perjantaina, elokuuta 27, 2004

Avalon - Ratsasta lujempaa (is it too camp? naaaah...)

Olin aiemminkin kiinnittänyt huomiota erääseen musiikilliseen ilmiöhköön, jota kenties parhaiten edustaa yhtye nimeltä Teräsbetoni, omien sanojensa mukaan - metallitotuuden tuoja. Olin vaikeuksissa ajatella, mitä tuosta pitäisi ajatella. Aluksi olin aivan varma, että kyseessä on loistava parodia, enkä tosin vieläkään ole vakuuttunut siitä, etteikö alkuperäinen idea olisi lähtenyt Spinal Tap - (stone)hengessä liikenteeseen ja ööh, "suosion" myötä saanut ööh, "vakavampia" sävyjä. Joka tapauksessa kyseessä on perin merkillinen sekoitus tahatonta huumoria ja myötähäpeänsekaisia ihmetyksen tunteita.

Nyt sitten huomasin, että Helsingissä, Oulussa ja Kemissä toimiva mainostoimisto Avalon on huomaamatta lisännyt pienen linkin etusivulleen. "Kuuntele Avalon -biisi" linkissä sanotaan ja tein työtä käskettyä pyydettyäni ensin pari lähintä työtoveriani mukaan kuuntelemaan. Kappale on vaikuttava, massiivinen, kaikin puolin kammottavan huvittavan hirveän upea, lähes oksettavuuteen saakka. Harvoin kyynisillä mainosheeboilla ja heebottarilla leuka enää alemmas loksahtaa kuin tätä kuunnellessa. Joku, joku on saanut Jumalallisen Ilmestyksen. Joku on oivaltanut hätkähdyttävyyden ja kontroversaalien kontekstien aiheuttaman käänteisvaikutuksen multihuipentuman. Joku, joku on luonut yhdellä linkillä teoksen, joka hämmentää, saa epäilemään, miettimään, yrittämään ymmärtää aikomuksia, tarkoitusperiä ja - ihailemaan urheutta, sillä takuuvarmaa on se, että joissakin toimiston asiakkaissa laulelma saattaa herättää öhöm, "kaikenlaisia tunteita". Joku, joku siis ottaa myös harkitun riskin, jota ilman kaikki on latteaa ihankivaa ja mukavaa me-henkistä mussuttelua. Propsit siis Kemiin, tällä erää.

Tai sitten kappale ei olekaan vitsi. Eikä älyllisen vaikutusvoiman demonstraatioksi tarkoitettu, lähes pelottavan potentti ajatustyöläisten sotilasjuntan itsenäisyysparaati.

Siinä tapauksessa Herra meitä tämän "luovuuden lähteen" tempauksilta suojelkoon.