keskiviikkona, lokakuuta 20, 2004

Amikset tulevat (taas)!

Mikäköhän mahtaisi olla poliittisesti korrekti termi sille ihmisryhmälle jonka useimmiten ymmärrämme kuuluvan allegoriaan amikset. Vaikka sana juontaakin ammattikoulusta, sisältää se paljon muutakin. Ei tarvitse olla ammattikoululainen ollakseen amis. Tietysti sanalla on perusnegatiivisen halveksiva ja vähättelevä sävy. Sanoilla, jotka pyrkivät luokittelemaan ihmisiä, tuppaa olemaan. Ei siinä mitään.

Tässä ei nyt ole tarkoituskaan alkaa analysoimaan amiksien syvintä olemusta, vaikka tarpeeksi turhana puuhana sekin tietysti olisi kiinnostavaa. Toteanpa vain, että ne ovat täällä! And I, for one, welcome our new car-tuning overlords.

Hauskaa puolestaan on se, että kun internetsku pöllittiin nörteiltä, avautui kaikille nykykulttuurin läpitunkemille ihmislapsille tilaisuus siihen mitä kulttuuri heiltä odotti ja mitä he todella halusivat. Sille ei oikeesti, hei ihmiset, voi enää yhtään mitään, että kaikkien pitää olla kauniita poptähtiä. Eikä sille, että sitten se saattaa vähän itkettää kun tyhmä ja inhoittava tuomarisetä sanoo Keravan Idols-karsinnassa että lopeta nyt Liisa-Piia helvetissä se määkyminen. Eikä sillekään voi enää mitään että likaiset sedät katselevat irc-gallerian pikkutyttöjä, jotka haluavat laittaa itsestään tissikuvia nettiin. Ei vaan voi. Sori.

Ja mikäs siinä. Minun mielestäni on oikeasti tosi hienoa, ja todella tarkoitan sitä (saatan hymyillä tätä kirjoittaessani, mutta se ei tarkoita ettenkö olisi tosissani), että nämä kaverit voivat tehdä mitä nyt ikinä sitten tekevätkään (ei ehkä kannata kysyä). Saanhan minäkin kuvitella olevani Suuri Tiedotusvälineen Herra ja Loistava Ellei Jopa Briljantti Aikamme Tulkki kirjoittaessani näitä puolisekavia jorinoitani kahdelle kaverilleni, joista toinen on sitäpaitsi varmaankin jo humalassa.

Ja mitä valtamedia edellä, sitä broadcasting perässä, sano. Rollo-magazineen, jonka nettiversio antaa vielä harmillisesti odottaa itseään viitattiinkin jo toisaalla.
Rollo Magazine (öööh, olikohan sivuja 6) on siis kaupunkilehti, joka käsittelee mm. sellaisia aiheita kuin autojen viritteleminen (hmmm... no siis tämä tuning) varsin yhdys sana vapaaseen tapaansa. Kuten asiaan kuuluukin. Iso käsi lehden toimitukselle.

Amiskulttuuri on selkeästi täällä. Deal with it.

P.S. Ai niin. Suosikkiyhtyeeni Teräsbetoni on saanut levytyssopimuksen. Hip hei! Aiheesta kertoi Imperiumi Linkistä kiitoksia supersankarille nimeltä Mystinen Kallo

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

ei oo todellista, ei oo.. *nauraa* kiitos.. illan parhaat.

8:29 ip.  
Blogger Mikko said...

I honestly don´t think those translators are any good, but I promise to take a look. There is a one quite vast finnish-english-dictionary online if you are interested. URL is: http://efe.scape.net

Thank you for visiting Hämärää Länkytystä. Hope to see you soon again.

10:26 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Jeh... yhden numeron Rollo-magazinea luettuani ja mediakortin katsottuani voin kyllä sanoa että pojat saisivat kyllä oikoluetuttaa tekstinsä. Ja muutenkin hieman miettiä mihin paperia tuhlaavat.

1:31 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Ainakin kolme rovaniemeläistä blogia on jo kommentoinut RolloMagia. Kyseessä voi olla ainoastaan vähän isommalla rahalla tehty trolli :)

2:56 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home