Palaveri, tuo työpäiviemme letkeä seuraleikki

Kotipoika listasi ansiokkaasti mainosalan palaverityyppejä. En katkeruudeltani malta olla lisäämättä listaan erästä palaverimuotoa, jota koko mainosväki tuntui eniten suosivan – vain siihen saakka kunnes minä tulin alalle. Se on:

Kolumbus-palaveri

Kokous järjestetään paikassa, jota kukaan ei tunne, mutta jonne kaikki hinkuvat. Kokousväestä kukaan ei osaa kirjoittaa paikan nimeä oikein eikä pysty keskustelemaan alkuasukkaiden kanssa näiden äidinkielellä. Kokoukseen osallistujat ovat matkan alusta lähtien raskaasti humalassa ja kapinoivat vähän väliä. Osa kokoukseen osallistujista haistattaa jossakin vaiheessa kokouksen vetäjälle pitkät vitut, päättää lähteä alalta ja ryhtyä rantapummiksi kokousalueelle. Kukaan ei tiedä, miksi matkalle alun perin lähdittiin, mitä siellä sitten pitäisi tehdä tai edes ketä muut osallistujat ovat. Eikä kukaan myöskään välitä näistä pikkuseikoista, sillä meren takana asuva asiakas maksaa koko lystin.

Noin. Tosin, kuten sanoin, eipä ole näkynyt tuota palaverityyppiä niissä toimistoissa, joissa olen työskennellyt. Alan perimätieto kuitenkin muistaa menneen eilisen... Ja minä raukka kun tulin töihin mainostoimistoon sen takia, että kerran elämässäni pääsisin sinne ranskanmaalle ja voisin sitten vastata matkapuhelimeeni olinpaikkaani tiedustelevalle henkilölle että olen Kännissä. Ha. Ha. Tajusitteko cännissä? Hä? Niinku se paikka! Cannes! Eikö leikkaa? Känn!
No joopa joo.

Jotta tämä blogi saisi vähän enemmän päiväkirjamaisia piirteitä, kerron nyt elämästäni. Niin, minullahan olisi tuossa tulevana viikonloppuna syntymäpäivä. Piti mennä käymään metsässä. Mökillä, jossa voisin saunoa ja juoda olutta. Laittaa puhelimeni kiinni ja noh, istua metsässä mökissä. Juoda vähän olutta. Käydä saunassa. Pieniä ovat ilonaiheeni, mutta riittäisivät minulle. Näin ei kuitenkaan käy, koska olen nyt siis sitten lauantaina töissä. Hyvää syntymäpäivää minä. Lisäksi viikonlopun työtehtävääni liittyy lapsia, enkä erityisemmin pidä lapsista.

Minun olisi varmaankin pian syytä ryhtyä pitämään aika monesta asiasta jotta ne alkaisivat karttaa minua. Mitenköhän tuo onnistuisi. (JEE! Lauantaitöihin taas! Lau-an-tai-duu-ni, jee, jee, jeejeejee! Lau-an-tai! Duu-ni! Öööööööö!)

Jepjepjoo. Ai niin. Niille, joita kiinnostaa: tulkaa käymään vaikka perjantaina, joskus sillai niinku alkuillasta, jos viitsitte. Juhlin silloin vähän ja tarjoan kakkua sikäli kuin sen tuotantoprosessi sujuu suunnitellusti ja pääsuunnittelijan aikatauluihin sopivat nämä muutokset (emme ole vielä pitäneet aiheesta palaveria). Jos kakkua ei ole saatavilla, tarjoan joka tapauksessa vähän olutta ja vanhenen mahdollisimman epäarvokkaasti. Tekovitsikkäille lahjoille sanon aina KYLLÄ KIITOS, sillä kuten tiedätte ei minua ole vaikea huvittaa. Nauran jopa omille vitseilleni. Mitä huonompi ja puujalkaisempi sen parempi.

Pitäisiköhän hankkia jopa semmoinen hassu hattu ja joku pilli mistä lähtee kiva, mutta ei liian luja ääni?

Ehkä jopa pukeudun jänikseksi.

Ne on aina sympaattisia.