maanantaina, helmikuuta 28, 2005

Otetaanpa opiksi siellä perällä

Nimittäin siitä, että ihan kaikkea ei välttämättä kannata tehdä vaikka se ensiksi tuntuisikin tosi hyvältä idealta. En nimittäin usko etteikö se supersize-me -tyyppi oikeasti ollut aika huonolla hapella ja minusta itsestäni alkaa tuntua että oliskohan tätä nyt pitänyt vielä miettiä.

Rupesin nimittäin ihan tässä työn puolesta testaamaan tupakkavierotuslääkettä nimeltä Zyban, joka on vanha masennuslääke, vaikuttava aine on nimeltään bupropion. Lääkkeen tulisi merkittävästi vähentää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä koettavia vierotusoireita, mutta minun kohdallani se on lähinnä toiminut niin, että tupakointi on vain tullut mahdottomaksi sen laukaiseman pahoinvoinnin vuoksi. Tupakoinnin tarvetta lääke sitten ei poistanut ja nyt olen tilanteessa, jossa haluaisin kovasti polttaa, mutta en oikein voi.

Eikä voi myöskään sanoa etteikö Zybanilla olisi sivuvaikutuksia. Niitä on. Ainoa mitä en vielä ole kokenut on se, joka on listassa yleisin: nukahtamisvaikeudet. Kummallista, mutta vaikka minulla on aiemmin ollut hankaluuksia nukahtaa, nyt uni tulee silmään erittäin nopeasti.

Mutta, kuten sanoin, aivan kaikki ajatukset mitä pösilön mainostoimittajan päähän sattuu pälkähtämään eivät välttämättä ole ihan niin hyviä kuin miltä ensin tuntuu. Toisaalta taas olen tässä onnistunut jonkun päivän olemaan polttamatta, kun ei siitä tupakasta mitään iloa tämän lääkityksen kanssa ole. Mutta silti. Silti! Tää on oikeesti ihan kauheeta, kuten eräs tunnettu vohvelirautakauppias tapasi aikoinaan sanoa.

Taidankin kirjoittaa sen testiartikkelin jo tänään. Katotaan sitten mitä teen.

Kellopeli Appelsiini täältä tähän.

5 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

En suosittele zybania kenellekään. Sen kanssa tulee tupakoidessa ihan kammottava olo.

3:06 ip.  
Blogger Mikko said...

:-) Koskahan Matti pääsee Talosta...

4:16 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kuulepas... Syy on se että sie et oikeasti halua lopettaa röökinpolttoa. Ja toiseksi ET VAAN OSAA!!

-Kallo-

9:35 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Zybanhan on siitä kiva, että se on alkujaan mielialalääke... Niin että luulis että vanne lopettaa sen puristamisen ja hymyä irtoais vaikka 40 asteen pakkasessa. Vaan ei.
Sanon vaan, että laastari. Sillä se lähtee tupakka, jos lähtee. Motivaatiokin ois kiva, muttakun niitä ei myydä kaupassa.

Koitahan jaksaa...

/Eve

10:42 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Elä! Rakasta! Opi!

11:47 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home