Olihan se ihan kauhiaa (tiistai-illan huumaa)

Tietynlaista osaamista vaaditaan siihen, että onnistutaan lähes täydellisesti ns. multiärsyttävyydessä. Katsonkin olevani kuin vietkongin vankileirin aivopesuosaston murtumatta läpäissyt amerikaanorambo kestettyäni lähestulkoon selvästä päästä (drinkkilippuja oli vain kaksi) parituntisen sekoitelman tunnelmia, joita voisi kuvata vaikkapa näin:

Voi ei. Tajuan juuri, että vaikka en ole teatterin tai musiikin tuntija, jopa minä pystyn tunnistamaan tilanteen, jossa joku ei vaan osaa. Voi ei. Tajuan juuri, että joitakin asioita ei vaan pitäisi kääntää suomeksi. Voi ei. Tajuan juuri, mitä blogiini kommentoinut anonyymiksi jäänyt henkilö tarkoitti. Voi ei. Toivottavasti tuo vieressä istuja ei nouse ylös ja ala pyyhkimään hikeä, pyyhkimään hikeä. No nousihan se tietenkin. Voi eeeei. Nyt nuo muutkin nousivat vetämään travoltaliikkeitä. Voisikohan esiintyvät artistit jotenkin velvoittaa maksamaan myötähäpeäkorvauksia siinä tapauksessa jos he sisällyttävät esiintymiseensä kivoja välipaloja, joissa yleisö pääsee mukaan esitykseen? Voi ei. Nyt tässä on taas dialogia. Olisivat nyt pysyneet siinä, minkä edes kohtuudella hallitsevat. Kylläpä sitä tekstiä riittääkin. Onpas täällä kuuma. Mitäs kello on? Voi ei.

Miksiköhän nykyään kaiken pitää olla niin kauhean ruotsalaisen hip-hei-hauskaa? Miksi ihmiset haluavat mennä sankoin joukoin areenalle huvitettaviksi hipi-hei-hauskalla? Siinä on jotakin tavattoman surullista. Se tuo mieleen japanilaisen salarymanin, joka 16-tuntisen työpäivän tehtyään ajaa tunnin metrolla miljoonan muun salarymanin kanssa tuntematta heistä ketään, päätyen täpötäyteen karaokebaariin, jossa jokaiselle on oma pieni näytöllä ja kuulokkeilla varustettu koppinsa. Siellä salaryman juo kuusi viskiä ja laulaa yksin 45 minuuttia japaniksi käännettyjä amerikkalaisia viisuja humaltuen hoippumiskuntoon. Sitten hän hoippuu metroon ja ajaa tunnin kotiinsa. Aamulla hän menee taas töihin. Hip hei!

Tiistai-illassa on tosin aina oma viehätyksensä. Voi istua baarissa parin kaverin kanssa ilman että häiritseviä ihmisiä on lähettyvillä kovinkaan paljon. Voi toivoa musiikkia tai lukea lehtiä. Voi istua baaritiskillä ilman että joku tungeksii koko ajan tilaamaan jotakin.

Tyhjät baarit ovat parhaita baareja. Valitkaa omanne, minulla on jo.

Älkääkä sortuko hip-hei-hauskaan. Se on rumaa ja surullista.