Voiku oisit sanonu Tsunami, niin mulla ois ollu vitsi

Tuossa joitakin vuosia sitten vietin kevään Ateenassa, jonne eräällä viikolla jostakin syystä saapui tavattomasti amerikkalaisia turisteja. Jopa siinä mittakaavassa, että he tuommoisessa muutaman miljoonan asukkaan kyläpahasessa tuntuivat tulevan joka käänteessä vastaan.

Kerran satuin Akropoliin alla sijaitsevalla turistialueella, josta kävin ostamassa pähkinöitä, tilanteeseen, jossa lihava, lähes parodiaan saakka amerikkalaiseksi turistiksi pukeutunut amerikkalainen turisti mallia rikas jenkkimamma riiteli pähkinänmyyjän kanssa. Istuskelin läheisellä kiviaidalla kahvia lipittäen ja hihittelin ääneen kun täti alkoi kailottaa: Don´t you try to fool me! I am a citizen of United States of America and I´m not going to be treated like this! (Tai jotakin hyvin paljon vastaavan kaltaista älämölöä turisti suolsi.)

Lähes äärettömän hauskaksi tilanteen teki se, että samalla kun muori kailotti, joku varasti siltä lompakon. Jonka taas pähkinänmyyjän kaveri huomasi, syöksyi albaaninuorisorikollisen perään ja niskasta raahaten pakotti tämän antamaan lompakon takaisin turistille, joka ei ollut edes kunnolla ehtinyt tajuta koko tilannetta. Eipä kiitellyt amerikaano, mutta hiljenipä ainakin. Ihan kunnon kavereita nuo kreikkalaiset. Vaikka, jos olisivat osanneet englantia paremmin, eivät varmaankaan olisi turistia auttaneet. Ilmeistä on, että pähkinänmyyjä tulkitsi turistin kiihtyneen molotuksen täysin normaaliksi kaupankäynniksi. Sellainen on siellä päin ihan tapana.

Ai jutun pointti? No olkoon vaikkapa se, että kun nyt jokin niistä katastrofeista, joita nyt maailmassa sattuu kaiken aikaa, taas sattuu, on tärkeintä toimia seuraavasti.

OTA HETI SELVÄÄ onko mitenkään mahdollista, että paikalla olisi ollut SUOMALAISIA. Sillä olet SUOMEN KANSALAINEN ja koskapa meitä on vain viitisen miljoonaa, voi hyvin olla, että katastrofipaikalla ON OLLUT JOKU TUTTU!

Sen jälkeen KATSO UUTISIA kuin et olisi uutisia aiemmin nähnytkään. KUUNTELE RADIOTA! Surffaa NETISSÄ! Kysele KAVEREILTA tuntevatko he ketään, joka vakituisesti asustelisi OUGADABADABUMIN SAARISTOSSA sijaitsevalla TSUBADUBASAARELLA.

Harjoittele JÄRKYTTYNEITÄ ILMEITÄ, sillä niitä tarvitaan sosiaalisissa kanssakäymisissä seuraavan kuukauden ajan. Lahjoita rahaa PUNAISELLE RISTILLE ja kehota KAIKKIA MUITAKIN tekemään niin. PAHEKSU jos joku ei noudata kehotustasi. Keskustele aiheesta TAUKOAMATTA – ja kaikkien kanssa, tuttujen ja tuntemattomien. Jaarita katastrofista KAUPASSA, TAKSISSA, BUSSIPYSÄKILLÄ, TÖISSÄ, KOTONA ja KAPAKASSA. Syöksy ihmisten perään toiselle puolelle tietä HUUTAEN KATASTROFIN TUNNUSSANAA! Roiku LAHKEESSA ja KINUA kommentteja! Ole JÄRKYTTYNYT!

Ja ennen kaikkea: ylevöidy IHMISENÄ, SUOMALAISENA, VAPAAN TIEDONVÄLITYKSEN YLPEÄNÄ PUOLUSTAJANA, Kaikkien Hyvien Tyyppien Perikuvana ja Esi-Muumina tasolle, jossa voit kirjoittaa BLOGIISI näin.

Koska se on TÄRKEINTÄ juuri nyt!

Torspot marketissa

Sitä on ihmispolo jolun jälkeen vähän hidas. Kävin nimittäin tuossa eilen illalla marketissa, ihan vaan noutamassa iltapalaa ja tulin olleeksi erään toisen herrasmiehen kanssa meitä palvelleen kassaneidin Painajainen Joulun Jälkeen -tyyppinen lihaksitulo. Ei varmaan ole mitään sen mukavampaa kuin tulla tapanintansseja seuraavana arkipäivänä töihin ja havaita että joka toinen (tai tässä tapauksessa parikin peräkkäin) kassalla asioiva tyyppi on todellinen Markettiasiakas From Hell.

Ensinäkin, ostin siis uunipitsan. Hämäävästi tarjouksessa ollut pitsatyyppi oli sijoitettu samaan altaaseen paljon kalliimman ja lähestulkoon samanlaisessa paketissa kaupustellun pitsan viereen. Kassalla hoksasin erheeni ja kysyin voisinko käydä vaihtamassa laatikon, johon kassa suostui. Takanani ollut kaveri oli kuitenkin ns. varsin unessa ja ryhtyi lappamaan omia ostoksiaan liukuhihnalle, jonka jälkeen hän yrittää viedä ostoskorinsa kassan ohi. Kassa opastaa häntä laittamaan korin toisten korien päälle kassan etupuolelle. Ostokset kasaantuvat hihnalle. Tässä tilanteessa kassalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin poistaa kaikki jo sisään lyömänsä ostokset (siis minun ostokseni) ja kasata ne viereensä kassan taakse. Tämän hän tekeekin, ilman sen kummempia argumentteja. Kassan lehmänhermopisteet alkavat kertyä huomattavalla vauhdilla. Mutta eipä vähä mitään.

Allekirjoittanut tulee takaisin uusi pitsalaatikko mukanaan, jolloin älkeeni tullut kaveri lähteekin taas yllättäen haahuilemaan pitkin kauppaa. Tässä välissä tiedustelen, voisiko ostokseni nyt viedä loppuun – jota kassa ryhtyykin tekemään. Käkäilen aikani kolikoiden kanssa jolloin haahuilija palaa ja haluaakin vaihtaa juuston toiseen. Tässä vaiheessa minä olisin kassaneitinä jo paitsi täysin sekaisin, myös arvattavan harmissani, mutta eipä mitään, tyttö vaan hymyilee. Kaveri vaihtaa juustonsa, maksaa ja jää pari euroa vajaaksi. Eipä muuta kuin pankkikortilla loput. Transaktion lopuksi kun kuitti on jo kädessä, hän muistaakin että tarvitsee vielä askin tupakkaa. Kassaneiti hymyilee ja veloittaa savukkeet samalta kortilta. Kaveri keskeyttää ja pyytää käyttämään kortin visa-puolta. Ilmeisesti tili on jo tyhjillään. Kassaneiti hymyilee. Minä maksan kymmensenttisillä. Hymyä. Kaveri syöksyy takaisin ehdittyään jo ohi kassasta ja haluaa vielä pussin ostoksilleen. Kassaneiti ei veloita pussia. Minun puolukkamehuni on jäänyt kassaneidin taakse ensimmäisen keskeytyksen seurauksena. Kassaneiti korjaa tilanteen. Kymmensenttiseni putoavat käytävälle. No, oho. Kerään rahat ja maksan. Neiti hymyilee.

Kun poistun kohti liukuovia kuulen takaani toisen torspoilijan nöyrän äänen:

"Tota. Jos mä voisin jättää tän pussin tähän taakse vielä vähäksi aikaa ja käydä hakemassa maitoa?"

Ai ooksäki duunissa töissä?

Graafinen suunnittelija työskentelee sillä intensiteetillä, millä nyt vain graafinen suunnittelija voi. Pidän työnteosta, sitä on hauska katsella. Sitten kuitenkin tapahtuu väistämätön. Tunnetila on jaettava työtovereiden kanssa:

"Siis tää on tämmönen dissainfirma. Ne tekee siis tatuointeja nahkasohviin. Nahkasohviin! Mun mielestä tää vaan on niinku älyttömän siisti juttu."

Polkaproducts.com

Utsjoella asuu miesten eliitti

Jouluna on rattoisaa. Juon punaviiniä ja käyn läpi blogilistan uutuuksia. Palaan niihin vielä tässä pian, mutta tämä puujalka on pakko pöläyttää. Blogi nimeltä Finland for Thought tietää nimittäin välittömästi listalle päästyään kertoa koko Blogsylvaanian kansalle tämän hämmentävän totuuden:

"Utsjoki is one of the northern most municipalities in Finland. The nearest ATM is 125km away."

Bloggausta kuolleen eläimen syömisen lomassa

Länkytys ei ole viime aikoina juurikaan päivittynyt. Syinä esittelemme nyt seuraavat vaihtoehdot, joista jokainen nykyään taas neljästä lukijastani saa valita mieleisensä. Jokaiselle riittää yksi selitys - den är ju julen i all fall (mutta ei saa ottaa enempää, tai joku voi jäädä ilman) :

1) Länkyttäjä on vakavasti yrittänyt päästä eroon attention whore -syndroomastaan
2) Länkyttäjä on eheytynyt translesboudestaan ja solminut suhteita alaikäisiin poikiin
3) Länkyttäjä nyt vaan on niin saatanan tylsä jätkä, ettei sillä mitään asiaa ole, ole koskaan ollutkaan tai tule olemaankaan, niin että se siitä - onneksi MINÄ en ole koskaan lukenut Länkytystä. Enkä lue.
4) Juhannus on meillä herttainen

Sen sijaan olen kovasti lueskellut itseäni fiksumpien ihmisten bloggauksia - ja välillä kommentoinutkin, vaikka se nyt on yleensä pelkästään kauhean tyhmää. Mutta, elämä on.

Olen myöskin tässä joutessani (äidin lihapatojen ääressä, tietysti) harjoittanut eräänlaista itsetutkiskelua, jota kutsun tommipommilaiseksi meditatsiooniksi. Sen tarkoituksena on osoittaa minulle, kuinka typeriä ja tarpeettomia mielipiteeni ovat ja kuinka minun tulisi kilvoitella epäkäytännöllisten tunteiden tyhmistyttävää vaikutusta vastaan.

Samalla olen suurella kunnioituksella ihaillut sen puukäsityönopettajan (nimeä en tietenkään muista) ammattitaitoa, joka peruskoulussa laittoi minut valmistamaan naulakon lattaraudasta sahaamalla, pakottamalla ja takomalla. Naulakko on paitsi varsin kestävä, se on edelleen alkuperäisessä käytössään äitini asunnossa, myös miellyttää silmääni (vaikkakkaan ei ehkä muiden, minua esteettisempien ihmisten). Tuo metallityö oli siis niin yksinkertainen, ettei edes kaltaiseni poropeukalo onnistunut siinä epäonnistumaan. Ja silti niin toimiva, että naulakko on suorittanut tehtäväänsä kohta kaksikymmentä vuotta näyttämättä ajan hampaan merkkejä takorautaisessa habituksessaan. Lisäksi naulakko ei oikeastikaan ole erityisen ruma, se on käytännöllinen. Ja siksi kaunis.

Meditatsioonin ja lihapadoilla vierailujen ohella olen siis, kuinka omaperäistä, lueskellut blogeja, koskapa nuorempia sisaruksiani asuu vielä kotona ja talossa on osittain siitä syystä laajakaistayhteys.

Naamioiden takana -blogissa närästeltiin tuossa taannoin uutta Avionrikkoja-blogia. Mervi ja Outi olivat sitä mieltä, että kyseinen teksti on hirvittävää, provosoivaksi tarkoitettua ja "veren kerjäämistä nenästä".

Minä puolestani yritin kuvitella tuolle blogille naispuolisen vastineen, jossa seksistä kiinnostumaton, ryppyotsainen verkkarinainen, joka on vain kiinnostunut pyhästä äitiydestään parisuhteen kustannuksella, vaihdettaisiinkin sohvalla lojuvaan, karvaiseen, pesemättömään ja läskiin kaljapäissään örisevään ukkoon, jolta ei hellyyttä saa ja joka rähjää ja örveltää päivät pitkät vaimon ja lasten kidutukseksi.

Blogin kirjoittaja puolestaan vaihtuisi Tampereen "helppoa" tyttöä satunnaisesti nusaisevasta miehestä sensuelliin ja haavoittuvaan, mutta ah niin upeaan, vahvaan naiseen, joka tapaa komean, kohteliaan, hyvinpukeutuvan, -toimeentulevan ja herkän mutta älykkään miehen, jonka kanssa käy filosofisia keskusteluja, joiden syvyyttä oma örsäukko ei edes ymmärtäisi, ja jonkalaisia ei missään tapauksessa suostuisi harrastamaan, vaikka siihen pystyisikin, mihin tuolla känniääliöllä ei siis tietenkään ole edellytyksiä.

Lopuksi "tapahtuu väistämätön", nainen rakastuu tähän tsarmanttiin tsentlemanniin ja vietetään romanttinen yö, jonka kuluessa sielut sitten yhtyvät enkelkuoron säestyksellä.

Entisellään säilytettäisiin ajatus siitä, ettei puolisolle haluta kertoa syrjähypystä. Hiukan modifioiden voitaisiin perustella, että aviorikoksesta vaikeneminen olisi lasten parhaaksi tai satuttaisi puolisoa liikaa. Lisättäisiin kenties se elementti, joka Avionrikkoja-blogista puuttuu: mukakatumus, jossa kuvailtaisiin kuinka örsäukko käytöksellään ajoi naisparan toisen miehen syliin ja oltaisiin kovasti paljon pahoillaan, mutta kuitenkin ylpeänä ja pystypäin.

Ennallaan säilytettäisiin myös se, että blogin kirjoittaja edelleenkin rakastaa puolisoaan, tämän kaikista epämiellyttävistä ominaisuuksista huolimatta. Kirjoittaja kirjoittaisi myös vaikkapa näin: "Miksi naisia aina syyllistetään, heti olet huora ja lutka kun joskus olet hetken kiinnostunut omista tarpeistasi. Nainenkin on seksuaalinen olento ja tarvitsee hellyyttä ja sielunkumppanuutta. Missä olen muka tehnyt väärin?"

Mitä luulette, arvoisat neljä? Mikä on todennäköisempää, sekö että Mervi ja Outi olisivat blogista tuohtuneita ja provosoituneita? Vai se että Pekka ja Matti (perusmiehiä) olisivat blogista tuohtuneita ja provosoituneita? Vaiko kenties se, ettei kukaan provosoituisi tai tuohtuisi? Ja jos tuohtuisikin, hän olisi kernaasti kivitettävä ja blogistaniasta mieluusti ulosajettava misogyyni Iso Paha Susi, joka linnaan joutaisi?

Länkytys mainostaa

Kiviäkin varmasti kiinnostaa, mitä blogeja Länkyttäjä seuraa. Eipä haittaa. Nyt kannamme kerrankin korpsemme kekoon esittelemällä valittuja, kenties hieman tuntemattomampia, väkerryksiä Päivän Pamauksesta. Ilmaista reklaamia, suosituksia ja huomionosoituksia, selityksillä tai ilman, olkaapa hyvät.

Sarjassa konttorihuarat kärkipaikan on lunastanut A-klinikan kansalainen aina niin ihanan valoisalla asenteellaan. Ehkä saamme Suuren Krapularaportin, kunhan kansalainen saa pikkujouluputkensa poikki...?

Tumppu v. Tumppu -possen hangaround Friikkiklubi on vasta aloittanut, mutta nyt jo huolissaan vähäisistä sivulatauksista ja sijoituksestaan Pinserin listalla. Hei, meitsihän toki auttaa.... Ihan hetki vaan. No niin. Kröhöm. HEI KAIKKI! FRIIKKIKLUBISSA ON KUVIA JOONAKSESTA PANEMASSA KISSAA! Noin! Rupee nimittäin kohta kauntterit hoilaan hoosiannaa.

Kilpirauhanen vajaatoimittajineen puolestaan ansaitsee paikkansa jo taglinen perusteella. Blogi ilmoittaa sisältävänsä kirjoituksia joista psykoottinen mäyrä sinua varoitti. Oikeassa oli. Pahimmillaan tämä on todella paha.

Käymälä ja Plimsollin merkki kannattaa tsekata. Aika pian huomaa, saako niistä mitään irti. Sanataiteen ystäville ja muille älyköille avautuvat kenties helpoimmin.

Kategoriassa napaläväritytsyt esittelemme kaksi uudehkoa sulokkia: life between the shoeboxes (osin englanniksi, mutta ajoittain oikeinkin hauska, terveisiä vaan sinne länd daun andöriin) sekä Kingdom Blogout.

Harvakseltaan päivittyvä Dokun jorinaa on varsin sujuvaa kerrontaa. Vaarassa tosin kadota, sillä edellisestä päivityksestä on jo aikaa...

Kohtauksia Arkipäivän Rajusta Odysseiasta tarjoilee Paperipussi, josta julkaisemme lopuksi kaiken kertovan, paljastavan otteen:

Ostin myös jälkiuunileipää ja maksamakkaraa koska ne ovat osa maksalaatikko-ihannetta. Eilen söin pitsan jämät illalla ja tänään oli tarkoitus nauttia tuo Saarioisten lahja suomalaisille. Totuus rasian sisällöstä tuli lautaselle limaisena neliönä.

SE OLI SAATANA LIHAMAKARONILAATIKKOA!

Antoisia lukuhetkiä ja mukavaa perjantai-iltaa.
Blogien lukeminen kannattaa aina.

Getting ink done

Kuvitelkaapa tilanne, jossa olette menossa ottamaan tatuointia. Jännittääkö? Hyvä. No niin, tämä tatuointistudio sijaitsee, kuten kaikkien kunnon tatuointistudioiden tuleekin sijaita, syrjäisellä kujalla rakennuksen kivijalassa. Studioon, tai luolaan paremminkin, johtaa jyrkkä portaikko.

Uskaltaudutte sisään ja hetken joudutte totuttamaan silmiänne pimeän loukon hämyiseen valaistukseen. Lattiasta kattoon leijuva tupakansavu saa silmänne kirvelemään. Jokapuolella on moottoripyörärekvisiittaa, julisteita ja nuhjuisen sohvan edessä olevalla pöydällä kasa tatuointilehtiä sekä kansioita, joissa on valmiita kuvia malliksi.

Loukon perällä, tiskin virkaa toimittavan pöydän takana istuu itse artisti: 120-kiloinen, kalju, täyteentatuoitu helvetinenkeli, jolla on niittipanta ja kaksi kiloa painavat korvakorut. Selitätte asianne ääni vapisten. Tatuoija nousee ylös ojentautuen kahden ja puolen metrin mittaansa. Hän pyytää teitä seuraamaan mukanaan takahuoneeseen riisumaan paitanne ja istuutumaan tatuointituoliin.

Sitten hän nostaa esiin tämän laitteen.

Perhana. Tuo katu-uskottavuus. Se se on kummallinen juttu.

One minute you have it, one...

Joulukuusikuusikuusi

En nyt aivan suoranaisesti vihaakaan joulua, kun kerran lapsenakin sitä oikein odotin. Sain nimittäin jouluna yleensä paljon paketteja. Mikä puolestaan, nyt kun sitä tarkemmin ajattelee, johtui ehkä siitä, että vanhempani sekä muut vastaavat relatiivit varmaankin ajattelivat, ettei tuon pojan elämästä koskaan tule mitään ja päättivät ilahduttaa idioottiraukkaa antamalla sen nyt edes kerran vuodessa vetää viisi kiloa suklaata ja oksentaa kuusen juurelle.

Rangaistuksena synneistäni (kerran en muistanut palvoa epäjumalia syömällä sianpersettä ja tappamalla puita tai yleensäkään tehdä mitä nyt kekkereihin kuuluu) saankin nyt sitten työskennellä mainostoimistossa joka juutaksen joulukuu.

Oletteko te siellä koskaan OIKEASTI MIETTINEET että kun TE SIELLÄ VALITATTE niistä joulumainoksista, niin SITÄ ON OLEMASSA semmoisia henkilöitä, jotka oikeasti, saadakseen ruok... no, okei olutta, kaupasta, sähköä seinästä, vettä hanasta ja joskus harvoin jonkin vaatteen kapisen ja kärsineen kehonsa verhoksi, JOUTUU TEKEMÄÄN NIITÄ JOULUMAINOKSIA!

Niin, ja joulukuussa JOKA PÄIVÄ! Käsitättekö? TYÖKSEEN! Oikeasti!

Kaikki, mitä sieltä postiluukusta tunkee, kaikki mitä sieltä telkkarista (ne lyhyet, paremmat ohjelmat niitten toisten tylsien pitkien välissä) tulee. Ne on oikeesti joku JOUTUNUT KIRJOITTAMAAN, piirtämään, kuvaamaan, säätämään, riitelemään ja hyväksyttämään pöljillä asiakkailla. Niihin on mennyt aikaa. Niihin on mennyt hermoja, tupakkia, kahvia niin pirusti, vitutusta, ahdistusta ja syvää epätoivoa.

Ja niistä oikeasti puhutaan täällä. Koko ajan.

Että onko se VITUN joulutähti vinossa ja kirjoitetaanko PUKKI isolla? Mitä siinä paketin vieressä pitäis lukea, häh?

Tämä tietysti siksi, kun ei ole niitä lahjoja. Että olis vaikka putkimies tai automekaanikko. Että olis ees, ihmiset hei, olis ees vaikka armeijassa kapiaisena. Että olis, herrajumala, edes AD, tai vaikka AD:n assari, jolla on sentään JOKU koulutus, jota ei tosin kyllä huomaa mistään. Ei, vaan on sitten copy, jolla ei ole mitään koulutusta. JA SEN KYLLÄ HUOMAA!

Että Oikein Hyvää Ja Rauhallista Vitun Jolua, kulkusten kulkkaamista ja vähän saatanasti Revontulten Loistetta sekä Tähtien Helinää Ja Helskettä vaan kaikille. Minä YMMÄRRÄN sitä tyyppiä joka toissavuonna typotti sen jokaiseen helevetin narikkaan jaettuun jolukorttikatalogihärdellin kanteen sen Jolun.

Eikä KUKAAN korjannut.

Se oli vitun HIENOA!

Blondi

Meillä translesboilla (siis kiimainen lesbo, joka on vangittuna ruman miehen ruumiiseen) on aina kivempaa! Huomasin tuossa päivänä muutamana nimittäin myös sen, että sisäisen lesboni täytyy kaiken lisäksi vielä olla blondi.

Kävellessäni Rollon westsaidin keskustaan yhdistävää siltaa jouduin kappaleen matkaa taapertamaan iloisen brittipariskunnan perässä. Pariskunnalla oli mukanaan jälkikasvu, ehkä noin viisivuotias poika, joka oli lumesta ja pakkasesta aivan aidosti innoissaan ja selitti jotakin vanhemmilleen jatkuvalla syötöllä. Puhui poroista ja aikoi kai rakentaa lumilinnan.

Mietiskelin siinä sitten ensin mm. sitä, että oikeasti jotkut noista talvituristeista näyttävät saavan kiksinsä ihan vaan siitä, että lunta on ja jäällä voi kävellä. Ei siihen sen kummempia satanparkkeja summuita tonttuloita välttämättä tarvita – ja hyvä niin. Pienestä tyytyväiset ihmiset ovat sympaattisia.

Sitten kuitenkin hoksasin ajattelevani kuinka tavattoman hyvin tuo pikkukaveri puhuukaan englantia, paljon paremmin varmaan kuin esimerkiksi minä, vaikka on noin pieni. Alkoi väistämättä hymyilyttää, kun ajatus oli oikeasti ihan sellainen aidosti hämmästelevä. Kyllä meillä blondeilla on kivaa.

Kun pariskunta kääntyi kaupunkiin päin heitä saattoi ihmetyttää itsekseen naureskeleva suomalainen tyyppi, joka vieläpä näytti seuraavan heitä. Hetken tunsin halua mennä kertomaan turisteille mikä minua nauratti, mutta maltoin mieleni. Samaan tapaan aina japanilaisia nähdessäni minun tekee mieli mennä esittämään heille ainoa japaniksi osaamani lause: Dokonii sarugaa imas kaa? Eli jotakuinkin: Missä apinat ovat?

Sekin saattaisi turistia hämmentää.

Happy Hour, VERSAALI 2,5 e

Lähdetään graafikoiden kanssa baariin
vetään kunnon kursiivit
ja katteleen gemenoita beibejä.

Valitut palat

Jaahas. Kiireen keskellä nopea vilkaisu Blogoslaviaan. Jepjep. Okei.
Semmosta. Niille kahdelle, jotka lukevat vain tätä blogia, olen koonnut olennaisen. Se tulee tässä ja heijastelnee sen-itsensä-olennaista-eetosta-und-essenssiä. Hop!

Birdy: Miehet ovat järjestäin tunnevammaisia, omnipotentia-illuusiossa eläviä tyyppejä, jotka hakkaavat vaimoa, tappavat ihmisiä, pettävät vaimoa ja valehtelevat patologisesti ollen silti emotionaalisissa ongelmissa ja pitkää terapiaa vailla henkisesti.

Tommi: Pikkuautojen muotoilu on mielestäni hyvin syvällisesti todellisuuteen ja sen hahmottamiseen vaikuttanut asia. Blogistan on nykyään liikaa yhteisö. Se on vastenmielistä.

Janne: Onko kellään mitään hajua miksi homma ei toimi?