tiistaina, tammikuuta 11, 2005

Kiirettä, ganjaa ja puoluejakoa

Niin tuntui kansa tyhmenneen jälleen jolusta selvittyään, että Länkyttäjän työkseen lasauttelemat tyhjänpäiväisyydet alkoivat mennä kaupan. Eipä siinä mitään, kysyntä vaan sattuu aiheuttamaan ikävän ilmiön: aikaa on käytettävä leivän ansaitsemiseen päivittäin jopa minuuttitolkulla. Pahus. Siinä jää blogi helposti päivittämättä, tiesi vanha kansa.

Vilkaiskaapa siltikin tuota ohimennen kuinka nuoriso onkaan aktiivista. Suomen hamppupäiden äänenkannattajafoorumihan on kasvanut melkoisesti. Harmi vain, ettei tuolta enää löytynyt sitä ylentävää kertomusta niistä kahdesta nuoresta ja urhoollisesta hampunkasvattajasankarista, jotka sadan asteen pakkasia uhmaten noutivat multaa kymmenien kilometrien päästä joltakin farmilta kulkuvälineenään mopo-pulkka-yhdistelmä ja mukanaan rautakanki jäisen multakasan pilkkomiseksi sopiviin kimpaleisiin – ja se oli vasta kasvatusprojektin alkua se. Myöhempiin vaiheisiin liittyi muistaakseni tajunvieneitä sähköiskuja ensimmäisistä valaistuskytkennöistä johonkin talliin, jossa siis myös oli pakkasta yhtä paljon kuin ulkona, sekä uteliaiden harhauttamiseksi suoritetut "ketunlenkit" umpihangessa kahlaten kuin myös tietysti moneen kertaan tuohoutunut sato. En muista tarkkaan, oliko kyseessä juuri sama epäonnen taistelijapari, jonka ulkokasvatusprojektin taimet päätyivät jänisten ravinnoksi – tietysti vasta sen jälkeen kun niitä oli ensin rakkaudella kasvatettu viikkotolkulla salaa kitaravahvistimen sisällä tai tietokoneen kotelossa, ja sitten raahattu polkupyörällä kymmenen kilometrin päähän sadan kilon multasäkki ja lapio selässä.

Sitten ne vielä väittävät että tuo harrastus passivoi.

Viihteellisehköä luettavaa noiden kadonneiden kertomusten sijaan löytyy foorumin säikeestä, jossa hamppuhipit listaavat tymipäissään laukomiaan totuuksia ja filosofisia viisahduksia.

"Kynnet ovat ikkuna lihaan" - havainto on sekin jo ihan kivaa lämmittelyä, mutta vasta tämä sai hymynpoikasen karehtimaan vanhan ihmissuhdeveteraanin kauhtuneilla kasvoilla:

"Nainen on parisuhteen kokoomuspuolue."

Rakkaat neljä. Kätkekää nämä sanat sinne niin ja tutkiskelkaa niitä. Palaamme asiaan, kunhan olen huvittanut lottokansaa saamieni käskyjen mukaisesti.

P.S. Jos joku joskus tunnistaa itsensä tuosta äskeisestä anekdootista, niin ottakoon ihmeessä yhteyttä Länkytyksen pääkonttoriin. Palkitsemme henkilöt avokätisesti.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Onkohan sinkkunainen sitten automaattisesti parisuhteen kommunisti...?
Kynsi-kommentista pidin kyllä.

/Eve

10:52 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Vai että nainen on parisuhteen kokoomuspuolue? Kaikkien niiden totuuksien jälkeen, mitä minä olen sanonut naisista täysin selvällä päällä, ainakin hampun sovinnaistava ja porvarillistava vaikutus on ilmeinen.

- Panu

12:02 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home