tiistaina, lokakuuta 12, 2004

Naisten mainokset

Soopa-blogin kommenttilootassa kytee keskustelu naisille suunnatuista, ulkonäköön liittyvistä mainoksista. Soopa itse oli hiiltynyt toki sinänsä ärsyttävästä dubbaamalla kotomaahamme sopeutetusta mainoksesta, jossa nainen vainoharhaisesti friikkailee hiuksistaan uudessa työpaikassaan. Ilmeisesti Soopa ei ollut käsittänyt, että kyse oli ikään kuin elokuvallisesta unijaksosta, jossa mentiin nuoren naisen pääkoppaan mielestäni aika onnistuneesti sisään, mikä ei tosin lisää mainoksen arvoa laisinkaan, idea kun oli keskinkertainen ja toteutus aika heikko esitys. Tämä leimaa useimpia puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia.

Syitä puhtaasti naisille suunnattujen mainosten huonoihin kässäreihin, puolivillaisiin toteutuksiin sekä kurjista kurjimpaan sopeuttamiseen soisinkin etsittävän ja esitettävän. Itselleni tulee aluksi mieleen ihan pelkästään volyymi; puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia on valtavan paljon enemmän kuin puhtaasti miehille suunnattuja (tuleeko mieleenne yhtään?). Isossa massassa on aina enemmän paskaa, sillä suurin osa mainonnasta on tasoltaan heikkoa (tämän asian syistä nyt sitten taas voisi keskustella loputtomiin). Ja syy siihen miksi puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia on enemmän piilee siinä yksinkertaisessa asiassa että puhtaasti naisille suunnattuja tuotteita on enemmän, niitä ostetaan enemmän ja vieläpä useammin kuin puhtaasti miehille suunnattuja tuotteita (tuleeko parranajovälineiden lisäksi mieleenne vielä jokin muu kuin pornolehti?).

Lisäksi naisiin tuntuvat tehoavan aina vain yhtä hyvin sellaiset mainonnan muinaisjäänteet kuin esimerkiksi prosentit (132% pidemmät ripset, no ohhoh, vau!), tehokkaalta kuulostavat ihmemolekyylit (katso kuinka Ceramide F ja Pneumaattinen Libosomi G18 korjaavat katkenneen hiuksen, woaaaaah! tiedettä! ja vielä hitsinsiisti tietokoneanimaatio!) sekä tietysti vanha kunnon testemoniaali (tehon todistavat meitsi, elikkä siis Bussin Keitti ja toi Jovovoovitsin Milla sekä Laboratoriezee´ Acan-Huiyuun valkotakkiset, komeat miehet).

Miksi tämä saasta sitten tehoaa niin hyvin? Noh, vain minä ja Knorr tiedämme salaisuuden: jos haluaa oikein kovasti uskoa, niin kyllä sitä sitten uskoo. Kun mainontaa tutkitaan ja naisilta kysytään että oikeinko vakavissasi uskot, että saat luvatun tehon tuotteelta x, naiset luonnollisesti vastaavat, että en tietenkään. Silti mainokset tehoavat, naiset ostavat tuotetta. Kun tarpeeksi kauan selvitellään, käy ilmi mielenkiintoinen seikka. Naiset paljastavat, että he ymmärtävät kyllä että kyseessä on pienimuotoinen huijaus, mutta haluavatkin että heille uskotellaan asioita. Sama ilmiö löytyy kaikenlaisista horoskoopeista ja muista hörhöilyistä, joita naiset harrastavat paljon enemmän kuin miehet. Naisten viihde on erilaista kuin miesten. Nainen viihdyttää mielellään itseään uskomalla (muka leikisti) kaikenlaisiin humpuukimaakareiden keksintöihin ja kokee, että saa lopulta rahoilleen siten vastinetta - lisäksi, tuotehan saattaa jopa toimia, mistäs sen tietää? Ilmiön taustalla taas voi olla mitä tahansa naaraan selviytymiseen ja lisääntymiseen liittyvistä aivo-ohjelmoinneista aina monimutkaisiin kulttuurin vaikutuksiin saakka. Mainonnasta kiinnostuneet ja sitä tutkineet ovatkin usein aiheesta samaa mieltä kuin jotkut lääkärit: eipä sillä niin suurta väliä miksi hoito tehoaa, tärkeintä on että se tehoaa.

Mielenkiintoista on myös joidenkin naisten närkästyminen naisille suunnatuista, huonoista mainoksista, joissa naisia selkeästi aliarvioidaan. Luulen, etteivät miehet närkästy läheskään yhtä paljon miehille suunnatuista huonoista mainoksista, joissa vaikkapa kuvataan mies tiettyä alkoholijuomaa juovaksi, hyvin junttimaiseksi tyypiksi johon vetoaa lad-tyyppinen äijähuumori. (Tämä saattaa toisaalta johtua myös siitä, että kenties jokainen mies haluaa pohjimmiltaan vain olla hyvin junttimainen tyyppi, juoda tiettyä alkoholijuomaa ja huvittua lad-tyyppisestä äijähuumorista.)
Ilmiötä voisi tietysti verrata myös joitakin henkilöitä ärsyttäviin tv-sarjoihin. Miksi naiset eivät sitten närkästy Sinkkuelämää-sarjasta, vaan pikemminkin päinvastoin, tykkäävät siitä kovasti? Ja ei, mielestäni kyseessä ei ole parodia, kuten vaikkapa Absolutely Fabullous, vaikka voihan Sinkkuelämän sellaisenakin nähdä. Tätä(kin) täytynee pohtia vielä hiukan lisää.
Närkästyminen tai jopa avoin suuttumus on aina reaktiona kiinnostava.

Lopuksi hieman fiktiota:

Jos närkästynyt nainen saisi närkästyksessään puhutella mainostajaa, voisi keskustelu mennä vaikkapa näin:
NÄRKÄSTYNYT NAINEN: Mainoksenne loukkaa minua vahvana ja upeana sekä älykkäänä naisena! Luuletteko te että naiset ovat tyhmiä kanoja, jotka ajattelevat vain hiustensa kulloistakin sileysastetta?
MAINOSTAJA: Itse asiassa: kyllä. Mutta mainoshan on tietysti 30 sekunnin mittainen yleistys koko kohderyhmästä.
NN: Mistä te oikein kuvittelette, että naisten pitäisi koko ajan kiinnittää huomiota ihonsa kimmoisuuteen? Miten te pässit voitte kuvitella että naiset olisivat aivottomia idiootteja, jotka uskovat ihan mitä vain sontaa mitä keksitte meille syöttää?
M: Meillä on siitä tilasto.
NN: Kusipää! En ikimaailmassa ostaisi tuotettanne!
M: Ei se haittaa. Miljoona muuta ostaa. Myyntimme kehittyy koko ajan positiivisesti. Mitä enemmän ajamme tällaista mainontaa, sitä enemmän osakkeenomistajat saavat rahaa ostaa edustusvaimoilleen ja rakastajattarilleen turhia mutta kalliita leluja. Sekä tietysti kauneudenhoitotuotteita. Piiri pieni pyörii, trallalaa! Kiitos palautteestanne. Rekisteröimme sen mappiin "rekkalepakot ja muut femmarihörhöt, jotka sitäpaitsi ovat liian köyhiä". Hyvää päivänjatkoa.

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

HAH! Vai ei muistu mieleen miehille suunnattuja mainoksia? Kallopa muistaa! Kyseinen mainos on hyvästä tuotteesta(bisse) riippumatta uskomatonta kuraa ja sen tekijät luulevat ilmeisesti kaikkien olevan TESTO-MANin kaltaisia ihmishirviöitä.

Noh... Karjalan mainoksessahan oli lihaksikas mies joka menee raflaan, syö VITUN ison pihvin ja juo VITUN kylmää kaljaa. Sen jälkeen sankararimme hurauttaa pois VITUN isolla Hummerilla ja VITUN hyvän näköinen naispolliisi antaa hänelle puhelin-numeron. HUH!

Kalja on POX!

-KAllo-

3:12 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Näin mainoksen todella sivusilmällä ja siinä ollut asenne saavutti kriittisen pisteeni päässäni vasta seuraavana päivänä. En silloin ainakaan muistanut/käsittänyt tuota unimaista tyylikeinoa, jolla se oli toteutettu, mutta se ei ainakaan vähennä mainoksen asenteellisuutta. Ikäänkuin naisten uniinkin tulee ulkonäköpaineet ja sitten hereillä paikasta toiseen pitää koko ajan pohtia, mitä muut ajattelevat juuri minun hiuksista. Tuskin juuri ketään kiinnostaa.

Mutta kuten arvioit, naiset käyttävät huomattavan paljon rahaa pieniin ylellisyystavaroihin, jotka eivät yksittäin ole kovin kalliita mutta muodostavat myyjälle huomattavan kassavirran mainitsemasi volyymin kautta.

Mielenkiintoista kieltämättä on naisille suunnattujen mainosten mukatieteelliset faktat (67% enemmän sitä ja tätä) verrattuna taas esim. automainoksiin, joissa ei tv:ssä esitetä muuta kuin tunnelmaan vetoavaa musiikkia ja hienoja ajelupätkiä. Voidaan tosin pohtia, onko tv-spotti oikea paikka esittää valtavia tietomassoja kun isotkin ostopäätökset tehdään loppujen lopuksi tunteen perusteella. Jos ei muuten, niin kriteerejä viilataan siihen suuntaan, että haluttu ehdokas voittaa. Tuskin kukaan valitsee autoaan niin, että joku toinen valmistelee hänelle taulukon autojen ominaisuuksista poistaen kaikki merkkiin ja malliin liittyvät tiedot ja josta voisi sitten tehdä päätöksen puhtaan ominaisuuslistan perusteella. Ehkä yrityksissä joissa tehokkuus on fiilistä tärkeämpää talousjohtajan excelissä, nähdään järkevämpiä päätöksiä.

Olisikohan ollut tommi(pommi) joka esitti idean vuodesta, jolloin kauneudenhoitoon liittyviä tuotteita ei saisi käyttää. Muuttuisiko yhteiskunta tuon vuoden aikana paremmaksi vai huonommaksi?

t. Soopa

4:52 ip.  
Blogger Mikko said...

Jos vuosi-ilman-kauneudenhoitotuotteita olisi globaali ilmiö ja tulisi voimaan tarpeeksi äkillisesti, se saattaisi suistaa maailmanmarkkinat sekaannustilaan – jopa lamaan. Kosmetiikkateollisuuden raaka-ainemarkkinoiden äkillinen ylijäämä voisi vaikuttaa myös öljyn hintaan ja varsinkin maailmanpoliisi USA:n kuluttajaindeksin romahtamiseen, joka puolestaan varmasti käynnistäisi ainakin yhden suuremman sodan, jotta menetetyt indeksipisteet kuluttajapuolella voitaisiin korvata Tomahawk(TM)-ohjuksia valmistamalla. Johonkin se raha kuitenkin olisi laitettava tai muuten pyörät pysähtyisivät. Ehkä raskas metalliteollisuus hyötyisi tästä välikäsien kautta muutenkin, mene ja tiedä. Minä puolestani sijoittaisin rahani mafian ohjailemaan mustanpörssin kookosöljy- ja aloeverabisnekseen.

10:47 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Muistan Elle-lehden tutkimuksen parin vuoden takaa, jossa ryppyvoiteet laitettiin syyniin. Lähes kaikki todettiin tehottomiksi, paitsi Nivean Q-10, jonka, ainoana voiteena, todettiin vähentävän ryppyjä oikeasti. Ystäväni oli tuolloin Pariisissa, ja muiden keski-ikäisten naisten tapaan lähti oitis ostamaan tuota ihme-eliksiiriä. Kaksi kauppaa koluttuaan ja Nivean hyllyt tyhjiksi todettuaan, hän tiedusteli voidetta myyjältä. Tämä tokaisi voiteen loppuneen koko Ranskasta parissa päivässä Ellen artikkelin ilmestyttyä.

Lancomelta, Chanelilta sun muilta isoilta firmoilta kysyttiin, eivätkö he säikähtäneet tuloksista. Vastasivat, että 'vielä mitä. Meidän asiakkaamme ostavat idean tasosta ja luksuksesta, eivät tuloksista.'

Mutta kun teitä älypäitä näyttää täällä netissä riittävän, niin voisitteko ystävällisesti kertoa, kuinka 'heleyttä' oikein mitataan?

LL

8:19 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home