keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Habemus Papam!

Huomenta!

Haluaisin ihan ensimmäisenä maalata teidän kaikkien pikku eideetikkojen tajuntaan kuvan, jossa alastomat isorintaiset naiset kertovat paavivitsejä karvaisille ja rumille AT-miehille.

Noin! Siinä se. Eikö tullutkin aika kiva?

Sitten asiaan. Tai eipäs mennäkään vielä, sillä haluaisin vielä maalata mieliinne kuvan miehestä, joka istuu kapakassa kertoen jokaiselle ohikulkijalle, että hänen paavinsa on voittanut. Tai itse asiassa kihertelee käsiään yhteen hieroen, istuimellaan ylös alas pompahdellen ja höpöttäen itsekseen: mun paavi voitti, MUN paavi voitti!

Pienestä sitä on inehmo tyytyväinen. Ei se haittaa vaikka naiset dissaa, räntää sataa, kaverit pummaa tuoppia ja musavisakin hävitään. Kaverin kannattama PAAVI kuitenkin voitti! Onneksi olkoon vaan. Harvoin sitä.

Jaa niin. Olihan minulla jotakin sanottavaa. Huomasin tuossa, että teillä siellä blogien harrastuspiireissä on jonkinlainen kilpailu käynnissä. Ja joku oli mennyt jumalauta ja äänestänyt Hämärän länkytyksen jotakin mystistä merkintää parhaaksi merkinnäksi!

Niin. Sanokaa vaan että setä on vähän hidas ja että se kilpailu oli jo viime vuonna tai ihan mitä vain. Haluaisin kuitenkin kiittää sitä yksittäistä äänestäjää joka meni sitten tekemään mitä teki. Tai oikeastaan haluaisin sääliä sitä raukkaa. Tai no, paljastetaan nyt sitten että itsehän minä sen sinne äänestin. Ei vaiskaan! Tai eihän sitä tiedä.

Huomauttaisin kuitenkin siltä varalta että se olikin joku muu, että Hämärä länkytys ei ole blogi. Tämä on bloginomainen tuote, jonka tehoa ei ole osoitettu blogilta vaadittavalla tavalla.

Sitäpaitsi nyt kun hommasin itselleni kolmannen työpaikan (niin, olen alkanut harrastaa tätä työntekoa, sillä tää nuoreempi kolleekani jumaala ja mää ajateltiin notta soon hyvää ireea, lisäksi haastemies on taas ryhtynyt käymään ovellani) ajattelin jättää tämän typerän lässyttämisen vieläkin vähemmälle kuin mitä se nyt on. Eli jos teillä on siellä niitä tilausnappuloita tai mitä ne nyt ovat, niin poistakaa pois vaan. Täällä ei ole mitään nähtävää.

Kiitos ja anteeksi.

4 Comments:

Blogger Sun äitis said...

Ei uskota!

1:14 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Mie sen äänen annoin.Kaljan toivossa...

-Kallo-

4:51 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kännissä tulet kumminkin ja laitat jotakin hassua taas tänne.
-Simahaukka-

5:24 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Hei hetkinen... jos vain yksi ääni oli annettu, otan siitä kunnian itselleni. Hra (?) Kallo vaan TODELLA himoissaan sitä Versaalia itselleen kärttää. Itse sen kummempaa palkintoa odottamatta vain diggailen..

Olehyvä. Kiitos.

Äläkä karkaa.

:: Hansu

10:20 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home