavat tommosesta shitistä ihan sairaasti. Heitän jopa ilmoille jälleen vanhan ohjelmapalvelutuoteidean, jota on kuulemani mukaan joskus jossain kokeiltukin.

Se kuuluu: hevikaraoke.

`nuff said.