torstaina, joulukuuta 15, 2005

Pakastan mummoni, lennän luoksesi

Aluksi tiedotus: Hallituskadun Shell (Rollossa) tarjoaa tänään ilmaiset kahvit kaikille asiakkailleen. Myös piparkaakkuja oli tarjolla. On siis syytä pistäytyä ylikansallisen riistäjäsaastuttajan antimien ääressä ja käyttää samalla tietysti myös vessaa suorittamatta siitä vaadittua 50 sentin korvausta. Mikäs sen hipimpää. Samalla voi huvittua siitä miten jotkut sitä vaan jaksavat vaikka muita jo hävettää taannoinen hypetys.

Huumeen nauttimisen lomassa on nimittäin oikein hyvin aikaa selailla RAY:n asiakaslehteä, jossa kerrotaan uusista peliautomaateista mm. seuravaa:

"Päädyimme 1950-luvulta ammentavaan atomiretroläpinäkyvyys-teemaan, johon sujautimme aimo annoksen hypnoottista välkettä. Tuloksena on ajaton mutta moderni toteutus, pelien grafiikkaa kehitellyt Jufo Peltomaa Hybrid Graphicsista kommentoi."

Eikä Jufo jää yksin, sillä komppaamassa on vanha kaveri. (Tässä vaiheessa pitää varoa kahvin pyrskähtämistä liinalle.)

"Äänielementit liikkuvat vesi/tippukiviluola/kaiku -osastolla nykyaikaisuus mielessä pitäen. Pyritään ajattomaan fiilikseen retrohtavalla seikkailuelokuvameiningillä ryyditettynä, Miracle Sound Oy:n Izmo Heikkilä kuvaa."

Otetaanpa vielä kerran pojat. Siis aromiretroläpinäkyvyysteema hypnoottisella välkkeellä ja retrohtavalla seikkailuelokuvameiningillä ryyditettynä?

Oukei. Pannaan sit yks semmonen.

Jufo ja Izmo. Siis Izmo ja Jufo, nämä mainiot Hybrid Graphicsin ja Miracle Soundin luovat suunnittelijat Izmo ja Jufo. Kuinka katu-uskottavaksi ja cuuliksi sitä oikein voi tulla ennen sitä efektiä, jossa jokin asia on niin huono että se on yli siitä että olisi sen takia hyvä ja on taas uudestaan pelkästään huono?

Jufo ja Izmo.

Izmo ja Jufo.

Tietääkö kukaan mitä Kaivolle kuuluu?

7 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hyvät atomit lähtee tästä sun jutustas, linkki ei tosin toimi...

-Hanna

1:09 ip.  
Blogger Mikko said...

Kyllä ne mulla toimii. Hanki itsellesi olkaimet.

1:15 ip.  
Blogger Sun äitis said...

Ei sillä että mä mitään linkkiä olisin halunnutkaan katsella, mutta mulle kävi kuin Hannalle (vaikka mulla on henkselit). Kanssasyylliseni on iBook, ja selaimena tällä erää Safari.

Mut niinku sanottu, en sitä kuvaa tarttekaan, sanoma tuli oivasti selväksi jo tuosta kirjallisesta esityksestä.

11:38 ip.  
Blogger eddalaxander8347 said...

I read over your blog, and i found it inquisitive, you may find My Blog interesting. My blog is just about my day to day life, as a park ranger. So please Click Here To Read My Blog

http://www.juicyfruiter.blogspot.com

2:02 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

BUY CHEAP CIALIS
BUY CHEAP CIALIS ONLINE...ORDER LOW-COST VIAGRA & SAVE 60% of YOUR MONEY
TRATMENT IMPOTENCE

DYSFUNCTION ERECTILE MEDICATION MEDs.BUY CHEAP VIAGRA ONLINE.

4:43 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

LOW-COST CIALIS
BUY CHEAP CIALIS ONLINE. LOW-PRICES ONLINE PHARMACY..!!
TRATMENT IMPOTENCE
BUY CHEAP VIAGRA ONLINE.DYSFUNCTION ERECTILE MEDICATION MEDs
HALF-PRICE VIAGRA ! CHEAP LEVITRA

BUY LOW-PRICES CIALIS LEVITRA VIAGRA ANTIDEPRESSANTs...!!!
TRATMENT IMPOTENCE
BUY CHEAP VIAGRA ONLINE.DYSFUNCTION ERECTILE HELP
ACNE MEDICINE ONLINE
buy acutane
WHAT IS ANTHELMINTICS
buy cheap Albenza
ANTIBACTERIAL MEDICINE & CARE
order amoxil
AMPICILLIN ONLINE
cheap ampicillin
BUY CHEAP BACTRIM
buy baktrim
NEW DRUGS & PILLS… SUPER-VIAGRA…
BUY CIALIS
BUY CIPRO ONLINE
what is cipro used for
BUY CHEAP DIFLUCAN ONLINE
BUY DIFLUCAN ONLINE
BUY CHEAP SUPER VIAGRA ONLINE AND SAVE 70 % OF MONEY...
BUY LOW-COST CIALIS ONLINE
Credit CARDS

4:06 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

xanax for sale xanax overnight shipping no prescription - buy xanax valium online florida

7:19 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home