maanantaina, marraskuuta 29, 2004

The rock and pool so nice and cool...

Päällisin puolin varsin onnettomaan ja epämiellyttäväänkin elämään mahtuu paljon hetkiä, jolloin on aidosti onnellinen. Määritellessään tavoitteensa mahdollisimman lyhyelle kantamalle ja toiveensa tarpeeksi yksinkertaisiksi on mahdollista saavuttaa tila, jossa kokee ympäröivän maailman kuten Klonkku: kivi ja lampi ovat mukavan viileitä ja kun ainut toive, saada saaliikseen mehukas (So juicy! Sweet!) kala toteutuu, sitä unohtaa esimerkiksi sen, että inhoittavat, viekkaat hobitit ovat varastaneet sormuksen ja pakottaneet oppaakseen paikkoihin, joissa ei muuta ole kuin kuiluja kuilujen jälkeen, sekä tietysti örkkejä. Tuhansittain örkkejä. Tai sen, että oman pään sisällä käydään jatkuvaa kamppailua hyväuskoisen luottamuksen sekä kiintymyksen tunteiden ja katkeran vihan välillä. Silloin vain kivi, lampi ja mehukas kala ovat oikeasti olemassa.

Sitä tunnetta on hyvä vaalia vaikkapa sepittämällä omaksi ilokseen aiheesta pienen laulun, koska (ja yleensä niin käy) kohta jokin näennäisen ulkopuolinen taho, jonka asioista kaikessa rauhassa lammesta nauttivalla ei ole aavistustakaan, huomaa onnellisen luontokappaleen, houkuttelee sen pois lammelta, vetää säkin sen päähän ja raahaa luolaan potkittavaksi.

Laulu ja hetken sisäistäminen, tilanteen mediaatio, syvän kokemuksen syventäminen pelkistämällä todellisuutta on kuitenkin eri asia kuin tilanteeseen tarttuminen, sen hyväksikäyttäminen. Niksipirkkaniksi piileekin siinä, ettei onnellista hetkeä saa tiedostaa, koska se haittaa onnellisuuden edellytystä, pelkistämistä.

Lentämään oppiminen on helppoa kun pudotessaan unohtaa, että kohta iskeytyy maahan, mikä puolestaan voi tuottaa hankaluuksia juuri siinä tilanteessa.

Jos sunnuntaina baaritiskillä viivähtäessänne viereinen kaveri mietiskelee mielessään mahdollisimman suuria alkulukuja ja kysyttäessä kertoo, täysin selvästä päästä, saaneensa paljon iloa ajatuksesta, jossa yksi mahdollisuus miljoonasta yritettäessä toteutuu yleensä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä – niin älkää vaihtako baaria. Pelkistäkää tavoitteitanne ja toiveitanne.

Teistä tulee pian onnellisia ihmisiä.

3 Comments:

Blogger Jani said...

Give credit where credit is due. Gollum, gollum!Toivottavasti tästä ei tule tuplaa. Blogger pullautti tämän jo kerran, ja kirjoitan tämän turhan huomautuksen, jotta se menisi läpi.

7:44 ip.  
Blogger Mikko said...

Tosiaan. Pahoittelemme linkkien puuttumista. Ai, mutta. Siinähän ne jo tulivatkin. :-) Kiva.

9:03 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

well where can one learn Elvish? I really want to know!!!! this is great!!!

6:59 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home