Länkytys kriisiterapiamenettelyn piiriin

(ROLLON SAVUISET KAPAKIT) Hämärää länkytystä -blogi on tänään ilmoittanut käynnistävänsä välittömästi kriisiterapiaistunnot viimeaikaisten huumoriblogi-itsemurhien johdosta. Kriisiterapian ajan Hämärää länkytystä -blogi on päivitystauolla.

Kriisiterapialla pyritään säilyttämään Länkytyksessä työskentelevien henkilöiden työkyky ja ehkäisemään mahdollista ajautumista samankaltaisiin ratkaisuihin edesmenneiden blogien kanssa. "Tämä nyt on vähintä mitä voi tehdä", kommentoi Länkytyksestä tavoitettu Länkyttäjä tänä aamuna. "Haluamme varmistaa, että Länkyttäjälle ei jää tästä asiasta mitään sellaista traumaa, joka vaikuttaisi Länkytyksen laatuun.", Länkyttäjä korosti. "Että kyllä tätä voi ajatella ihan asiakaspalvelunakin".

Hämärää länkytystä on palvellut neljää lukijaansa tänään tasan viiden kuukauden ajan, mikä ns. Internet-ajanlaskulla mitattuna vastaa tarkalleen noin kahdeksaa vuotta. "Näillä asioilla ei ole tekemistä keskenään. Tai mistä sen nyt tietää. Kuka näistä nyt niin varmasti voi sanoa. Lähteekö toimittaja muuten kaljalle?", Länkytyksen päätoimittaja Länkyttäjä kommentoi.

Länkytyksen Custormer Relationship Management - osastolta kerrottiin tänään, ettei Länkytys aio kuitenkaan jättää lukijoitaan täysin oman onnensa nojaan. "Kaipa noita baarissa näkee, en tiiä. Ketä kiinnostaa?", Länkyttäjä vakuutti.

Hämärää länkytystä -blogi sijaitsee fyysisesti purku-uhan alla olevassa talossa Rovaniemen laitakaupungilla. Eilisten tietojen mukaan Länkytyksellä on vielä vastattavanaan useiden keskiolutannosten kokoinen summa keskiolutannoksia lukijoilleen sekä näiden tuttaville. Länkytys ei tiedusteltaessa kiistänyt väitteitä.

Se päivä!

Sen huomaa jo heti aamusta. Yleensä niin uupuneen, pölyisen ja tunkkaisen toimiston käytävillä leijailee uusien unelmien, kehityksen ja yhteisen onnistumisen huumaava henkäys, kuin iskurityöläisten katse, joka suunnattuna aamunkoittoon vannoo vapauden ja veljeyden nimeen näillä raukoilla aroilla, jotka vielä muuttuvat viljaviksi pelloiksi taipuen vastustamattoman voiman edessä, nöyrtyen ja synnyttäen hyvinvointia jokaiselle.

Koittaa uusi päivä, uuden uljaan alun ensi tunti. Viimeinkin!

Salaperäisesti, salaliittolaisen tietäväinen hymy kasvoillamme rapistelemme kansioita. Joku hyppää ruutua, käytävällä on punainen matto. Huiskat, pillit, hyppynarut ja keltaiset muovitorvet on aseteltu kauniisti pöydille. Suklaakakku on katettu kahvipöytään. Kaikilla on kaulassaan lei ja valkoisista kieloista on aseteltu huikean figuratiivinen sommitelma kopiokoneen päälle.

AD on jo aamulla käynyt parturissa, manikyyrissä ja thai-hieronnassa. Hän on pukenut päälleen punaisen paidan. Kaikki hymyilevät.

Viimeiset, uunituoreet ja lämpöiset muistiot lipuvat kopiokoneesta. Ilmassa tuoksuvat mesikasvit.

Sitten, se tapahtuu. Kuljemme käytävää pohjoiseen, ylös portaita neuvottelutilaan. Edellä toimiston keskijohto sirottelee ruusun terälehtiä jalkojemme alle. Huiskat huiskuttavat, pilleihin puhalletaan ja töristetään torvea. Graafikoilla on pienet rummut, joilla he päristävät tahtia marssillemme kohti toivoa ja entusiastista riemun huumaa.

Yhdymme lauluun. Reippaasti ja iloisesti kajahtaa tuo sävelmä, jonka jokaisesta säkeestä voi aistia onnen ja autuuden, jonka voi kokea vain tänään. Vain tänään! Lyökää tahtia! Puhaltakaa pilliin! Huikuttakaa huiskaa! Hyvät lukijat! Laulakaa tekin kanssamme!

(sävel Alfred J. Kvak -tunnusmelodia)

On tänään strategiapäivä!
Se päivä! Se päivä!
On tänään strategiapäivä!
Ja strateginen oon!

On tänään strategiapäi-vä!
Se päivä! Se päi-vä!
On tänään strategiapäivä!
Ja straaateeegiiinen oooooooon!

Kopi kuntoon

Kohta viimeistään selviää, näkeekö Länkyttäjä vielä kesää. Kävin nimittäin työterveystarkastuksessa, josta sain lähetteen tutkimuksiin, joissa sitten keitellään analyyseja mm. verenkuvastani, korresteroolistani, rasvaprosentistani ja selkäni nikamista. Lisäksi keuhkojani kuvataan ja minua vatkaa fysioterapeutikko. Tuollahan jo tokenisi, mutta eipä siinä vielä kaikki. Pääsen lisäksi hampilääkäriin, saan Zyban-reseptin tupakoinnin lopettamiseen ja naamastani leikellään palasia. Jiihaa!

Työterveyshoitaja kehtasi lisäksi väittää, että olen ylipainoinen kun indeksi näytti 27,7. Kynisten propagandaahan tuo, meitsi on vaan MASSIIVINEN! Ainakin jahka kun aloitan TestoMan(tm)-harjoitteluni täydessä mittakaavassa tuossa noin, heti kun se alkaa siis. Aika pian.

Kaikin puolin miellyttävä terveydenhoitaja kyseli sitten kaikenlaista ja vastailin tietysti rehellisesti. Hivenen yllättävää kuitenkin oli se, että kun puhe tuli addiktioistani, ei hoitaja esittänyt minkäänlaisia tarkentavia kysymyksiä kun alkoholin, kahvin, tupakan ja hampurilaisten lisäksi mainitsin olevani riippuvainen blogien lukemisesta, megatokyo-websarjiksesta ja Diablo kakkosesta. Ei toisaalta kysynyt leveliäkään, mikä oli mukavaa, sillä olisi hävettänyt sanoa että 28 – siinä sitten naama punaisena selität, että piti aloittaa uusi paladin, kun ihan sinänsä hyvä lvl 50 necromancer katosi surullisen kotinettiyhteydettömän ajanjakson seurauksena bittiavaruuteen. Se ei tosiaankaan olisi ollut kovin l33t.

Olisi se saanut edes blogini osoitetta kysäistä. Olisin saattanut saada viidennen lukijan. Pitää varmaan liittää se vaivihkaa e-mailin siguun kun vastaan sille naamanleikkelyn ajanvarauksesta.

Mutta koskapa olen muutenkin nykyään tylsimyksen maineessa, tulen varmuudella riemastuttamaan neljää faktisella daatalla sieluntemppelini kurrentista staattuksesta, jahka poppamiehet sen sisälmyksistäni päättelelevät. Hold ya breath, beibiis.

Se muuten viimeistään pompsauttaa Länkytyksen ainakin top-kahteenkymppiin. Varsinkin, jos sitten alan vielä raportoimaan päivittäin syömiseni, postailemaan lähikuvia arpikudoksistani ja kuvailemaan ulosteeni väriä sekä koostumusta. NIIN! Ja tupakkalakko! Hähää! Sehän se! Nyt tulee huonoilla listasijoituksilla roikkumisesta viimein loppu.

Kansalle täytyy antaa mitä se haluaa, sano.

Ja äitiäs kans!

Blograinan sisäpiiriläistilanne on kiihtyvän polarisaatiokehityksen vallassa kun Pää auki -blogi mainostaa, että lukijakuntaansa kuuluu Moroskooppi -blogin kirjoittajan äiti. Pää auki -blogin kirjoittajan äiti puolestaan lukee Länkytystä.

Äiti! Toivottavasti sait sähköpostini. Mene Pinseriin ja pamauta Länkytys, Pää auki ja Moroskooppi. Me ollaan poikien kans nyt keksitty miten me pärjätään tisumisuille ja niille kaikille muillekki jotka ei leiki meijjän kaa, vaikka niille on sanottu.

TV: Mikko

Käyntikortti

Uusi tulokas Mieto marinadi kirjoittelee mukavaan sävyyn käyntikorteista. Minä puolestani (myöskin aika tylsän kortin omistajana huolimatta tekovitsikkään pösilön maineestani) hoksasin tuossa Epica-kirjassa hauskan käyntikortin.

(Välihuomautuksena niille, joita tieto kiinostaa, Epica on mainoskilpailu josta tuotetaan sitten semmoinen paksu kallis opus, jossa voittaneet työt esitellään. Lahjattomat ja surkeat copyt periferiassa sitten lukevat sitä ja bongailevat omia edellisvuoden toteuttamattomia ideoitaan, joita ovat varomattomasti laukoneet baarissa lahjakkaammille virkaveljilleen. )

Kortissa oli joka tapauksessa tavattoman hieno teksti:

Ooh. A business card! How corporate of us.

Sen olisi voinut pölliä jos kaikki eivät vaikka lukisikaan tuota samaa kirjaa.

Ihmiset työssään

Alalla, jossa joutuu kohtaamaan paljon ihmisiä joiden tapana on ylläpitää illuusiota asioiden vakavuudesta vaikka asiat eivät oikeasti sellaisia tietenkään ole, tapahtuu joskus sympaattisia ilmiöitä. Eräs projektin ulkopuolella alihankintaa työstävä henkilö, jota en ole koskaan tavannut eikä hänkään tiedä olemassaolostani muutoin kuin satunnaisin sähköpostein, ilmoitti tänään ettei aio enää jatkaa, oli saanut tarpeekseen asiakkaan kommenteista.

Näitä sattuu aina välillä. Tulee tekstiviesti tai sähköposti, jossa tuotantoyhtiö (pieni yritys, jossa ihmiset tekevät liikaa töitä koska tykkäävät työstään) ilmoittaa, että ystävällisesti irtisanoo asiakassuhteen toistaiseksi (Haistakaa vittu!), jonka jälkeen käynnistetään neuvottelu (Älä nyt viitti, onhan ne mulkkuja, joo, vittu ei tätä voi tähän jättää, sano sille että tulee takasi, katottais nyt vielä, no jos mä soitan sille...) alihankinnan uudelleenjärjestelyistä ja yhteistyön jatkosta.

Sympaattista puolestaan on se, että ainakin täällä kaikki tietävät millaista se on, kun yrittää tuottaa jotakin, joka ei millään tunnu kelpaavan. Yrittää luovempaa otettta, yrittää vaikka tuntuu ettei pysty. Yrittää nyhertää ja näpertää, vaikka ilmeistä on, että uusia ja taas uusia muutoksia usein vaaditaan vain jotta muutosta ammatikseen vaativalla henkilöllä olisi oikeutus olla olemassa. Ei aina muisteta, että se henkilö, joka kommentit lukee, on oikea ihminen, joka siellä karsinassaan tai avokonttorin laitamilla kyyhöttäen ei aina oikein jaksaisi. Ja että se henkilö ei aina ole ihan tyhmä, vaikka onkin alalla. Että se henkilö saattaa tajuta, että nyt tässä tärkeillään, luodaan virallista illuusiota Työelämästä ja sitä henkilöä saattaa semmoinen jonkin verran vitutella. Jopa ahdistaa. Masentaa.

Siksi henkilölle, joka ei enää jaksa, usein soitetaan. Ainakin meillä on tämä ihan tapana. Kysytään onko kaikki toivo jo mennyttä vai voisiko vielä harkita, että vähän jaksaisi. Kohtahan on viikonloppukin. Lepytellään. Ollaan sen puolella. Ennen kaikkea ollaan sen puolella.

Minä arvostan sellaista ymmärrystä tavattomasti. Osin sen vuoksi tätä duunia jaksaa tehdä.

Töissä on ihmisiä.

Kiirettä, ganjaa ja puoluejakoa

Niin tuntui kansa tyhmenneen jälleen jolusta selvittyään, että Länkyttäjän työkseen lasauttelemat tyhjänpäiväisyydet alkoivat mennä kaupan. Eipä siinä mitään, kysyntä vaan sattuu aiheuttamaan ikävän ilmiön: aikaa on käytettävä leivän ansaitsemiseen päivittäin jopa minuuttitolkulla. Pahus. Siinä jää blogi helposti päivittämättä, tiesi vanha kansa.

Vilkaiskaapa siltikin tuota ohimennen kuinka nuoriso onkaan aktiivista. Suomen hamppupäiden äänenkannattajafoorumihan on kasvanut melkoisesti. Harmi vain, ettei tuolta enää löytynyt sitä ylentävää kertomusta niistä kahdesta nuoresta ja urhoollisesta hampunkasvattajasankarista, jotka sadan asteen pakkasia uhmaten noutivat multaa kymmenien kilometrien päästä joltakin farmilta kulkuvälineenään mopo-pulkka-yhdistelmä ja mukanaan rautakanki jäisen multakasan pilkkomiseksi sopiviin kimpaleisiin – ja se oli vasta kasvatusprojektin alkua se. Myöhempiin vaiheisiin liittyi muistaakseni tajunvieneitä sähköiskuja ensimmäisistä valaistuskytkennöistä johonkin talliin, jossa siis myös oli pakkasta yhtä paljon kuin ulkona, sekä uteliaiden harhauttamiseksi suoritetut "ketunlenkit" umpihangessa kahlaten kuin myös tietysti moneen kertaan tuohoutunut sato. En muista tarkkaan, oliko kyseessä juuri sama epäonnen taistelijapari, jonka ulkokasvatusprojektin taimet päätyivät jänisten ravinnoksi – tietysti vasta sen jälkeen kun niitä oli ensin rakkaudella kasvatettu viikkotolkulla salaa kitaravahvistimen sisällä tai tietokoneen kotelossa, ja sitten raahattu polkupyörällä kymmenen kilometrin päähän sadan kilon multasäkki ja lapio selässä.

Sitten ne vielä väittävät että tuo harrastus passivoi.

Viihteellisehköä luettavaa noiden kadonneiden kertomusten sijaan löytyy foorumin säikeestä, jossa hamppuhipit listaavat tymipäissään laukomiaan totuuksia ja filosofisia viisahduksia.

"Kynnet ovat ikkuna lihaan" - havainto on sekin jo ihan kivaa lämmittelyä, mutta vasta tämä sai hymynpoikasen karehtimaan vanhan ihmissuhdeveteraanin kauhtuneilla kasvoilla:

"Nainen on parisuhteen kokoomuspuolue."

Rakkaat neljä. Kätkekää nämä sanat sinne niin ja tutkiskelkaa niitä. Palaamme asiaan, kunhan olen huvittanut lottokansaa saamieni käskyjen mukaisesti.

P.S. Jos joku joskus tunnistaa itsensä tuosta äskeisestä anekdootista, niin ottakoon ihmeessä yhteyttä Länkytyksen pääkonttoriin. Palkitsemme henkilöt avokätisesti.

On epäreiluu ihmiselo tää

Kansalainen on näemmä saanut nauttia lisääntymiskyynistelevästä työtoverista lapsineen. Lienee hauskempaa kuitenkin kuin ihminen, joka hymmäilee tunnistamiskelvottomia iskelmiä toisten yrittäessä kirjoittaa.

Joka tapauksessa olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen kannattaa ehdottomasti paitsi esimerkiksi juopotella, myös lisääntyä.

Tämä siksi, koska molemmat sisältävät niin paljon variaatioita valinnan vapauden suhteen, varsinkin juopottelu. Jos nimittäin päättää juopotella, sitä tosiaan voi olla monenlaisessa humalassa. Tai jopa tosi kännissä. Mahdollisuuksia on lähes loputtomiin. Selvinpäin sitä vain on selvinpäin, eli tämän funktion suhteen vailla jatkovalinnan mahdollisuuksia. Lisääntymisen suhteenkin variaatioita on tarjolla todella paljon, ja kuten juopottelussa, on tarjolla myös ennalta arvaamattomia, yllätyksellisiä muuttujia, mutta juopottelusta lisääntymisen puolestaan erottaa sen varsin epätoivottu siinä avautuva mahdollisuus vähentyä. Se tosin onnistuu jokaiselta lisääntymättömältäkin, ennemmin tai myöhemmin.

Selvinpäin oleminen ja lisääntymättä jättäminen ovat selkeästi esimerkkejä valinnoista, jotka kaventavat ihmiselämän mahdollisuuksien tarjoomapalettia.

Ne ovat valintoja tylsille, putkiaivoisille kuiviksille, jotka käyttävät valinnan vapauttaan väärään suuntaan.

Vanhat kujeet

Vuoden vaihtuminen ei koskaan ole ollut minusta kovinkaan merkittävää. Mieluiten siirtäisin kalenterivuoden alkamaan noin kesäkuun alusta. Miksikö? No muuten vain. Se olisi mielestäni kivaa ja jees. Tulisi toukopukki ja sitä voisi käydä uuden vuoden saunasta uimassa ilman että tällaisella keski-ikäisellä alkaisi jalat krampata niin helposti. Toisaalta, eipä se vesi vielä silloin kovin lämmintä ole, mutta silti.

Hupaisahko perhematkamme tuonne tunturikeskukseen poiki muutaman ajatuksen. Ensinäkin, muistelen että joku joskus jossakin oli sitä mieltä että matkustaessaan on kauhea synti oleskella vaikkapa hotellihuoneessa tai muuten sisätiloissa ja että kaikkien matkustavaisten pitää tutustua paikalliseen kulttuuriin, nähdä nähtävyyksiä ja syödä eksoottisia ruokia. Muuten ei kirjoittajan mielestä kannata matkalle edes lähteä. No, hei! Tämähän ei pidä paikkaansa ollenkaan. Kuka helvetti voi mennä kritisoimaan jokun toisen oikeutta lähteä vaikka toiselle puolelle palloa, maata pari päivää hotellissa, vetää vaikkapa kännit ja tulla pois? Häh? Mielestäni on vähän helkkarin hienoa, jos voi mennä vaikkapa erämaamökkiin ja pysytellä jumalauta siellä, jos sattuu huvittamaan. Onhan se nyt aivan eri asia maata kotona sohvalla kuin sohvalla joka on jossakin muualla. Tyhmä on puolestaan se joka tätä ei ymmärrä.

Potentiaali ratkaisee: on paljon mukavampi esimerkiksi jos lompakossa on rahaa kolkyt donaa jos vaikka haluais ostaa jotain, vaikkei tekisikään sillä rahalla sitten ihan mitään, kuin ettei paalua olisi lain. Sitä niinku hotellissa maatessaan tietää, että jos nyt sattuu huvittamaan, niin siinähän ne pyramiidit olis, ihan vähän matkan päässä. Se, ettei sattumalta viitsi lähteä Niilinristeilylle moskiitonpuremia hankkimaan ei kuulu aisaan pätkän vertaa.

Pari muutakin puolisekavaa nyrjähdystä aiheutti aivoissani huvittuneisuutta, thänks to herrat Kallo et Elukka, nuo Iloiset Veijarit ja saatananpalvojat. Kirjaan nämäkin aivoitukset tähän, nottei unohdu, kutens yleensä. Toinen, se parempi väläys on ehdottomasti Miysik Televitsioonin ihan takuuvarmasti seuraava reality-sweepstakes-makeover nimeltään Pimp My Ho! Sarjassa siis lähestytään MTV:tä kirjeillä, jotka menevät tyyliin Please, please MTV, pimp my ho, ´cus nigga can´t take the bitch anywhere she beein so fat ass motha with tiny hooters and ugly face. Tro a brotha a bone here, pimp my ho! Please! Tuohon ei tarvisi edes kummempaa suunnittelutyötä, sillä elementit lienevät olemassa. Ehkä jo ensi vuonna.

Toinen osoitus tasosta, jolla seurakuntamme vuotensa aloittaa liittyy selvinpäin olemisen mystifiointiin, jota kannattanee harjoittaa esimerkiksi vaikkapa näin: Vähänkö jätkät oli selvinpäin eilen! Ihan vitun selvinpäin. Heh, voiko ihminen noin selvinpäin olla edes? Meikäki oli siis vittu niin selvinpäin, että en meinannu kaatua millään. Joo, meikäki muistaa kaiken, siis aivan kaiken, ihan siitä lähtien ku aamulla heräsin. Järjetöntä!

Noinikkään. Nyt kun suunta on taas selvillä, kaikki lukijani tietänevät mitä Hämärältä Länkytykseltä kannattaa tulevana vuonna odottaa.

Eipähän juurikaan mitään.

Menkää pois.