Kiva inhota

Olisikohan ollut Tommi, joka hiljattain opetteli syömään homejuustoa koska oli tullut siihen päätelmään, että jonkin sinänsä kelvollisen ruuan syömättä jättäminen tykkäämissyistä on rumaa. Taisi olla, sillä nyt kun ajattelen, ei tuommoinen lausahdus kenenkään muun näppäimistöltä voi olla peräisin.

Minä puolestani mietiskelin tässä että voisin nostaa omaa kiltteysarvoani jollakin tavalla. Olenhan joka tapauksessa vallankin elinkelvoton yksilö siinä mielessä että en pidä lainkaan lapsista, mielestäni kaikenlainen työnteko on mitä suurimmassa määrin teeskentelyä ja minusta kaikki ihmiset ovat enimmäkseen ärsyttäviä (tietysti itseni mukaan lukien) ja heidän satunnainen viihdearvonsa kuihtuu pian siitä syystä että ihmisen luontaisen ärsyttävyden peittely käy aikaa myöten hankalaksi kun aivo oppii tulkitsemaan sanatonta viestintää.

Tämän johdosta ideaalia ei tietenkään olisi se, että tutustuisi aina vain uusiin ihmisiin vaan aktiivisen unohtamaan oppimisen harjaantunut taito, mikä sekin on tietysti itsessään varsin ärsyttävää toisten kannalta ja etenkin naisten mielestä. Luulenpa että klassiset hääpäivän unohtamiset summuut naiseuteen (tai vaimouteen) liittyvät kliseet, jotka tietysti ovat ainostaan patriarkaatin julmaa salajuonta, ovatkin peräisin ihmisen tiedostamattomasta tarpeesta unohtaa toisiin ihmisiin liittyviä asioita jotta jatkuva oleskelu heidän seurassaan kävisi edes hiukkasen siedettävämmäksi. Se seikka että jokin ihmiskoneistoon liittyvä asia ilmenee vahvemmin tässä tapauksessa miessukupuolessa ei juurikaan tarjoa minulle mahdollisuutta tämän ajatuksen kumoamiseen, sillä onhan luonnollista että naiset muistavat. Se helpottaa selviytymistä. Uskon että unohtaminen on vahvemmin ominaista miehille. Sweet oblivion.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, mikä toteamuksena on toki tarpeeton mutta vielä tyhmempää olisi sen pois pyyhkiminen, ajattelin että voisin ottaa kiltteyskampanjani aiheeksi jotakin sellaista, jonka inhoaminen mielestäni erittäin epämiellyttävällä tavalla yhdistää esimerkiksi sinänsä fiksuina pitämiäni Sedistä ja Benropea, jotka jälkimmäisen epelin kommenttilootassa alhaisesti yhteisinhoavat puhelinmyyjää.

Yhteisessä inhoamisessa on fasismin kaiku. Lisäksi se on, taas muita lainaten kun en itse osaa, moraalisen intuition vastaista. Siksi mietin kauan ryhtyisinkö yrittämään lapsista tykkäämistä, mutta puhelinmyyjä voitti. Ei siksi että olisin mitenkään mennyt yli matalammasta aidasta, vaan tietysti siksi että luotan niiden naisten olevan oikeassa jotka ovat ennustaneet luonnon korjaavan lapsi-inhoni aikanaan. Naiset nimittäin ovat tällaisissa asioissa usein oikeassa, sillä heillä on parempi rotumuisti.

Siispä: hyvä puhelinmyyjä, voit soittaa minulle. Numeroni on 050 3494 196. Lupaan olla kiltti ja kohtelias sinulle, sekä rahatilanteeni mukaan harkitsevani tuotteittesi ostoa, varsinkin jos kyseessä on tuote, jonka muutenkin ostaisin. Se tuote ei kuitenkaan ole Avotakka eikä myöskään mikään autoihin tai moottoreihin liittyvä julkaisu, sen verran voin paljastaa. Olen sitä vastoin pitkään harkinnut Aku Ankan tilaamista, mutta se on kallis ja nykyään kaiketikin huonompi kuin ennen vanhaan – ainakin niiden muutamien numeroiden perusteella, jotka olen viime aikoina käsiini saanut. Ehkä sinulla, hyvä puhelinmyyjä, on minulle tarjous josta on vaikea kieltäytyä.

Ai niin. Tämä ei koske muuten sinua Jatta, sillä olemme tavanneet toisemme lihatodellisuudessa liian monta kertaa siihen että voisin ajatella sinua häijynä ja häikäilemättömänä puhelinmyyjänä, eli sallitun yhteisen fasistisen inhon kohteena. Jollainen tietysti oikeasti oletkin.