Hämärää länkytystä

Sekavuuttani tässä vain heilun, ei kande välittää

2009-02-08T04:56:00.004+02:00

Jos joltakulta on pahasti päässyt huono proosa loppumaan kesken hyysikkäistunnon, ja pitäisi nyt äkkiä saada aivan sama mitä, niin tännehän sitä kertyilee:

pankreaskivi.blogspot.com

Älkää sanoko etten varoittanut.
Kiitos ja anteeksi.

Rovaniemi: Ei aihetta paniikkiin, tilanne hallinnassa

2006-09-10T01:28:00.000+03:00

(WESTSIDE) Rollon kenties suurin tähänastisista blogimiiteistä ei kuitenkaan vastoin viranomaisten ennakkotietoja aiheuttanut kovinkaan suurta paniikkia yleisön joukossa. Aiemmin jopa kymmenien tuhansien rollolaisten salabloggaajien kokoontumiseksi arvoitu tilaisuus sujui SUPO:n mukaan rauhallisissa merkeissä.

- Vittu ketä kiinnostaa yleensä ollenkaan, oikeesti, jos nää nyt täällä vähän bloggaa, kertoo Supon agentti Reino Tyyliin Vaan-Nyttänen.

- Siis näin meidän kesken, hei, tässä varmaan nappaa kauheesti kytätä jotaki bloggaajia kun mehän siis kaikki tiedetään että tää laillistuu ihan tässä joku vuosi jos vaan menee, vai hä? Toteaa Vaan-Nyttänen Länkytyksen toimittajalle.

Supon lähteiden mukaan Rollon bloggauspiirit ovat kaupungin kokoon nähden normaalit, vaikka mediassa onkin usein esitetty, että Rollo olisi jollakin tapaa bloggausta elämäntapanaan suosivien, arveluttavaa ainesta sisältävien henkilöiden suosiossa.

- Siis että mitä että? Kysyy aiheesta kuultu Supon edustaja Vaan-Nyttänen . - Mee ny hippi sinäkin vaan kotiis siitä.

- Tai oisko savuja? Vaan-Nyttänen tiedustelee vielä. - Vitut tästä bloggaamisesta mihinkään koukkuun jää, ja olis tässä viranomaisella parempaakin tekemistä, että toimittaja on hyvä vaan ja istahtaa jointille, onhan tässä näitä omiakin takavarikkoja, Vaan-Nyttänen myhäilee.

Rolloon odotetaan uusia blogimiittejä lähiaikoina. Ennuste kuitenkin on, ettei tilaisuuksista synny vaaratilanteita yleisölle.

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla lakikaan

2006-09-08T00:43:00.000+03:00

Eiköhän otsikko riitä ohjenuoraksi vähän jokaiselle.

Olen siis pian palaava jopa bloggaavan kansanosan piiriin syistä, jotka selviävät kaikille mm: 9.9. Rovaniemen Asemaravintolassa pidettävässä suuressa blogimiitissä.

Hosted by Lentävä juusto a.k.a Tommipommmi a.k.a. mitenhännythaluaaitseäänkutsuttavan.

Eli huomenna.

Assalla

Klo 19.

Minä ainakin aion olla siellä.

Tulevaisuuden kulttuuri eilen

2006-06-12T15:12:00.000+03:00

Katsoin taas työaikana hieman YouTubea. Sinne aina jää hetkeksi ihmettelemään maailman menoa. Mutta koska minulta kaiketi odotetaan maailman menon ihmettelyä ihan ammattimielessä täällä näin, kirjaan käyttämäni ajan suurella todennäköisyydellä projektinhallintaohjelmiston sarakkeeseen "oman kehitysalueen päivittäminen", mikä on mielestäni kauniisti sanottu. Se, mihin sarakkeeseen kirjaan Hämärän länkytyksen satunnaiset ja alati harventuvat merkinnät, jääköön mietittäväksi. Mietintään käyttämäni ajan kirjannen jonkun pahaa-aavistamattoman asiakkaan tiliin. Valintaperusteena käytän menetelmää, jossa tupakkatauolla ensimmäisenä mainittu asiakas tai projekti saa merkinnän suunnittelupalaverista.

Vartin palaverit voikin kätevästi sitten myöhemmin niputtaa kokonaisiksi tunneiksi, jotka voi kirjata oikeastaan aivan mihin vaan, olen pitänyt tapanani kirjata ne sille projektille, jonka avoinna olevaa dokumenttia merkitsevä word-ikoni on tietokoneeni dock-työkalurivissä neljäntenä. Tämä ihan pelkästään siitä syystä, että se tuntuu mukavalta. Ensimmäinen olisi jotenkin liian itsestään selvää, toinen tuntuu kummalta, samoin kolmas, mutta neljäs on jotenkin mukavan neutraali. Haluaisin aina olla neljäs, neljättä ei muista kukaan, mutta voi aina itsekseen ajatella, ettei tämä nyt niin huonosti mennyt. Viidentenä olisi jo auttamatta ulkona.

Mutta asiaan. Tubeen oli linkittänyt suosimani linkkilista Linko, jonka tyylitaju harvoin pettää. Linkki vei videoon, jossa Akadeemiline Meeskoor Virosta esittää Lordin voittokappaleen tietysti hienosti kuorosovituksena.

Hämmentävä kokemus. Suosittelen katseltavaksi. Jotenkin tuo muistuttaa jollakin ovelalla tavalla, josta en oikein saa kiinni, niitä pieniä hauskoja yksityiskohtia tulevaisuuteen sijoittuvissa elokuvissa, joissa arvellaan minkälaista vaikkapa nyt musiikki on vaikkapa nyt vuonna 2050 tai vanhemmisssa rainoissa tietysti vuonna 2000.

Hävettää kun en muista tähän hätään muita esimerkkejä kuin Stallonen ja Snipesin tähdittämän Demolition man -rytistelyn, josta en nyt siitäkään muista muuta kuin sen, että naispoliisi tykkäsi kuunnella autossa "mini-song"-musiikkia, eli siis mainosrenkutuksia, koska harrasti muinaisaikoja, eli siis 80-90 -lukua ja ilmeisesti hassunhauskasti kuvitteli (heh heh) että ko. tuotokset olivat suosittuja musiikkikappaleita tuolloin, niinkuin tietysti oikeasti olivatkin.

Joka tapauksessa, vaikutaa jotenkin siltä, että entisaikojen tulevaisuuden ennustukset voisivatkin oikeasti olla nykyisyyden kanssa yhtä absurdeja saavuttaakseen aika hyvän paikkansapitävyyden. Perhana, aivan kuin muistaisin jonkin elokuvan, jossa mieskuoro laulaa heviä täysin tosissaan ja yleisö on ihastuksissaan. Onkohan semmoista? Sedis? Enivan?

Ehkä vain kuvittelen. Ja mitäpä merkitystä sillä on, vaikken kuvittelisikaan? Aika turhaahan tämä yksittäisen yksilöpyksilön maallinen vaellus on, niinkuin tietysti pitää ollakin. Etenkin minun. Menenkin tästä takaisin pimeään koppiini, jonne kuulun.

Anteeksi myös tästä. Lupaan pitää taas vähän pitemmän tauon näissä kirjoituksissani.

Kiitos seurasta.

Merkintä

2006-05-28T03:10:00.000+03:00

Niin, ajattelin tehdä blogimerkinnän, pitkästä aikaa.

Niille, jotka odottavat jotakin hauskaa läppää, illustratiivista kieltä, leikittelyä tai poimintoja babylonin huorien salatusta todellisuudesta, haluan osoittaa pahoitteluni, koska minulla on asiaa.

Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että teitä kaikkia niistä Länkytyksen lukijoista, jotka putoavat määrittelyyn ATM (luullakseni iso prosentti), vaivaa perisynti.

Tai pari.

Joten, pitemmittä johdatteluitta, se on tyypit saarnan paikka.

Teille, netissä ruikuttavat ATM:t, on luvassa ainoastaan helvetin ikuinen kuolemattomien sielujen tuskaisa rasvapoltin, vielä sen yksin eletyn elämän jälkeenkin, jos ette ota opiksenne. Nimittäin, teitä vaivaa perisynti nimeltä ylpeys.

Aivan samaan tapaan kuin kritisoimanne kaunotar jättää teidät seinäruusuksi öyhöttävän bodarin tieltä, te ette huomioi ihmisiä, jotka eivät mielestänne täytä teidän ykköspreferenssiksenne nostamianne vaatimuksia - älykkyyttä ja luonnetta, jonka kanssa luulette, ja huomatkaa luulette, pystyvänne selviytymään edes kohtalaisesti. Jotkut teistä ylpeilijöistä vieläpä peräänkuuluttavat naista, joka ei tupakoi, ollen varsin tiukkoja juuri tästä vaatimuksesta, mikä mielestäni lähentelee pakkoneuroosia. Menkää nyt itseenne, oikeesti, pojat! Ihminen ei ole havaittavien ominaisuuksiensa summa. Ei oikeesti hei oo! Ette te perkele voi elää elämäänne millään lailla ollen edes kohtuullisesti tyytyväisiä siihen, että olisitte edes yrittäneet kunnolla, jatkamalla tuota järjetöntä elämän kirjallisuustutkimusta.

Ei teille empiria sano yhtään mitään, hä?

Mun mielestä, nimittäin, teillä on edessänne täysin mahdoton tilanne. Ette te kerta kaikkiaan vaan voi onnistua löytämään itsellenne sitä elämänkumppania, joka tällä hetkellä ei mielestänne huoli teitä vaan sen öyhö-öyhö-amisbodarijuopon, joka hakkaa sitten sen naisen, lapset ja isoisän. Ette voi, koska teitä vaanii ylpeys. Luopukaa siitä veljet - ja ottakaa elämäänne intellektuaalinen nöyryys (metodinen alemmuudentuntokin auttaa) ja huomaatte kuinka elämä alkaa hymyillä.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että teidän tulisi samaistua kaunottarenne ihannoimaan miestyyppiin. Enhän minä halua teitä kadotukseen johdattaa. Pikemminkin, olisi huomioitava enemmän ominaisuuksia, jotka saattavat johdattaa teitä ylpeyden syntiin, mikä estää teitä saavuttamasta teille kuuluvaa onnea. Jos esimerkiksi vaikkapa ette voi sietää tupakoivia naisia, hankkiutukaa heidän seuraansa ja opetelkaa tulemaan toimeen heidän kanssaan (ei, ei tarvitse aloittaa tupakointia). Jos taas lapsellinen tyhmyys ja suoranainen banaalius suututtaa teitä, tehkää siitä itsellenne ilo. Ettekö pidä hevilutkista? Teidän tulee alkaa käyttää aikaanne tiloissa, joita he kansoittavat. Masentaako mielestänne pinnallinen elämänkatsomus teitä? Pyrkikää keskustelemaan pelkästään Seiskan tai Iltalehden käsittelemistä asioista ja unohtakaa totutut tapanne (itsekkyys!) edes hetkeksi. Ylpeydestä vapaa ATM on entinen ATM! Opetelkaa pois kognitiivisen yläluokan inhoittavista perisynneistä (tiedätte kyllä mitä tarkoitan vaikka käsittelenkin tässä vain yhtä) ja huomaatte kuinka elämällä on teille yllättäen tarjottavana uusia asioita (ei, ei tarvitse ryhtyä käyttämään huumeita).

Teistä ylpeilijöistä kukaan ei voi oikeasti sanoa, että todella voisi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä yhtään kenestäkään, perustuen poissulkevaan tapaanne järjestää ihmisten välisten suhteiden avaruutta. Se taas johtuu jo edellä mainitusta empiiristen havaintojen summan riittämättömyydestä. Ja myös siitä, että teiltä alunperinkin jäävät, hei, ne havainnot puuttumaan.

Koska olette syntisiä ja pahoja.

Hävetkää!

(Ja tehkää parannus!)

Ai niin. Ja tämä oli kuin olikin ns. kännipostaus. Mutta EI SE SITÄ TARKOITA etteikö teidän tulisi katua! Katukaa ja ottakaa opiksenne, niin teidän on nuorten naisten valtakunta.

Löytö

2006-04-10T14:29:00.000+03:00

Hieno blogi tuo Mainonta on syvältä. Erityisesti tämä merkintä arkistojen kätköistä sai minut kaikessa surullisuudessaan tänään aidosti hymyilemään, mikä on nykyään hyvin harvinaista.

Lukekaahan. Myös kommentit.
Vuoden merkintä, imho. Ehdotan Kultaista Kikkeliä.

Briiffi tai pensseli

Pieni iltasatu faniguruudesta

2006-03-20T12:08:00.000+02:00

Hahmottelimme Rollon poikkiblogistisen yhdistyksen kokouksessa skenaarion, jossa industrial-trashteknobändimme levy on pakattu alumiinikansiin, jotka on käsitelty siten, että aluksi levyt annetaan leikkikaluiksi kahdelle tanskandogille (löytyy yhdistyksen kalustosta). Tämän jälkeen kansia käsitellään hiekkapaperin ja viilan avulla ja lopuksi bändin logo sabluunamaalataan punaisella spraylla kanteen ns. vapaalla kädellä.

Liikkeelle tietysti lasketaan heti tieto, jonka mukaan bändi heittää kaikki levynkannet hyeenalauman raadeltaviksi, hautaa ne kuudeksi päiväksi psykopaattimurhaaja-amokjuoksijan hautaan ja logon maaliin sekoitetaan aina muutama tippa neitsyen verta.

Bändi tietysti menestyisi hienosti ja levyt myisivät Saksan ja Japanin markkinoilla kuin jet-huume niissä falloutkakkosen kivoissa pikkukylissä ikään.

Myöhemmin käytäisiin jossakin saksalaisessa spesiaalifanikrääsälevykaupassa seuraavanlainen keskustelu:

- Joo, tota, mulla ois tää tän eka levy. Mitä luulet mitä siitä sais?
- Jaa. No katotaanpa, annas tänne... Joo just. Kato just näissä on tää lommo mikä on ihan samanlainen melkein kaikissa näissä. Se on just kato kun ne alko myymään niin hyvin, niin nää on käsitelty ihan samalla lailla kaikki nykyään. Eli tää on tää lommo aina sama. Vertaa vaikka tähän näin. Et ei tää silleen oo erikoinen. Mut jos jostain löydät sen version, jossa vielä on niinku sitä mustaa töhnää mikä oli se hautausmaajuttu ja sitte et ne lommot ja naarmut on niinku tässä yläkulmassa niin sit mä voisin olla kiinnostunu. Siis tietenki jos se on muovissa vielä.
- Jaa, joo, just. Okei, katotaan.
- Jep. Ja ei kande muuten ees yrittää feikata niitä ku se näkyy se neitsyen veri mitä ne siis niinku muka laitto siihen maaliin niin tällä mustavalolampulla. Niitä tulee nykyään aika paljon niitä feikkejä...

Mikään ei liene sen tyrmäävämpää kuin autenttisuuden äkkiäarvaamattoman katoamisen kolahtaminen faniparan tietoisuuteen.

Kyllä aidon aina tunnistaa, sanoi mainosmies.

Kyynisyys onpi out

2006-03-02T13:53:00.000+02:00

Älkää hätääntykö.

Tulin vain sanomaan että tänään olen tullut siihen tulokseen, että olen eri mieltä Tommin (linkitys lienee tarpeeton) kanssa näistä tunneasioista. Jos jostakusta teistä kolmesta tuntuu siltä kuin Länkytys olisi Syvä Miete, niin siihenkin on syynsä.

Asiaan:

Meidän ei tule pyrkiä olotilaan, jossa ajattelemme vasta kun primääriset tarpeemme ovat mahdollisimman kattavasti tyydyttyneessä tilassa, vaan päinvastoin. On ensisijaisen tärkeää, että korostamme ja kehitämme jatkuvasti kykyämme toimia irrationaalisesti lähestulkoon hurmostilassa.

On hullaannuttava tunteista. Aina. Ja varsinkin silloin kun tuntuisi, että nyt sopisi vähän järkeillä. Jos järkeilyn ja analyyttisen kyyninen käyttäytymismalli tuntuu iskevän, on iskettävä takaisin. Tämä on erityisen tärkeää kaikista arkisimmissa askareissa ja toivon että molemmat lukijani muistaisivat tämän. Selitän sitten myöhemmin kapakassa mikä on homman tarkoitus. Tämä johtuu siitä, että tällainen tekstuaalinen nettiviestintä on paitsi turhaa, myös liian hidasta. Mehän voimme keskustella kasvotustenkin. Tommikin saa tulla, koska osaa ratkaista arvoituksia. Mutta kaikkien pitää luvata, ettei tilaisuudesta blogata. Se on ainoa ehto. Selitän sitten syyn siihenkin.

Sitä ennen toivoisin, että kuuntelisitte tämän kappaleen:

Henkel song - We together

Se on saksalaisen liima- ja laastitukkurin yhtiölaulu, joka sopii hyräiltäväksi aina kun yhtiön myymiä tuotteita käyttää. Sitä saa myös kuulema laulaa töissä, jos on yhtiön palveluksessa.

Ymmärrätte kyllä sitten kun kerron mihin se liittyy.

Kiitokset lisäksi Jay Dagalle orgoonigeneraattorista, jonka sain toissapäivänä. Luulen, että se on alkanut toimia. Muidenkin olisi syytä pistäytyä täällä:

Syyden Rienas

Ai niin. Haluaisin lisäksi vielä lähettää terveisiä Petri Keckmanille, joka on suuresti arvostamani videotaiteilija, vaikkakin harvan tuntema. Tsemppiä Petri! Petri Keckmanin tuotantoon voit tutustua täällä:

Petrin videot

Eipä täällä sen kummempaa. Jatkakaa. (Olen Tupsussa klo. 16-17 tänään, jos on kysyttävää.)

Tuu tänne sanoon!

2006-01-17T12:08:00.000+02:00

Tässäpä meemi, johon osallistun ihan vaan tavoitellakseni öklöttävää blogiyhteisöllisyyttä ja huomiohuoruutta. Siitäkin huolimatta ettei Länkytys ole edes mikään blogi kun sanottavaa ei ole eikä juuri lukijoitakaan ja Länkyttäjän "yhteisöhän" siis koostuu nitojasta, parista tussista ja tästä mäkinraadosta. (Ryyppykaverit erikseen, niitä ei lasketa).

Toisin sanoen: Hämärän länkytyksen henkilöstölle voit nyt vittuilla henkilökohtaisesti ja riääliaikaisesti kunhan ensin lisäät MSN-mesintsöriin osoitteen mikko(at)adkioski.com.

Meiliä on puolestaan turha lähettää, ei niitä tule luettua koskaan. Tai no, lähettäkää vaan. Aivan vitun sama.

Äh. Nyt alkoi ärsyttää ja vituttaa tämäkin, mutta kun tuli nyt sitten tehtyä niin menköön.

Tylsä elämä.

Hävettää.

Pakastan mummoni, lennän luoksesi

2005-12-15T11:24:00.000+02:00

Aluksi tiedotus: Hallituskadun Shell (Rollossa) tarjoaa tänään ilmaiset kahvit kaikille asiakkailleen. Myös piparkaakkuja oli tarjolla. On siis syytä pistäytyä ylikansallisen riistäjäsaastuttajan antimien ääressä ja käyttää samalla tietysti myös vessaa suorittamatta siitä vaadittua 50 sentin korvausta. Mikäs sen hipimpää. Samalla voi huvittua siitä miten jotkut sitä vaan jaksavat vaikka muita jo hävettää taannoinen hypetys.

Huumeen nauttimisen lomassa on nimittäin oikein hyvin aikaa selailla RAY:n asiakaslehteä, jossa kerrotaan uusista peliautomaateista mm. seuravaa:

"Päädyimme 1950-luvulta ammentavaan atomiretroläpinäkyvyys-teemaan, johon sujautimme aimo annoksen hypnoottista välkettä. Tuloksena on ajaton mutta moderni toteutus, pelien grafiikkaa kehitellyt Jufo Peltomaa Hybrid Graphicsista kommentoi."

Eikä Jufo jää yksin, sillä komppaamassa on vanha kaveri. (Tässä vaiheessa pitää varoa kahvin pyrskähtämistä liinalle.)

"Äänielementit liikkuvat vesi/tippukiviluola/kaiku -osastolla nykyaikaisuus mielessä pitäen. Pyritään ajattomaan fiilikseen retrohtavalla seikkailuelokuvameiningillä ryyditettynä, Miracle Sound Oy:n Izmo Heikkilä kuvaa."

Otetaanpa vielä kerran pojat. Siis aromiretroläpinäkyvyysteema hypnoottisella välkkeellä ja retrohtavalla seikkailuelokuvameiningillä ryyditettynä?

Oukei. Pannaan sit yks semmonen.

Jufo ja Izmo. Siis Izmo ja Jufo, nämä mainiot Hybrid Graphicsin ja Miracle Soundin luovat suunnittelijat Izmo ja Jufo. Kuinka katu-uskottavaksi ja cuuliksi sitä oikein voi tulla ennen sitä efektiä, jossa jokin asia on niin huono että se on yli siitä että olisi sen takia hyvä ja on taas uudestaan pelkästään huono?

Jufo ja Izmo.

Izmo ja Jufo.

Tietääkö kukaan mitä Kaivolle kuuluu?

Palkintoja satelee

2005-12-13T12:17:00.000+02:00

Tässä juuri ennen pakolliseen strategiapäivään lähtöä sain uutisen, josta olen varsin otettu. Hämärän länkytyksen postaus on palkittu Kultaisella Kikkelillä.

Tästä on hyvä jatkaa aikamme tuntojen syväluotaavaa luotaamista, eli oman kaikkeenvittuuntuneisuuden purkamista kolmelle lukijalleen.

Mitähän bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsivät, eli synkkämieliset hullut tekivät aikana jolloin ei ollut intternettiä? Varmaan kiusasivat lampaita ja sisaruksiaan kun maniat iskivät ja lopulta hankkiutuivat navetan orteen yksinaruiseen keinuun. Ei hääviä. Nykyään voi sentään työskennellä mainostoimistoissa.

Päivän puujalan tarjoaa tänään toimiston AD:n kaveri jostakin etelästä, vissiin snadista.

Nyt pitää mennä kehittymään.

Kiitos ja anteeksi.

Pukki ja Petteri

2005-12-13T09:47:00.000+02:00

En tiedä katsoiko kukaan tätä, mutta koska sesonki on luonamme pyytäisin hetken tarkkaavaisuutta. Nämä kuvat kannattaa nimittäin syövyttää sinne myöhäisaivokuoren takapoimuihin, elleivät jo siellä ole.

Olen muuten kuullut, että Rovaniemellä safari- ja ohjelmapalveluyritysten henkilökuntaa neuvotaan tietynlaiseen hienovaraisuuteen poronlihan syömisen suhteen, koskapa turismolla saattaa hyvinkin olla tunneside moiseen elukkaan.

Mielestäni metsässä juoksevien puolipösilöiden luontokappaleiden syöminen on ylevää. Ja sitäpaitsi kiistatta erottamaton osa arktisten alueiden kulttuuria. Se muodostaa myös vakaan pohjan yksilön elintapojen, maailmankatsomuksen ja parinmuodostuksen lainalaisuuksille, joita säätelevät paitsi geenit, myös pohjoiskalotin varsin vittumainen asento lähimpään tähteen nähden – vaikkemme sitä aina myöntäisikään.

Siksi olenkin tällä päivämäärällä ehdottanut, että ainakin Joulupukkihotellin ja Pohjanhovin tulisi ravintolasaleissaan ottaa käyttöön menetelmä, jossa ainakin kaikkien ameriikkalaisten ja muidenkin mahdollisesti typeriä ja epäkäytännöllisiä tunnesiteitä aivoissaan hautovien turistien annos katettaisiin seuraavan helposti muistettavan laulun saattelemana.

Rudolf The Rednose Reindeer,
with a nice mushroom sauce.
Rudolf The Rednose Reindeer,
very good with po-ta-toes!

Se se vasta olisi aitoa Lappia se.

Lauantain kokki-spesiaali

2005-12-10T23:54:00.000+02:00

Heippa pupuset!

Tänään kokkinurkkauksessa vierailee Lager Liekki. Mmmm. Bon voyage!

Makaroni (sopii myös aloittaville kokeille)
Ainekset:makaronia (5pss/euro)
suolaa jos tykkää

Pistä tilkka vettä kattilaa ja se tulille. täytä vedenkeitin ja anna sillekki virtaa.

Tilkka kattilassa alkaa kuplia suurinpiirtein samaan aikaan sen vedenkeittimen kanssa, joten nakkaat vedenkeittimen sisällön kattilaan.

Kans täsä vaiheesa on oiva hetki nakata vähä suolaa veteen, sinne muuten sopii vielä paljo paremmin kasvis tai lihaliemi -neliö.

Sitte nakkaat vähä vajaa puoli pussia makaronia sekaa, sekota vähäsen, oota kaheksan minsaa ja sitte sen sihivelin läpi nakkaat nii että vesi mennee pois.

Huuhtele kuumalla veelleä . Makkeimmillaa ketkun kans, käy lisukkeeksi oikeestaan mihin ruokaan tahansa: kalapuikot, lihajauhomössö, potaatit, kananpalat mmmm. Vinkki: sopii nakata myös chiliä ja tippa öljyy, tulee vähä pinkeemmän makusta. Lagerin kokkikulmaan tullaan lisäämään sillon tällön uus resepti.
Lähde

Taiteen tavaramuotoja

2005-12-09T13:16:00.000+02:00

Kun kerran Lentävä juustokin julkaisee kuvia niin miksen myös minä.
Tämmöisiä tuli poikain ja tyttöin kanssa tehtailtua tuossa jokin aika sitten paikalliselle yökerholle. Terveisiä vaan tytöille. Tuli aika kivoja.

http://www.flickr.com/photos/pahakettu

Tavoittelemaanne toimistoon ei juuri nyt saada yhteyttä

2005-12-09T09:55:00.000+02:00

Firmassa on uusi järjestelmä, langaton vaihde. Se on varsin hieno keksintö. Pitkästä aikaa on ollut niin rauhallista ja seesteistä että piti oikein arkistosta tarkistaa millainen edellisvuoden joulukuu oli. Sieltähän löytyi mukavasti stressiä ja katkeraa tilitystä. Kiva.

Eilen oikein ihmettelimme, että mikäs se nyt on kun töissä on mukava olla ja asiat tuntuvat luistavan. Langaton vaihdehan se siellä.

Tänään erään graafikon vastaajasta löytyi viesti:

"Täääällä avainasiakkaanne X X:stä. Teidän keskukseen kun soittaa niin se menee vastaajaan. Siis deeänaa-vastaajaan. Tota... Keksikää jotain. Ja soitelkaa mulle joskus, mulla on teille keikkaa."

I for one welcome our newlyfound peaceful work environment.

Rakkaudella kissalle

2005-12-08T09:04:00.000+02:00

Ymmärsin tänä aamuna että maailma, jossa hyödyttömän elikon ruokaa mainostetaan Baudelairen runolla todellakin ansaitsee minut sekaansa.

Te naiset, jotka mielellänne katselette sitä kissaanne silmiin ja puhutte sille hiljaa rakkaudesta, tiedättekö mitä? Te olette ihan vitun perverssejä ihmisiä.

Hävetkää.

Mr. Wiseguy

2005-09-29T15:02:00.000+03:00

Kyllähän se lapset niin on, että palaveri päivässä, se se vasta pitää mielen virkeänä. Esitämme nyt katkelman "suunnitteluprosessista", mikä puolestaan on alan alkulima, lumokvarkki ja perimmäinen kysymys vastaukseen elämästä, maailmankaikkeudesta, kaikesta ja siitä pitäisikö jo häipyä kaljalle.

- Nää (matkailualan palveluyritys):n leiskat ei kuulema vastaa yhtään niitten liiketoimintaa.
- Siis miten niin ei vastaa?
- No ei vaan vastaa. Niin ne sano.
- No ehkä... TAI ootko miettiny semmoista, että EHKÄ niitten LIIKETOIMINTA ei vastaakaan näitä LEISKOJA?
- Siis häh? Meinaat että niitten pitäis vaihtaa liiketoimintaa?
- No vaikka niin.
- Jaaha. No minäpä kysyn.

---

- Ei ne halunnu.
- Halunnu mitä?
- Vaihtaa liiketoimintaa. Ne haluaa uudet leiskat.
- No höh. Aika jäykkää.
- No niin munki mielestä. Itse asiassa oon aina ollu sitä mieltä että ne pärjäis paljon paremmin esimerkiks vaikka raskaassa koneteollisuudessa.
- Joo. Ei minkäänlaista mukautumiskykyä. Torspot. Ei tommosella asenteella PITÄISKÄÄN pärjätä missään.
- No maailma nyt on tämmönen.

---

Ai niin. Lopuksi linkkivinkki. Just Sopivasti blogi linkitti pätkään, joka johti tällaiseen tuotantoyhtiöön. Paljon matskua. Kannattaa luupata mm. John Ziemanin hienot Heineken-pätkät. Sympaattisia nuo gootit.

Muodikkaasti kohti mikrokosmosta

2005-09-27T14:56:00.000+03:00

Pohjois-Suomen bloggaa äh

Rollon blogg ääh

Länsi-Rollon blo äh eiku

Siis:

Rovaniemellä Pohjolankadun ja Lapinkävijäntien välissä asuvien bloggaajien (rajautuen etelässä Pienteollisuustaloon ja pohjoisessa Klaanimarkettiin) suuri miittitapahtumahäppening tänään Tupsussa klo 16.15. (Paikalta on tosin poistuttava kahdeksaan mennessä, sillä loppuillaksi paikan valtaavat musavisailijat).

Toisaalta voishan meikä lähteä vaikka sinne Ouluun, mutta vain jos muutkin Rollon blogeista lähettävät edustajansa.

Haircut

2005-09-15T09:44:00.000+03:00

Otsikon ironia paljastuu tietysti vain niille, jotka tietävät kirjoittajan olevan polvilumpioihin saakka rastatukkainen neekeri. Ajattelin kuitenkin tällä viikolla kirjoittaa tänne nettiin koska tuntuu, että asiaa ei lainkaan ole, minkä voi käsittää eräänlaiseksi ideaalitilaksi. Ainakin jos salainen haltijanimi on Arawn.

Lisäksi, koska kirjallinen esikuvani Kata Kärkkäinen esiintyi ensimmäisessä koskaan itse omistamassani pornolehdessä ja ensimmäisen tyttöystäväni nimi oli Kata, päätin juuri omistaa tämän aamun epistolan kaikille Kata-nimisille naisille. Olkaa hyvät. Huomatkaa kuitenkin, että itse asiassa ensimmäisen tyttöystäväni nimi ei oikeasti ollut Kata, vaan hän oli monien nuorten naisten tapaan tyytymätön vanhempiensa valitsemaan etunimisettiin, joka varsin runollisesti kuului kokonaisuudessaan Isa Market Eleanor. Mainittu nymfi vaati kuitenkin ihmisiä kutsumaan itseään Kataksi syistä joita en tiedä. Nykyään hän varmaankin olisi vaatinut ihmisiä kutsumaan itseään Mira Yläkolmioksi, sillä sellaisia teinitytöt ovat. Sinänsä harmi, sillä minusta Isa olisi ollut huomattavasti paljon kauniimpi nimi kuin Kata. Ehkä joku oli kiusannut häntä ICA-Marketiksi. Se tuntuisi loogiselta kiusuulta. Joka tapauksessa kyseessä on siis sama tyttö, joka ensimmäisellä käynnillään kotonani kirjoitteli mustalla tussilla yläasteen ruotsinkirjani täyteen kommentteja ja halusi tulla poliisiksi. Tämä tapahtui aika pian sen jälkeen kun aloimme seurustella hänen hysteerisen itkukohtauksensa päätteeksi bingon eteisessä – ja aika pian ennen sitä kun hän lopetti seurustelumme saatuaan varmaa tietoa siitä, että hänen alun perin tavoittelemansa sallalainen ammattikoulussa opiskeleva suurikokoinen öyhöttäjä saattaisi mahdollisesti huoliakin hänet jälleen kerran noin yhdeksi yöksi. Tämä siis tiedoksi sille ainoalle lukuisista ruotsinopettajistani, joka aidosti hämmästeli miksi todistuksen kymppien perusteella ainakin jokseenkin kielellisesti lahjakas nuorukainen ei kyseisessä aineessa pärjännyt. Pelkkää typeryyttähän sekin tietysti oli, sillä minulla olisi nykyään paljon käyttöä sujuvalle ruotsille. Jopa siinä määrin että taidan opiskella huvikseni tässä kunhan ennätän itselleni kauniin kirjaruotsin. Blogeja lukemalla olen saanut siihen jopa oivan metodin, siitä Turkuun kiitoksia. Palatakseni Kata Kärkkäiseen, minusta tuntuu että jokaisen käsikirjoittajan tai ainakin romaanikirjailijan tulisi edes yrittää päästä esiintymään pornografisessa julkaisussa. Tai paremminkin jokaisen, joka on päässyt esiintymään pornografisessa julkaisussa pitäisi ryhtyä kirjoittamaan. En nimittäin usko sitä, että jos kaikki naiset esiintyisivät jatkuvasti tissit paljaina joka paikassa tissit kokisivat inflaation. Se ei ole loogista vaikka vaikuttaa siltä. Tissit ovat nimittäin niin hyvä ja kaunis asia, että nykyään esimerkiksi kun etsiskelen filosofien avulla jumalaa tapaan kuvitella hänet hahmoksi, jolla on hiukan samantyyppiset tissit kuin Kata Kärkkäisellä nuorena flikkana. Maailmankuvaani ei siis kerta kaikkiaan sovi tilanne, jossa kepposet kuten honk honk, doorbell ja double doorbell olisivatkin yhtäkkiä tylsiä. Uskon, että jos kaikilla maailman naisilla olisi hiukan samantyyppiset tissit kuin Kata Kärkkäisellä nuorena flikkana ja ennen kaikkea niitä ei olisi tapana verhota mihinkään harmillisiin vaatekappaleisiin, maailmassa voitaisiin lopettaa sotiminen, nälänhätä ja toisten kiusaaminen ja keskittyä olennaiseen kuten jumalan etsimiseen. Tosin täällä pohjoisessa vaatteet ovat välttämättömyys, sen huomaa jo nyt kun syyskuu on jo puolessa – tänään voisinkin kipaista ruokatunnilla Jessiin, kun se kerran tuossa vieressä on, ja etsiskellä itselleni mukavat hansikkaat neljän euron budjetilla. Juuri enempää ei hanskoihin kannata käyttää, niitä kun hukkuu joka sysky useampi pari. Onkohan Kata Kärkkäisen oikea nimi muuten Katariina? Tunnen nykyään vain yhden Katan ja hänen oikea nimensä on Katariina. Toisaalta tunnen ulkonäöltä parikin Riinaa mutta en usko että heidän kummankaan nimi olisi Katariina. Siihen ei ole oikeastaan muuta syytä kuin se, että Katariina tuntuisi helpommin lyhenevän Kataksi kuin Riinaksi, toisaalta mistäpä sitä nykyään voi olla varma, en usko että Sannapannankaan oikea nimi on Panna. Ei Jeesus antaisi sellaista nimeä lapselle laittaa, vaikka sillä onkin nykyään Rovaniemellä uusi katto mistä Jeesus lienee hyvin ylpeä. Aikanaan se tummuu takaisin mustanvihreäksi mutta sitä ennen se kyllä heijastaa kauniisti syysaurinkoa. Tuntemani Katariina on muuten tavattoman mukava ja viehättävä ihminen. Silti olen sitä mieltä että hänen pitäisi syödä paremmin. Toisaalta on rumaa arvostella ihmisten tapoja ja varsinkin ruokavalion pitäisi olla jokaisen oma asia. Ei sille kuitenkaan mitään voi että sitä tulee surulliseksi kun nuoret naiset ovat liian laihoja ja heiltä tuntuu puuttuvan se reipas ilme, jonka riemukseen onneksi niin usein näkee nuoren, vetreän ja pulskan juuri nuuskapurkin kannella perkaamansa hirven kylkilihoja suupielet veressä popsivan tyttösen kasvoilla kuulaassa syysillassa.

Proteiini, vitamiinit, seleeni (varsinkin porossa ja hirvessä) ja rauta! Tytöt! Rautaa! Proteiiniä! Rasvaa! Joo-o. Rasvaa. Ihminen tarvitsee rasvaa pysyäkseen terveenä eivätkä tissit kasva papuja mutustelemalla.

Ainakaan kunnolla.

Kathyn tissit ja huhu #420

2005-08-30T10:56:00.000+03:00

Meediadiffuusio huolehtii kyllä niistä, joiden elämä on silleen jännää ettei mitään oikein jaksaisi tehdä tai katsoa eikä oikeen ehdikään, mutta kaikesta on pakko olla tietoinen. Sehän häslärille kelepaa.

Sarja ehti tosiaan vanheta useita tunteja kun Just sopivasti linkittää jo naisosallistujien tissikuviin. Kiva!

Oman corpsensa kekoon kantaa Hamppuforum, joka ilmoittaa soluttaneensa mukaan alakulttuurikannabisleberazioonehörhön, joka tarinan mukaan jossakin vaiheessa ohjelmaa riitautuu tuotantoyhtiön kanssa ja lopuksi käydään käräjillä.

Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät. Minut muuten vakuutti eniten juuri tämä:

Valitsimme vapaaehtoisen, jonka valmensimme yhteen Big Brother -rooliin - meillä oli käytössä saksasta saatu alkuperäinen formaattikirjanen, jossa lueteltiin eri persoonallisuustyyppejä(...).

Ei siinä muuten mitään, mutta että SAKSASTA SAATU!

Wow! Meikä on megessä!

Ryven internetin saastassa

2005-08-26T13:57:00.000+03:00

Kotitehtäväksi itselle:

Keksi nimi sille tunteelle, joka seuraa tilannetta missä kesken työpäivän nettitörkyä selaava mainostyöläinen sekoittaa keskenään linkkitekstit "Amateur" ja "A mature".

Sille yhdelle, joka vielä roikottaa Länkytystä tilauksissaan vaikka selvää on, ettei Länkytys koskaan päivity:

Lopeta se juopottelu. Sä kuolet siihen vielä.

Mmmm... Salamia...

2005-07-14T14:13:00.000+03:00

Sellisti hei! Ja muutkin kiinnostuneet! Nyt kannattaa ehdottomasti katsella päivitystahtiaan lisännyttä MTV3-kanavaa, sillä eilen sieltä tuli dokumentti, jossa se-kolee-ääni-joka-spiikkaa-dokkareita selitti mm. että "brittitiedemiesten salamia koskevat tutkimukset ovat tuoneet viime vuosina salamista uutta mullistavaa tietoa".

Odotankin innolla koska tämä johtava kulttuurikanava tuo ilmoille dokumentin maksalaatikosta, kolmioleivästä tai (mmmmh, good) jauhelihasta!

Oli jo aikakin että tiedontarpeitani huomioidaan muissakin valtakunnanmedioissa. Tästä se lähtee!

Pysytään kanavalla!

Kiva inhota

2005-07-13T11:44:00.000+03:00

Olisikohan ollut Tommi, joka hiljattain opetteli syömään homejuustoa koska oli tullut siihen päätelmään, että jonkin sinänsä kelvollisen ruuan syömättä jättäminen tykkäämissyistä on rumaa. Taisi olla, sillä nyt kun ajattelen, ei tuommoinen lausahdus kenenkään muun näppäimistöltä voi olla peräisin.

Minä puolestani mietiskelin tässä että voisin nostaa omaa kiltteysarvoani jollakin tavalla. Olenhan joka tapauksessa vallankin elinkelvoton yksilö siinä mielessä että en pidä lainkaan lapsista, mielestäni kaikenlainen työnteko on mitä suurimmassa määrin teeskentelyä ja minusta kaikki ihmiset ovat enimmäkseen ärsyttäviä (tietysti itseni mukaan lukien) ja heidän satunnainen viihdearvonsa kuihtuu pian siitä syystä että ihmisen luontaisen ärsyttävyden peittely käy aikaa myöten hankalaksi kun aivo oppii tulkitsemaan sanatonta viestintää.

Tämän johdosta ideaalia ei tietenkään olisi se, että tutustuisi aina vain uusiin ihmisiin vaan aktiivisen unohtamaan oppimisen harjaantunut taito, mikä sekin on tietysti itsessään varsin ärsyttävää toisten kannalta ja etenkin naisten mielestä. Luulenpa että klassiset hääpäivän unohtamiset summuut naiseuteen (tai vaimouteen) liittyvät kliseet, jotka tietysti ovat ainostaan patriarkaatin julmaa salajuonta, ovatkin peräisin ihmisen tiedostamattomasta tarpeesta unohtaa toisiin ihmisiin liittyviä asioita jotta jatkuva oleskelu heidän seurassaan kävisi edes hiukkasen siedettävämmäksi. Se seikka että jokin ihmiskoneistoon liittyvä asia ilmenee vahvemmin tässä tapauksessa miessukupuolessa ei juurikaan tarjoa minulle mahdollisuutta tämän ajatuksen kumoamiseen, sillä onhan luonnollista että naiset muistavat. Se helpottaa selviytymistä. Uskon että unohtaminen on vahvemmin ominaista miehille. Sweet oblivion.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, mikä toteamuksena on toki tarpeeton mutta vielä tyhmempää olisi sen pois pyyhkiminen, ajattelin että voisin ottaa kiltteyskampanjani aiheeksi jotakin sellaista, jonka inhoaminen mielestäni erittäin epämiellyttävällä tavalla yhdistää esimerkiksi sinänsä fiksuina pitämiäni Sedistä ja Benropea, jotka jälkimmäisen epelin kommenttilootassa alhaisesti yhteisinhoavat puhelinmyyjää.

Yhteisessä inhoamisessa on fasismin kaiku. Lisäksi se on, taas muita lainaten kun en itse osaa, moraalisen intuition vastaista. Siksi mietin kauan ryhtyisinkö yrittämään lapsista tykkäämistä, mutta puhelinmyyjä voitti. Ei siksi että olisin mitenkään mennyt yli matalammasta aidasta, vaan tietysti siksi että luotan niiden naisten olevan oikeassa jotka ovat ennustaneet luonnon korjaavan lapsi-inhoni aikanaan. Naiset nimittäin ovat tällaisissa asioissa usein oikeassa, sillä heillä on parempi rotumuisti.

Siispä: hyvä puhelinmyyjä, voit soittaa minulle. Numeroni on 050 3494 196. Lupaan olla kiltti ja kohtelias sinulle, sekä rahatilanteeni mukaan harkitsevani tuotteittesi ostoa, varsinkin jos kyseessä on tuote, jonka muutenkin ostaisin. Se tuote ei kuitenkaan ole Avotakka eikä myöskään mikään autoihin tai moottoreihin liittyvä julkaisu, sen verran voin paljastaa. Olen sitä vastoin pitkään harkinnut Aku Ankan tilaamista, mutta se on kallis ja nykyään kaiketikin huonompi kuin ennen vanhaan – ainakin niiden muutamien numeroiden perusteella, jotka olen viime aikoina käsiini saanut. Ehkä sinulla, hyvä puhelinmyyjä, on minulle tarjous josta on vaikea kieltäytyä.

Ai niin. Tämä ei koske muuten sinua Jatta, sillä olemme tavanneet toisemme lihatodellisuudessa liian monta kertaa siihen että voisin ajatella sinua häijynä ja häikäilemättömänä puhelinmyyjänä, eli sallitun yhteisen fasistisen inhon kohteena. Jollainen tietysti oikeasti oletkin.

Tisseistä olin kertomassa

2005-07-07T12:10:00.000+03:00

Kuulin eilen kauhean asian. Tissit, nuo pyöreät painovoiman vastustajat, jotka meille miehille tuottavat niin paljon iloa ja vieläpä ruokaa jälkeläistemme ensimmäisiksi elinvuosiksi, voivat olla kantajalleen vaivaksi ja vastukseksi vieläpä sellaisessa mittakaavassa, että pysyvä invaliditeetti ei ole kaukana. Jotenkin ironista ja mielestäni paljon kammottavampaa kuin esimerkiksi vaikka koiranpentujen hukuttaminen on se että suurten rintojen omistajat kärsivät sellaisista selkävaivoista, joiden pitäisi inehmoa kohdata vasta eläkepäivien kiikkustuolissa.

Puolituttu kauneuskirurgiaa harjoittava lääkäri kertoi tuossa kun otin ihan asiaksi soittaa, että rintojen PIENENNYSleikkaukset ovat lähestulkoon ainoita kansaneläkelaitoksen (pienin) osin korvaamia operaatioita, joita hän kuukausittain suorittaa. Lääketieteellinen peruste on selvä: vaikka länsimainen kirurgia ja varsinkin proteesiteollisuus on ottanut valtavia harppauksia viimeisien vuosien aikana, on selkänikamia vaivaava kuluma sellainen vaiva, johon edelleenkään ei oikein rohtoa löydy. Kyseisen lääkärin anonyymiteettiä kunnioittaen lainaan ainoastaan niitä lauseita, jotka maallikkona ymmärsin:

LEKURI: "Siis, voisi sanoa näin, että meillä on tää yks selkä, jonka pitäisi kestää läpi elämän. Nää nikamat on semmosia että ne kestää ihan järjettömän kuorman, mut jos sitä kuormaa on niinkuin jatkuvasti vähän liikaa eikä lihakset jaksa sitä tarpeeksi kantaa, ne kuluu."

MINÄ: "Ai siis niinku että se kuluu nopeampaa kuin pitäisi?"

LEKURI: "Joo, vähän niinku niin. Tai siis että jos sulla menee ne oikein huonoon kuntoon, se on hankala juttu joo. Tai että sanotaan näin että se (prognoosi) ei silloin ole kovin positiivinen. Siis sen suhteen että vaiva on todellinen. Kipuja sillä lailla että sanotaan että hankaloittaa elämää tai työkyky on sitten kans mikä kirjotetaan joskus. "

MINÄ: "Siis että on työkyvytön?"

LEKURI: "Joo, jos on tosi huonoon kuntoon mennyt."

MINÄ: "Eli sun mielestä jos on siis tosi isot tissit se on lääketieteellinen riski?"

LEKURI: "Noo, ei ehkä sillä lailla, mutta siihen nyt vaikuttaa aika moni tekijä."

MINÄ: "Ahaa. Mitäs nämä tekijät ovat?"

LEKURI: "No siis että pitää olla sitä parempi lihaskunto ja ryhti on tärkeä että se (selkä) olis silleen että se jaksaa kantaa sen kuorman eikä se (rasitus) kohdistuis niihin nikamiin niin paljon. Tai että se ois normaali se liike siinä."

MINÄ: "Mutta että tosi isorintainen nainen olis niinku riskiryhmässä?"

LEKURI: "Niin. On siinä se ongelma totta juu."

MINÄ: "Aika kauheaa jos isojen tissien takia sitte kärsii?"

LEKURI: "No niin munkin mielestä. Mutta nää selkäjutut on aika semmosia, että yleensäkin pitäis yrittää pitää ne lihakset kunnossa ja sitte tietenkin niitä ergonomiavinkkejä kuunnella ja näin."

MINÄ: "Joo. Mut vielä näihin tisseihin, niin jos jollakin mun lukijoista nyt on tosi isot tissit niin mitä sä suosittelisit sitten?"

LEKURI: "Noo, sitä pitäis ainakin huomioida nyt jos siltä kantilta katsoo niin tämä työasento ja yleensäkin näiden lihasten kunto siellä selässä jotka niinku kantaa sitä kuormaa – ja tietenkin että yleensä pitää itsensä kunnossa sillä lailla että ei ryhti mene huonoksi, siitä sitten tulee nämä kulumisongelmat."

MINÄ: "Sä teet noita pienennysleikkauksia. Miten paljon niitä Suomessa tehdään?"

LEKURI: "No tuota ei mulla oo mitään tarkkoja lukuja."

MINÄ: "Suurin piirtein?"

LEKURI: "Todella paljon."

Henkilöt hei! Mä tiedän että meitsi herää myöhässä kaikkiin tällaisiin jutskiin, mutta ONHAN se ihan vitun hirveetä, jos en oikein voi sille mitään, että pidän todella paljon jostakin vastakkaisen sukupuolen ruumiillisesta ominaisuudesta, joka samalla saattaa aiheuttaa omistajalleen tuskia. Pidän vieläpä erittäin paljon silleen aavistuksen verran pyöreistä tytöistä enkä muutenkaan ole kovin kaukana siitä että suosittelisin (perustellusti) mieluummin viittä kiloa ylipainoa kuin indeksin alitusta, mikä on mielestäni joko merkki geneettisesti huonosta aineenvaihduntajärjestelmästä, joka ei pysty varastoimaan energiaa rasvan muodossa täällä arktisella alueella tarvittavalla tavalla – tai sitten kertoo psyykkisestä ongelmasta.

MINUN miljoona vuotta vanha evoluutiobiologinen havainto- ja emootiojärjestelmiä sisältävä ohjelmistoni aivoissa sanoo, että haluan pariutua naisen kanssa, joka selviää todennäköisesti neljänkymmenen pakkasasteen huurruttamista talvikuukausista sillä turskamäärällä, jonka pystyn syksyllä pyydystämään.

Olen tottunut luottamaan kehittyneeseen ja kokeiltuun ohjelmistoon, jonka vianetsintä on hoidettu jo ammoin sillä tavalla millä ohjelmistojen vianetsinnän pitäsi nykyäänkin pelata: jos se ei toimi, sä vittu KUOLET!

Mutta silti humanisti minussa tässä tissiasiassa on hiukan kummissaan. Okei, muutenkin olen sitä mieltä että silikonirinnat edustavat jotakin sellaista mikä kertoo liian vähäisestä selviämistaistelusta, ylenmääräisestä hyödyttömästä vapaa-ajasta jota ei käytetä fiksusti vaikkapa asioiden ajatteluun ja tavasta jolla ihmiskunta on viime vuosina tottunut kuluttamaan aikaa: itsensä tarpeettomasta ihailusta. Minulla on periluterilainen kärsimystä ihaileva kulttuuritausta ja en ole täysin varma siitä, että se olisi huono asia. Silti ajatus siitä että tissit VOIVAT olla liian suuret ja niistä on niin paljon haittaa että hieno terveydenhuoltojärjestelmämme (josta olen muuten kovin ylpeä) kiinnittää asiaan huomiota – se vaivaa minua.

Myönnän myös sen, että tietämykseni naisten mahdollisista sukupuoleen sitoutuvista perussairauksista on vähäinen ja varmaankin minut tästäkin kirjoituksesta ruoskitaan ja poltetaan roviolla. Ehkä siinä samalla valistun lisää, mikä on aina tervetullutta.

Mutta muille tyhmille miehille haluaisin nyt esittää yhteenvedon:

Tyypit! Hei! Tissit siis VOI OLLA LIIAN ISOT! Silleen että siis siitä on TODELLISTA haittaa! Eikä vaan naisten sitä normaalia "onks mun pylly sun mielestä liian iso" -kitinää.

Oikeesti!

Miettikää!

Nonni! Eihän siihen kauaa menny ku yhessä tehtiin!

2005-06-30T11:19:00.000+03:00

Huomenta.

Kaikille niille, jotka kuvittelivat että Länkytys on vaiennut iäksi: sori. Näin se elämä joskus vain menee. (Nuortennaistenfasistinen) pahuus ei maailmasta lopu, eikä netistä länkytys, niin kauan kuin qwertyssä on w.

Länkytys siis palaa. Ja siihen on syynsä. Tänään nimittäin singahti Vaasan Ykkös-Offset -nimiseen painolaitokseen Rollon ehdottomasti uugein, yyberein, päräyttävin ja kaikkien muidenkin slangisten superlatiivien arvoinen matkaopas nimeltä Rollaattori, jota saa myös tilata meitsulilta, jos kiltisti lähettää sähköpostia.

Setä kiittää IHAN VITUSTI kaikkia niitä persaukisia hippejä ja hipittäriä, lintubongaavia ATM-nörttejä, wannebe-diisnaidereita, kännisiä mutta rakastettavia hölmöjä, teknoa kuuntelevia essopäitä, hevimiehiä, partajeesuksia, uraohjuksia and the people who dress gay, jotka viitsivät vaivautua taas kerran tekemään puoli vuotta työtä palkatta ja vailla rispektiä, ottivat vastaan kuumotusta ja vittuilua, viettivät öitä "kulttuurijulkaisua" taittaen tai olivat muuten vaan messissä.

KIITOS!

Lärpäke tulnee uunista joko ensi viikon lopulla tai sitten kun paperikiista on sovittu.

Ja nyt kun aasinsiltojen golden gate on pystyssä, kerron teille osatotuuden. Luulisi nimittäin, että mediassa jokailtainen paperihommeli vaikuttaisi tähän graafiseen teollisuuteen. Ei se lapset taida vaikuttaa. Oikeesti. Tietenkin kyseessä on yksittäisen painon yksittäinen myyntihenkilö, mutta minulle vastattiin eilen näin kun värkkäsin säätöjä (säästän teidät lopuilta ns. tuotannon hylsyiltä) painopaikan suhteen ja tiedustelin että mahtaako paperia vielä löytyä:

"Toooottakai! Eikä se mitään haittaa jos loppuukin. Ruotsalainen paperi on halvempaa ja paljon parempaa."

Hyvin sanottu. Voisiko olla niin, että meistä suomaalaisista vain _tuntuu_ siltä että osaisimme oikeasti tehdä jotakin ainutlaatuisen hyvin sen takia että meille on niin sanottu ettemme samantien vaipuisi vieläkin suurempaan melankoliaan kuin mihin yleensä vaivumme? Vai onko todennäköisempää että raukoilla rajoilla kyhjöttävä viisimiljoonainen lauma orpoja piruja osaa mitä osaa, ei kovin hyvin muttei nyt huonostikaan, elää miten elää, syö mitä saa ja joskus voittaa satunnaisen urheilukilpailun?

En juurikaan tiedä mitään kansantaloudesta, yleissivistykseni on Tony Halmeen äänestäjän tasolla ja politiikasta sekä ammattiyhdistyshommeleista ymmärrän sen mitä seepramangusti liitovarjosta, mutta meitsistä jotenkin tuntuu että Suomi jollakin tavalla tarvitsee näitä lakkojutskia summuita työsulkuja.

Ei nimittäin ole ollut talvisotaa sukupolviin ja jotenkin se henki pitää luoda. Haitallista tietenkin, jos siitä koituu välitöntä haittaa.

Nyt ei koitunut.

Sinänsä pettymys. Silloin kun sitä luulee että NYT on kerrankin itsestään riippumaton ulkopuolinen taho, siis tällainen forcemajoure elikkä luonnonvoima tai lakko tai siis no tämmönen, jota voi syyttää jos hommat kyntää, niin tulee joku ja sanoo että eeeei siitä mitään haittaa sulle ole, niin sitä tulee vähän semmonen tyhjä ja nolo olo. Ettei edes omaa alaa sivuava häppeninki vaikuta siis ihan mitään.

Tajuutteko? Vähän niinku tsunami mutta ilman että ois yhtään kansalaisjournalisti.

Sellainen se saa suomalaisen väliinputoaja-underatsiiverin tuntemaan itsensä varsin merkityksettömäksi.

Jollainen onkin.

---

EDIT: Jaa sekin jutska loppuikin jo. Hyvä niin, evvk ja kiitoksia mukana olleille. Ainiin, suosimassani blogissa kerrottiin, että nyt olisi kuulia lukea jokin kirja nimeltä Davincikoodi. Täytyypä taas olla aikaansa edellä kuten meillä trendikkäillä media-alalla työskentelevillä on tapana.

Kuumotusta

2005-05-17T11:03:00.000+03:00

Ensin pitää sanoa tsori kaikille niille kahdelle lukijalle keitä tämä ei koske. Tässäpä sitä siis tulee: tsori, tää ei koske teitä. Setä on katsokaas hankkinut elämän ja lopettanut turhan lässytyksen. Tehkää tekin samoin.

Sitten aasiaan. Tämä koskee teitä, jotka luulitte että täältä löytyy jotakin hauskaa ja edustatte sitä hulttiosakkia, joka on luvannut kukin tahollaan minulle artikkelin Rollaattoriin ettekä sitä ole vielä saaneet aikaiseksi. Luulitte väärin. Täältä löytyy ikävää KUUMOTUSTA! Tässä sitä tulee. NYT on aika ruveta töihin. TÖIHIN! Hopi hopi! Kuumo-kuumo! Riittääkö? Vielä kerta: TÖIHIN! Napu-napu! Kirj-kirj! Tekstiä tyrkkää niin perkeleesti! Kuka siellä vielä nysvää? Eikö se Laageri tiedä mitä se artikkeli tarkoittaa? Niin juuri! Siitä vaan vääntämään! Vasemman jalan tahti! Täpy-täpy, hiir-hiir, ja meiliin mars!

Noin. Lisäksi kutsu. Kokoonnumme keskiviikkona (huomenna, pöljä) klo 18 Kurjessa. Olutta saattaa olla tarjolla. RIIPPUEN siitä paljonko materiaalia kolisee lootaan.

Artikkelit voi postata sitä ennen osoitteeseen rollaattori@gmail.com. Ja printattu versio kannattaa ottaa myös mukaan jos pääsee tulemaan. Käsittelemme taiton niin pitkälle kuin sen tässä vaiheessa voi käsitellä.

Ei muuta. Voitte poistua.

Moilashyvää

2005-04-22T10:50:00.000+03:00

Blogit ovat airut paremmasta.

Blogit ovat kuin Hitler nälkää näkevälle työläiskansalle, joka ei saata ymmärtää miksi eilen vielä raitiovaunuun maksoi kympin, mutta tänään satasen. Blogit ovat vapauttava tietoisuus siitä, että vielä kerran vääräuskoiset luovuttavat Jerusalemin oikeamielisen herran haltuun ja kiroavat viimein väärän profeettansa kylpien omassa veressään. Blogit ovat läikkynyttä viiniä vapaustaistelijoiden valtaamalla kadulla, josta hullut koirat on pyyhkäisty pois. Liehuva trikolori ruumiiden keskellä. Savuava panssarivaunu palatsin rapuilla. Nälkiintynyt tyttö, joka ahmii verisiä sämpylöitä kuin huomista ei olisi.

Blogit ovat toivo, joka elää hetkessä.

Tänään. Aina.

Blogit ovat ihme.

Ja blogeissa elää myös historian henkilö, joka kauan mietti miten toisen tulemisensa hoitaisi. Nyt hänen nimensä on Mikko Moilanen.

Jos jossakin ruma nainen valittaa rumuuttaan, siellä on Mikko Moilanen, joka lohduttaa. Jos joku sanoo tytöille ilkeästi Mikko Moilanen puolustaa. Jos jonkun mies hakkaa, elämä on hankalaa, pelottaa ja heikottaa. Silloin Mikko Moilanen antaa voimaa. Jos prinsessan patjan alla on herne, sen ottaa pois Mikko Moilanen. Mikko jakaa itsestään kaiken, eikä halua vastineeksi mitään. Mikko Moilanen on karitsa, jonka lihaa vanhurskaat ahmivat. Mikko ei himoa. Mikolla ei ole lihaa. Jos joku epäilee Mikko Moilasta, taistelevat valitut uskonsa puolesta. Mikko on puhdas. Mikko ei ole ruumis. Mikko on mysteeri. Mikko Moilanen on Neon Genesis Evangelion. Mikko Moilanen on tähtirotu. Übermensch. Mikko on ylösnousemus ja elämä.

Ei päivää ilman murhetta. Mutta onneksi on Mikko Moilanen. Jos on mennyt huonosti, jos se komea poika koulusta ottikin toisen. Jos kukaan ei tänään jutskannut sulle. Jos kukaan ei ihaillut kaukaa, onhan kuitenkin aina Mikko Moilanen. Ja kun Hapulia vituttaa se kun Levänen sairastaa - ja vie taas kaiken huomion, on kommenttilootassa tietenkin myös Mikko Moilanen. Mikko sanoo: "olen kaikkien puolella". Mikko sanoo: "olet kaunis". Mikko sanoo: "ymmärrän sinua". "Ymmärrän".

Mikko Moilanen, location: Sweden.

Mikon blogissa lukee:

Oodi Hannalle

Hanna, sinä olet ihana,
minä ihailen sinua.
I-ha-na, olet sinä,
ja minä, i-hai-len si-nu-a.

Mikko Moilanen, location: Sweden.

Mikko.

Messias.

Habemus Papam!

2005-04-20T09:27:00.000+03:00

Huomenta!

Haluaisin ihan ensimmäisenä maalata teidän kaikkien pikku eideetikkojen tajuntaan kuvan, jossa alastomat isorintaiset naiset kertovat paavivitsejä karvaisille ja rumille AT-miehille.

Noin! Siinä se. Eikö tullutkin aika kiva?

Sitten asiaan. Tai eipäs mennäkään vielä, sillä haluaisin vielä maalata mieliinne kuvan miehestä, joka istuu kapakassa kertoen jokaiselle ohikulkijalle, että hänen paavinsa on voittanut. Tai itse asiassa kihertelee käsiään yhteen hieroen, istuimellaan ylös alas pompahdellen ja höpöttäen itsekseen: mun paavi voitti, MUN paavi voitti!

Pienestä sitä on inehmo tyytyväinen. Ei se haittaa vaikka naiset dissaa, räntää sataa, kaverit pummaa tuoppia ja musavisakin hävitään. Kaverin kannattama PAAVI kuitenkin voitti! Onneksi olkoon vaan. Harvoin sitä.

Jaa niin. Olihan minulla jotakin sanottavaa. Huomasin tuossa, että teillä siellä blogien harrastuspiireissä on jonkinlainen kilpailu käynnissä. Ja joku oli mennyt jumalauta ja äänestänyt Hämärän länkytyksen jotakin mystistä merkintää parhaaksi merkinnäksi!

Niin. Sanokaa vaan että setä on vähän hidas ja että se kilpailu oli jo viime vuonna tai ihan mitä vain. Haluaisin kuitenkin kiittää sitä yksittäistä äänestäjää joka meni sitten tekemään mitä teki. Tai oikeastaan haluaisin sääliä sitä raukkaa. Tai no, paljastetaan nyt sitten että itsehän minä sen sinne äänestin. Ei vaiskaan! Tai eihän sitä tiedä.

Huomauttaisin kuitenkin siltä varalta että se olikin joku muu, että Hämärä länkytys ei ole blogi. Tämä on bloginomainen tuote, jonka tehoa ei ole osoitettu blogilta vaadittavalla tavalla.

Sitäpaitsi nyt kun hommasin itselleni kolmannen työpaikan (niin, olen alkanut harrastaa tätä työntekoa, sillä tää nuoreempi kolleekani jumaala ja mää ajateltiin notta soon hyvää ireea, lisäksi haastemies on taas ryhtynyt käymään ovellani) ajattelin jättää tämän typerän lässyttämisen vieläkin vähemmälle kuin mitä se nyt on. Eli jos teillä on siellä niitä tilausnappuloita tai mitä ne nyt ovat, niin poistakaa pois vaan. Täällä ei ole mitään nähtävää.

Kiitos ja anteeksi.

Huhtihölmö

2005-04-01T22:42:00.001+03:00

Sitä se sitten on, kun ranskalaiset patonkinaamiot keksivät muuttaa kalenterijärjestystä vuonna 1564. Siitä syntyy kulttuuria.

Minusta perinteet ovat vallankin kiinnostava asia - jostakin syystä olen itsekin otollista maaperää kaikenlaisille perinteille. Vaikka pohjimmiltani olenkin sitä mieltä, että niiden noudattaminen puolestaan on vääjäämättä suistava inehmoraukan entistä syvemmälle siihen suistoon, jonka kulminaatiopisteitä ovat joulukortit, nimipäivät, uuden vuoden raketit ja tinat, kinkku, pakollinen päihtyminen epämiellyttävien ihmisten "seurassa" sekä glögi, jota aina tulee juotua, vaikka ei olisi tarvis ja joka ei sovi vatsalleni.

En kannata mitään muuta näistä kuin päihtymistä. Toisin kuin moni muu, en itse asiassa kannata seurassa juopottelua. Siitä seuraa vain sekaannusta. Kyllä suomalainen on sentään aina omassakin seurassaan enemmän kuin kymmenen joitakin-tuolta-niin. Olisi kaikin puolin parempi, että ihmiset juopottelisivat omissa oloissaan. Ravintola-alan yrittäjät eivät tosin ole tätä mieltä.

Kuitenkin luvanvarainen regulaarin käytöskoodekin laistaminen viehättää minua ajatuksena. Lie peruja itse asiassa jo antiikin Kreikasta, jossa minun vaatimattomien perehtymisieni perusteella oikein tavan takaa etsittiin uskonnon tai muun humpuukin sallimusta sille että esimerkiksi vaikkapa naiset pääsisivät kukkoloille juomaan viiniä ja elostelemaan, which is actually quite nice, indeed.

Mikään nykypäivän vastaavuus e kuitenkaani vedä vertoja aprillipäivän perinteelle. Missään muussa tämän hassun länsimaisen kulttuurin perinnekummallisuudessa ei ole samankaltaista tuikkausta syvimpiin, varmaankin ihan arkaaisiin, sääntöihin siitä miten yhteisön jäsenen pitäisi oikein olla ja elää.

Vaikka oikeasti pitäisi olla. Ja ennen olikin.

Nyt vaan kaikki perinteet ovat ihmeen vaisuja. Jos sitä ei ameriikan serkku harrasta, emme mekään.

Poissa ovat karkauspäivänä kosiminen (vai kuka väittää harrastaneensa tätä muuten kuin ihan vitsinä?), oluen uhraaminen kekripukille, viinan kaataminen kiukaalle, ladon länsiseinän tervaaminen, korkatuksi paljastuneen neitsytmorsiammen upottaminen lampeen sekä pussi päässä kodassa koirasilla olo.

Nyt pitäisi sanoa mitvit?! (pun intended, _SE_ oli sentään iltalehdessä) ? Onko meistä suomalaisista tullut niin nössöjä, että ainoastaan aprillipäivänä sitten viitsitään? Niinkö? Ja se muuten, tyypit, on perseestä.

Sanon minä.

Ja minä sentään väsäsin tuossa hiljan joulupukkitraditiosta yrityksensä driving-forssia ammentavan ja siitä oikeestikin elävän, tollasen pientä isomman yhteisön mainokseen, jonka kuvassa esiintyi joulupukki, tällaisen copyn:

"Ilman brändintekijöitä hän silpoisi vieläkin lehmien utareita ja kolistelisi talojen nurkissa vaatien lunnaikseen olutta."

Arvatkaa, oliko suosio suuri?

Ja mitähän sä oot sitten tehny koko vitun päivän?

2005-04-01T15:28:00.000+03:00

No lukenut Jäädykepiirikuntaa ja Tumppu von tumppua. Ne on tosi hyviä.

Tuotanto-AD keittiössä

2005-03-17T11:01:00.000+02:00

Viikon käytäväsitaattina esitämme tänään sattumalta korviinsattuneen, yksinmumistun pohdinnan toimiston sosiaalitilojen laitteistojen uusista funktioista:

"Hmmph. Joo. Hmmh. Periaatteessa tässä vedenkeittimessä vois kyllä laittaa hernekeittoa."

Kommentin jälkeen seurannut keskustelu hakee myös vertaistaan:

"Meitsi just pesi sen. Et varmaan laita siinä keittoa."

"Miksei? Turkka keitti siinä eilen nakkeja."

"Eikä keittäny."

"Keitti keitti."

"Joo. Keitin muuten. Ja mä aattelin itse asiassa keittää siinä tänään lihapullia."

"Tai pizzaa."

"Pizza voi kyllä mennä keitoksi."

"Laitetaan lihapullat sinne sekaan."

"Joo. Just joo."

"Vittuun teenjuojat."

Näin täällä. Hyvää päivänjatkoa.

Päivän sitaatti täältä bordellista (via Elukka)

2005-03-10T09:58:00.000+02:00

"I've always considered writing the most hateful kind of work. I suspect
it's a bit like fucking, which is only fun for amateurs. Old whores don't do much giggling."

Hunter S. Thompson

Otetaanpa opiksi siellä perällä

2005-02-28T12:11:00.000+02:00

Nimittäin siitä, että ihan kaikkea ei välttämättä kannata tehdä vaikka se ensiksi tuntuisikin tosi hyvältä idealta. En nimittäin usko etteikö se supersize-me -tyyppi oikeasti ollut aika huonolla hapella ja minusta itsestäni alkaa tuntua että oliskohan tätä nyt pitänyt vielä miettiä.

Rupesin nimittäin ihan tässä työn puolesta testaamaan tupakkavierotuslääkettä nimeltä Zyban, joka on vanha masennuslääke, vaikuttava aine on nimeltään bupropion. Lääkkeen tulisi merkittävästi vähentää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä koettavia vierotusoireita, mutta minun kohdallani se on lähinnä toiminut niin, että tupakointi on vain tullut mahdottomaksi sen laukaiseman pahoinvoinnin vuoksi. Tupakoinnin tarvetta lääke sitten ei poistanut ja nyt olen tilanteessa, jossa haluaisin kovasti polttaa, mutta en oikein voi.

Eikä voi myöskään sanoa etteikö Zybanilla olisi sivuvaikutuksia. Niitä on. Ainoa mitä en vielä ole kokenut on se, joka on listassa yleisin: nukahtamisvaikeudet. Kummallista, mutta vaikka minulla on aiemmin ollut hankaluuksia nukahtaa, nyt uni tulee silmään erittäin nopeasti.

Mutta, kuten sanoin, aivan kaikki ajatukset mitä pösilön mainostoimittajan päähän sattuu pälkähtämään eivät välttämättä ole ihan niin hyviä kuin miltä ensin tuntuu. Toisaalta taas olen tässä onnistunut jonkun päivän olemaan polttamatta, kun ei siitä tupakasta mitään iloa tämän lääkityksen kanssa ole. Mutta silti. Silti! Tää on oikeesti ihan kauheeta, kuten eräs tunnettu vohvelirautakauppias tapasi aikoinaan sanoa.

Taidankin kirjoittaa sen testiartikkelin jo tänään. Katotaan sitten mitä teen.

Kellopeli Appelsiini täältä tähän.

Nuorten Alkoholistien Vaatehtimo

2005-02-14T15:31:00.000+02:00

Lukijakilpailu on päättynyt. Pitkällisen harkinnan jälkeen raati valitsi pääpalkinnon voittajaksi nimimerkillä Tri Tuhoperse esiintyneen kansantaiteilijan, jonka perustelu vetosi mm. subhumanuksen vieraskirja -nimisen chatpalvelun vakiokäyttäjiin raadin keskuudessa.
Tässä vielä kerran voittanut perustelu. Tohtori tarvitsee paidan:

Koska olen haiseva alkoholisti eikä minulla ole varaa ostaa vaatteita.

Hyvä tohtori, ilmoittautukaa Länkytyksen toimitukseen palkinnon luovutusta varten. Mikään ei ole mukavampaa kuin haiseva alkoholisti, joka kuljestelee ympäriinsä Hämärää länkytystä -paidassa. Se on tälle blogille aivan oikein.

Olisi tietenkin helposti kuvitetellut, että paita menisi jollekulle niistä toinen toistaan isopovisemmista nuorista nymfeistä, jotka kilvan lähettelivät alastonkuviaan Länkytyksen postilooraan. Raati on kuitenkin puhunut, eikä ratkaisusta voi valittaa. Yritämme silti varata näille kymmenille upeille fasistisille nakopsyrtyille aitiopaikat, kunhan Hämärän länkytyksen Suuri Lukijaseikkailu on ajankohtainen.

Vielä kerran onnea voittajalle!

Suuri Lukijakilpailu

2005-02-10T15:35:00.000+02:00

Nonniin. Nyt on tullut aika viimeinkin selvittää, kuinka pöljää populaa Hämärän länkytyksen neljän hengen (ja yhden hengettären) lukijakunta loppujen lopuksi onkaan.

Julistamme siis alkaneeksi Hämärän länkytyksen Suuren Lukijakilpailun, jonka pääpalkintona on ylimaallisen tyylikäs, takuuvarman flaksin paikallisissa juottoloissa tarjoava, musta, upea, elegantti ja persoonallinen, vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen keräävä, täydellisen minimalistisen nerokas, uniikki ja katu-uskottava HÄMÄRÄÄ LÄNKYTYSTÄ -T-paita!

Jos voittajia, eli palkinnon eittämättä ansaitsevia on useita (yli 1) saattamme jopa riehaantua heittämään peliin toisenkin paidan. Lisäksi kilpailun voittajalla on mahdollisuus valita palkinnokseen vaihtoehtoisesti HÄMÄRÄÄ LÄNKYTYSTÄ -paidan sisartuotteen (sic!) Nuorten Naisten Fasistinen Pahuus -paidan (musta sekin, luonnollisesti). Pääpalkinnon voi myös vaihtaa kahteen tuoppilliseen keskiolutta vapaavalintaisessa rollolaisessa kapakissa, mikä on todennäköinen vaihtoehto lukijani tuntien.

Mitenkö osallistua tähän huimaan kisailuun? Heleppoa kuin lehmän maalaaminen. Lähetät vain postia osoitteeseen lankytys@gmail.com ja kerrot Hämärän länkytyksen toimituskunnalle miksi juuri sinun tulisi ehdottomasti omistaa kyseinen ainutlaatuinen artefakti. Paras perustelu voittaa, huonommat häviävät, mutta saattavat toki saada lohdutuspalkintoja.

Tietysti voit myös hyödyntää Länkytyksen kommenttilootaa ja vastata sinne. Näinhän tekee se lukijoista fiksumpi, sillä silloinhan kaikki näkevät loistavan hengentuotteesi ja luovuttavat itse masentuneina perustelujesi aukottomuudesta. Muutenkin Hämärää länkytystä -postmaailmallinen positivismiblogi pidättää oikeuden julkaista osallistuneet vastaukset ilman sen kummempaa harkintaa, kuten aina.

Onnea kilpailuun!

Ihmisasialiike

2005-02-09T11:33:00.000+02:00

Ihmissuhteita -blogissa oli linkitettynä tavattoman hupaisa ja elämäniloinen ohje nuorille miehille. Olisikohan ollut Merkintöjä-blogin artist-formally-known-as-Tommi, joka tuossa jokin aika sitten valitti suomalaisten blogien huonoa tasoa suuren maailman kirjoituksiin verrattuna.

Tottahan tuo tietenkin on. Ei sitä sunnuntailistoilla ja puolisekavilla länkytelmillä millään lähdetä viivalle oikeasti älykkäiden renesanssi-ihmisten kunnolla mietittyjen teesien kanssa. Silti suomalaiselle blogijankkaamiselle (esim. siitä ovatko miehet väkivaltaisia vaiko eivät, kakkaako paavi metsään ja miksi pitää aina alkaa tuulemaan jos ilma kerran muuten lauhtuu) on annettava tietty krediitti. Kun vertaa keskustelun tasoa, jossa ad nauseam jaksetaan intellä sisäeritysjärjestelmien sukupuolistavista käytännöistä tasoon, jossa yllä olevan linkin provokatiivista humoristia osataan kommentoida ainoastaan sanomalla: "ÄÄääääliö!", on tyhjänpäiväisyyksistä jankkaamisen retoriikka blogeissa ja niiden kommenttiosastoilla itse asiassa varsin korkea.

Minä muuten olen oikeasti tavannut naisia, joiden mielestä on itsestään selvää että miehen hormonitoiminta on luonnonvalinnan seurauksena kehittynyt pitkälle sellaisia tilanteita varten, joissa pitää juosta kiinni karvainen eläin metsässä tai puolustaa naarasta ja jälkeläisiä vaarallisilta pedoilta. Kun taas naisen vastaava järjestelmä suosii vähemmän lihasvoimaa ja enemmän sellaisia tunnehuomiokykyä vaativia tehtäviä, jotka lisäävät lauman selviytymismahdollisuuksia esim. havaitsemalla helpommin poikkeavia piirteitä laumassa, hoivaamaalla sairasta yksilöä tai estämällä jälkeläisiä putoamasta kallionkielekkeeltä rotkoon.

Noin niinkuin yleisesti, tajuuttekste?

Tutkimuksen lisäämä tietämys esimerkiksi siitä, tapahtuvatko tällaiset suoritukset vaikkapa tilaorientaatiokyvyn kustannuksella tai vastaavasti siitä, onko naisella paremmat hormonaaliset valmiudet useiden samanaikaisten operaatioiden suorittamiseen kuin miehellä, on sinänsä ns. ihan kiinnostavaa. Samalla tavalla kiinnostavaa kuin tansaanialaisten seepramangustien sosiaalisen hierarkian käsittely Avarassa luonnossa krapula-aamuna. Ihan mielellään semmoista katsoo. Luontoa on kiva tutkia ja kiva katsella mitä kaikkea jännää sieltä löytyykään, tai kuunnella jos joku sanoo että on aika ilmeistä, että Ugsabugsan sateenkaarimuurahaiset osaavat rakentaa pesänsä kuuden metrin korkeuteen koska pussikarhut eivät kiipeä kolmea korkeammalle. Paitsi aivan valioyksilöt, jotka sitten huolehtivat murkkujen populaation pysymisestä ympäristön kantokyvyn rajoissa.

Uskomusten muodostaminen perustuen siihen miltä nyt sattuu kulloinkin tuntumaan on puolestaan epäkiinnostavaa, samoin kuin on piru raamatulla -tyyppinen intto. Tunteellinen suhtautuminen pussikarhunaaraan sisäelimien ja aivonosien erittämien ainesten käyttäytymisvaikutuksiin ei ole edes sympaattista, se on pelkästään pöljää.

Nyt minä alan itsekin kuulostamaan Tommipommilta.

Menen siis roskiin.

Hyvää päivänjatkoa.

Toisto on tehon äiti

2005-02-08T13:50:00.000+02:00

Palailemme sitten hiljalleen päivitystauolta.

Kriisiterapia onnistui mielestäni mainiosti, sillä toisin kuin heti uskoisi, ei Hämärää länkytystä -blogin päivittämättömyys aiheuttanutkaan kansan levotonta liikehdintää, väkivaltaisuuksien lisääntymistä, alkoholijuomien kulutuksen kasvua, järjestäyneen rikollisuuden aseman vahvistumista, nuorison mielenterveysongelmia tai feministien kaksinaismoralistista uhoa, vaan kyseiset ilmiöt johtuivatkin Illuminatin salajuonista. Mikä helpotus.

Tervetuloa siis, rakkaat neljä, takasin lähestulkoon päivittäisen tai ainakin viikottaisen, tai ainakin siis tosi usein päivittyvän Länkytyksen pariin.

Jännittävät ajat ovat pian edessä, sillä jo tällä viikolla käynnistyy Hämärän länkytyksen Suuri Lukijakilpailu (jossa on huikeat palkinnot) ja ilmoittautumisia Cafe Aneessa järjestettävään Hämärän länkytyksen Suureen Lukijaseikkailuun otetaan jo vastaan. Tarkempi aikataulu julkistetaan sekin pian. On syytä siis pysyä kanavalla ja putsata pölyt reload-nappulasta. Kohta läjähtää!

Päivän epistola puolestaan käsittää rehellisesti translitteroidun keskustelun erään luomisvoimaisen ja imponoivan työyhteisön arkipäivästä. Se kertoo toistosta.

(palaverin lopuksi)

- Tota. Sitä vaan, että jos tää kirje tulee siis yritykseltä X, siinä kuoressa lukee että yritys X, siinä on sen X:n nimi ja vielä logo, ja nimi vielä kertaalleen siinä kirjeessä, niin pitääkö tän kirjeen jokaisen kappaleen melkein jokainen rivi alkaa jotenki että yritys X sitä ja yritys X tätä? Meinaan, että tässä on aika monta kertaa että yritys X...
- Niin siis kysytkö sä että pitääkö siinä olla noin monta kertaa että yritys X, vai?
- Joo.
- Siis kysyt?
- Joo. Kysyn.
- No, mun mielestä se on kyllä hyvä. Miten muut?
- Joo.
- Joo. Ihan hyvähän se.
- Joo.
- Joo-joo. Toisto on ihan hyvä.
- Joo. Toisto on voimaa!
- Toisto! That´s what we need!
- Toisto.
- Toisto, toisto. Jep-jep. Toisto.
- Vittu te ootte joskus omituisia...

Ihmisten palattua palaverin jälkeen työpisteisiinsä kuuluu käytävältä vielä mietteliäästi:

- Hmmm. Toisto.
- Toisto.

Länkytys kriisiterapiamenettelyn piiriin

2005-01-27T11:41:00.000+02:00

(ROLLON SAVUISET KAPAKIT) Hämärää länkytystä -blogi on tänään ilmoittanut käynnistävänsä välittömästi kriisiterapiaistunnot viimeaikaisten huumoriblogi-itsemurhien johdosta. Kriisiterapian ajan Hämärää länkytystä -blogi on päivitystauolla.

Kriisiterapialla pyritään säilyttämään Länkytyksessä työskentelevien henkilöiden työkyky ja ehkäisemään mahdollista ajautumista samankaltaisiin ratkaisuihin edesmenneiden blogien kanssa. "Tämä nyt on vähintä mitä voi tehdä", kommentoi Länkytyksestä tavoitettu Länkyttäjä tänä aamuna. "Haluamme varmistaa, että Länkyttäjälle ei jää tästä asiasta mitään sellaista traumaa, joka vaikuttaisi Länkytyksen laatuun.", Länkyttäjä korosti. "Että kyllä tätä voi ajatella ihan asiakaspalvelunakin".

Hämärää länkytystä on palvellut neljää lukijaansa tänään tasan viiden kuukauden ajan, mikä ns. Internet-ajanlaskulla mitattuna vastaa tarkalleen noin kahdeksaa vuotta. "Näillä asioilla ei ole tekemistä keskenään. Tai mistä sen nyt tietää. Kuka näistä nyt niin varmasti voi sanoa. Lähteekö toimittaja muuten kaljalle?", Länkytyksen päätoimittaja Länkyttäjä kommentoi.

Länkytyksen Custormer Relationship Management - osastolta kerrottiin tänään, ettei Länkytys aio kuitenkaan jättää lukijoitaan täysin oman onnensa nojaan. "Kaipa noita baarissa näkee, en tiiä. Ketä kiinnostaa?", Länkyttäjä vakuutti.

Hämärää länkytystä -blogi sijaitsee fyysisesti purku-uhan alla olevassa talossa Rovaniemen laitakaupungilla. Eilisten tietojen mukaan Länkytyksellä on vielä vastattavanaan useiden keskiolutannosten kokoinen summa keskiolutannoksia lukijoilleen sekä näiden tuttaville. Länkytys ei tiedusteltaessa kiistänyt väitteitä.

Se päivä!

2005-01-21T11:17:00.000+02:00

Sen huomaa jo heti aamusta. Yleensä niin uupuneen, pölyisen ja tunkkaisen toimiston käytävillä leijailee uusien unelmien, kehityksen ja yhteisen onnistumisen huumaava henkäys, kuin iskurityöläisten katse, joka suunnattuna aamunkoittoon vannoo vapauden ja veljeyden nimeen näillä raukoilla aroilla, jotka vielä muuttuvat viljaviksi pelloiksi taipuen vastustamattoman voiman edessä, nöyrtyen ja synnyttäen hyvinvointia jokaiselle.

Koittaa uusi päivä, uuden uljaan alun ensi tunti. Viimeinkin!

Salaperäisesti, salaliittolaisen tietäväinen hymy kasvoillamme rapistelemme kansioita. Joku hyppää ruutua, käytävällä on punainen matto. Huiskat, pillit, hyppynarut ja keltaiset muovitorvet on aseteltu kauniisti pöydille. Suklaakakku on katettu kahvipöytään. Kaikilla on kaulassaan lei ja valkoisista kieloista on aseteltu huikean figuratiivinen sommitelma kopiokoneen päälle.

AD on jo aamulla käynyt parturissa, manikyyrissä ja thai-hieronnassa. Hän on pukenut päälleen punaisen paidan. Kaikki hymyilevät.

Viimeiset, uunituoreet ja lämpöiset muistiot lipuvat kopiokoneesta. Ilmassa tuoksuvat mesikasvit.

Sitten, se tapahtuu. Kuljemme käytävää pohjoiseen, ylös portaita neuvottelutilaan. Edellä toimiston keskijohto sirottelee ruusun terälehtiä jalkojemme alle. Huiskat huiskuttavat, pilleihin puhalletaan ja töristetään torvea. Graafikoilla on pienet rummut, joilla he päristävät tahtia marssillemme kohti toivoa ja entusiastista riemun huumaa.

Yhdymme lauluun. Reippaasti ja iloisesti kajahtaa tuo sävelmä, jonka jokaisesta säkeestä voi aistia onnen ja autuuden, jonka voi kokea vain tänään. Vain tänään! Lyökää tahtia! Puhaltakaa pilliin! Huikuttakaa huiskaa! Hyvät lukijat! Laulakaa tekin kanssamme!

(sävel Alfred J. Kvak -tunnusmelodia)

On tänään strategiapäivä!
Se päivä! Se päivä!
On tänään strategiapäivä!
Ja strateginen oon!

On tänään strategiapäi-vä!
Se päivä! Se päi-vä!
On tänään strategiapäivä!
Ja straaateeegiiinen oooooooon!

Kopi kuntoon

2005-01-20T14:59:00.000+02:00

Kohta viimeistään selviää, näkeekö Länkyttäjä vielä kesää. Kävin nimittäin työterveystarkastuksessa, josta sain lähetteen tutkimuksiin, joissa sitten keitellään analyyseja mm. verenkuvastani, korresteroolistani, rasvaprosentistani ja selkäni nikamista. Lisäksi keuhkojani kuvataan ja minua vatkaa fysioterapeutikko. Tuollahan jo tokenisi, mutta eipä siinä vielä kaikki. Pääsen lisäksi hampilääkäriin, saan Zyban-reseptin tupakoinnin lopettamiseen ja naamastani leikellään palasia. Jiihaa!

Työterveyshoitaja kehtasi lisäksi väittää, että olen ylipainoinen kun indeksi näytti 27,7. Kynisten propagandaahan tuo, meitsi on vaan MASSIIVINEN! Ainakin jahka kun aloitan TestoMan(tm)-harjoitteluni täydessä mittakaavassa tuossa noin, heti kun se alkaa siis. Aika pian.

Kaikin puolin miellyttävä terveydenhoitaja kyseli sitten kaikenlaista ja vastailin tietysti rehellisesti. Hivenen yllättävää kuitenkin oli se, että kun puhe tuli addiktioistani, ei hoitaja esittänyt minkäänlaisia tarkentavia kysymyksiä kun alkoholin, kahvin, tupakan ja hampurilaisten lisäksi mainitsin olevani riippuvainen blogien lukemisesta, megatokyo-websarjiksesta ja Diablo kakkosesta. Ei toisaalta kysynyt leveliäkään, mikä oli mukavaa, sillä olisi hävettänyt sanoa että 28 – siinä sitten naama punaisena selität, että piti aloittaa uusi paladin, kun ihan sinänsä hyvä lvl 50 necromancer katosi surullisen kotinettiyhteydettömän ajanjakson seurauksena bittiavaruuteen. Se ei tosiaankaan olisi ollut kovin l33t.

Olisi se saanut edes blogini osoitetta kysäistä. Olisin saattanut saada viidennen lukijan. Pitää varmaan liittää se vaivihkaa e-mailin siguun kun vastaan sille naamanleikkelyn ajanvarauksesta.

Mutta koskapa olen muutenkin nykyään tylsimyksen maineessa, tulen varmuudella riemastuttamaan neljää faktisella daatalla sieluntemppelini kurrentista staattuksesta, jahka poppamiehet sen sisälmyksistäni päättelelevät. Hold ya breath, beibiis.

Se muuten viimeistään pompsauttaa Länkytyksen ainakin top-kahteenkymppiin. Varsinkin, jos sitten alan vielä raportoimaan päivittäin syömiseni, postailemaan lähikuvia arpikudoksistani ja kuvailemaan ulosteeni väriä sekä koostumusta. NIIN! Ja tupakkalakko! Hähää! Sehän se! Nyt tulee huonoilla listasijoituksilla roikkumisesta viimein loppu.

Kansalle täytyy antaa mitä se haluaa, sano.

Ja äitiäs kans!

2005-01-14T15:22:00.000+02:00

Blograinan sisäpiiriläistilanne on kiihtyvän polarisaatiokehityksen vallassa kun Pää auki -blogi mainostaa, että lukijakuntaansa kuuluu Moroskooppi -blogin kirjoittajan äiti. Pää auki -blogin kirjoittajan äiti puolestaan lukee Länkytystä.

Äiti! Toivottavasti sait sähköpostini. Mene Pinseriin ja pamauta Länkytys, Pää auki ja Moroskooppi. Me ollaan poikien kans nyt keksitty miten me pärjätään tisumisuille ja niille kaikille muillekki jotka ei leiki meijjän kaa, vaikka niille on sanottu.

TV: Mikko

Käyntikortti

2005-01-14T13:33:00.000+02:00

Uusi tulokas Mieto marinadi kirjoittelee mukavaan sävyyn käyntikorteista. Minä puolestani (myöskin aika tylsän kortin omistajana huolimatta tekovitsikkään pösilön maineestani) hoksasin tuossa Epica-kirjassa hauskan käyntikortin.

(Välihuomautuksena niille, joita tieto kiinostaa, Epica on mainoskilpailu josta tuotetaan sitten semmoinen paksu kallis opus, jossa voittaneet työt esitellään. Lahjattomat ja surkeat copyt periferiassa sitten lukevat sitä ja bongailevat omia edellisvuoden toteuttamattomia ideoitaan, joita ovat varomattomasti laukoneet baarissa lahjakkaammille virkaveljilleen. )

Kortissa oli joka tapauksessa tavattoman hieno teksti:

Ooh. A business card! How corporate of us.

Sen olisi voinut pölliä jos kaikki eivät vaikka lukisikaan tuota samaa kirjaa.

Ihmiset työssään

2005-01-14T11:53:00.000+02:00

Alalla, jossa joutuu kohtaamaan paljon ihmisiä joiden tapana on ylläpitää illuusiota asioiden vakavuudesta vaikka asiat eivät oikeasti sellaisia tietenkään ole, tapahtuu joskus sympaattisia ilmiöitä. Eräs projektin ulkopuolella alihankintaa työstävä henkilö, jota en ole koskaan tavannut eikä hänkään tiedä olemassaolostani muutoin kuin satunnaisin sähköpostein, ilmoitti tänään ettei aio enää jatkaa, oli saanut tarpeekseen asiakkaan kommenteista.

Näitä sattuu aina välillä. Tulee tekstiviesti tai sähköposti, jossa tuotantoyhtiö (pieni yritys, jossa ihmiset tekevät liikaa töitä koska tykkäävät työstään) ilmoittaa, että ystävällisesti irtisanoo asiakassuhteen toistaiseksi (Haistakaa vittu!), jonka jälkeen käynnistetään neuvottelu (Älä nyt viitti, onhan ne mulkkuja, joo, vittu ei tätä voi tähän jättää, sano sille että tulee takasi, katottais nyt vielä, no jos mä soitan sille...) alihankinnan uudelleenjärjestelyistä ja yhteistyön jatkosta.

Sympaattista puolestaan on se, että ainakin täällä kaikki tietävät millaista se on, kun yrittää tuottaa jotakin, joka ei millään tunnu kelpaavan. Yrittää luovempaa otettta, yrittää vaikka tuntuu ettei pysty. Yrittää nyhertää ja näpertää, vaikka ilmeistä on, että uusia ja taas uusia muutoksia usein vaaditaan vain jotta muutosta ammatikseen vaativalla henkilöllä olisi oikeutus olla olemassa. Ei aina muisteta, että se henkilö, joka kommentit lukee, on oikea ihminen, joka siellä karsinassaan tai avokonttorin laitamilla kyyhöttäen ei aina oikein jaksaisi. Ja että se henkilö ei aina ole ihan tyhmä, vaikka onkin alalla. Että se henkilö saattaa tajuta, että nyt tässä tärkeillään, luodaan virallista illuusiota Työelämästä ja sitä henkilöä saattaa semmoinen jonkin verran vitutella. Jopa ahdistaa. Masentaa.

Siksi henkilölle, joka ei enää jaksa, usein soitetaan. Ainakin meillä on tämä ihan tapana. Kysytään onko kaikki toivo jo mennyttä vai voisiko vielä harkita, että vähän jaksaisi. Kohtahan on viikonloppukin. Lepytellään. Ollaan sen puolella. Ennen kaikkea ollaan sen puolella.

Minä arvostan sellaista ymmärrystä tavattomasti. Osin sen vuoksi tätä duunia jaksaa tehdä.

Töissä on ihmisiä.

Kiirettä, ganjaa ja puoluejakoa

2005-01-11T14:50:00.000+02:00

Niin tuntui kansa tyhmenneen jälleen jolusta selvittyään, että Länkyttäjän työkseen lasauttelemat tyhjänpäiväisyydet alkoivat mennä kaupan. Eipä siinä mitään, kysyntä vaan sattuu aiheuttamaan ikävän ilmiön: aikaa on käytettävä leivän ansaitsemiseen päivittäin jopa minuuttitolkulla. Pahus. Siinä jää blogi helposti päivittämättä, tiesi vanha kansa.

Vilkaiskaapa siltikin tuota ohimennen kuinka nuoriso onkaan aktiivista. Suomen hamppupäiden äänenkannattajafoorumihan on kasvanut melkoisesti. Harmi vain, ettei tuolta enää löytynyt sitä ylentävää kertomusta niistä kahdesta nuoresta ja urhoollisesta hampunkasvattajasankarista, jotka sadan asteen pakkasia uhmaten noutivat multaa kymmenien kilometrien päästä joltakin farmilta kulkuvälineenään mopo-pulkka-yhdistelmä ja mukanaan rautakanki jäisen multakasan pilkkomiseksi sopiviin kimpaleisiin – ja se oli vasta kasvatusprojektin alkua se. Myöhempiin vaiheisiin liittyi muistaakseni tajunvieneitä sähköiskuja ensimmäisistä valaistuskytkennöistä johonkin talliin, jossa siis myös oli pakkasta yhtä paljon kuin ulkona, sekä uteliaiden harhauttamiseksi suoritetut "ketunlenkit" umpihangessa kahlaten kuin myös tietysti moneen kertaan tuohoutunut sato. En muista tarkkaan, oliko kyseessä juuri sama epäonnen taistelijapari, jonka ulkokasvatusprojektin taimet päätyivät jänisten ravinnoksi – tietysti vasta sen jälkeen kun niitä oli ensin rakkaudella kasvatettu viikkotolkulla salaa kitaravahvistimen sisällä tai tietokoneen kotelossa, ja sitten raahattu polkupyörällä kymmenen kilometrin päähän sadan kilon multasäkki ja lapio selässä.

Sitten ne vielä väittävät että tuo harrastus passivoi.

Viihteellisehköä luettavaa noiden kadonneiden kertomusten sijaan löytyy foorumin säikeestä, jossa hamppuhipit listaavat tymipäissään laukomiaan totuuksia ja filosofisia viisahduksia.

"Kynnet ovat ikkuna lihaan" - havainto on sekin jo ihan kivaa lämmittelyä, mutta vasta tämä sai hymynpoikasen karehtimaan vanhan ihmissuhdeveteraanin kauhtuneilla kasvoilla:

"Nainen on parisuhteen kokoomuspuolue."

Rakkaat neljä. Kätkekää nämä sanat sinne niin ja tutkiskelkaa niitä. Palaamme asiaan, kunhan olen huvittanut lottokansaa saamieni käskyjen mukaisesti.

P.S. Jos joku joskus tunnistaa itsensä tuosta äskeisestä anekdootista, niin ottakoon ihmeessä yhteyttä Länkytyksen pääkonttoriin. Palkitsemme henkilöt avokätisesti.

On epäreiluu ihmiselo tää

2005-01-05T16:06:00.000+02:00

Kansalainen on näemmä saanut nauttia lisääntymiskyynistelevästä työtoverista lapsineen. Lienee hauskempaa kuitenkin kuin ihminen, joka hymmäilee tunnistamiskelvottomia iskelmiä toisten yrittäessä kirjoittaa.

Joka tapauksessa olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen kannattaa ehdottomasti paitsi esimerkiksi juopotella, myös lisääntyä.

Tämä siksi, koska molemmat sisältävät niin paljon variaatioita valinnan vapauden suhteen, varsinkin juopottelu. Jos nimittäin päättää juopotella, sitä tosiaan voi olla monenlaisessa humalassa. Tai jopa tosi kännissä. Mahdollisuuksia on lähes loputtomiin. Selvinpäin sitä vain on selvinpäin, eli tämän funktion suhteen vailla jatkovalinnan mahdollisuuksia. Lisääntymisen suhteenkin variaatioita on tarjolla todella paljon, ja kuten juopottelussa, on tarjolla myös ennalta arvaamattomia, yllätyksellisiä muuttujia, mutta juopottelusta lisääntymisen puolestaan erottaa sen varsin epätoivottu siinä avautuva mahdollisuus vähentyä. Se tosin onnistuu jokaiselta lisääntymättömältäkin, ennemmin tai myöhemmin.

Selvinpäin oleminen ja lisääntymättä jättäminen ovat selkeästi esimerkkejä valinnoista, jotka kaventavat ihmiselämän mahdollisuuksien tarjoomapalettia.

Ne ovat valintoja tylsille, putkiaivoisille kuiviksille, jotka käyttävät valinnan vapauttaan väärään suuntaan.

Vanhat kujeet

2005-01-03T15:22:00.000+02:00

Vuoden vaihtuminen ei koskaan ole ollut minusta kovinkaan merkittävää. Mieluiten siirtäisin kalenterivuoden alkamaan noin kesäkuun alusta. Miksikö? No muuten vain. Se olisi mielestäni kivaa ja jees. Tulisi toukopukki ja sitä voisi käydä uuden vuoden saunasta uimassa ilman että tällaisella keski-ikäisellä alkaisi jalat krampata niin helposti. Toisaalta, eipä se vesi vielä silloin kovin lämmintä ole, mutta silti.

Hupaisahko perhematkamme tuonne tunturikeskukseen poiki muutaman ajatuksen. Ensinäkin, muistelen että joku joskus jossakin oli sitä mieltä että matkustaessaan on kauhea synti oleskella vaikkapa hotellihuoneessa tai muuten sisätiloissa ja että kaikkien matkustavaisten pitää tutustua paikalliseen kulttuuriin, nähdä nähtävyyksiä ja syödä eksoottisia ruokia. Muuten ei kirjoittajan mielestä kannata matkalle edes lähteä. No, hei! Tämähän ei pidä paikkaansa ollenkaan. Kuka helvetti voi mennä kritisoimaan jokun toisen oikeutta lähteä vaikka toiselle puolelle palloa, maata pari päivää hotellissa, vetää vaikkapa kännit ja tulla pois? Häh? Mielestäni on vähän helkkarin hienoa, jos voi mennä vaikkapa erämaamökkiin ja pysytellä jumalauta siellä, jos sattuu huvittamaan. Onhan se nyt aivan eri asia maata kotona sohvalla kuin sohvalla joka on jossakin muualla. Tyhmä on puolestaan se joka tätä ei ymmärrä.

Potentiaali ratkaisee: on paljon mukavampi esimerkiksi jos lompakossa on rahaa kolkyt donaa jos vaikka haluais ostaa jotain, vaikkei tekisikään sillä rahalla sitten ihan mitään, kuin ettei paalua olisi lain. Sitä niinku hotellissa maatessaan tietää, että jos nyt sattuu huvittamaan, niin siinähän ne pyramiidit olis, ihan vähän matkan päässä. Se, ettei sattumalta viitsi lähteä Niilinristeilylle moskiitonpuremia hankkimaan ei kuulu aisaan pätkän vertaa.

Pari muutakin puolisekavaa nyrjähdystä aiheutti aivoissani huvittuneisuutta, thänks to herrat Kallo et Elukka, nuo Iloiset Veijarit ja saatananpalvojat. Kirjaan nämäkin aivoitukset tähän, nottei unohdu, kutens yleensä. Toinen, se parempi väläys on ehdottomasti Miysik Televitsioonin ihan takuuvarmasti seuraava reality-sweepstakes-makeover nimeltään Pimp My Ho! Sarjassa siis lähestytään MTV:tä kirjeillä, jotka menevät tyyliin Please, please MTV, pimp my ho, ´cus nigga can´t take the bitch anywhere she beein so fat ass motha with tiny hooters and ugly face. Tro a brotha a bone here, pimp my ho! Please! Tuohon ei tarvisi edes kummempaa suunnittelutyötä, sillä elementit lienevät olemassa. Ehkä jo ensi vuonna.

Toinen osoitus tasosta, jolla seurakuntamme vuotensa aloittaa liittyy selvinpäin olemisen mystifiointiin, jota kannattanee harjoittaa esimerkiksi vaikkapa näin: Vähänkö jätkät oli selvinpäin eilen! Ihan vitun selvinpäin. Heh, voiko ihminen noin selvinpäin olla edes? Meikäki oli siis vittu niin selvinpäin, että en meinannu kaatua millään. Joo, meikäki muistaa kaiken, siis aivan kaiken, ihan siitä lähtien ku aamulla heräsin. Järjetöntä!

Noinikkään. Nyt kun suunta on taas selvillä, kaikki lukijani tietänevät mitä Hämärältä Länkytykseltä kannattaa tulevana vuonna odottaa.

Eipähän juurikaan mitään.

Menkää pois.

Voiku oisit sanonu Tsunami, niin mulla ois ollu vitsi

2004-12-29T09:45:00.000+02:00

Tuossa joitakin vuosia sitten vietin kevään Ateenassa, jonne eräällä viikolla jostakin syystä saapui tavattomasti amerikkalaisia turisteja. Jopa siinä mittakaavassa, että he tuommoisessa muutaman miljoonan asukkaan kyläpahasessa tuntuivat tulevan joka käänteessä vastaan.

Kerran satuin Akropoliin alla sijaitsevalla turistialueella, josta kävin ostamassa pähkinöitä, tilanteeseen, jossa lihava, lähes parodiaan saakka amerikkalaiseksi turistiksi pukeutunut amerikkalainen turisti mallia rikas jenkkimamma riiteli pähkinänmyyjän kanssa. Istuskelin läheisellä kiviaidalla kahvia lipittäen ja hihittelin ääneen kun täti alkoi kailottaa: Don´t you try to fool me! I am a citizen of United States of America and I´m not going to be treated like this! (Tai jotakin hyvin paljon vastaavan kaltaista älämölöä turisti suolsi.)

Lähes äärettömän hauskaksi tilanteen teki se, että samalla kun muori kailotti, joku varasti siltä lompakon. Jonka taas pähkinänmyyjän kaveri huomasi, syöksyi albaaninuorisorikollisen perään ja niskasta raahaten pakotti tämän antamaan lompakon takaisin turistille, joka ei ollut edes kunnolla ehtinyt tajuta koko tilannetta. Eipä kiitellyt amerikaano, mutta hiljenipä ainakin. Ihan kunnon kavereita nuo kreikkalaiset. Vaikka, jos olisivat osanneet englantia paremmin, eivät varmaankaan olisi turistia auttaneet. Ilmeistä on, että pähkinänmyyjä tulkitsi turistin kiihtyneen molotuksen täysin normaaliksi kaupankäynniksi. Sellainen on siellä päin ihan tapana.

Ai jutun pointti? No olkoon vaikkapa se, että kun nyt jokin niistä katastrofeista, joita nyt maailmassa sattuu kaiken aikaa, taas sattuu, on tärkeintä toimia seuraavasti.

OTA HETI SELVÄÄ onko mitenkään mahdollista, että paikalla olisi ollut SUOMALAISIA. Sillä olet SUOMEN KANSALAINEN ja koskapa meitä on vain viitisen miljoonaa, voi hyvin olla, että katastrofipaikalla ON OLLUT JOKU TUTTU!

Sen jälkeen KATSO UUTISIA kuin et olisi uutisia aiemmin nähnytkään. KUUNTELE RADIOTA! Surffaa NETISSÄ! Kysele KAVEREILTA tuntevatko he ketään, joka vakituisesti asustelisi OUGADABADABUMIN SAARISTOSSA sijaitsevalla TSUBADUBASAARELLA.

Harjoittele JÄRKYTTYNEITÄ ILMEITÄ, sillä niitä tarvitaan sosiaalisissa kanssakäymisissä seuraavan kuukauden ajan. Lahjoita rahaa PUNAISELLE RISTILLE ja kehota KAIKKIA MUITAKIN tekemään niin. PAHEKSU jos joku ei noudata kehotustasi. Keskustele aiheesta TAUKOAMATTA – ja kaikkien kanssa, tuttujen ja tuntemattomien. Jaarita katastrofista KAUPASSA, TAKSISSA, BUSSIPYSÄKILLÄ, TÖISSÄ, KOTONA ja KAPAKASSA. Syöksy ihmisten perään toiselle puolelle tietä HUUTAEN KATASTROFIN TUNNUSSANAA! Roiku LAHKEESSA ja KINUA kommentteja! Ole JÄRKYTTYNYT!

Ja ennen kaikkea: ylevöidy IHMISENÄ, SUOMALAISENA, VAPAAN TIEDONVÄLITYKSEN YLPEÄNÄ PUOLUSTAJANA, Kaikkien Hyvien Tyyppien Perikuvana ja Esi-Muumina tasolle, jossa voit kirjoittaa BLOGIISI näin.

Koska se on TÄRKEINTÄ juuri nyt!

Torspot marketissa

2004-12-28T09:11:00.000+02:00

Sitä on ihmispolo jolun jälkeen vähän hidas. Kävin nimittäin tuossa eilen illalla marketissa, ihan vaan noutamassa iltapalaa ja tulin olleeksi erään toisen herrasmiehen kanssa meitä palvelleen kassaneidin Painajainen Joulun Jälkeen -tyyppinen lihaksitulo. Ei varmaan ole mitään sen mukavampaa kuin tulla tapanintansseja seuraavana arkipäivänä töihin ja havaita että joka toinen (tai tässä tapauksessa parikin peräkkäin) kassalla asioiva tyyppi on todellinen Markettiasiakas From Hell.

Ensinäkin, ostin siis uunipitsan. Hämäävästi tarjouksessa ollut pitsatyyppi oli sijoitettu samaan altaaseen paljon kalliimman ja lähestulkoon samanlaisessa paketissa kaupustellun pitsan viereen. Kassalla hoksasin erheeni ja kysyin voisinko käydä vaihtamassa laatikon, johon kassa suostui. Takanani ollut kaveri oli kuitenkin ns. varsin unessa ja ryhtyi lappamaan omia ostoksiaan liukuhihnalle, jonka jälkeen hän yrittää viedä ostoskorinsa kassan ohi. Kassa opastaa häntä laittamaan korin toisten korien päälle kassan etupuolelle. Ostokset kasaantuvat hihnalle. Tässä tilanteessa kassalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin poistaa kaikki jo sisään lyömänsä ostokset (siis minun ostokseni) ja kasata ne viereensä kassan taakse. Tämän hän tekeekin, ilman sen kummempia argumentteja. Kassan lehmänhermopisteet alkavat kertyä huomattavalla vauhdilla. Mutta eipä vähä mitään.

Allekirjoittanut tulee takaisin uusi pitsalaatikko mukanaan, jolloin älkeeni tullut kaveri lähteekin taas yllättäen haahuilemaan pitkin kauppaa. Tässä välissä tiedustelen, voisiko ostokseni nyt viedä loppuun – jota kassa ryhtyykin tekemään. Käkäilen aikani kolikoiden kanssa jolloin haahuilija palaa ja haluaakin vaihtaa juuston toiseen. Tässä vaiheessa minä olisin kassaneitinä jo paitsi täysin sekaisin, myös arvattavan harmissani, mutta eipä mitään, tyttö vaan hymyilee. Kaveri vaihtaa juustonsa, maksaa ja jää pari euroa vajaaksi. Eipä muuta kuin pankkikortilla loput. Transaktion lopuksi kun kuitti on jo kädessä, hän muistaakin että tarvitsee vielä askin tupakkaa. Kassaneiti hymyilee ja veloittaa savukkeet samalta kortilta. Kaveri keskeyttää ja pyytää käyttämään kortin visa-puolta. Ilmeisesti tili on jo tyhjillään. Kassaneiti hymyilee. Minä maksan kymmensenttisillä. Hymyä. Kaveri syöksyy takaisin ehdittyään jo ohi kassasta ja haluaa vielä pussin ostoksilleen. Kassaneiti ei veloita pussia. Minun puolukkamehuni on jäänyt kassaneidin taakse ensimmäisen keskeytyksen seurauksena. Kassaneiti korjaa tilanteen. Kymmensenttiseni putoavat käytävälle. No, oho. Kerään rahat ja maksan. Neiti hymyilee.

Kun poistun kohti liukuovia kuulen takaani toisen torspoilijan nöyrän äänen:

"Tota. Jos mä voisin jättää tän pussin tähän taakse vielä vähäksi aikaa ja käydä hakemassa maitoa?"

Ai ooksäki duunissa töissä?

2004-12-27T17:14:00.000+02:00

Graafinen suunnittelija työskentelee sillä intensiteetillä, millä nyt vain graafinen suunnittelija voi. Pidän työnteosta, sitä on hauska katsella. Sitten kuitenkin tapahtuu väistämätön. Tunnetila on jaettava työtovereiden kanssa:

"Siis tää on tämmönen dissainfirma. Ne tekee siis tatuointeja nahkasohviin. Nahkasohviin! Mun mielestä tää vaan on niinku älyttömän siisti juttu."

Polkaproducts.com

Utsjoella asuu miesten eliitti

2004-12-24T19:24:00.000+02:00

Jouluna on rattoisaa. Juon punaviiniä ja käyn läpi blogilistan uutuuksia. Palaan niihin vielä tässä pian, mutta tämä puujalka on pakko pöläyttää. Blogi nimeltä Finland for Thought tietää nimittäin välittömästi listalle päästyään kertoa koko Blogsylvaanian kansalle tämän hämmentävän totuuden:

"Utsjoki is one of the northern most municipalities in Finland. The nearest ATM is 125km away."

Bloggausta kuolleen eläimen syömisen lomassa

2004-12-24T15:48:00.000+02:00

Länkytys ei ole viime aikoina juurikaan päivittynyt. Syinä esittelemme nyt seuraavat vaihtoehdot, joista jokainen nykyään taas neljästä lukijastani saa valita mieleisensä. Jokaiselle riittää yksi selitys - den är ju julen i all fall (mutta ei saa ottaa enempää, tai joku voi jäädä ilman) :

1) Länkyttäjä on vakavasti yrittänyt päästä eroon attention whore -syndroomastaan
2) Länkyttäjä on eheytynyt translesboudestaan ja solminut suhteita alaikäisiin poikiin
3) Länkyttäjä nyt vaan on niin saatanan tylsä jätkä, ettei sillä mitään asiaa ole, ole koskaan ollutkaan tai tule olemaankaan, niin että se siitä - onneksi MINÄ en ole koskaan lukenut Länkytystä. Enkä lue.
4) Juhannus on meillä herttainen

Sen sijaan olen kovasti lueskellut itseäni fiksumpien ihmisten bloggauksia - ja välillä kommentoinutkin, vaikka se nyt on yleensä pelkästään kauhean tyhmää. Mutta, elämä on.

Olen myöskin tässä joutessani (äidin lihapatojen ääressä, tietysti) harjoittanut eräänlaista itsetutkiskelua, jota kutsun tommipommilaiseksi meditatsiooniksi. Sen tarkoituksena on osoittaa minulle, kuinka typeriä ja tarpeettomia mielipiteeni ovat ja kuinka minun tulisi kilvoitella epäkäytännöllisten tunteiden tyhmistyttävää vaikutusta vastaan.

Samalla olen suurella kunnioituksella ihaillut sen puukäsityönopettajan (nimeä en tietenkään muista) ammattitaitoa, joka peruskoulussa laittoi minut valmistamaan naulakon lattaraudasta sahaamalla, pakottamalla ja takomalla. Naulakko on paitsi varsin kestävä, se on edelleen alkuperäisessä käytössään äitini asunnossa, myös miellyttää silmääni (vaikkakkaan ei ehkä muiden, minua esteettisempien ihmisten). Tuo metallityö oli siis niin yksinkertainen, ettei edes kaltaiseni poropeukalo onnistunut siinä epäonnistumaan. Ja silti niin toimiva, että naulakko on suorittanut tehtäväänsä kohta kaksikymmentä vuotta näyttämättä ajan hampaan merkkejä takorautaisessa habituksessaan. Lisäksi naulakko ei oikeastikaan ole erityisen ruma, se on käytännöllinen. Ja siksi kaunis.

Meditatsioonin ja lihapadoilla vierailujen ohella olen siis, kuinka omaperäistä, lueskellut blogeja, koskapa nuorempia sisaruksiani asuu vielä kotona ja talossa on osittain siitä syystä laajakaistayhteys.

Naamioiden takana -blogissa närästeltiin tuossa taannoin uutta Avionrikkoja-blogia. Mervi ja Outi olivat sitä mieltä, että kyseinen teksti on hirvittävää, provosoivaksi tarkoitettua ja "veren kerjäämistä nenästä".

Minä puolestani yritin kuvitella tuolle blogille naispuolisen vastineen, jossa seksistä kiinnostumaton, ryppyotsainen verkkarinainen, joka on vain kiinnostunut pyhästä äitiydestään parisuhteen kustannuksella, vaihdettaisiinkin sohvalla lojuvaan, karvaiseen, pesemättömään ja läskiin kaljapäissään örisevään ukkoon, jolta ei hellyyttä saa ja joka rähjää ja örveltää päivät pitkät vaimon ja lasten kidutukseksi.

Blogin kirjoittaja puolestaan vaihtuisi Tampereen "helppoa" tyttöä satunnaisesti nusaisevasta miehestä sensuelliin ja haavoittuvaan, mutta ah niin upeaan, vahvaan naiseen, joka tapaa komean, kohteliaan, hyvinpukeutuvan, -toimeentulevan ja herkän mutta älykkään miehen, jonka kanssa käy filosofisia keskusteluja, joiden syvyyttä oma örsäukko ei edes ymmärtäisi, ja jonkalaisia ei missään tapauksessa suostuisi harrastamaan, vaikka siihen pystyisikin, mihin tuolla känniääliöllä ei siis tietenkään ole edellytyksiä.

Lopuksi "tapahtuu väistämätön", nainen rakastuu tähän tsarmanttiin tsentlemanniin ja vietetään romanttinen yö, jonka kuluessa sielut sitten yhtyvät enkelkuoron säestyksellä.

Entisellään säilytettäisiin ajatus siitä, ettei puolisolle haluta kertoa syrjähypystä. Hiukan modifioiden voitaisiin perustella, että aviorikoksesta vaikeneminen olisi lasten parhaaksi tai satuttaisi puolisoa liikaa. Lisättäisiin kenties se elementti, joka Avionrikkoja-blogista puuttuu: mukakatumus, jossa kuvailtaisiin kuinka örsäukko käytöksellään ajoi naisparan toisen miehen syliin ja oltaisiin kovasti paljon pahoillaan, mutta kuitenkin ylpeänä ja pystypäin.

Ennallaan säilytettäisiin myös se, että blogin kirjoittaja edelleenkin rakastaa puolisoaan, tämän kaikista epämiellyttävistä ominaisuuksista huolimatta. Kirjoittaja kirjoittaisi myös vaikkapa näin: "Miksi naisia aina syyllistetään, heti olet huora ja lutka kun joskus olet hetken kiinnostunut omista tarpeistasi. Nainenkin on seksuaalinen olento ja tarvitsee hellyyttä ja sielunkumppanuutta. Missä olen muka tehnyt väärin?"

Mitä luulette, arvoisat neljä? Mikä on todennäköisempää, sekö että Mervi ja Outi olisivat blogista tuohtuneita ja provosoituneita? Vai se että Pekka ja Matti (perusmiehiä) olisivat blogista tuohtuneita ja provosoituneita? Vaiko kenties se, ettei kukaan provosoituisi tai tuohtuisi? Ja jos tuohtuisikin, hän olisi kernaasti kivitettävä ja blogistaniasta mieluusti ulosajettava misogyyni Iso Paha Susi, joka linnaan joutaisi?

Länkytys mainostaa

2004-12-10T13:36:00.000+02:00

Kiviäkin varmasti kiinnostaa, mitä blogeja Länkyttäjä seuraa. Eipä haittaa. Nyt kannamme kerrankin korpsemme kekoon esittelemällä valittuja, kenties hieman tuntemattomampia, väkerryksiä Päivän Pamauksesta. Ilmaista reklaamia, suosituksia ja huomionosoituksia, selityksillä tai ilman, olkaapa hyvät.

Sarjassa konttorihuarat kärkipaikan on lunastanut A-klinikan kansalainen aina niin ihanan valoisalla asenteellaan. Ehkä saamme Suuren Krapularaportin, kunhan kansalainen saa pikkujouluputkensa poikki...?

Tumppu v. Tumppu -possen hangaround Friikkiklubi on vasta aloittanut, mutta nyt jo huolissaan vähäisistä sivulatauksista ja sijoituksestaan Pinserin listalla. Hei, meitsihän toki auttaa.... Ihan hetki vaan. No niin. Kröhöm. HEI KAIKKI! FRIIKKIKLUBISSA ON KUVIA JOONAKSESTA PANEMASSA KISSAA! Noin! Rupee nimittäin kohta kauntterit hoilaan hoosiannaa.

Kilpirauhanen vajaatoimittajineen puolestaan ansaitsee paikkansa jo taglinen perusteella. Blogi ilmoittaa sisältävänsä kirjoituksia joista psykoottinen mäyrä sinua varoitti. Oikeassa oli. Pahimmillaan tämä on todella paha.

Käymälä ja Plimsollin merkki kannattaa tsekata. Aika pian huomaa, saako niistä mitään irti. Sanataiteen ystäville ja muille älyköille avautuvat kenties helpoimmin.

Kategoriassa napaläväritytsyt esittelemme kaksi uudehkoa sulokkia: life between the shoeboxes (osin englanniksi, mutta ajoittain oikeinkin hauska, terveisiä vaan sinne länd daun andöriin) sekä Kingdom Blogout.

Harvakseltaan päivittyvä Dokun jorinaa on varsin sujuvaa kerrontaa. Vaarassa tosin kadota, sillä edellisestä päivityksestä on jo aikaa...

Kohtauksia Arkipäivän Rajusta Odysseiasta tarjoilee Paperipussi, josta julkaisemme lopuksi kaiken kertovan, paljastavan otteen:

Ostin myös jälkiuunileipää ja maksamakkaraa koska ne ovat osa maksalaatikko-ihannetta. Eilen söin pitsan jämät illalla ja tänään oli tarkoitus nauttia tuo Saarioisten lahja suomalaisille. Totuus rasian sisällöstä tuli lautaselle limaisena neliönä.

SE OLI SAATANA LIHAMAKARONILAATIKKOA!

Antoisia lukuhetkiä ja mukavaa perjantai-iltaa.
Blogien lukeminen kannattaa aina.

Getting ink done

2004-12-09T15:44:00.000+02:00

Kuvitelkaapa tilanne, jossa olette menossa ottamaan tatuointia. Jännittääkö? Hyvä. No niin, tämä tatuointistudio sijaitsee, kuten kaikkien kunnon tatuointistudioiden tuleekin sijaita, syrjäisellä kujalla rakennuksen kivijalassa. Studioon, tai luolaan paremminkin, johtaa jyrkkä portaikko.

Uskaltaudutte sisään ja hetken joudutte totuttamaan silmiänne pimeän loukon hämyiseen valaistukseen. Lattiasta kattoon leijuva tupakansavu saa silmänne kirvelemään. Jokapuolella on moottoripyörärekvisiittaa, julisteita ja nuhjuisen sohvan edessä olevalla pöydällä kasa tatuointilehtiä sekä kansioita, joissa on valmiita kuvia malliksi.

Loukon perällä, tiskin virkaa toimittavan pöydän takana istuu itse artisti: 120-kiloinen, kalju, täyteentatuoitu helvetinenkeli, jolla on niittipanta ja kaksi kiloa painavat korvakorut. Selitätte asianne ääni vapisten. Tatuoija nousee ylös ojentautuen kahden ja puolen metrin mittaansa. Hän pyytää teitä seuraamaan mukanaan takahuoneeseen riisumaan paitanne ja istuutumaan tatuointituoliin.

Sitten hän nostaa esiin tämän laitteen.

Perhana. Tuo katu-uskottavuus. Se se on kummallinen juttu.

One minute you have it, one...

Joulukuusikuusikuusi

2004-12-09T14:10:00.000+02:00

En nyt aivan suoranaisesti vihaakaan joulua, kun kerran lapsenakin sitä oikein odotin. Sain nimittäin jouluna yleensä paljon paketteja. Mikä puolestaan, nyt kun sitä tarkemmin ajattelee, johtui ehkä siitä, että vanhempani sekä muut vastaavat relatiivit varmaankin ajattelivat, ettei tuon pojan elämästä koskaan tule mitään ja päättivät ilahduttaa idioottiraukkaa antamalla sen nyt edes kerran vuodessa vetää viisi kiloa suklaata ja oksentaa kuusen juurelle.

Rangaistuksena synneistäni (kerran en muistanut palvoa epäjumalia syömällä sianpersettä ja tappamalla puita tai yleensäkään tehdä mitä nyt kekkereihin kuuluu) saankin nyt sitten työskennellä mainostoimistossa joka juutaksen joulukuu.

Oletteko te siellä koskaan OIKEASTI MIETTINEET että kun TE SIELLÄ VALITATTE niistä joulumainoksista, niin SITÄ ON OLEMASSA semmoisia henkilöitä, jotka oikeasti, saadakseen ruok... no, okei olutta, kaupasta, sähköä seinästä, vettä hanasta ja joskus harvoin jonkin vaatteen kapisen ja kärsineen kehonsa verhoksi, JOUTUU TEKEMÄÄN NIITÄ JOULUMAINOKSIA!

Niin, ja joulukuussa JOKA PÄIVÄ! Käsitättekö? TYÖKSEEN! Oikeasti!

Kaikki, mitä sieltä postiluukusta tunkee, kaikki mitä sieltä telkkarista (ne lyhyet, paremmat ohjelmat niitten toisten tylsien pitkien välissä) tulee. Ne on oikeesti joku JOUTUNUT KIRJOITTAMAAN, piirtämään, kuvaamaan, säätämään, riitelemään ja hyväksyttämään pöljillä asiakkailla. Niihin on mennyt aikaa. Niihin on mennyt hermoja, tupakkia, kahvia niin pirusti, vitutusta, ahdistusta ja syvää epätoivoa.

Ja niistä oikeasti puhutaan täällä. Koko ajan.

Että onko se VITUN joulutähti vinossa ja kirjoitetaanko PUKKI isolla? Mitä siinä paketin vieressä pitäis lukea, häh?

Tämä tietysti siksi, kun ei ole niitä lahjoja. Että olis vaikka putkimies tai automekaanikko. Että olis ees, ihmiset hei, olis ees vaikka armeijassa kapiaisena. Että olis, herrajumala, edes AD, tai vaikka AD:n assari, jolla on sentään JOKU koulutus, jota ei tosin kyllä huomaa mistään. Ei, vaan on sitten copy, jolla ei ole mitään koulutusta. JA SEN KYLLÄ HUOMAA!

Että Oikein Hyvää Ja Rauhallista Vitun Jolua, kulkusten kulkkaamista ja vähän saatanasti Revontulten Loistetta sekä Tähtien Helinää Ja Helskettä vaan kaikille. Minä YMMÄRRÄN sitä tyyppiä joka toissavuonna typotti sen jokaiseen helevetin narikkaan jaettuun jolukorttikatalogihärdellin kanteen sen Jolun.

Eikä KUKAAN korjannut.

Se oli vitun HIENOA!

Blondi

2004-12-07T11:54:00.000+02:00

Meillä translesboilla (siis kiimainen lesbo, joka on vangittuna ruman miehen ruumiiseen) on aina kivempaa! Huomasin tuossa päivänä muutamana nimittäin myös sen, että sisäisen lesboni täytyy kaiken lisäksi vielä olla blondi.

Kävellessäni Rollon westsaidin keskustaan yhdistävää siltaa jouduin kappaleen matkaa taapertamaan iloisen brittipariskunnan perässä. Pariskunnalla oli mukanaan jälkikasvu, ehkä noin viisivuotias poika, joka oli lumesta ja pakkasesta aivan aidosti innoissaan ja selitti jotakin vanhemmilleen jatkuvalla syötöllä. Puhui poroista ja aikoi kai rakentaa lumilinnan.

Mietiskelin siinä sitten ensin mm. sitä, että oikeasti jotkut noista talvituristeista näyttävät saavan kiksinsä ihan vaan siitä, että lunta on ja jäällä voi kävellä. Ei siihen sen kummempia satanparkkeja summuita tonttuloita välttämättä tarvita – ja hyvä niin. Pienestä tyytyväiset ihmiset ovat sympaattisia.

Sitten kuitenkin hoksasin ajattelevani kuinka tavattoman hyvin tuo pikkukaveri puhuukaan englantia, paljon paremmin varmaan kuin esimerkiksi minä, vaikka on noin pieni. Alkoi väistämättä hymyilyttää, kun ajatus oli oikeasti ihan sellainen aidosti hämmästelevä. Kyllä meillä blondeilla on kivaa.

Kun pariskunta kääntyi kaupunkiin päin heitä saattoi ihmetyttää itsekseen naureskeleva suomalainen tyyppi, joka vieläpä näytti seuraavan heitä. Hetken tunsin halua mennä kertomaan turisteille mikä minua nauratti, mutta maltoin mieleni. Samaan tapaan aina japanilaisia nähdessäni minun tekee mieli mennä esittämään heille ainoa japaniksi osaamani lause: Dokonii sarugaa imas kaa? Eli jotakuinkin: Missä apinat ovat?

Sekin saattaisi turistia hämmentää.

Happy Hour, VERSAALI 2,5 e

2004-12-03T13:42:00.000+02:00

Lähdetään graafikoiden kanssa baariin
vetään kunnon kursiivit
ja katteleen gemenoita beibejä.

Valitut palat

2004-12-02T14:17:00.000+02:00

Jaahas. Kiireen keskellä nopea vilkaisu Blogoslaviaan. Jepjep. Okei.
Semmosta. Niille kahdelle, jotka lukevat vain tätä blogia, olen koonnut olennaisen. Se tulee tässä ja heijastelnee sen-itsensä-olennaista-eetosta-und-essenssiä. Hop!

Birdy: Miehet ovat järjestäin tunnevammaisia, omnipotentia-illuusiossa eläviä tyyppejä, jotka hakkaavat vaimoa, tappavat ihmisiä, pettävät vaimoa ja valehtelevat patologisesti ollen silti emotionaalisissa ongelmissa ja pitkää terapiaa vailla henkisesti.

Tommi: Pikkuautojen muotoilu on mielestäni hyvin syvällisesti todellisuuteen ja sen hahmottamiseen vaikuttanut asia. Blogistan on nykyään liikaa yhteisö. Se on vastenmielistä.

Janne: Onko kellään mitään hajua miksi homma ei toimi?

The rock and pool so nice and cool...

2004-11-29T13:17:00.000+02:00

Päällisin puolin varsin onnettomaan ja epämiellyttäväänkin elämään mahtuu paljon hetkiä, jolloin on aidosti onnellinen. Määritellessään tavoitteensa mahdollisimman lyhyelle kantamalle ja toiveensa tarpeeksi yksinkertaisiksi on mahdollista saavuttaa tila, jossa kokee ympäröivän maailman kuten Klonkku: kivi ja lampi ovat mukavan viileitä ja kun ainut toive, saada saaliikseen mehukas (So juicy! Sweet!) kala toteutuu, sitä unohtaa esimerkiksi sen, että inhoittavat, viekkaat hobitit ovat varastaneet sormuksen ja pakottaneet oppaakseen paikkoihin, joissa ei muuta ole kuin kuiluja kuilujen jälkeen, sekä tietysti örkkejä. Tuhansittain örkkejä. Tai sen, että oman pään sisällä käydään jatkuvaa kamppailua hyväuskoisen luottamuksen sekä kiintymyksen tunteiden ja katkeran vihan välillä. Silloin vain kivi, lampi ja mehukas kala ovat oikeasti olemassa.

Sitä tunnetta on hyvä vaalia vaikkapa sepittämällä omaksi ilokseen aiheesta pienen laulun, koska (ja yleensä niin käy) kohta jokin näennäisen ulkopuolinen taho, jonka asioista kaikessa rauhassa lammesta nauttivalla ei ole aavistustakaan, huomaa onnellisen luontokappaleen, houkuttelee sen pois lammelta, vetää säkin sen päähän ja raahaa luolaan potkittavaksi.

Laulu ja hetken sisäistäminen, tilanteen mediaatio, syvän kokemuksen syventäminen pelkistämällä todellisuutta on kuitenkin eri asia kuin tilanteeseen tarttuminen, sen hyväksikäyttäminen. Niksipirkkaniksi piileekin siinä, ettei onnellista hetkeä saa tiedostaa, koska se haittaa onnellisuuden edellytystä, pelkistämistä.

Lentämään oppiminen on helppoa kun pudotessaan unohtaa, että kohta iskeytyy maahan, mikä puolestaan voi tuottaa hankaluuksia juuri siinä tilanteessa.

Jos sunnuntaina baaritiskillä viivähtäessänne viereinen kaveri mietiskelee mielessään mahdollisimman suuria alkulukuja ja kysyttäessä kertoo, täysin selvästä päästä, saaneensa paljon iloa ajatuksesta, jossa yksi mahdollisuus miljoonasta yritettäessä toteutuu yleensä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä – niin älkää vaihtako baaria. Pelkistäkää tavoitteitanne ja toiveitanne.

Teistä tulee pian onnellisia ihmisiä.

Draaman tarve ja prinsessat

2004-11-25T13:55:00.000+02:00

Blogipiirien päiväkahvikerhoissa kyntää taas. Höglundin Panu on jälleen herättänyt huomiota värikkäällä persoonallaan. Tämänkertaisen herneenhengittelyn uusi nyanssi onkin sitten Valvontakomission perustamisen vaatiminen kansalaisten hengentuotteiden sensuroimiseksi. Jepjepjoo. Jokainen voi omalla kohdallaan taas miettiä, onko näennäisen närkästyksen takana a) Todella Tärkeitä Asioita (jollainen voisi olla vaikkapa tupakoinnin kieltäminen ravintoloissa kokonaan tai lähestyvä meteoriitti, joka pian pyyhkäisee elämän palloltamme) vai b) Silkkaa Hämärää Länkytystä, josta Diplomeja on jaettu ennenkin.

Närkästelleet kansalaiset saivat minut kuitenkin muistamaan eräänkin sattumuksen, joka edustaa aivojeni luokitusjärjestelmässä ilmiötä nimeltä Prinsessojen Draaman Halu. Sattui nimittäin niin, että tulimme tyhmyyttämme erään naispuolisen ystäväni kanssa järjestäneeksi sokkotreffit minun kaverini ja hänen kaverinsa kesken. Tilanne sai muistaakseni alkunsa siten, että tämä naisosapuoli oli jollakin tavalla ilmaissut etsivänsä seuraa ja minun nörttikaverinihan nyt aina ovat naisseuraa vailla. Annoimme naisen puhelinnumeron miespuoliselle henkilölle, joka soittikin neidille pian. Treffiläiset sitten tapasivat, josta ei seurannut yhtään mitään; neitokainen ei pitänyt kaverini ulkonäöstä eikä kai jutuistakaan. Eipä siinä mitään. Kaveri oli kuitenkin sen verran tyhmä, että soitti neidille vielä myöhemminkin ja lähetti yhden tekstiviestin, jossa kertoi pitävänsä tytöstä ja että soisi tapaavansa häntä uudelleenkin.

Tästä puolestaan seurasi se, että treffattu prinsessa soittaa hätääntyneenä järjestävänä osapuolena toimineelle ystävälleen ja kertoo kuinka tavattu kaveri on aivan kauhea ja nyt pelottaa, että se alkaa vainoamaan häntä. Tämä siis jo yhden puhelun jälkeen, jossa kaveri ainoastaan ehdotti uutta tapaamista.

Tekstiviestin jälkeen naisen kaveri sai kuulla kuinka nyt prinsessaa vainotaan ja ahdistellaan ja kuinka kauheita me olimme olleet järjestäessämme tällaista. Prinsessaa pelotti kovin.

Kaverini puolestaan sai tekstiviestin, jossa sanottiin jotakuinkin että älä soita mulle enää koskaan, hullu. Ei soittanut, vaikka aavistelimmekin, että ko. henkilö olisi loppujen lopuksi sitä juuri halunnut. Henkilökohtainen draama kun tekee prinsessasta tärkeän.

Tästäkin kertomuksesta jokainen nyt tietysti voi ajatella mitä haluaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin usein ihmisessä herää halu synnyttää erilaisista tilanteista Suuri Draama. Eikä se ole mitenkään huono asia, varmasti jokainen tekee niin, isolla tai pienellä mittakaavalla. Netti on siitä mukava (tai olisi jos materiaalia ei poistettaisi) että siellä yleensä tietoon päästään kiinni eikä tarvitse ajatella huhujen varassa. Harmi tosin, että usein materiaali katoaa ja vain huhut jäävät leijumaan blogosfääriin.

Prinsessoja puolustamaan digiratsuillaan karauttavat urhot ovat hekin aina yhtä viihteellisiä. Ja viihdettähän inehmo halajaa – varsinkin minä. Mutta tällä kertaa en sohaisekaan soppaa tämän enempää, sillä, kuten sanottu, on kiire. Ilkeä kapitalisti jo juustohöyläänsä teroittaa päästäkseen taas selkänahkani kimppuun...

Ai niin, ajattelin ottaa tämän tavaksi, jotten unhoittaisi elämän pieniä mukaviakin puolia: tämän viikon positiivinen uutinen on se, että on lunta.

Kiva!

Tyhjäntoimittaja mutisee sekavia

2004-11-25T08:48:00.000+02:00

On kiire. Toimisto, jossa työskentelen työskentelee toimistolle, joka työskententelee toimistolle, joka teeskentelee henkensä pitimiksi muun huijuun ohella myös eräänlaista lehteä, jonka toimituskunnan muodostavat päätoimittaja, joka työskentelee aivan muualla, vastaava toimittaja, joka varmaankin ansaitsee leipänsä myös muulla tavoin, vierailevat kirjoittajat sekä länkyttäjä, jolla alkaa taas olemaan ns. tyhjä korttti kädessä. Tekemättä on enää kuutisen juttua kuolleen linjan häämöttäessä perjantain kohdilla. Kahdelle uskolliselle lukijalleni siis terveisiä: sori, blogi ei päivity. Ja sehän teille nörttiääliöille on varmaankin kovin tuskallista siellä reload-nappulaa hakkaavan hiirikäden lähtöpisteessä. Mutta hei: elämä on.

Kirjoitan tässä kuitenkin yhden hupaisan anekdootin, joka sattuu sattumalta olemaan paitsi totta, myös omakohtainen kokemukseni. Se seikka, että toinen lukijoistani sattui tämän länkytyksen jo kuulemaan perhematkallamme Lidliin, ei juurikaan haittaa, koska näinhän saavutan vielä suuremman ilahdus-pettymys-vitutus -tyyppisen multihuipentuman. 50% is better than nothing, honey.

Muille kuin tuolle surullisen hahmon kehonrakentajatoverillemme, joka on kaiken (ja tämänkin) nähnyt, annan lisäksi linkin. Se tulee tässä: One boiled blog. Ei kannattane vilkaistakaan, sillä kaikista tapaamistani ihmisistä tämä Tennari on oikeasti ja aidosti (ja tämä on lapset nimen omaan sellainen vaihteluväli-tyyppinen asia ja arvioni pohjaa siis siihen) eniten sekopää, jos Rollon hulluista nyt pitää joku valita. Uskon, ettei kaveri tästä arviosta loukkaannu. Ethän T? "Tuohikengät toi setä kuoltuaan..."

Mutta menkäämme me muut hupaisan anekdootin pariin.

Olen aina saanut yllättävän paljon irti teemasta "kaikkeuden kaikki toimintaperiaatteet ja säännönmukaisuudet opitaan ennen kahdeksattatoista ikävuotta, sen jälkeen niistä ainoastaan muistutetaan". Tällä kertaa käsittelemme vapaata markkinataloutta, yhteisön voimaa, kollektiivisen edun prinsiippiä sekä pultsareita.

Tarina alkaa, kun minä olin nuori, lähes viaton ja varsin vallaton. Huonomaineiset kaverini olivat saaneet tehtäväkseen hankkia alkoholijuomaa tuleviin teinijuopottelukotibileisiin, jotka järjestettiin myöhemmin ensimmäiseksi oikeaksi tyttöystäväkseni (jonka lahjakkuuksia käsittelemme ehkä myöhemmin, tai sitten ei) edenneen naapurintytön kotona.

Alaikäisiä kun kaikki silloin olimme, ainut mahdollisuus päänsekoittajan hankkimiseen ilman ns. isoveljen kaveri -tyyppistä kontaktia oli siihen aikaan varsin yleinen tapa hengata pienteollisuustalon takana olevassa metsikössä tavoitteenaan luoda kontakti metsien miehiin, jotka harjoittivat menestyksellisesti "hakuja" rahoittaen "hakiksilla" eli palveluksesta suoritetuilla palkkioilla päivittäisen aurooransa tahi sorbuksensa.

Näin teimme ja kontakti syntyi pian. Esitettiin lista toivomuksia, joihin ammattimainen "hakumies" otti kantaa: ei olisi uskottavaa ostaa kuutta erilaista tuotetta, varsinkin kun ostoslista käsitti sellaisia tuotenimikkeitä kuin Minttusuklaa, Marlin Helmeilevä Omenaviini, Gin Lemon, Cherry Vodka ja kuusi pulloa keskiolutta. Tuohon aikaan alkoholimyymälät eivät olleet itsepalveluperiaattella toimivia, vaan asikkaan oli asioitava pelottavan myyjän kanssa tiskin yli. Ja uskottavuuskysymys oli tavarantoimittajallemme tärkeä seikka. Työryhmämme oli ensimmäisen todellisen ongelman edessä.

Hakumiehen kanssa käyty konsultointisessio päätyi kuitenkin pian vastuullisten projektipäälliköiden päätöksellä brändiviidakon hallittuun karsintaan ja kohderyhmien tarvekartoituspohjaiseen tarjooman huomattavaan stilisointiin. Näinhän tämä ei toimisi enää, sillä kaikilla on kännykät, jotka vastaavassa tilanteessa aiheuttaisivat toki demokraattisen, mutta monimutkaisen kansankokouksen. Ennen vanhaan sitä tehtiin sentään koko ryhmän hyväksi itsenäisiä päätöksiä, joiden perustelu "ota tai jätä, kyllä sen joku huolii" oli varsin aukoton.

Tarjoomasuunnittelun saavutettua adekvaatin linjan ylityskohdan, mikä estimaattimme mukaan tulisi tuomaan projektillemme keskimäärin sen tuloksen, minkä yhtiökokous oli hallituksen kautta työryhmällemme aiemmin ruokavälitunnilla tavoitteeksi asettanut ja vieläpä pienen ylimääräisen jakelutien hallinta -workshopin päätyttyä "hakumies" lähti asioille.

Jäimme tyytyväisinä odottamaan neuvottelukunnan raskaan työn hedelmiä metsikössä istuksien ja tupakoiden. Tyytyväisyys vaihtui kuitenkin pian epävarmuuteen, ja ajan kuluessa alkoi varmistua, että "hakumies" olikin tehnyt klassisen "oharin". Tappio oli musertava.

Ryhmämme kuitenkin päätti, kuten tuohon aikaan oli tapana, tehdä kaikkensa vielä epätoivoisessakin tilanteessa, jossa kassavarat olivat lopussa, tavarantoimittaja kadonnut, velkaa enemmän kuin varoja, toimitusten deadline seuraavana päivänä ja viranomaistaho pysäköitynä läheiselle parkkipaikalle. Päätimme nopeasti tehdä reklamointiyrityksen tavarantoimittajan ammattiyhdistysliiton hallitukselle, joka juopotteli ja retkotti auringossa viereisellä mäellä. Kerroimme tilanteen – ja yllätykseksemme siihen reagoitiin heti. Ansiotoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi, markkinoiden yleisen epävarmuustekijän eliminoimiseksi ja loppuasiakkaan luottamuksen palauttamiseksi liitto päätti painostaa "hakumiestä", joka löytyessään oli ehtinyt jo korkata Aurora-valkoviinin ja jonka taskusta likvidoitiin puuttuvat rahat liiton edusmiesten toimesta.

Edusmiehet suorittivat itse tuotteiden noudon pro forma -menettelyin ja jakelutie oli taas auki sekä kierto hyvällä tasolla. Tappiot kirjattiin, ja ne vaikuttivat hivenen negatiivisesti osakkeen kurssiin, mutta pääosin asiakaskunta säilyi, lisäreklamaatiot olivat vähäisiä, kriisimenettelyltä vältyttiin, juhlat onnistuivat ja eräs tyttö jopa keskusteli kanssani enemmän kuin kaksi minuuttia, mikä tuohon aikaan oli minulle saavutus.

Nuorena sitä oppii kaikenlaista.

On sitten vanhana jotakin, mitä kertoa teineille paikallisessa hevibaarissa.

Hyvä luoja (filosofiaa niin että heikompia hirvittää)

2004-11-15T13:23:00.000+02:00

Mainostoimisto Taivaan mainos tuommoisessa mainostajan kataloogissa sisältää vain otsikon kaksi ensimmäistä sanaa keskellä aa-nelosta ja sähköpostiosoitteen paperin reunassa. Voisi ollakin tullut aika kiskoa näppiksestään irti kaikki muut kirjaimet kuin U, T, ja S, kuten Kuikka ehdotti ja painua pikkuhiljaa henkisille talviunille, jonka aikana asiat hoidetaan zombiemaisella tarkkudella kehittyneempien myöhäisaivokuoristossa sijaitsevien toimintojen ollessa suljettuna. Ai miksikö? No, sitähän sanotaan, että kun taksikuskit ja isojen firmojen siivoojat alkavat jakaa sijoitusvinkkejä on aika ottaa rahat ja juosta. Samaan tapaan voisi ajatella, että kun mainosmies saa eksistentiaalisuuskohtauksia, kertoo työtoverilleen diggaavansa Protagoraan ajatuksesta ja saa lempinimen Prinsessa, voisi olla myöskin aika ajatella konsepteja uudelleen. Ehkä lupaankin näin julkisesti, että seuraavan kerran kun minulle tiedotetaan sivulauseessa, että minusta on nähty unia, joissa olen jonkinlainen tekno-organismi tai esimerkiksi vaikkapa pensas, lopetan hössöttämisen ja pyrin hakeutumaan oikeisiin töihin. Sitä saisi ehkä rispektiä ja oppisi tekemään jotakin hyödyllistä.

Samalla kun Protagoras kummitteli Baltiassa, oli sieluni Alcatraziin, Rolloon, tipahtanut paperikirje henkilöltä, joka on, öhöm, tuota, hetkellisesti estynyt pääsemästä kansainväliseen tietoverkkoon ja kirjoittaa siksi paperikirjeitä. En aivan odottanut, että kirje käsittelisi parin liuskan verran determinismiä, mutta kaikenlaista sitä sattuu. Kirjoittaja pohtii muun muassa sitä, onko valinnan vapauden käsitettä kritisoivan henkilön henkilökohtaisella statuksella merkitystä kritiikin sisältöön tai uskottavuuteen ja paria muuta ongelmaa, jotka mitä ilmeisimmin liittyvät ko. henkilön elämäntilanteeseen.

Tähän ja vielä pariin muuhunkin pohdintoon, joita nyt aivan viime päivinä on tipahdellut suunnasta sun toisesta haluan lisätä enää tämän:

Mikä helvetin trendi tämä nyt on?

Viisi pientä käsitettä teille:
Minä, lusikka, kauha, antaminen ja ottaminen.

Selvisikö?
Jos se filosofointi ei nyt lopu, niin se saa luvan jatkua.

Natsi-Elina

2004-11-10T11:41:00.000+02:00

Piristävät aina meikäläistä ihan kummasti nuo Hapulin Mintun jorinat. On tavallaan lohdullista, mukavaa ja ennen muuta oikein että ihminen, joka esiintyy tämmöisenä, noh, miksi-tuota-nyt-sanoisi, naisasianaisena, kirjoittaa niin usein niin avoimen fasistisia ja jopa psykopatiaan saakka julmia kirjoitelmia. Siitä tulee semmoinen kiva olo, jossa vaan toteaa itsekseen hiljaa että "Hienoa! Näin pitää olla. Luomakunta on harmoniassa, kaikkeus äärimmilleen täynnä tyhjää ja Zen on ei-ole. Hei jätkät, kattokaa! Maapähkinöitä! Mmmm, namia! Taidanpa laskeutua puusta..."

Myötäsyntyisen naisellinen tapa halveksua ja vihata heikompiaan, sekä aidosti suuttua heidän heikkoudestaan on aina kaunista katseltavaa. Siksi pidänkin niin kovin huonojen saippuasarjojen aatelia edustavan Salkkareiden henkilöhahmosta nimeltä Elina Ekholm. Ilmetty Minttu! Olen pitkään nimittänyt Elinaa Natsi-Elinaksi, sillä Mintun tapaan tuo hahmo ratkaisee kaikkien ihmisten ongelmat yli-ihmiskäsityksen mukaisella vahvemman oikeudella, johon on hienosti liitetty merkillisen perverssi eettinen koodekki, jossa "yleensäkin on säälittävää vinkua turhanpäiväisiä ongelmiaan ja kaikki murhaajat pitäisi vittu tappaa!".

Tietysti omien ongelmiensa edessä Elina pysähtyy, murtuu syvästi, ei voi ymmärtää, miten joku voi olla noin julma ja miten väärin joku toinen teki, kulkee hetken aikaa marttyyrin vihansekainen ilme kasvoillaan kunnes löytää itsensä jälleen vahvana ja upeana naisena joka ei tarvitse ketään ja joka ei koskaan enää voi luottaa toiseen ihmiseen, mutta on valmis elämään vahvan ja upean naisen upeaa elämää sekä jakamaan viisauttaan kaikille tyhmyttään heikommille (mutta silti potentiaalisen vahvoille ja upeille) naisille.

Fasistinen pahuus pyörittää tätä maailmaa, lapset. Eikä se ole ollenkaan huono asia, jos sitä oikein miettii. Minä ainakin tunnen itseni rikkaaksi, koska olen saanut tässä elämässä tuntea niin monta Natsi-Elinaa.

Siitä suuri kiitos Vaalenpunaiselle Yksisarviselle Patterin Takana.

Tissit (Saatanan ura: tilannekuvia nuoren sielunvihollisen opintieltä)

2004-11-09T14:37:00.000+02:00

Vain muutaman kuukauden jälkeen uusi työni koirien kilparatalaitteistoja valmistavassa yrityksessä oli kehittynyt ratkaisevasti: en ollut enää vastuussa ainoastaan sähköjänisten tuotantolinjasta, vaan nopeassa tahdissa ylentynyt markinointiosaston nuoremmaksi päämarkkinoijaksi.

Tulevaisuuteni näytti lupaavalta. Vuodessa, kahdessa olisin kenties markkinoinnin vastaava johtaja. Matka päämarkkinoijaksi, kenties jopa ylivoimien markkinoinnin ylipäälliköksi tuntui vain vedenhakureissulta.

Kiitäisin urallani samaan tapaan kuin tuotteeni, sähköjänikset: nopeasti, tarkasti ja aina koiria edellä.

- Mainostoimisto Magiasta soitetaan, Pamela mässytti purukuminsa lomasta ja taputteli itseään, ilmeisesti poistaakseen karvoja jakkupuvultaan.

Katsoessaan minuun hän teki kielellään liikettä, jossa ulos työnnettyä kieltä liikutettiin suupielestä toiseen. Samalla hän pyöritti silmiään. Olin maininnut Pamelalle tuosta tavasta, mutta ilmeisesti minun olisi pitänyt olla jämerämpi. En kuitenkaan sanonut mitään vaan otin puhelun.

Puhelussa minua kehotettiin hyvin suorasanaisesti purkamaan luonnolliset paineeni itse, omin käsin. Kun olin kysynyt mitä ihmettä, minulta ensin kysyttiin kuka soittaa vaikka en ollut soittanut. Sanoin nimeni. Sitten naisääni käski minun odottaa, suunnittelija oli hänen mukaansa hmm, noh, sanitoimassa. Suutuin hiukan, mutta en paljon. Sitten minulle sanottiin niin kuin ei olisi aiemmin mitään sanottukaan, että presentaatio olisi kello neljä. Nyt ääni oli hyvin miellyttävä, mutta ennen kuin lopetti puhelun hän käyttäytyi suoraan sanoen hävyttömästi, johon reagoin kyllä, mutta kun yritin selittää mitä tarkoitin minulta kysyttiin kuka soittaa.

Lopetin puhelun siihen ja menin esimieheni luokse.

- Niin. Magialla on omat toimintatapansa. Pääpiirteittäin olemme heidän suunnitteluunsa erittäin tyytyväisiä, ylivoimien markkinoinnin päämarkkinointiryhmän ryhmäpäällikkö Jooseppi Ahmander sanoi.

- Haistattelivat, sanoin.
- Ettet vain soittanut väärään numeroon? Minulle käy niin aina joskus.
- Ei. Ne soittivat minulle.
- Ihanko totta? Miksiköhän ne eivät minulle koskaan soita?
- Mutta tämä hyvä, hän jatkoi.
- Kerrohan sitten miten presentaatio meni ja haluan ehdottomasti nähdä uuden kuvaston leiskat.

Ahmander kaatoi itselleen viskin ja katsoi minut ulos.

Presentaatio oli alkanut kun tulin sisään. Tämä johtui siitä, että
Nevalainen, joka on toisen tuotantolinjan päällikkö, pysäytti minut matkallani alakertaan. Olin aikonut ehtiä käydä miestenhuoneessa, mutta Nevalainen viivytti minua niin, että en ehtinyt.

Kun erosimme, Nevalainen sanoi "paska". Olen siitä aivan varma. Itse asiassa, koko keskustelumme aikana hän sanoi "paska" monta kertaa, aina keskellä lausetta, niin että se tuli niin nopeasti ja hiljaa, että se oli aivan kuulokynnykseni alarajoilla. Mutta hän sanoi sen, ja se vaivasi minua vielä kun astuin sisään neuvotteluhuone numero 247:ään, jossa Mainostoimisto Magian yhteyspäällikkö näytti ensin olevan kumartuneena ehkä poimimaan jotakin, kenties pudonnutta kynää, mutta sitten tajusin, että hän hieroo päätäänsä lattiaan.

Tulin sisään ja istuin alas häpeissäni myöhästymisestä ja presentaatio keskeytyikin yhteyspäällikön, jakkupukuun sonnustautuneen, hyvin pirteän ja sievän nuoren naisen toivottaessa minut tervetuleeksi. Istuin alas.

En tuntenut montakaan ihmistä siinä huoneessa. Enimmäkseen paikalla oli konsernin markkinoinnin päämarkkinaryhmän markkinointijohtajia ja minusta alkoi tuntua hyvin pieneltä ja mitättömältä siinä seurassa. Presentaatio jatkui ja siinä esiteltiin uutta slogania. Magian copywriter oli ilmeisesti aikaisemmin esittänyt kaksi vaihtoehtoa, koska toinen kehystetyistä tauluista makasi neuvottelutilan pöydälle levitettyjen ruusujen päällä ja toinen oli pirstaleina maassa. Yhteyspäällikkö oli edelleen kontallaan. Säikähdin tavattomasti copyn huutoa.

- HALUATTEKO TE ETTÄ MINÄ SYÖN TÄMÄN SLOGANIN?
- ONKO SE NIIN HUONO ETTÄ TE HALUATTE ETTÄ MINÄ SYÖN SEN?

Kaikki huoneessa olijat alkoivat hitaasti nostella käsiään ylös alas ja hitaasti ensin vain aavistaen mumistu sana sai merkityksen.

Syö. Syö. Syö. SYÖ!

Rytmikkäästi, kaiken aikaa voimistuen neuvotteluhuone kaikui johtoryhmän huudosta.

Syö. Syö. Syö. SYÖ!

Copy syöksyi pöydän ääreen, ryttäsi voimalla A3-kokoisen julisteen kämmentensä välissä ja onnistui ahtamaan sen melkein kokonaan suuhunsa. Hän yökkäili ja oli selvästi tukehtua plakaattiin. Hän muuttui punaiseksi ja yökkäili edelleen mutta sai sitten itsestään kiinni ja istui nurkkaan mutustelemaan julisteen jämiä. Hetken päästä hän oksensi neuvotteluhuoneen kokolattiamatolle, keräsi oksentamansa paperinsuikaleet ja sulloi niitä hiljaa takaisin suuhunsa nurkassa kyhjöttäen.

Nyt huomasin toisen miehen joka myös istui nurkassa. Kiinnitin huomioni häneen, koska mies oli alkanut murista. Murina kumpusi syvältä hänen rinnastaan ja oli ensin kumeaa, matalaa mörinää joka pikkuhiljaa voimistui ja voimistui. Yhteyspäällikkö kävi viemässä hänelle luun muotoisen keksin ja pörrötti hänen hiuksiaan. Murina laantui hiukan kun mies keskittyi luukeksiin. Eräs markkinointijohtajista oli ilmeisesti myös kiinnittänyt huomionsa mieheen. Hän kohottautui ja sanoi:

- Kysyisin vielä AD:ltä sitä, että voiko esitteestä saada version, missä tuotteet olisivat isommalla.

Mies nurkassa pomppasi pystyyn.

- HAISTA SINÄ PUKUPELLE VITTU! Hän huusi ja istui sitten takaisin nurkaan.

Yhteyspäällikkö sanoi maireasti, että versio onnistuisi kyllä, joka aiheutti nurkassa murinan voimistumisen hetkeksi.

- Pidättekö palindromeista? Yhteyspäällikkö kysyi äkkiä ja sammutti valot.

Hän kytki kaksi oudolta näyttävää laitetta. Kuului huminaa. Sitten seinälle tuli valkoinen, tasakylkinen neliö. Kuului rapinaa ja musiikki alkoi pauhata. Valkoiseen neliöön ilmestyivät musiikin tahdissa perä perää mustalla tekstillä sanat:

TISSIT

TOSI

ISOT

TISSIT

Sanat välähtelivät peräkkäin nopeammin, nopeammin ja nopeammin kunnes ne olivat yhtä mössöä. Musiikki saavutti lakipisteensä, loppui rumpujen pauhuun ja katkesi ja alkoi uudestaan. Hidas viulusoolo täytti tilan.

Valonheittäjä oli suunnattu yhteyspäällikköön, joka napitti paitansa auki ja paljasti valtavan suuret rintansa. Hän kannatteli niitä käsillään ja hieroi nännejään. Sitten hän ryhtyi nuolemaan rintojaan siten, että taivutti kaulaansa ja työnsi kielensä niin pitkälle kuin saattoi. Hän ylsi hyvin nänniin, koska hänen rintansa olivat niin suuret, ensin oikeaan, jonka hän lipoi läpikotaisin, hartaasti, keskittyen sen jälkeen vasempaan. Pimeässä huoneessa ja valonheittimen kirkkaassa loisteessa hänen rintansa näyttivät täyttävän koko tilan. Ne kasvoivat ja kasvoivat ja kieli mutkitteli ja lipoi ja imi nännejä.

Huokaukset ja pienet inisevät äänet täyttivät koko neuvotteluhuoneen. Yhteyspäällikkö nuoli ja nosteli rintojaan ja vatkasi niitä. Sitten hän teki niistä tunnelin, joka piirtyi pehmeäaukkoisena mustana luolana kipeästi silmien takana värähtelevän valkoisen valon poltteessa. Nousujohteinen hekuman ura kohosi ensin ylös kaulalle, josta näkyä ahmivat silmät syöksyivät kohti kiiltävien, kosteiden, huolellisesti punattujen huulien takana näykkiviä pepsodenthampaita palatakseen pelästyen takaisin kielenkärkeen, joka silmukoi nännien ympärillä ja mutkitteli meloneja kohottelevien sormien lakatuilla kynsillä.

Sitten hän päästi rintansa takaisin erilleen, työnsi niitä ylöspäin ja puristi välillä kaksin käsin. Kieli nuoli yhä ja suu imi nännejä kuin varhaisteini pillimehua luokkaretkellä Korkeasaareen. Huokaukset voimistuivat ja voimistuivat katketakseen lopulta orgasmia jäljittelevään käheään huutoon, joka kumpuili äänieristeistä huolimatta kaikista huoneen pinnoista.

Valot syttyivät ja yhteyspäällikkö napitti paitaansa.

- Mainostoimisto Magian puolesta esitän kiitokset kaikille osallistuneille, hän sanoi

- Muistakaa ottaa mukaanne muistio ja esitteen dummyversio, ne löytyvät täältä korista, yhteyspäällikkö sanoi iloisesti.
- Palaan kromaliinien kanssa asiaan sitten parin viikon kuluttua, hän lopetti.

Presentaatio oli päättynyt.

Kuukautta myöhemmin avasin painosta tulleita paketteja yhdessä uuden työtoverini kanssa. Hän oli sama mies, johtoryhmän yliasiantuntija, joka oli presentaatiossa kysynyt suunnittelijalta versiota, jossa olisi isommat tuotekuvat.

Avasin paketin ja katsoin esitettä. Sen lakkapinta kiilteli kauniisti.
Se oli aivan täydellinen, ja minusta tuntui että saisin pian erektion. Nuuhkin esitettä ja mieleeni tuli ainoastaan neljä sanaa, jotka yhdessä muodostavat täydellisen harmonisen komposition, takaperinluettavan ekstaasin. Hymyilin.

Katsahdin työtoveriini ja hänkin hymyili kanssani tuota hymyä, jonka vain salaliittolaiset voivat jakaa.

Ensi viikolla menisimme messuille.

Ei ole hääviä

2004-11-09T14:07:00.000+02:00

Koska kaupungin kapakoissa minulle on vittuiltu bloggaamattomuudestani ja vaadittu lisää pikkuhauskaa viihdettä tuottevaksi moolokin kyltymättömään kitaan, sanonkin tietysti: MITÄ TE HALUATTE SITÄ TE ETTE SAA. Räyh! Toisaalta minulle esiteltiin hiljattain eräs toinen paikallinen bloggaaja, joka minut nähtyäni totesi: "Arvasinkin, että olet tuollainen hullu". Tämä siis ennen kuin ehdin sanoa (juuri) mitään. Kiva. Sitäpaitsi, jo toisen kerran näin unta, jossa minulle tarjottiin mahdollisuutta reinkarnoitua villakoirana, enkä erikoisemmin välitä villakoirista. Unessa ihmettelen ymmärtäisinkö todella villakoirana ollessani olevani reinkarnoitunut itseni, mutta minulle vakuutettiin ettei se ole ongelma. Tuosta unesta sitä herää aina syvässä hämmennyksen tilassa.

Mitenhän ennen vanhaan toimittajat tulivat toimeen (hah, hah, joo, taksillapa tietenkin) kun ei ollut intternetskua. Vastaus: varmaankin he työstivät juttujaan kaikessa rauhassa kirjastoista lähdeaineistoa etsiskellen ja laaja-alaisesti eri asiantuntijoita ja muita kiinnostavia ihmisiä haastatellen. Onneksi en ole oikea toimittaja vaan ainoastaan raavin kasaan juttuja, koska se tuntuu olevan toimenkuvani. Muuten saattaisi ahdistaa. Voi, voi.

Olen päättänyt tallentaa tänne muutamia vanhoja novelleja, jotka muuten saattaisivat kadota. luvassa on myös pari uutta, sillä jostakin kumman syystä tämä maailma vaan tuntuu kaipaavan lisää painettua tekstiä. Sori, Tommi ja muut kirjanvihaajat. Maailma on paha. Ja myös kaltaiseni puoliääliöt ja hullut näyttävät siinä vaan sitkeästi kitkuttelevan. Ei ole hääviä se. Ei.

Seuraava kökkö on julkaistu sfnetissä joskus. Mukavia lukuhetkiä sille kahdesta lukijoistani, joka aloittaa jutun lukemisen ja huomaa puolessa välissä lukeneensa saman paskan jo ennenkin. Sori.

(Jaaa-a. Taidanpa saniteettisyistä pläjäyttää sittenkin tuon sepustuksen ihan omana länkytyksenään. Anteeksi keskeytys. Jatkakaa.)

Olihan se ihan kauhiaa (tiistai-illan huumaa)

2004-10-27T14:15:00.000+03:00

Tietynlaista osaamista vaaditaan siihen, että onnistutaan lähes täydellisesti ns. multiärsyttävyydessä. Katsonkin olevani kuin vietkongin vankileirin aivopesuosaston murtumatta läpäissyt amerikaanorambo kestettyäni lähestulkoon selvästä päästä (drinkkilippuja oli vain kaksi) parituntisen sekoitelman tunnelmia, joita voisi kuvata vaikkapa näin:

Voi ei. Tajuan juuri, että vaikka en ole teatterin tai musiikin tuntija, jopa minä pystyn tunnistamaan tilanteen, jossa joku ei vaan osaa. Voi ei. Tajuan juuri, että joitakin asioita ei vaan pitäisi kääntää suomeksi. Voi ei. Tajuan juuri, mitä blogiini kommentoinut anonyymiksi jäänyt henkilö tarkoitti. Voi ei. Toivottavasti tuo vieressä istuja ei nouse ylös ja ala pyyhkimään hikeä, pyyhkimään hikeä. No nousihan se tietenkin. Voi eeeei. Nyt nuo muutkin nousivat vetämään travoltaliikkeitä. Voisikohan esiintyvät artistit jotenkin velvoittaa maksamaan myötähäpeäkorvauksia siinä tapauksessa jos he sisällyttävät esiintymiseensä kivoja välipaloja, joissa yleisö pääsee mukaan esitykseen? Voi ei. Nyt tässä on taas dialogia. Olisivat nyt pysyneet siinä, minkä edes kohtuudella hallitsevat. Kylläpä sitä tekstiä riittääkin. Onpas täällä kuuma. Mitäs kello on? Voi ei.

Miksiköhän nykyään kaiken pitää olla niin kauhean ruotsalaisen hip-hei-hauskaa? Miksi ihmiset haluavat mennä sankoin joukoin areenalle huvitettaviksi hipi-hei-hauskalla? Siinä on jotakin tavattoman surullista. Se tuo mieleen japanilaisen salarymanin, joka 16-tuntisen työpäivän tehtyään ajaa tunnin metrolla miljoonan muun salarymanin kanssa tuntematta heistä ketään, päätyen täpötäyteen karaokebaariin, jossa jokaiselle on oma pieni näytöllä ja kuulokkeilla varustettu koppinsa. Siellä salaryman juo kuusi viskiä ja laulaa yksin 45 minuuttia japaniksi käännettyjä amerikkalaisia viisuja humaltuen hoippumiskuntoon. Sitten hän hoippuu metroon ja ajaa tunnin kotiinsa. Aamulla hän menee taas töihin. Hip hei!

Tiistai-illassa on tosin aina oma viehätyksensä. Voi istua baarissa parin kaverin kanssa ilman että häiritseviä ihmisiä on lähettyvillä kovinkaan paljon. Voi toivoa musiikkia tai lukea lehtiä. Voi istua baaritiskillä ilman että joku tungeksii koko ajan tilaamaan jotakin.

Tyhjät baarit ovat parhaita baareja. Valitkaa omanne, minulla on jo.

Älkääkä sortuko hip-hei-hauskaan. Se on rumaa ja surullista.

Kyldyyri kykkii

2004-10-25T16:02:00.000+03:00

Sain tuossa taannoin syntymäpäivälahjaksi hienon japaniinialaisen kalligrafian, joka on jo ripustettu seinälle. Siinä olevien merkkien pitäisi tarkoittaa jotakuinkin jotakin sellaista kuin "I like playing tools". Eli kaiketikin että pidän leikkikaluista. Tuon englanninnoksen oli kalligrafisti mukaan liittänyt. Juhlavieraiden otaksunnan mukaan siinä kuitenkin aaaaika varmasti lukee joko "Katanani terä on pehmeä", "Hieron vartalooni puuroriisiä iltaisin" tai "Täällä haisee lampailta – ja siihen on omat syynsä".

Kävin männäviikonloppuna myös teatterissa katsomassa Lapin ylioppilasteatterin tuottaman kappaleen Alastonkuvia, joka olikin ihan mainio, vaikkakin hiukan pitkä. Pitäisi käydä useammin. Huomenna menen katsomaan sitten "Saturday Night Fever" -musikaalia. Kutsu antoi ymmärtää, että saatavilla on jopa mainosväen lempijuomaa, ilmaista alkoholia. Mikäs siinä. Staying alive! vaan kaikille.

Selvästi (sic!) minusta on tullut kulttuuripersoona. Sen tietää siitä, että pystyn juopottelemaan nykyään läpi aivan mitä tahansa Antti Tuiskun keikasta Vaginamonologeihin.

Eikä tee edes tiukkaa.

Torspontain tunnelmaa

2004-10-21T15:44:00.000+03:00

Ääni käytävältä: "HELVETIN VITTU KU TÄN BRIIFFI ON TAAS IHAN PERSEESTÄ!"
Copywriter: "Ainesta! Viikon sitaatti."
Tuotanto AD: "Dear customer. Fuck you. And fuck your stupid personnel too."
Graafinen suunnittelija: "Fuck you. And fuck the horse you are riding on."

Ilmassa on jo viikonlopun odotusta.

Amikset tulevat (taas)!

2004-10-20T16:30:00.000+03:00

Mikäköhän mahtaisi olla poliittisesti korrekti termi sille ihmisryhmälle jonka useimmiten ymmärrämme kuuluvan allegoriaan amikset. Vaikka sana juontaakin ammattikoulusta, sisältää se paljon muutakin. Ei tarvitse olla ammattikoululainen ollakseen amis. Tietysti sanalla on perusnegatiivisen halveksiva ja vähättelevä sävy. Sanoilla, jotka pyrkivät luokittelemaan ihmisiä, tuppaa olemaan. Ei siinä mitään.

Tässä ei nyt ole tarkoituskaan alkaa analysoimaan amiksien syvintä olemusta, vaikka tarpeeksi turhana puuhana sekin tietysti olisi kiinnostavaa. Toteanpa vain, että ne ovat täällä! And I, for one, welcome our new car-tuning overlords.

Hauskaa puolestaan on se, että kun internetsku pöllittiin nörteiltä, avautui kaikille nykykulttuurin läpitunkemille ihmislapsille tilaisuus siihen mitä kulttuuri heiltä odotti ja mitä he todella halusivat. Sille ei oikeesti, hei ihmiset, voi enää yhtään mitään, että kaikkien pitää olla kauniita poptähtiä. Eikä sille, että sitten se saattaa vähän itkettää kun tyhmä ja inhoittava tuomarisetä sanoo Keravan Idols-karsinnassa että lopeta nyt Liisa-Piia helvetissä se määkyminen. Eikä sillekään voi enää mitään että likaiset sedät katselevat irc-gallerian pikkutyttöjä, jotka haluavat laittaa itsestään tissikuvia nettiin. Ei vaan voi. Sori.

Ja mikäs siinä. Minun mielestäni on oikeasti tosi hienoa, ja todella tarkoitan sitä (saatan hymyillä tätä kirjoittaessani, mutta se ei tarkoita ettenkö olisi tosissani), että nämä kaverit voivat tehdä mitä nyt ikinä sitten tekevätkään (ei ehkä kannata kysyä). Saanhan minäkin kuvitella olevani Suuri Tiedotusvälineen Herra ja Loistava Ellei Jopa Briljantti Aikamme Tulkki kirjoittaessani näitä puolisekavia jorinoitani kahdelle kaverilleni, joista toinen on sitäpaitsi varmaankin jo humalassa.

Ja mitä valtamedia edellä, sitä broadcasting perässä, sano. Rollo-magazineen, jonka nettiversio antaa vielä harmillisesti odottaa itseään viitattiinkin jo toisaalla.
Rollo Magazine (öööh, olikohan sivuja 6) on siis kaupunkilehti, joka käsittelee mm. sellaisia aiheita kuin autojen viritteleminen (hmmm... no siis tämä tuning) varsin yhdys sana vapaaseen tapaansa. Kuten asiaan kuuluukin. Iso käsi lehden toimitukselle.

Amiskulttuuri on selkeästi täällä. Deal with it.

P.S. Ai niin. Suosikkiyhtyeeni Teräsbetoni on saanut levytyssopimuksen. Hip hei! Aiheesta kertoi Imperiumi Linkistä kiitoksia supersankarille nimeltä Mystinen Kallo

Torspotarallallaa!

2004-10-20T11:45:00.000+03:00

Tulipahan pidettyä pienoinen tauko blogistanista. Se maksoi minulle kolmannen lukijani, joka ilmoitti peruvansa tilauksensa, koska tekohauskat nokkeluuteni ovat muuttuneet tylsiksi, en ole viikkoihin haukkunut ketään, Länkytys ilmestyy liian harvoin ja pornoakin pitäisi jossakin välissä katsella. Harmillista. Toivottavasti kaksi (nr. 1 ja nr. 2) lukijaani edelleen pitävät tilauksestaan kiinni. Ja miksipä eivät pitäisi, nuo elämättömät luuserit. Nehän nyt lukevat ihan mitä tahansa paskaa, kunhan se vain on netissä. Hah! Fools!

Sillä välin täällä blogoslaviassa (minua se jaksaa vain edelleen huvittaa se mitvitin kiva graffiti "Tervetuloa Blogoslaviaan, Torspo!) on sitten ruvettu oikein sotajalalle. Ehkä siistein ringside-paikka näissä suurissa ns. ikuisia aiheita käsittelevissä blogisodissa on ehdottomasti ollut Naamioiden takana -blogin kommenttiloota. Hienoa! Me täällä Hämärässä olemme päättäneet vahvasti tukea nyyssi-idiotismin äpärälapsia ja erityisesti apukoululannan triumfanttista esiinmarssia, henkilökohtaisuuksiin menevää vittuilua, asiatonta kieltä ja varsinkin viestejä, jotka päättyvät sanoihin "Tämähän oli vasta kevyttä lämmittelyä, katotaan mihin sulla kantti riittää, nimim. USENET flame wars veteran". Hehee! On kiva olla helposti huvitettava, sitä kuluu aika mukavammin kun voi naureskella oikeastaan melkein mille vain.

Näistä em. syistä ja erityisesti siksi, ettei se typerän tyttömäinen deletenpainelu siellä niin nyt aivan kokonaan lopettaisi hienosti alkanutta loanheittoa, olemme täällä Hämärän Länkytyksen Virallisen Hallintoviraston Diplomilautakunnassa myöntäneet arvokkaan tunnustuksen. Töttörööö-tättärää! Se tulee tässä:

Vielä kerran paljon onnea kaikille asianosaisille!

Mieluummin vanha kuin aikuinen

2004-10-14T13:22:00.000+03:00

Keskustelin hevigraafikon kanssa siitä miten mielenkiintoista onkaan täyttää 30, kun 29 vuotiaana vielä asuu yksiössä vuokralla, opinnot ovat kesken, tekee pätkätöitä ja viihtyy keskiolutbaareissa pahaa musiikkia kuunnellen. Siinä on melkoinen ero nimittäin siihen, kun 30-vuotissynttäreiden aamuna saa kaksi lasta (Roosa ja Perttu), edustusvaimon, kartanovolvon, rivitalonpätkän, lomaosakkeen Katinkullasta, kultaisen noutajan nimeltä Max ja golfmailat.

Tähän hevigraafikko korjasi, että 1,5 lasta ja koirista on vaan haittaa. Tiedustelin, mihin hevigraafikko itse on laittanut pari vuotta sitten saamansa koiran ja lapset, johon vastaus oli harvinaisen yksiselitteinen:

Mitä sä kuvittelit että mä niillä golf-mailoilla tein?

Pieni mainosalan sanasto, Osa 3: I-Ä

2004-10-14T13:00:00.000+03:00

I

Ilmo eli ilmoitus Sanoma- tai aikakausilehdessä esiintyvä laatikkomainen tila, jossa kahteen palstaan (10 cm x 10 cm) on ämpätty tanssiravintolan tähtiesiintyjät seuraavan vuoden ajalle, ruokalista kokonaisuudessaan, Chaine de Rotisseurs -kyltti, kokki keittiömestarin vitjoineen, pari-kolme rapua, näkymä yläterassilta sekä lapsiperheitä houkutteleva, ilmainen lastenhoitaja. Jos kyseessä on kulutustavaran kaupustelu, on laatikko täynnä numerosarjoja, joissa on paljon ysejä, sekä rähähdystä symboloivia, keltaisia sahalaitaisia soikioita.

Impressio Nettipopulan käyttämä ameriikanlaina, jolla kuvataan mainokselle suotujen silmäysten määrää. Mitä silmäyksillä sitten tekee, on taas ihan eri asia. Mainos näkyy paremmin jos se on isolla, mainos näkyy useammalle silmäparille, jos se on siellä mihin ihmiset katsovat. Tämä nyt ei liene kovin vaikeaa?

Itsekehu Tämän reklaamiväki osaa. Paremmin kuin muut. Itse asiassa niin hyvin, että voidaan puhua lahjakkuuksista. Erityislahjakkuuksista. Neroista. Huippuneroista. Kertakaikkisen fantastisen upean giganttisen suvereeneista superkyvykkyyksistä, jotka kaikessa täydellisyydessään jättävät lopulta taakseen koko fyysisen maailman, muuttuvat puhtaaksi energiaksi ja ryhtyvät hallitsemaan universumia.

J

Juliste Suurikokoinen painotuote, joka on myös kansainvälisesti arvostettu taiteenlaji – josta syystä AD:t itkevät, kun koto-Suomessa julisteen sisältämää arvolatausta ei juurikaan arvosteta. Juliste ei kuitenkaan ole suurennos ilmoituksesta (kts. Ilmo), eikä ainaskaan tarkoita kokoa A3. Hyviä (ei siis “hyviä”, kts. Hyvä) julisteita voi vilkaista, jos paikkakunnallesi tai lähietäisyydelle sattuu julistebiennaali. Niitä järjestetään Suomessakin.

K

Kamppis eli kampanja Iso kokonaisuus, jossa yhdistetään erilaisia medioita samaan juoneen perustuen. Kampanjalla on yleensä tarkoitus eli tehtävä, joka on mielellään aavistuksen tarkempi kuin esim. hyvin yleinen toimeksianto: “Kampanjoikaa kunnes hallitsemme markkinoita”.

Kirjasintyyppi on nykykielellä useammin fontti. Hämmentävää, mutta ilmaisutapa nimeltä typografia, jossa siis kikkaillaan fonteilla, usein toimii. Jotkut tulevat (ja menevät) AD:t hurahtavat typografiaan pahasti. Taideteollisten oppilaitosten typografiaan vakavasti suhtautuvien opintolinjojen opiskelijoita kutsutaan joskus tuttavallisesti fonttihomoiksi. Seksuaalisilla preferensseillä ei kuitenkaan liene asian kanssa juurikaan tekemistä. Taikka sitten juuri lienee.

Koheesio Tekstin rakenteellinen, koossapitävä tekijä. Vaikkakin tärkeä, myös ensimmäinen asia jonka copy hukkaa, asiakas turmelee muutoksilla tai joka katoaa johonkin esiteprojektin varrelle – mutta joka myös usein onnistuneesti palautetaan kirjoittamalla uusiksi koko teksti kolmessa minuutissa ennen painoon lähettämistä.

Kuka Tyyppi, jota toimistossa eniten kaivataan. Kulkee myös nimillä kuka saatana, kuka vitun spede ja kuka perkeleen homonaama.

L

Logo Usein liikemerkkiin sekoitettu kirjainyhdistelmä l. logotyyppi. Kuten vaikkapa Coca Cola tai Volvo. Kertoo yrityksen tai tuotteen nimen sille luonteenomaisella houkuttavalla ja tuoreella tavalla edistäen yrityksen tai tuotteen tavoiteimagoa. Näitäkin saa tilata. Joskus niistä maksetaan hirveästi. Joskus taas ei. Riippuu varmaankin eniten siitä kuka logon suunnitteli, eikä niinkään siitä minkälainen väkkärästä tuli.

LuovuusHenkimaailman terminologiaa. Tämä liittyy uuden tekemiseen, tajuamiseen ja näkemiseen. Ajatteluun erilaisella, vanhaa yhdistävällä ja uusia uria synnyttävällä tavalla. Jotkut jopa opettavat luovuutta toisille. Jännää. Oikeasti luovuutta ei ole olemassa. Kaikki mahdollisesti tapaamasi luovuus on mielikuvituksesi tuotetta.

M

Mainonta “Väittää ankean harmaata vaaleanpunaiseksi”. Ehkä enemmänkin: korostaa hyvää ja unohtaa huono. Tuoda tutuksi. Synnyttää käsitteitä. Pitää pinnalla. Saavuttaa suosiota. Antaa tietoa. Viihdyttää? Joo. Ärsyttää? Tietenkin. Tuottaa lisää rahaa kapitalistisioille? JOOO! Tarjota viihteellinen lapsiparkki yli 30-vuotiaille näsäviisaille pikkupojille, joille ei ole muutakaan paikkaa yhteiskunnassa? Tarvinneeko kysyä?

Media Ei ainoastaan julkiset tiedotusvälineet. Mikä tahansa voi olla media, jos sitä voi käyttää ihmisten tavoittamiseen. Medioiden käyttöä kampanjassa voi myös suunnitella. Siihen on jopa oma ammattikuntansa. Usein kallein media ei ole paras, eikä halvin huonoin. Toisto on paras opettaja ja telkkari on, no, telkkari. Ja viesti on hierontaa.

N

Netsku Eli netti, eli Intterneetti. Mainonta netissä lupasi aikanaan paljon ja antoi aika vähän, mutta on kaiken turhan riehumisen jälkeen tehokas väline tehokkaassa käytössä. Ja sen suosio kasvaa taas, kun turhat ja epärealistiset odotukset on unohdettu.

Neon Tuo loistava kaasu.

O

Offset Painomenetelmä. Yleisin sellainen. Triviatietona mainittakoon että siinä valotetaan peltiä. Get it?

P

Pakkaus “Tuotteen vaatteet”. Monen mielestä parhaita mainonnan lajeja. Huomaamattoman attraktiivinen, vilpitön (vaikkakin naamiointivälineeksikin luonnehdittu), vaikuttava, kehottava, edistävä ja kaikkea muutakin hyvää. Lähes välttämättömyys.

Palaveri Siitä suomalainen tykkää. Näissä istuminen on taiteenlaji. Joskus myös sattuu, että palaverista on kaikille osapuolille hyötyä. Ainakin kahvia ja pullaa on lähes aina tarjolla. Palaverityyppejä: mm. Robinson Crusoe ja Kolumbus.

Printti Paperille painettu mainos. Usein sanoma- tai aikakausilehdissä esiintyvä tuote. Kts. myös Esite

Q

12 x Q = 1 vuosi Nuorisoa taas voi vikitellä vaikkapa vieljelemällä ilmaisua ihq, josta tulee kuitenkin helposti ihan aidosti ja fyysisesti paha olo.

R

Reklaami Mainos

S

Sanomalehti tuo aamiaispöytiemme vaikeasti koossapysyvä harmaa seinä aviopuolisoiden välillä. Media joka toimii. Aina vaan, vuosikymmenestä toiseen, vaikkei uudistu ulkomuodoltaan juuri lainkaan.

Suora eli suoramainonta. Vaikea laji, jossa onnistuminen on tehokasta ja taloudellista. Pahimmillaan juuri nämä työt ovat niitä vastaanottajien eniten vihaamia reklaameja, jotka jopa yllyttävät kiinnittämään “Ei mainoksia” -tarroja postiluukkujen yläpuolelle. Pahus. Joskus voisi tehdä kampanjan, joka hyödyntäisi noita tarroittajia.

T

Tarve Mainonnan väitetään synnyttävän tarpeita. Joopa joo. Kyllä ne tarpeet ovat olemassa ihmisissä jo aivan valmiiksi tai syntyvät kulttuurin tuotteina. Onhan mainoksillakin oma pieni osansa kulttuurievoluutiossa, mutta aika vaikeaa olisi luoda vaikkapa miehille tarve käyttää terveyssiteitä. Vaikka kuinka mainostaisi.

Tv-spotti Kumpi hymyileekään leveämmin, copy jonka tupakkalakko on pitänyt vai AD, jonka spotti pyörii tällä viikolla töllössä? Kuukauden sekunnit puolestaan ovat ne, joiden välissä palkka siirtyy tililtä laskujen maksun muodossa maailmalle ja käteen jää jotakin, jolla nyt aina yhden illan kantakuppilassa viettää. Onhan sielläkin tv.

U

Ulkomainonta Kaiken aikaa kasvava media, joka on Suomessa ollut hiukan lapsipuolen asemassa. Käykääpä Kreikassa. Ateenassa on ammattiryhmä, joka kaupungilla skootteroiden etsii liikkenneväylillä liikkuvien autoilijoiden katseen suunnassa olevia tyhjiä seiniä mainospaikoiksi. Hämmästyttävää. Suomessa ei olla ihan näin pitkällä, siispä kannattaa olla eka.

V

Valomainos Bright lights, big city. Ainoa varjopuoli kaiken ihqn neonvalon keskellä on tekniikka, joka voi arvaamatta pettää. Vaikkapa Hotelli Impiluomasta muotoon Hotel Pilu ynnä vastaavat kaupunkisattumukset. Not so nice.

W
WTF? What The Fuck? Tuttu sähköpostilyhenne, jolla emoyhtiön edustaja kommentoi kansallisen konttorin edesottamuksia. Käyttökelpoinen ihmetyksen ilmaisija nykyään myös kotimaassa.

X Files and Factors Käsite “tuntematon tekijä” voi olla hyväkin asia silloin kun tulee tehneeksi mainoksen, jota jälkikäteen vilpittömästi häpeää. Paha taas silloin kun saa sen elämänsä ainoan neronleimauksen, jota ei edes ilmoiteta kilpailuihin. Jostakin syystä näissä toimistoissa on paljon henkilöitä, jotka pitävät sitä tv-sarjaa jollakin tavalla ansiokkaana. Varmaankin se on se Gillian.

Y

Yhteysmies tai -nainen on henkilö mainostoimistossa, joka vastaa asioista asiakkaalle. Hyvässä ja pahassa. Minulla on hieno rintanappi, jossa sanotaan: Just say NO to account executives. En toki kuitenkaan uskalla pitää sitä (paitsi kotona salaa), koska henkilöstöpäällikkö on pelottava nainen.

Z
Zorrot eli henkselit. Harvemmin, mutta kuitenkin joskus käytetty, hylkäämistä merkitsevä slangahtava lausahdelma.

Å
Åhåå Ällistynyt oivallus ruotsinkieliseltä henkilöltä.

Ä
Äiti on se jota tulee ikävä. Usein.

Ällistys Tunnepitoinen, nopea, odottamaton mielentila. Jos ällistyksen jälkeen seuraa jotakin positiivista, on se tavoiteltavaa. Muutoin se onkin yleisempää. Ällistys kohtaa yleisimmin luovia suunnittelijoita vain silloin kun he havaitsevat omat suoranaiseen nerouteen viittaavat luovuudenlahjansa. Ja sehän on tunnetusti usein se.

Palaveri, tuo työpäiviemme letkeä seuraleikki

2004-10-13T15:11:00.000+03:00

Kotipoika listasi ansiokkaasti mainosalan palaverityyppejä. En katkeruudeltani malta olla lisäämättä listaan erästä palaverimuotoa, jota koko mainosväki tuntui eniten suosivan – vain siihen saakka kunnes minä tulin alalle. Se on:

Kolumbus-palaveri

Kokous järjestetään paikassa, jota kukaan ei tunne, mutta jonne kaikki hinkuvat. Kokousväestä kukaan ei osaa kirjoittaa paikan nimeä oikein eikä pysty keskustelemaan alkuasukkaiden kanssa näiden äidinkielellä. Kokoukseen osallistujat ovat matkan alusta lähtien raskaasti humalassa ja kapinoivat vähän väliä. Osa kokoukseen osallistujista haistattaa jossakin vaiheessa kokouksen vetäjälle pitkät vitut, päättää lähteä alalta ja ryhtyä rantapummiksi kokousalueelle. Kukaan ei tiedä, miksi matkalle alun perin lähdittiin, mitä siellä sitten pitäisi tehdä tai edes ketä muut osallistujat ovat. Eikä kukaan myöskään välitä näistä pikkuseikoista, sillä meren takana asuva asiakas maksaa koko lystin.

Noin. Tosin, kuten sanoin, eipä ole näkynyt tuota palaverityyppiä niissä toimistoissa, joissa olen työskennellyt. Alan perimätieto kuitenkin muistaa menneen eilisen... Ja minä raukka kun tulin töihin mainostoimistoon sen takia, että kerran elämässäni pääsisin sinne ranskanmaalle ja voisin sitten vastata matkapuhelimeeni olinpaikkaani tiedustelevalle henkilölle että olen Kännissä. Ha. Ha. Tajusitteko cännissä? Hä? Niinku se paikka! Cannes! Eikö leikkaa? Känn!
No joopa joo.

Jotta tämä blogi saisi vähän enemmän päiväkirjamaisia piirteitä, kerron nyt elämästäni. Niin, minullahan olisi tuossa tulevana viikonloppuna syntymäpäivä. Piti mennä käymään metsässä. Mökillä, jossa voisin saunoa ja juoda olutta. Laittaa puhelimeni kiinni ja noh, istua metsässä mökissä. Juoda vähän olutta. Käydä saunassa. Pieniä ovat ilonaiheeni, mutta riittäisivät minulle. Näin ei kuitenkaan käy, koska olen nyt siis sitten lauantaina töissä. Hyvää syntymäpäivää minä. Lisäksi viikonlopun työtehtävääni liittyy lapsia, enkä erityisemmin pidä lapsista.

Minun olisi varmaankin pian syytä ryhtyä pitämään aika monesta asiasta jotta ne alkaisivat karttaa minua. Mitenköhän tuo onnistuisi. (JEE! Lauantaitöihin taas! Lau-an-tai-duu-ni, jee, jee, jeejeejee! Lau-an-tai! Duu-ni! Öööööööö!)

Jepjepjoo. Ai niin. Niille, joita kiinnostaa: tulkaa käymään vaikka perjantaina, joskus sillai niinku alkuillasta, jos viitsitte. Juhlin silloin vähän ja tarjoan kakkua sikäli kuin sen tuotantoprosessi sujuu suunnitellusti ja pääsuunnittelijan aikatauluihin sopivat nämä muutokset (emme ole vielä pitäneet aiheesta palaveria). Jos kakkua ei ole saatavilla, tarjoan joka tapauksessa vähän olutta ja vanhenen mahdollisimman epäarvokkaasti. Tekovitsikkäille lahjoille sanon aina KYLLÄ KIITOS, sillä kuten tiedätte ei minua ole vaikea huvittaa. Nauran jopa omille vitseilleni. Mitä huonompi ja puujalkaisempi sen parempi.

Pitäisiköhän hankkia jopa semmoinen hassu hattu ja joku pilli mistä lähtee kiva, mutta ei liian luja ääni?

Ehkä jopa pukeudun jänikseksi.

Ne on aina sympaattisia.

Naisten mainokset

2004-10-12T13:08:00.000+03:00

Soopa-blogin kommenttilootassa kytee keskustelu naisille suunnatuista, ulkonäköön liittyvistä mainoksista. Soopa itse oli hiiltynyt toki sinänsä ärsyttävästä dubbaamalla kotomaahamme sopeutetusta mainoksesta, jossa nainen vainoharhaisesti friikkailee hiuksistaan uudessa työpaikassaan. Ilmeisesti Soopa ei ollut käsittänyt, että kyse oli ikään kuin elokuvallisesta unijaksosta, jossa mentiin nuoren naisen pääkoppaan mielestäni aika onnistuneesti sisään, mikä ei tosin lisää mainoksen arvoa laisinkaan, idea kun oli keskinkertainen ja toteutus aika heikko esitys. Tämä leimaa useimpia puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia.

Syitä puhtaasti naisille suunnattujen mainosten huonoihin kässäreihin, puolivillaisiin toteutuksiin sekä kurjista kurjimpaan sopeuttamiseen soisinkin etsittävän ja esitettävän. Itselleni tulee aluksi mieleen ihan pelkästään volyymi; puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia on valtavan paljon enemmän kuin puhtaasti miehille suunnattuja (tuleeko mieleenne yhtään?). Isossa massassa on aina enemmän paskaa, sillä suurin osa mainonnasta on tasoltaan heikkoa (tämän asian syistä nyt sitten taas voisi keskustella loputtomiin). Ja syy siihen miksi puhtaasti naisille suunnattuja mainoksia on enemmän piilee siinä yksinkertaisessa asiassa että puhtaasti naisille suunnattuja tuotteita on enemmän, niitä ostetaan enemmän ja vieläpä useammin kuin puhtaasti miehille suunnattuja tuotteita (tuleeko parranajovälineiden lisäksi mieleenne vielä jokin muu kuin pornolehti?).

Lisäksi naisiin tuntuvat tehoavan aina vain yhtä hyvin sellaiset mainonnan muinaisjäänteet kuin esimerkiksi prosentit (132% pidemmät ripset, no ohhoh, vau!), tehokkaalta kuulostavat ihmemolekyylit (katso kuinka Ceramide F ja Pneumaattinen Libosomi G18 korjaavat katkenneen hiuksen, woaaaaah! tiedettä! ja vielä hitsinsiisti tietokoneanimaatio!) sekä tietysti vanha kunnon testemoniaali (tehon todistavat meitsi, elikkä siis Bussin Keitti ja toi Jovovoovitsin Milla sekä Laboratoriezee´ Acan-Huiyuun valkotakkiset, komeat miehet).

Miksi tämä saasta sitten tehoaa niin hyvin? Noh, vain minä ja Knorr tiedämme salaisuuden: jos haluaa oikein kovasti uskoa, niin kyllä sitä sitten uskoo. Kun mainontaa tutkitaan ja naisilta kysytään että oikeinko vakavissasi uskot, että saat luvatun tehon tuotteelta x, naiset luonnollisesti vastaavat, että en tietenkään. Silti mainokset tehoavat, naiset ostavat tuotetta. Kun tarpeeksi kauan selvitellään, käy ilmi mielenkiintoinen seikka. Naiset paljastavat, että he ymmärtävät kyllä että kyseessä on pienimuotoinen huijaus, mutta haluavatkin että heille uskotellaan asioita. Sama ilmiö löytyy kaikenlaisista horoskoopeista ja muista hörhöilyistä, joita naiset harrastavat paljon enemmän kuin miehet. Naisten viihde on erilaista kuin miesten. Nainen viihdyttää mielellään itseään uskomalla (muka leikisti) kaikenlaisiin humpuukimaakareiden keksintöihin ja kokee, että saa lopulta rahoilleen siten vastinetta - lisäksi, tuotehan saattaa jopa toimia, mistäs sen tietää? Ilmiön taustalla taas voi olla mitä tahansa naaraan selviytymiseen ja lisääntymiseen liittyvistä aivo-ohjelmoinneista aina monimutkaisiin kulttuurin vaikutuksiin saakka. Mainonnasta kiinnostuneet ja sitä tutkineet ovatkin usein aiheesta samaa mieltä kuin jotkut lääkärit: eipä sillä niin suurta väliä miksi hoito tehoaa, tärkeintä on että se tehoaa.

Mielenkiintoista on myös joidenkin naisten närkästyminen naisille suunnatuista, huonoista mainoksista, joissa naisia selkeästi aliarvioidaan. Luulen, etteivät miehet närkästy läheskään yhtä paljon miehille suunnatuista huonoista mainoksista, joissa vaikkapa kuvataan mies tiettyä alkoholijuomaa juovaksi, hyvin junttimaiseksi tyypiksi johon vetoaa lad-tyyppinen äijähuumori. (Tämä saattaa toisaalta johtua myös siitä, että kenties jokainen mies haluaa pohjimmiltaan vain olla hyvin junttimainen tyyppi, juoda tiettyä alkoholijuomaa ja huvittua lad-tyyppisestä äijähuumorista.)
Ilmiötä voisi tietysti verrata myös joitakin henkilöitä ärsyttäviin tv-sarjoihin. Miksi naiset eivät sitten närkästy Sinkkuelämää-sarjasta, vaan pikemminkin päinvastoin, tykkäävät siitä kovasti? Ja ei, mielestäni kyseessä ei ole parodia, kuten vaikkapa Absolutely Fabullous, vaikka voihan Sinkkuelämän sellaisenakin nähdä. Tätä(kin) täytynee pohtia vielä hiukan lisää.
Närkästyminen tai jopa avoin suuttumus on aina reaktiona kiinnostava.

Lopuksi hieman fiktiota:

Jos närkästynyt nainen saisi närkästyksessään puhutella mainostajaa, voisi keskustelu mennä vaikkapa näin:
NÄRKÄSTYNYT NAINEN: Mainoksenne loukkaa minua vahvana ja upeana sekä älykkäänä naisena! Luuletteko te että naiset ovat tyhmiä kanoja, jotka ajattelevat vain hiustensa kulloistakin sileysastetta?
MAINOSTAJA: Itse asiassa: kyllä. Mutta mainoshan on tietysti 30 sekunnin mittainen yleistys koko kohderyhmästä.
NN: Mistä te oikein kuvittelette, että naisten pitäisi koko ajan kiinnittää huomiota ihonsa kimmoisuuteen? Miten te pässit voitte kuvitella että naiset olisivat aivottomia idiootteja, jotka uskovat ihan mitä vain sontaa mitä keksitte meille syöttää?
M: Meillä on siitä tilasto.
NN: Kusipää! En ikimaailmassa ostaisi tuotettanne!
M: Ei se haittaa. Miljoona muuta ostaa. Myyntimme kehittyy koko ajan positiivisesti. Mitä enemmän ajamme tällaista mainontaa, sitä enemmän osakkeenomistajat saavat rahaa ostaa edustusvaimoilleen ja rakastajattarilleen turhia mutta kalliita leluja. Sekä tietysti kauneudenhoitotuotteita. Piiri pieni pyörii, trallalaa! Kiitos palautteestanne. Rekisteröimme sen mappiin "rekkalepakot ja muut femmarihörhöt, jotka sitäpaitsi ovat liian köyhiä". Hyvää päivänjatkoa.

Teeskennellään

2004-10-07T13:23:00.000+03:00

Minä selailen taas samaa numeroa:
kuvassa lady ajaa Ferraria.
Kuu kulkee pilvien taa;
nyt yöllä nousee valaita lahteen.
Rakastat kanssani aamukahteen.

Kauko Röyhkä: Matkustaa

Saitteko kiinni tunnelmasta? Hyvä.
Näin alkusoiton jälkeen, kun kaikki naiset ovat romantiikannälässä ja miehet melankoliassa keskustelemme nyt täällä Hämärässä vakavasti.

Rollon nippelitietoviisastelusta kiksinsä saavan kognitiivisen supereliitin edustaja näkyy tuolla edellisen länkytyksen kommenttilootassa raportoivan ärsyyntyvänsä teeskentelevästä kielenkäytöstä. Hupsis. Tommi, hei! Toivottavasti sinua lohduttaa se että uskon sinun jo miettineen asiaa tarkemmin, onhan sinulla kuitenkin sitä aivoaikaa ja prosessointitehoa kaiketikin riittämiin, toisin kuin meillä tyhmemmillä. Mutta puhutaanpa silti vähän kuitenkin juuri tästä asiasta. Eikä vaikka esimerkiksi siitä miksi sinua ärsyttää omasta mielestäsi platonisen puhtaan ja herkän konerakkautesi tahraaminen ajatuksella sen sisältämästä seksuaalisuudesta. Ei. Vaikka kiinnostavaahan sekin tietysti jonkun mielestä (vaikkapa minun) olisi. Nyt puhutaan teeskentelystä. Ja kielestä.

Minun psykologian tuntemukseni rajoittuu satunnaiseen kiinnostukseen ja lukiossa opetettuihin tiedokkeisiin. Silti käsitteet teeskentely ja kielenkäyttö tuntuvat sisältävän jonkin kummallisen viittauksen toisiinsa. Aivan kuin olisin jostakin joskus lukenut, että kielellinen, noh, vaikkapa koodekki kehittyisi juuri simulaation kautta. Puristamme siis aivojemme aivoituksia kielellisen järjestelmän läpi siten, että yritämme jatkuvasti teeskennellä, eli näytellä, simuloida eli lossata (Harri Jäppinen: Synonyymisanakirja, 1999) aivoituksiamme tarkoituksenamme saada nämä aivoitukset suorittamaan erilaisia tehtäviä. Oli se tehtävä sitten kaltaistesi puhtaan informaation miesten jalo tiedonvälityshalu tai minun kaltaisteni surkeiden luusereiden epätoivoinen yritys saada pillua. Yhtä kaikki olemme tässä mielessä näyttelijöitä ja teeskentelemme kielemme kanssa jotakin, mitä emme oikeasti kai ole.

Veikkaan, että se asia mikä sinua nyt ärsytti, meni kuitenkin tästä vähän sivummalle. Et kuitenkaan onnistunut yhdellä sanalla sitä ilmaisemaan ilman että ajatus länkyttämisestä alkoi vaatia tarttumista. Tai ehkä se olikin tarkoituksesi. Poor player/Good player? Ehkä reaktiossa on ratkaisu.

Veikkaan, että teeskentelemättömyys tarkoittaa mielestäsi aitoa. Ilman ponnisteluja synnytettyä, jokapäiväistä kauraa, todellista sisintä, joka ei siis varmaankaan voi myöskään olla opittua? Tuokin ajatus sortuu mielessäni mutkikkuuteen, jos miettii oppimista ja opettelua, tiedostettu tai tiedostamatonta kehittymistä ja persoonallisuuden muutoksia. Ehkä sinä fiksumpana keksitkin, mitä teeskentelemätön kielenkäyttö oikein oikeasti on.

Sen eetosta ettoneeksi ootellessa toteamme, että minun onneni on onneksi se, että täällä Hämärässä me, Mikko, keskustelemme aivoissamme näinkään syvällisistä asioista tavattoman harvoin. Ja se on todellakin hyvä se.

Ehkä jo ensi kerralla puhumme vähän baareista.

Siihen asti: thermopylai!

Äipällä on paituli

2004-10-06T11:57:00.000+03:00

Epämiellyttävien sanojen maailmaan itseään törmäyskurssittanut Hillitty kukko mainitsee Hesburgerin viljelemän majo-sanan vaikuttavan ostokäyttäytymiseensä. Kukko on ollut oikeassa osoitteessa, sillä jos Suomessa joku muu taho kuin pulustusvoimat käyttää käsittämätöntä, etäisesti äidinkieltämme muistuttavaa puheenpartta, niin se paikka on juuri Hese (lyhenne, jonka pitäisi jo soittaa hälytyskelloja kieliherkän ihmisen tajunnassa).

Hesburhenkilöstö (Kotipojan sanoin: "Saan minä lyhentää kerta teinitkään ei osaa enää pilkuttaa.") on kehittänyt järkyttävistä sananpläjäyksistä aivan omaa luokkaansa edustavan ryöpytyksen, jonka rinnalla vaikkapa haarukoilla hakkaaminen olisi varmasti Kukon kaltaiselle henkilölle miellyttävämpää kuin ko. ravitsemusliikkeessä asioiminen. Ja koskapa Kukko ei Hesessä käy, esittelemme nyt täällä Hämärässä pari hesburhenkilöiden epäilyttävintä innovaatiota.

Aluksi eräs tapa, joka liittää Hesburgerin kategorisesti tiiviisti muiden inhokkisanoittajien joukkoon. Nimittäin, samalla tavalla kuin millä armeija pyrkii estämään vaikkapa käsikranaatin heittämisen väärään suuntaan käyttämällä erottimia vasempaan ja oikealle (voi olla toisinkin päin) on hesburhenkilöstö differoinut kanahampurilaisen kalahampurilaisesta käyttämällä siitä nimitystä lintu, jota sitten karjutaan keittiöön naama punaisena: "LINTU MENOSSA!".

Mutta, eipä vähä mitään. Todella mielenkiintoiseksi hesburpuhe käy, kun sitä seurailee vähän kauemmin, esimerkiksi jonossa seisten ja lounaspaikkavalintaansa mielessään rienaten. Pari kertaa olen mm. kuullut seuraavanlaista hesburspiikkiä:

- Mitä sinne?
- Tuota, olisiko teillä jotakin tarjouksessa...?
- Noo-ottasiksä vaikton ruiksen?
- Anteeksi minkä ottaisin?
- Sii-sotat. Keittiöön: RUIIIIS! Otsäterian vai pelkän?
- Hetkinen, mistä on kysymys?
- Ettotatsäsen ruiksen vai...?
(Tässä vaiheessa keskustelu keskeytetään, kun toinen asiakas pyytää suolaa)
- Nosässiis mietit vielä... Dotäksä ihahetke. Keittiöön: PIRJOOO! TUOTKO NIITÄ SUOLIA!

Ällistyttävää.

Jos teissä, rakkaat neljä lukijaani, sanat eivät saa aikaan sen pahempia reaktioita, suosittelen pistäytymistä paikallisessa hesburhelvetissä. Tarjoaa mielenkiintoista aineistoa vaikkapa kulttuurintutkijoille summuille phenomeenikoille – ja muillekin kummallisuuksista kiinnostuneille.

Henk. koht. ja tosi tark. minua rassaavat pahasti vain muutamat sanat (vaikka kyllä se majo on minullakin vähintään top-kympissä, jos sellaisen laatisin), joista kaksi esiintyy tämän länkytyksen otsikossa.

Paituli on jo tarpeeksi paha, siitä tulee aidosti fyysisesti huono olo. Mutta jos tehosta puhutaan, niin voin kertoa että äippä-sanan (aaarrght! nyt se on tässäkin kirjoituksessa jo kahdesti) käytön jatkuva lisääntyminen tulnee varmasti tulevaisuudessakin estämään minun lisääntymiseni.

Mikä toisaalta voi olla erittäinkin hyvä ja kannatettava asia.

Tykkäämisen se niin

2004-10-05T14:22:00.000+03:00

Alkuun ketään kiinnostamaton huomio: xxx:n sietämätön keveys -tyyppisiä otsikoita eri medioissa havaittu tällä viikolla jo kolme kappaletta. Voisiko nyt kansakunta lopettaa tämän? Kiitos. Hienoa. Ja vielä jos saan sanoa, niin opetelkaa teinit niitä yhdyssanoja, jooko? Setä ei jaksa. Ruik, ruik. Vinku vanku.

Jaaaa asiaan. Ajatuksiini on viime aikoina jotenkin onnistunut pesiytymään merkillinen asioista tykkäämisen ilmiö (tai paremminkin imiö, sillä jostakin syystä jotkut asiat vaan nyt jäävät ikäänkuin imemään toisaalta muutenkin suhteelisen turhaa aivoaikaani).

Tarkoitan tällä imiöllä arvorakennelmaa, jossa tuntuisi olevan esimerkiksi kauhean tarpeellista tietää, tykkäänkö esimerkiksi uudesta työpaikastani, tykkäävätkö ihmiset minusta tai tykkääkö joku muu jostakin muusta ja niin edelleen. Jotenkin tämä on jäänyt mietityttämään. Vaikka en osaakaan sanoa, mikä imiössä ihmetyttää, osaan sanoa syitä sen lisääntymiseen tietyissä ryhmissä, joiden kanssa asioin. Ihmiset alkavat pikkuhiljaa olla siinä iässä, jossa työelämään on jo siirrytty ja luonnollisesti koska töissä vietetään suuri osa valveillaoloaikaa, työpaikkojen kaikenlaisista sosiaalisista kokoonpanoista ja ihmisistä pitää sitten puhua kaiken aikaa. Ja kun nykyisin työpaikat eivät oikeasti juurikaan tuota yhtään mitään ja ihmiset työskentelevät tavalla tai toisella turhuuden markkinoilla on äkkiä kauhean tärkeää paitsi tykätä ja tykkäyttää myös tietää kuka mistäkin tykkää.

Tähän liittyy muutenkin kaikenlaista kummallista ja epäselvää, kuten kysymykset viihtymisestä ja siitä onko töissä kivaa. Olisikohan niin, ettei suomalaisten kannattaisi harjoittaa tätä pikkupuhetta lainkaan? Ei se hei oikein tunnu luontevalta. Jokin siinä ei sovi kohdalleen. Kertokaa te fiksummat mistä tässä on kyse ja olisiko minun pitänyt sittenkin ryhtyä vaikkapa kalastajaksi. Vielähän sitä ennättää...

Ehkä on syytä mietiskellä tätä vielä vähän ja sillä aikaa vastata kyselijöille "en osaa sanoa, voisitko kysyä jotakin muuta" sekä luvata julkisesti lopettaa omista tykkäämisistään ja viihtymisistään puhumisen ainakin toistaiseksi.

Senpä teen.

Miestenhuone

2004-10-04T11:07:00.000+03:00

Rollon kognitiivisen keskiluokan mustiinpukeutuvan väestönosan alajaosto, jonka sielunmaiseman tematiikka liikkuu jossakin Iron Maidenin ja Cannibal Corpsen välissä on jo pitkään vakioitunut asustelemaan Rio Grande -nimisessä baarissa.

(Kyllä, lapset, setä kertoo taas baarijuttuja, koska setä nyt vaan lusmuilee baareissa, eikä saa aikaan mitään sen merkittävämpää kuin satunnaisen pikkunokkelan paikallislehden palstantäytteen, jonka tehoa ei ole osoitettu mainonnalta vaadittavalla tavalla.)

Rio Grande, eli ex-Yläkerta (R.I.P) on tuommoinen keskivertoa ehkä hivenen siistimpi rokkibaari, jonka vahvuuksia ovat ne keskivertoa ehkä hivenen siistimmän rokkibaarin ulottuvuudet: suhteellisen edullinen olut, pahantuulinen henkilökunta, mahdollisuus toivoa musiikkia sekä biljardipöytä.

Tässä kyseisessä baarissa nyt kuitenkin on eräs mainitsemisen arvoinen pikkunyanssi. Välittömästi baarin etuaulassa on mystinen musta ovi, joka yleensä on suljettu, vaikkakaan ei lukittu. Oven takaa saattaa myös kuulua mörinää. Jos oven uskaltaa avata, huomaa, että kysessä on aika mukava pieni kammari, johon on sijoitettu baarin videotykki ja skriini. Näin paikalliset jalkapallohuliganistit ovat kätevästi poissa häiritsemästä muita asiakkaita ja voivat omassa rauhassaan öhöm, syventyä harrastuksensa pariin.

Kammari on ristitty miestenhuoneeksi, mikä jaksaa jostakin syystä huvittaa minua, vaikka vitsi onkin jo aika vanha. Heheee, miestenhuone, heheee. Setä on oikeasti, lapset, silleen kauniisti ilmaistuna ns. helposti huvitettava tapaus.

Samassa tilassa kokoontuu kenties vieläkin enemmän levottomuutta herättävä Sunnuntaiklubi, jonka pääasiallinen tehtävä tuntuisi olevan äijäkulttuurin intomielinen vaaliminen keskioluen, vapaapainin ja pleikkarin avulla. Eilen skriinillä pelattiin Def Jam Vendetta -nimistä, väkivaltaisuudessaan aivan hulvattoman överiksipistävää mäiskintäpeliä, jonka keskeyttää ainoastaan subtv:n alkava Raw ja SmackDown -paketti, jota katsellessa voi sitten hillitysti jopa hieman rähistä. Lähetyksen jälkeen jatkuukin sitten taas kavereiden tuttavallinen turpaanmättäminen sekä keskioluen litkintä. Tätä kestää kunnes on aika mennä nukkumaan, jotta jaksaisi koko viikon taas jokainen omalla pikku sorvillaan palvella markkinataloutta ja nostaa lintukotoa uuteen kukoistukseensa keräämällä vähän perkeleesti veroeuroja Pääkirkon Isoon Kirstuun. Sunnuntaina sitten miesten kesken taas ölistään.

Sunnuntaiklubi muuten nimettiin eilen uusiksi, ilmeisen väkivaltaisessa innoituksessa. Uusi titteli liittää Sunnuntaiklubin kiinteästi David Hasselhoff Boozing Society -tilaisuuksien sarjaan ja palvelee siis valveutunutta mieskuluttajaa tästedes käsitteellä: Testo-Man Roid Rage Sunday School (featuring Greg Valentino Fun Club).

Iha älyttömä hyvä paari

2004-10-01T17:16:00.000+03:00

Oulusta löytyi anniskeluravintola nimeltä Pint (http://www.nettibaaripint.fi/), joka on siis myös nettibaari. (No shit, Sherlock?)Tarjolla Kilkennyä ja intternetskua. Mitäs sitä länkyttäjä muuta.

Kallolle, summuille kolleille siellä niin semmoisia, että olemme Rollossa näillä näkymin klo 23.

Myöhästyimme juuri junasta.

Hommat mennee järkijään häneksi

2004-10-01T11:34:00.000+03:00

Blogger ei tunnu pellaavan huonostikkaan. Mutta eipä tuon anneta häiritä. Kiitokset Tuuballe oikaisusta, edellisessä merkinnässä suositeltu teos on siis: Avojalakanen Ankka. Lukekaa nyt ihimeessä.

Oulu on kaikin puolin hieno kaupunki ja oululaiset mukavia. Ainoa surullinen sattumus - ja samalla onnenpotku tällä reissullani oli se, että Oulun Panimo lopettaa toimintansa ainakin toistaiseksi. Ja pahinta on syy: vuokrasopimus puretaan, koska tiloissa aloittaa DressMan eli MekkoMies, kaikista rättikaupoista se viimeinen, jossa asioisin. Todistamme siis taas omaleimaisen kaupunkikulttuurin osasen uhraamista jotta alemman keskiluokan kravattiääliöt voisivat ostaa lisää McGordon-farkkuja ja Batistiiniä. Hei oululaiset! Teitä kusetetaan taas! Missä on barrikaadit ja kenellä on punkku?

Onnellinen sattumus puolestaan oli se, että pääsin eilen viettäämään paikan viimeistä iltaa. Vaikka olut olikin jo myyty loppuun, sain pari ravintola-annosta aikasen hyvää viskiä hintaan kaksi euroa. Ei paha. Harmi, että tylsien töitteni takia jouduin hiipumaan paikalta jo kymmenen aikaan, jolloin meininki vasta alkoi tiivistyä.

Seuraavaa oulunvierailua varten tarvitsisinkin sitten uuden kapakan Panimon tilalle. Ehdotuksia enivan?

Pim! Nää oot räppäriankka

2004-09-30T14:03:00.000+03:00

Ainakin lukijoille nrot 1 ja 2 tiedoksi: lihani oleskelee Oulussa pari päivää ja palannen viikonlopun varhaisessa vaiheessa vahvistettuna etelän agentillamme.

Kyllä. Elukka itse vierailee Rollossa tulevana viikendinä. Joten eiköhän lets. Ja silleen.

Niille kahdelle lukijalle, jotka eivät noista tiedonjyvistä mitään kostu, huomauttaisin, että kannattaa ehdottomasti hankkia käsiinsä Aku Ankka -albumi, joka on käännetty Oulun murteelle. Muistaakseni otsake on "Avojalkanen Ankka". Hämärän kirjallisuuspalsta antaa eepokselle kuusi tähteä ja "hyvä ostos"-leiman.

Muistakaa: tolovanat talavela tuluvia pelekää.

Hautausmaan haamuja 1

2004-09-28T11:12:00.000+03:00

Hämärän länkytyksen tiistaina ilmestyvä sunnuntaisarja Hautausmaan haamuja käynnistyy kaikkien b-sarjojen tapaan todellisella rimanalituksella lupaavan prologin jälkeen jättäen pyhän lukijakolminaisuutensa (1. 2. ja 3.) kitumaan apatiassa ja toivomaan, että taso paranisi heti pian kolmannen tuotantokauden jälkeen, sillä Haamujen ohjelmapaikalla kun ei ilmesty yhtään mitään vaihtoehtoista ja liikahtaminen näytön äärestä olisi tietenkin rasittavaa.

Hautausmaan haamut -sarja kilpailee katsojista siis verissä päin mm. omalla irc-kanavalla ainoana läsnäolijana idlaamisen, Frontal Assaultin tissienpyörittelyn ja Päivän TP -peukunkynsien selaamisen kanssa. Kova on kisa, mutta teemme parhaamme.

Hauta: Mediaopiskelijaksi Lapin yliopistoon
Mainoksen tilaaja: Lapin yliopisto / Taiteiden tiedekunta
Media: City-lehti 1/1 sivu
Kuolinsyy: "Tää voi olla ehkä vähän liikaa"
Linkki: ei linkkiä, sori (ehkä myöhemmin)

Taustatilanne: Muutamaa tuntia ennen aineiston toimitusajankohtaa saamme toimeksiannon tutulta yliopiston henkilöltä. Kyseessä on opiskelijoiden rekrytointimainos mediakulttuurin koulutusohjelmaan. Mainos saa briefin mukaan olla humoristinen, kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Lupaamme "katsoa mitä voimme tehdä". Huom. mediana siis City.

Mainoksen kuvaus: Kuvassa on bikineihin pukeutunut naishenkilö. Kuva on rajattu kaulasta alaspäin, noin napaan saakka. Alla on teksti:

Lapin yliopiston mediaopiskelijoilla on tunnetusti isot tiedot.

Teksti jatkui: Kiinnostaako viesti itsessään vai tapa millä se välitetään? Lapin yliopistossa voit opiskella audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmassa... jne.

AD:n perustelut: "Siis, tää ottaa niinku kantaa tähän mediaan. Siis, että jos nyt halutaan sellasta jengiä opiskelemaan, jotka tän tajuu. Niinku että tässä nyt on näitä tasoja. Ei tää mitenkään oo naista halventava. Me tykätään naisista. "

Asiakkaan tuomio: "Ei tätä voi tehdä. Ei millään."

Lopputulos: Ei tehty. Lopullisen mainoksen teki toimiston web-puolen konseptisuunnittelija myöhään illalla, paria tuntia aineiston toimitusajankohdan jälkeen. Tuli huono. Julkaistiin. Tehoa ei kai mitattu. Ketään ei kai kiinnostanut.

R.I.P

Naisten kiima

2004-09-27T11:50:00.000+03:00

Turhuuden markkinoiden polkiessa jälleen tyhjää ja bloggaajasankari Benropenkin hoitaessa ahdistustaan saunalla, oluella ja hypnoosilla Hämärä keskittyy tällä kertaa pohjoisten kansojen pariutumiskäyttäytymiseen.

Täällä Lapissa tunnetaan otsikon mukainen ilmiö, joka yleensä sijoittuu ihmiseläimen vuosikierrossa kevättalveen. Olen joskus mietiskellyt tätä kummallisuutta, koska yleisesti ottaen inehmon lisääntyminen on hyvä hoitaa kesällä, jotta jälkikasvu syntyisi sitten keväällä kun ilmat ovat jo lämpimämmät ja ruokaa taas saa. Ehkä Lapin naisten lisääntymisestä huolehtiva aliohjelmisto on ottanut tässä huomioon lyhyen kasvukauden aiheuttamat kiireet ja pyrkii hoitamaan homman ns. kotaan ennen kuin urokset karkaavat viideksi kuukaudeksi metsästämään suuria metsässä asuvia eläimiä ja patoamaan lohijokia sadan päivän matkojen päähän.

Tässä muutamana syksynä olen kuitenkin pannut merkille vastaavan ilmiön ajankohtaistuvan myös tässä lumen tulon kynnyksellä. Suureen Pitkittäistutkimukseeni Elämästä Kaamoksesta Ja Kaikesta kuuluvissa koe- ja kontrolliryhmissä on viime aikoina tapahtunut selvää syysaktivoitumista, jonka puuttumista olen aiemmin kummastellut. Kummastelun syy on lähinnä ollut hypoteesini vielä syksyllä vaille uroksen sitouttamisesta saatavissa olevaa turvallisuutta kymmenmetristä lumikinosta ja sataa pakkasastetta vastaan jääneiden naaraiden aktivoitumisesta ensimmäisten yöpakkasten aikaan. Mutta nyt näyttäisi vahvasti siltä, että puuttuva aktivoituminen onkin ollut olemassa kaiken aikaa, mutta tarkasteluvälin lyhyyden aiheuttama tilastoharha on rassanut tutkimuksen aineistoa.

Aaaaivan selkeästi huomaankin nyt, esimerkiksi tätä aineistoa tarkastellessani, että syyskiiman lisääntyminen parina viime vuonna korreloi hienosti talvien keskilämpötilan kanssa. Nyt kun takana on kymmenkunta toinen toistaan leudompaa talvea, parhaan lisääntymiskykyisyytensä tänä aikana saavuttaneet naaraat tietenkin valmistautuvat nyt tilastojen valossa todennäköiseen infernaaliseen pakkastalveen, jonka läpi pystyvät hengissä selviytymään vain ne yksilöt, joilla rasvaista kalaa on pataan panna ja joiden lisääntymisyksikön urososapuoli on onnistunut kaatamaan paljon karvaisia eläimiä lämmittäviksi nahoiksi jurtan nukkumatilaan. Lisäksi kantavaksi hankkiutuminen juuri nyt ei välttämättä ole paha idea, sillä jos ja kun paha pakkastalvi tulee, ei ulos juuri ole asiaa vaan naaraan sopii köllötellä sisätiloissa.

Tietysti uroksen lisääntymisen kannalta tämä on kyseenalaista. Naaraan seuraavan kasvukauden työkyky nimittäin on vähän niin ja näin, jälkikasvu syntyy pahimmassa tapauksessa seuraavana syksynä, joka tuo mukanaan huonommat selviytymismahdollisuudet.

Ehkä juuri ajoitusmuuttujien vuoksi uroksenkin lienee syytä joko pyrkiä saattamaan naaras kantavaksi mahdollisimman nopeasti näin talven kynnyksellä tai sitten odottaa vain kylmästi kevättä, jolloin vielä pienellä viivyttelyllä, esim. juuri pyyntikiireisiin vedoten, voi taktikoida kuolemattomien geeniensä seuraavien kantajien maailmaantulon tuonne huhtikuun paikkeille.

Odotan innolla seuraavia hää-, varpajais-, ristijäis- yms. pariutumisjärjestelyihin liittyviä kutsuja.

Kevättähän näillä seuduilla aletaan odotella heti siinä toukokuun lopun jälkeen.

Liha

2004-09-24T16:46:00.000+03:00

Tänään matkustan paikalliseen blogimiittiin teollisuuskylään. Tai ei se itse asiassa mikään miitti ole. Kunhan osoitin mieltäni, kun täältä pohjoisesta ei helposti lähdetä yleensäkään mihinkään kaikkien kivojen netti-ihmisten tilaisuuksiin, joissa on kaikilla varmaankin mukavaa. Kyseessä on siis tällä kertaa tupaantulijaistilaisuus sekä läksiäiset, joihin minua ei kai alun perin edes pyydetty, mutta aion rasittaa ihmisiä joka tapauksessa ns. seurallani.

Sitä ennen kuuntelen kyllä vielä kerran Multimediakonsulttien hienon kappaleen Joku vitun mainostoimisto.

Kiitokset linkistä blogille nimeltä Roklintu.

Benrope

2004-09-24T14:53:00.000+03:00

Benrope. Hei Benrope!
Benrope, sua ahdistaa? Ja taas sua ahdistaa.
Ja taas, Benrope.
Ahdistaa.
Benrope, joka jumalan päivä sua vaan ahdistaa, vaikka ahdistuksen aiheet alkavat pikku hiljaa olla aika ahdistavan vähissä. Eikö, Benrope, ahdistakin se mahdollisuus, että joku päivä et enää keksi mikä ahdistaisi?

Vaikka, Benrope, kyllä sinä sen keksit. Taas huomenna. Eilen, toissapäivänä ja sitä ennen ja niin kuan kuin blogissasi päiväyksiä riittää, sua on vaan ahdistanut. Jos tiessä on kuoppia, sua ahdistaa, jos taas sitä korjataan, tietyö ahdistaa.

Ikkunat. Vessanpöntön jarrutusjäljet. Loistavaa.

Sä, Benrope, sä se vaan kyllä olet eri etevä löytämään ahdistusta. Minäkään en pystyisi tuohon, vaikka olen koko paikallisen neganega-yhdistyksen pj ja suurvisiiri. En millään. Vaikka kuinka yrittäisin.

Sen sijaan täällä Hämärässä, mä ja toi meidän graafikko, me ollaan Benrope susta aidosti huolissamme. Meitä ahdistaa, Benrope.

Ahdistaa.

Siksi me päätettiin Benrope tehdä asialle jotakin. Me tilattiin sulle, Benrope, 20 minuutin mittainen positiivisuusvalmennus yritysjohdon konsultti Timo Ylä-Soininmäeltä. Alkajaisiksi sä, Benrope, voit tutustua Timon teksteihin täällä.

Sitten, Benrope. Sitten sä otat puhelimen ja soitat Timolle numeroon 044 0800 464 ja juttelet Timon kanssa. Se ei maksa sulle, Benrope, mitään. Ei yhtään mitään. Numero ei ole maksullinen ja kai sulla, Benrope, on sen verran varaa, että normaalin matkapuhelin- tai paikallisverkkomaksun voit maksaa?

Sen lisäksi et menetä mitään.

Paitsi ehkä ahdistuksesi.

Turkka soittaa

2004-09-24T12:37:00.000+03:00

Huomenta lapset. Sedällä on vähän krapula, mutta jos olette oikein hiljaa, niin setä voi kertoa hauskan jutun.

Minulla, kuten kaikilla, on matkapuhelin. Se on vanha, Nokian valmistama ja harmaa. Enkä oikeasti muista sen sitä tyyppinumeroa, vaikka minulla on ollut se jo vuosia. Joka tapauksessa, olen huomannut että konvergenssi, tuo mediakulttuurimme hilpeä vipeltäjä, pätee sellaisessa diversifikaatiokehityskontekstissa, jota tuskin onnistui ennakoimaan edes Jari "näin-puhui" Sarasvuo.

Homman nimi on nimittäin se, ettei ihmisillä enää ole kelloja. Ainakaan herätyskelloja. Vaan kännykkä on ne korvannut. Tällaista välinekäyttäytymisen muutosta on aina hauska miettiä. Kiinnostaisi tietää, onko esimerkiksi sellaisilla paikkasidonnaisuutta vastaan saarnanneilla nomadisedillä, kuten vaikkapa Sampalla ollut ennen herätyskello. Ja jos, niin millainen? Veikkaan, ettei ole enää. Menikö Sam oikein? Kerro meille kellostasi, niin saat palkinnoksi punaisen patakinttaan. Kaappini on täynnä niitä. Eikä tämä ole vitsi, lähetän kinttaan oikeasti heti kun kommentoit länkytystäni.

Aisaan. Tässä vaihessa teidän on hyvä tietää että erään työtoverini nimi on Turkka. Got that? Okei, eipä vähä mitään. Kun vekkarini korvannut länkytin siis aamulla pimahtaa piippaamaan, ilmestyy sen näyttöön tekstiä. Unisissa aivoissa piippauksen ero puhelimen soittoäänestä ei haittaa, ehdollistunut aivoparka kun näemmä tulkitsee kaiken piippaavan ääniaineksen puhelimen soinniksi ja alkaa välittömästi erittää sellaisia välittäjäaineita jotka yleensä liittyvät epämiellyttävistä asioista selviytymiseen ja stressiin. Samalla käynnistyy aivojen vitutuskoneisto.

Kun tämä yhdistetään puolitiedottomassa mielessä tekstiin TORKKU, tulee aivoihin viesti: Turkka soittaa. Tästä puolestaan käynnistyy ajatuskuvio, joka kulkee suurin piirtein näin: Mitähän vittua se nyt tähän aikaan soittaa. En kyllä vastaa. Perkele, ei se meinaa lopettaa. Nyt kyllä lyön sille luurin korvaan. Tässä vaiheessa painetaan puhelimen navi-näppäntä, joka toimittaa siis tilanteessa torkku- elikkä snooze-kytkimen virkaa. Kuusi minuuttia (en tiedä miten puhelimestani asetetaan pitempi torkkumisaika, olisi hienoa jos se olisi vaikkapa kymmenenkin minuuttia) myöhemmin aivot viestittävät: Turkka soittaa. Voi vittu, eikö sille saatanan paskagraafikolle mene mikään koskaan jakeluun. En kyllä vastaa. Ei se jumalauta luovuta. Lyön kyllä luurin korvaan. Tätä jatkuu aikansa.

Lopulta, jos päivä on hyvä, herään.

Joskus olen aamulla huomannut vastaavani "Turkalle" ja ihmetellyt miksi mies ei sano mitään. Siitähän välittäjäaineet tietysti vasta riemastuvat. Huonon päivän aamuna toimistolla kaikesta tästä autuaan tietämätön Turkka kummastelnee, miksi copy (taas) tänään mulkoilee niin vihaisesti.

Nokian kissa

2004-09-23T15:39:00.000+03:00

Edelliseen liittyen, jos jompikumpi lukijoistani tai sitten herra nro.3 tietää mistä löytyisi se Nokian kännykkämainos, jossa kissa tarttuu tuulettimeen, niin sen voisin katsella uudelleen. Aiemmassa työpaikassani minulla oli se koneella, mutta sinnepä jäi. Muuta ei olekaan vielä tullut ikävä.

Harmi muuten, että täällä pohjolassa ei ole muita luonnonvaraisia kissaeläimiä kuin ilves, eikä niitäkään ikinä näe.

Hautausmaan haamuja: Prologi

2004-09-23T11:30:00.000+03:00

Joskus asiat eivät mene niin kuin pitäisi. Itse asiassa, asiat eivät juuri koskaan mene niin kuin pitäisi, mistä seuraa se että nehän oikeastaan menevät yleensä juuri niin kuin niiden pitäisikin mennä. Näin myös ja varsinkin juuri turhuuden markkinoilla, joilla se jolla rahat kulloinkin ovat (ja tämä rahoista päättäminenhän on siis hyvinkin teoreettinen ja symbolinen jutska, joka ei juurikaan liity omistamiseen tai edes hallintaan, vaan monimutkaiseen tapaan yrittää luoda keinotekoista krittiistä struktuuria täysin turhanpäiväisiin, hyödyttömiin ja aineettomiin asioihin) päättää asioiden menosta ja menemättömyydestä.

Osittain tästä syystä mainosala synnyttää eniten sellaisia teelmiä, jotka jossakin vaiheessa haudataan tarpeettomina. Osa näistä hylätään jo tekovaiheessa – ja hyvä niin. Osa hyllytetään asiakkaan toimesta (silly customer!) , osa toteuttamiskelvottomuutensa takia ja osa jostakin kumman syystä, jota ei voitu oikein millään arvata tai ennakoida. Sellaista sattuu. Eikä siinä mitään. Tehkää uusi. Tätähän tämä on.

Jotkut näistä räpellyksistä ovat kuitenkin sinänsä ihan kelvollisia. Jotkut jopa oikeinkin hauskoja ja/tai asiakkaan viestiä hienosti eteenpäin vieviä tahi muuten vaikuttavia ilmestyksiä. Ja pieni osa (noh, aika pieni tosiaankin) näistä haudatuista jopa edustaa kategoriaa "hyvä mainos". Uskokaa pois, ihmiset, sellaisiakin on olemassa.

Netissä on muutamia kuolleiden mainosten hautausmaita, joihin suunnittelijat ovat rakkaudella luomiaan asiakkaassa iljetystä herättäneitä hirviöitä kuopanneet. Jotkut on varustettu pienellä tarinalla tapahtumasarjasta, joka jossakin vaiheessa meni niin pahasti vikaan, ettei ansiokkaankaan advertismenttiraakileen armomurhaa auttanut enää lykätä. Varsin viihdyttävää luettavaa, kaikessa pientä mainosduunaria koskettavassa inhorealismissaan. Ehkä parhaasta päästä (ainakin jos huumorintajussasi on edes aavistus makaaberiin vivahtavaa) näitä hautausmaita on Jeffrey Zeldmanin tarjoama The Ad Graveyard. Kannattaa tutustua.

Hämärä länkytyskin kantaa pienen, vaatimattoman korpsensa tapettujen mainosten ruumiskekoon piakkoin uudella, satunnaisesti ilmestyvällä sarjalla nimeltä Hautausmaan haamuja.

Pysykää kanavalla.

Mitä länkytys voi tehdä puolestanne?

2004-09-22T15:02:00.000+03:00

Hämärän länkytyksen voittokulku jatkuu. Eilen olin vaarassa saada uudenuutukaisen lukijan, josta olisi siten tullut järjestyksessä neljäs (4.). Minulta siis pyydettiin osoitetta länkytykseen, mutta jo samaan hengenvetoon referaattia siitä "mitä siellä on?". Kun osoitin vaikeuksia kuvailla omin sanoin (tietysti olisin voinut tehdä tämän kuten Lassissa ja Leevissä, eli esim.: trötg buiks nöön thaif kräk, suffglati buu!) blogini sisältöä, kuuluikin jo seuraava kysymys: "onko siellä mitään minusta?".

Nyt kolme (3.) lukijaani saattavatkin jo päissään arvata kautta aavistaa, että kysymys on naispuoleisesta (NAIS-puoleisesta? NAAAIS-puoleisesta!!? VOI EI JA YÄKS! HÄIPYKÄÄ INHOITTAVAT TYTÖT!) lukijakandinaatista.

Mutta koska länkytys on kaikesta äijäilyistään huolimatta nykyään varsin sukupuolisdemokraattisori-entoitunut julkaisu, esittelemme nyt kunnallisvaalitunnelmafiiliksissä Hämärän länkytyksen Suuren Sisältöohjelman, jossa lupaamme (jos meidät valitaan) tarjota tulevaisuudessa lukijoillemme (3-4) mm. seuraavia aihepläjähdyksiä ja tuhteja lukupaketteja:

- Uutuuksia! Ennen julkaisemattomia, vaikkakin toki joko arkistojen kätköistä paljastuneita tai muualta varastettuja kirjoituksia!
- Ihmiskohtaloita! Eläinkohtaloita!
- Niukasti, täpärästi tai ei juuri ollenkaan asiayhteytensä hiuskarvan varassa rimpuilevia mielipiteitä, räpellystä, pornoa! (Jepjepjoo, nääääin on näsinneula. En muuten turhaan ole Ron Jeremy t-paidan onnellinen omistaja... Sitä ihteensä odotellessa voittekin muuten pamauttaa tämän blogin.)
- Lukijakirjeitä (joita on alkanut jo kertyä postilaatikkoon ja joista kaikki (3-4) lukijat voivat sitten vain arvailla mitkä kirjeistä ovat aitoja ja mitkä itse keksittyjä)
- Kenttäkirjeenvaihtajamme kokemuksia! (Mm. miksi pizza-raxissa ei kannatta tunkea raejuustoa taskuun ja erikoisreportaasi aiheesta kokeilin kansantanhua oman siskoni kanssa, nimim. mitä helvettiä nyt?)
- Kuvia!
- Kuvasarjoja!
- Pornokuvasarjoja!
- Kaikkia sellaisia kuvia, joiden katsomista hetkeä myöhemmin kadut, mutta et voi olla klikkaamatta esiin seuraavaa!

Tätä kaikkea Sinulle tarjoaa tulevaisuudessa Hämärää länkytystä -blogi. Käytä siis äänioikeuttasi ja pamauta länkytyksesi heti käyttämällä linkkiä tämän länkytyksen oikealla puolella.

Näin varmistat paikkasi äärieturivin saastasateessa jo nyt!

Sunnuntaiklubi

2004-09-21T17:01:00.000+03:00

Flunssan, remonttimiesten, koti-intternetittömyyden, paskan näytön ja Mac OS X:n vainoama länkyttäjä palautettiin ruotuun kuolleista linjoista muistuttamalla. Aivan kuin kuumehoureissani eilen katsomani Thin Red Line olisi kaikessa elokuvallisessa tylsyydessään ollutkin enne. Kova ja kavala on dynaamis-prosteettis-pseudojoviaali mainosmaailma, joka ei armoa anna – kova maa, ei ravitse miestä – kylmä maa, niin kaukana tiestä...

Sunnuntaina tosin ideoimme ja demomielessä jopa installoimme sellaisenkin ajatuksen, että koska sunnuntai on kaikin puolin turha päivä, se pitää pyhittää paitsi työnteolle, myös kaikelle muullekin synnille. Ehkä kuitenkin sellaisella varauksella, että maanantaina on mahdollisuus raahautua sorvin ääreen, mikäli ei kärsi paitsi silmätulehduksesta, myös jostakin tuntemattomasta eksoottisesta taudista, jota tutkitaan edelleen länsimaisen koululääketieteen ollessa äimistyksen tilassa, jonka puolestaan voi päätellä terveyskeskuslekurin sanoista "mmmh, mmjoo ja hmph" tämän kirjoittaessa leimasimella iänikuisen burana 800 ja kaksi vrk saikkua -tyyppisen todistuksen. Oikeesti, hei. Meitsi tietää, että teillä on mielestänne liian pienet liksat, mutta jos nyt kuiten silti? Jooko? No ei sitte. Helvetissä tavataan.

Asiaan. Sunnuntaiklubi päätti sunnuntaisin mennä ravintolaan. Ei niinkään juomaan viinaa vaan syömään. Siis ravinto-laan. Samalla sunnuntaiklubi, joka siis koostui länkyttäjästä, yhdestä lukijasta (nr.1) ja paikallisista kulttuuripers-oonista keskusteli mm. spartalaisista mussuttaessaan texmex-herkkuja.

Spartalaisethan olivat siis, no, aika spartalaisia. Mikä on loppujen lopuksi aika kiva ajatus. Ihan vaan silleen, että jos suorittaisi 39 vuoden asepalveluksen muuttaen alta kymmenvuotiaana kasarmille asumaan, kävisi päivittäin pikkukivisuihkussa, kovettaisi nahkaansa terävällä parkilla hinkkaamalla, söisi vain verestä keitettyä keittoa ja esim. raakoja pottuja ja hyvä päivä olisi sellainen, jolloin turpaansa ei saisi kuin kerran ja marssilla olisi ollut pitkä tauko, jonka aikana kouluttaja olisi innostunut vitsailemaan – niin ei sitä olisi juurikaan masentunut. Sitä olisi loppujen lopuksi aaaika onnellinen, varmaankin. Menisi onnellisena nukkumaan omaan kasaansa teräviä okaita ja miettisi, että elämä on kivaa ja kohta varmaan tulee sota ja sitten päästään ulkomaille. Tämä tietysti saattaisi myös johtua siitä, että olisi ollut muutenkin aika priima penska ja välttänyt kalliolta mereen heittämisen heti syntymänsä jälkeen.

Tiedä sitten juonsiko tämän ajatuksen hauskuus edellisviikon äijäilystä, mutta täytyy ehdottomasti antaa vielä propsit Koipalle tästä kommentista:

Kun spartalaistuneet spartalaiset sitten lähtevät vuosien ajan odotetulle kolmen tunnin lomalle palveluksesta, niin miten he sen käyttävät? – Vedettiin jätkien kanssa kännit myrkyllisistä eläimistä! – Aijjaa, ketä teitä oli? – Koko porukka, tietenki, mutta ei tässä ole enää ku Costas, Jorgos ja mä, ku ne muut kuolivat! – Äijät jyrää!

Ehkä minun pitäisi hankkiutua hiljalleen naisseuraan.

Lukijalle

2004-09-19T14:54:00.000+03:00

Hämärää länkytystä -blogi täyttää tänään 3 viikkoa ja kaksi päivää, joten on aika pysähtyä hetkeksi ja katsoa hieman taaksepäin aikaan, jolloin Hämärää länkytystä -blogi ei vielä ilmestynyt sekä kiittää länkytyksen lukijoita.

Lähes varmojen, kapakassa aamuyöstä kuultujen tietojen mukaan Hämärällä länkytyksellä on nyt kolmas (3.) lukija. Tähän mittavaan suoritukseen pääsemisestä kiitos kuuluu teille, rakkaat kaksi (2) lukijaani ja tietysti myös uudelle tulokkaalle, numero kolmoselle (3). Tämä on suuri työ ja läpimurto, josta haluan vain kiittää teitä, rakkaat lukijat. Olemme nyt tilanteessa, jossa lukijamäärämme on lähes puolet siitä lukijamäärästä mihin esimerkiksi sfnet.huuhaa pääsi kymmenessä vuodessa ja Jari Tervon Pohjan hovi kahdessatoista vuodessa. Olkaamme siis tyytyväisiä tulokseen ja jatkakaamme hyvää työtä myös jatkossa.

Joku saattaa muistaa vielä ajan, jolloin Hämärää länkytystä ei ilmestynyt. Ehkä useampi kuitenkin muistaa tapahtumat Hämärän länkytyksen taipaleen noin puolivälistä, jolloin hurrikaani Ivan ei vielä ollut pyyhkäissyt Vanessa Webbin sedän ja tädin taloa mennessään eikä Janita Jääskeläinen ollut puhunut mitään räntystään. Samoihin aikoihin ajoittui myös se yksi panttivankihommeli jossakin venäläisessä koulussa, jonka nimi on jo painunut historian hämärään. Vähän myöhemmin FC Rio Grand kokikin sitten 0-3 murskatappion kotikentällään OLS:ia vastaan ylivoimaisten hyökkäyskuvioiden lamauttamana. Eli paljon on elämää eletty Hämärän länkytyksen mukavassa seurassa.

Ja nyt sitten olemme tässä ja voimme vain tarkastella hiirikättemme työtä, jota olemme jaksaneet peräänantamattomasti tehdä huolimatta krapulasta, Pikku G:n keikasta ja Popstars kakkosen karsinnoista. Olkaamme edelleenkin ylpeitä mutta leuhkoja ja kulkekaamme pystyssä päin kohti Hämärän länkytyksen Suuria Yksikuukautisjuhlia, joihin kutsun saavat tietysti kaikki toimikuntatyöhön osallistuneet.

Pidetään länkytyksestämme huolta ja kehitetään sitä myös jatkossa sitkeästi ja taiten välttelemällä edelleenkin kaikenlaisia sosiaalisia kontakteja, sulkeutumalla yksiöihimme näytön kalpea loiste kasvoillamme ja lipsuttelemalla apaattisena selaimen reload-nappulaa.

Sillä tämä on meidän juttumme, tätä me osaamme tehdä ja tätä me elämältä olemme aina halunneet.

Kirjoittamisen se niin

2004-09-18T13:44:00.000+03:00

Tommi, tuo teollisuuskylän de-kart, mainitsi tuossa päivänä muutamana pomminsa sivulauseessa kirjoittamisen professionalisaatiopyrkimyksistä, jota Tommin mukaan määrittelemättömät tahot harrastavat. Toisen suuren ajattelijan, joka on ansioitunut mm. tämän blogin toisena lukijana, sanoin: sehän on ihan vitun merkillinen juttu.

Minkähän ihmeen takia tätä kansaa oikein koulutetaan vuosikausia käyttämään omaa kieltään, jos sama porukka sitten myöhemmin professionalisoi kansallisen taidon? Länkyttäjää kummastuttaa lähes järjenköyhyyttä lähentelevissä mittasuhteissa asenne, joka inehmon aivoille kertoo, että jos kerran joku tienaa leipänsä kirjoittamisella, ei sitä muut saa tehdä, soo soo. Ei saa mennä viemään leipää muurarin suusta itse laastinsa sekoittamalla, siitä ei valvontakomissio tykkää olleskaan ja tulee iso setä ja syö!

Näennäinen suuttumukseni on kuitenkin varsin retorista, kuten kuvaan kuuluu. Eihän laimeaa soppaa jaksa kauan kukaan syödä, pitää olla voita ja ainesta. Mutta kyllähän se jossakin määrin ns. nyppii, kun havaitsee lehteä tuottaessaan olevansa kahden vaihtoehdon välissä: joko kirjoitat kaikki jutut itse tai tilaat ne Jukka Kuikalta, joka näyttäisi Lehtolan kanssa omistavan professionaalisen oikeuden juttujen kirjoittamiseen tässä maassa. Ihmiset eivät oikeesti, jätkät, tunnu suostuvan pikku kirjoitusduuniin, vaikka siitä maksettaisiinkin. Ei ymmärrä.

Osoittakaapa rakkaat kaksi lukijaani, että olemme Tommin kanssa tapamme mukaan täysin väärässä ja hölmöjä. Lähettäkää minulle kiinnostava kolumni, joka käsittelee mainontaa ja mediaa, niin julkaisen sen ja maksan kirjoituspalkkion.

Ainoa sääntö on, ettei kolumni tahi pakina saa sisältää sanoja sietämätön ja keveys.

Ainakaan otsikossa.

Suuri Äijä-viikko

2004-09-17T17:17:00.000+03:00

Länkyttäjä on viettänyt käsittämättömän hienoa äijä-kulttuuriteemaviikkoa. Ensin oli poliiseja ja rekkakuskeja, jotka kehittävät kilpaa mahahaavaa vetämällä sata kuppia kahvia päivässä, sitten haastattelin paikallista yhtyettä, joka soittaa ainoastaan Iron Maidenin kappaleita. Olen juonut koko viikon keskiolutta ja syönyt epäterveellistä ruokaa ja hengannut vain ja ainoastaan rumien, karvaisten, pahalle haisevien ja kuuloakunniottamatonta musiikkia äijä-tunteella soittavien, mustiinpukeutuneiden pahojen miesten seurassa. Mutta eipä vähä mitään.

Eilen kun olin juttua tekemässä, haastattelu ja kuvaukset venähtivät ns. pitkäksi, kuten ei-äijäpiireissä asia ilmaistaan (äijä-piireissä haastattelut ja kuvaukset, ja varsinkin juuri haastattelut ja kuvaukset venähtävät aina ns. pitkäksi, joten kulttuuri ei tunnusta ko. käsitettä lainkaan). Eniveis, poppoon laulaja ehti kadota paikalta vaikka noiden virkeiden stretsihousuisten ja painitossuisten veijareiden (kyllä, pojat ovat vieneet maiden-prokkiksensa ihan vintagea myöten aaaaikasen pitkälle) soittointo ei vielä ollut laantunut.

Länkyttäjä pyydettiin sitten mikinvarteen ja niinhän siinä kävi, että hurmiossani tuli vedettyä paitsi lupaamani Wasted years, myös viisi tai kuusi muutakin klassikkoa. Soittajat jopa kehuivat, että hyvin vedin, mutta arvelen, että pelkäsivät minun muuten kirjoittavan juttuni tyyliin Rumban demolaatikko. Joten, kehutaan takaisin. Ja tämä tulee sydämestä, koska LÄNKYTYS EI VALEHTELE. Tässä siis kritiikkini: aivan loistavaa. Uskon, että keikkaa tulnee tulemast tulemiin, koskapa tällaiset nostalgianälkäiset kolmekymppiset semiluuserit, kuten länkyttäjä, diggaavat tommosesta shitistä ihan sairaasti. Heitän jopa ilmoille jälleen vanhan ohjelmapalvelutuoteidean, jota on kuulemani mukaan joskus jossain kokeiltukin.

Se kuuluu: hevikaraoke.

`nuff said.

Pieni mainosalan sanasto - Osa 2: D-H

2004-09-17T15:15:00.000+03:00

D

Detlain, Dead-line, D-day Sovittu päivämäärä tilatun työn toimittamiselle. Kuvaa ajankohtaa, jolloin työ on jo pahasti myöhässä, mutta koska projektipäällikkö onnistui saamaan lisäaikaa valehtelemalla esim. copyn koiran kuolemasta, asiakas hyväksyi uuden, myöhemmän esittelypäivän.

E

Esite Ylisanoja ja värikkäitä kuvia sisältävä, yleensä paperille painettu pumaska. Hyvä esite kertoo olennaisen kiinnostavalla tavalla, eikä sorru tylsistyttävään jaaritteluun.

Esittely (kts. myös presentaatio ) Tilaisuus, jossa työ saatellaan maailmalle armottoman selittelyn kera. Joskus toimisto antaa asikkaalle erilaisia vaihtoehtoja, joista tämä tavan mukaan valitsee suunnittelijoiden mielestä huonoimman, eli siis sen joka todennäköisimmin todella toimii.

F

Faktori Painotyön esimies.

Fontti Kts. Kirjasintyyppi

G

Gallup Kyselytyyppinen tutkimus, joka tehdään toimeksiannosta ja jossa päädytään enemmän tai vähemmän toimeksiantajan haluamaan lopputulokseen. Tai ainakin tulokseen, joka on niin neutraali, että siitä voidaan päätellä ihan mitä vain. Kätevää myös närästyksen hoitamiseen.

Gemena Pienet kirjaimet. Versaalit ovat sitten ne isot kirjaimet. “Otsikko kokonaan gemenalla ja piste perään.” - lausahdus kertoo tietynlaisen tyylin omaksumisesta.

Genesis Laulu- ja soitinyhtye, jota ns. kasarigraafikot (viittaa 80-lukuun) suosivat. Älä kysy miksi. Kukaan ei tiedä.

Gill Kirjasintyyppi. Suosittu sellainen. Usein aivan käypä.

Guerilla Sissimainonta. Puolilaittomat julisteet, lentolehtiset, katutapahtumat ja sensemmoiset. Yleensäkin kaikki se, joka alle 20-vuotiaiden mielestä ei ole auktoriteettien mielestä hyväksyttävää. Joskus käsittämättömän toimiva tapa saada paljon huomiota pienellä rahalla. Vaatii tosin paneutumista, sillä katu-epäuskottavuuden sudenkuoppia on tiheässä.

H

Hinta Reklaamimaailmassa työn hinta on tietty sarja numeroita, jolla on vähän tai ei mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon työtä jokin asia on oikeasti vaatinut. Mainostoimistot hinnoittelevat työnsä usein tuntiperusteisesti – fiksua tai ei. “Tommonen pläjäys, teitte sen varmaan vartissa” – “No ei, me ollaan mietitty koko viikko pelkästään tätä” – “Joka tapauksessa se on huono, tehkää uusi.” Reklaamityön vaatima hinta puolestaan liittyy kyvyttömyyteen olla käsittelmättä työtään enemmän tai vähemmän kyynisesti.

“Hyvä” eli “Ihan kiva” Pahin mahdollinen kommentti vaiheessa, jossa viikkokausien työtä yritetään viilata vielä viimeiseen, hiottuun kuosiin. “Siitähän tuli aika hyvä” – “Joo, ihan kiva”. Ei näin. Koska reklaamiväki on tottunut välttämään tällaisia lausahduksia – sillä reklaamiväki on tottunut kavahtamaan kohtuullisuutta ja laimeutta – olisi asiakkaankin hyvä sanoa jyrkästi ei ja jämerästi kyllä. Jos siis pidät jostakin työstä, suosittelemme kommentteja “aivan sairaan loistava”, “paras koskaan” ja “tykkii!”.

Pahat överit

2004-09-16T13:06:00.000+03:00

Jos kumpikaan kahdesta lukijastani on joskus vaikkapa hurjassa nuoruudessaan vetänyt tosi seerioussit kahviöverit, tiedätte miltä länkyttäjästä tuntuu tänään.

Syy tähän järkyttävän massiiviseen ouverdoussiin, jossa sydän hakkaa, kädet tärisevät, oksettaa ja huimaa – on kuitenkin kohdallani mitä epäitsekkäin. Keksin nimittäin aamupäiväksi hupaisaa ajankulua ja vaihtelua sellaisiin päiväaskareisiini kuten esim. asioiden lauseiksi kirjoittamiseen ja järjestin itselleni hauskan työtehtävän: tein erääseen viihdelehteen artikkelin, jossa testataan erilaisia kahveja. Okei, seen that, been there, ajattelette. Booooring. Next! Eipä mennä taaskaan asioiden edelle. Nimittäin tällä kertaa testaajiksi oli valittu neljän eri ammattikunnan edustajat ja testi keskittyi kahvin ammattikäyttöön. Olin siis hoitanut paikalle papin, poliisin, rekkamiehen ja naapurihuoneen mainostoimisto-AD:n, jotka yhteensä kiskovat duunissa noin 60 kuppia päivässä. Tosi tekijöitä siis.

Paikallinen trendikuppila pani pöydän koreaksi ja kerrankin minulla oli mukana oikea valokuvaaja, eikä esim. joku graafikko, jolla on kamera. Testi meni mainiosti ja kommentit olivat varsin humoristisia, mm. poliisi luonnehti sinänsä hienosti tarjoiltua lattea sanoilla "helevetin pikkutyttömaitoa" ja "haaparantalaista", johon pappi totesi että "kuitenkin aika lempeää, jopa hellää". Länkyttäjällänne meinasi tulla au laitit liinalle.

Muutenkin raati oli aivan sairaan pro-osastoa. Lopputestistä luonnehdinnat liikkuivat linjalla "ei tässä oikein ole sitä terävyyttä", "ihan milkkiä" ja "kiva piikki tuossa alkumaussa mutta ei oikein fiilistä tarpeeksi". Testissä juotiin siis viisi erilaista kahviannosta ja lisäksi kylmäkahvituotteita kuten Pauligin Frezzaa ja ihmeellistä tölkkitavaraa nimeltä Mr Brown, jonka yksi raadin jäsenistä (en kerro kuka) aikoi viedä eräälle naishenkilölle. Ai miksikö? No, kylmällä kahvillahan on kansan perimätiedon mukaan närästyksen lisäksi muitakin vaikutuksia, joita raadin jäsen arveli kyseisen naisen mitä ilmeisimmin tarvitsevan.

"Kirjoita tää lauseiksi"

2004-09-14T16:15:00.000+03:00

Sähköpostiini on ilmestynyt 11 liuskaa pitkä dokumentti, jonka saatesanat kuuluvat: "Moe. Kirjoita tää lauseiksi. Valmis pitäs olla to ip".

Printtaan dokumentin ja se osoittautuu erään yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi. Vilkaisen dokumenttia aivan pikaisesti ja asetan sen sitten arvolleen sopivalle paikalle pinkkaan, jossa säilytän dokumentteja joista pitänee kysäistä vähän lisäbriiffiä kunhan asianosainen henkilö joko a) tulee huoneeseeni muuten vaan tai sitten b) itkemään kyseisen työn perään sitten kun työ on jo vähän myöhässä. Tällä kertaa taktiikka ei onnistu, vaan kröhöm, "toimeksiannon" kröhöm "toimeksiantaja" soittaa. Pakko vastata, sillä viereisessä kuubikkelissa raatava työläinen hermostuu muuten ja alkaa elämöidä, mikä on rasittavaa. Nostan kuulokojeen.

"Niin saitko sen jutun? Se pitäis tosiaan olla torstaina valmis..."

Pyydän lisätietoja yksinkertaisesti ihmettelemällä mitä toimeksiannon saate mahtaa tarkoittaa, kunnes katson dokumenttia tarkemmin. Suunnitelma sisältää 11 liuskaa pienellä alkukirjamella kirjoitettuja sanayhdistelmiä tyyliin "markkinointistrategian luominen kohderyhmäkartoitus/asiakkaiden löytäminen tulostavoitteet toimenkuvat laadittu projektityövoimaa käytetään tarpeen mukaan monistusjärjestelmästä oma tarvesuunnitelma valmiina..." Kaikki kirjoitettuna yhteen pötköön. Paha aavistus täyttää mieleni, mutta kysyn silti.

"Nekö on siis tilanneet niinku tällasta palvelua, että me kirjoitetaan niiden toimintasuunnitelma?"

"Nooo... Eeeei varsinaisesti, ku siinähän se on. Se pitää vaan kirjoittaa lauseiksi."

Minulle selviää keskustelun aikana, että ilmeisen mukavaa rahoituspakettia nauttiva yhdistys laatii omat toimintasuunnitelmansa joko hyödyntäen ns. tajunnanvirtatekniikkaa tai sitten ns. meedioiden suosimaa ns. automaattikirjoitusta ja ostaa sitten mainostoimistolta palveluna tämän suunnitelman sisältämän jumalallisen ilmestyksen kirjoittamisen lauseiksi. Kaiken näkee kun elää.

Päätän keskustelun kohteliaasti ja tarkastelen tilannetta arvioiden. Pienen kalkulaation tuloksena huomaan, että annettu aika ei tule riittämään, millään. Siirtelen kalenterissa muutamaa suunnittelupalaveria, lykkään kahden konseptin luonnoksen valmistelua ja päätän olla pitämättä ruokatuntia kahteen päivään. Jäljelle jää pari iltaa, yhteensä kuutisen tuntia. Pyrin übersturmführerin puheille ja anon lupaa käyttää byroon harjoittelijaa. Pian saan kuulla, että harjoittelija harjoittelee graafista suunnittelua ja on siten ilmeisen luku- ja kirjoitustaidoton. Great!

Jos ja kun minua ei pariin iltaan baarista tapaa (eikä pariin päivään juuri minkään projektin suunnittelusessioista), se johtuu siitä että KIRJOITAN ASIOITA LAUSEIKSI.

This is what I do, this is what I´ve been trained for. Semper fi! Do or die!

Jep, jep.

Kyllä mainosmies keinot keksii

2004-09-10T14:38:00.000+03:00

Muutama onneton lurjus tällä byroossa odottaa kovasti ensi viikon tilipäivää. Allekirjoittanut länkyttäjännekin on taas onnistunut hävittämään rahansa turhuuden markkinoille. Kaupustelin täällä toimistollakin sitten eilisen silkkipainoharrastepuuhasteluhetken tuotelmia ja sainkin yhden paidan kaupaksi. Siinä tuli sitten puhetta meistä taajaan sippiin vilahtelevista mainosmyyristä ja kuulin ehkä tähän asti parhaan tilipäiväänsinnittelyvinkin, joka tulee tässä.

Tilanne: tilipäivään on työviikko, eli maanantaista perjantaihin, ja mieli tekisi esim. syödä, ottaa ehkä pari olutta sekä hankkia taloustarvikkeita, kuten tupakkaa ja kahvia. Mitä tehdä? Tarvitaan pankkikortti. Siis oikea sellainen, elektroniikkavisat summuut teinipelleilyt eivät kelpaa – sekä baari, jossa kortin käyttäjä nauttii kanta-asiakasstatusta (tämä ei liene mainosmiehelle tai edes -naiselle ongelma). Mutta. Eipäs mennä asioiden edelle. Korttia siis ei suinkaan haluta viilata holtittomasti niin, että tili menee miinukselle, vaan kansalaisluottamus sekä suhde pankkiin halutaan säilyttää myös jatkossa. Toiminta: ensimmäisenä päivänä (maanantai) mennään baariin, tilataan olut, höylätään kortilla 10e. Thats it. Juodaan olut, ostetaan loppurahalla mitä ostetaan. Seuraavana päivänä sama toistetaan, mutta tällä kertaa kirjataan summaksi 20e, josta 10e käytetään. Ja, tässä seuraa homman hienous: mennään pankkiin ja talletetaan 10e omalle tilille, joka ei siis suurella todennäköisyydellä ole vielä ehtinyt mennä miinukselle. Tadaa! Tätä tosin joudutaan sitten jatkamaan, kunnes tilipäivä lopulta koittaa, koska seuraavana päivänä täytettä tilille vaaditaan siis jo 20e – ja tietysti pitäisi myös syödä, käydä oluella jne.

Kaavassa ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin se, että joissakin baareissa voi tuo kerralla höylättävän summan katto nousta vastaan, jolloin tuon kikkailevan luovuuden lippaan ja suurten ideoiden isän homma ns. kosahtaa.

Mutta riskejähän on elämässä otettava, sano.

Nostalgiatunnelmaa puhtaimmillaan

2004-09-09T15:49:00.000+03:00

Viikonlopun loppupuolella visiteerasin sukulaisen mökillä, joka on siis oikea mökki, with a fiilis and so on, eikä mikään varusteluhelvetti kaikilla ei-toivotuilla mausteilla. Kalastimme järven hyvänlaatuista siikaa, savustimme sitä, saunoimme ja joimme pari keskaria. Lähes täydellistä. Mutta. Eipä vähä mitään. Kun tulin saunasta, huomasin, että muut katselevat televisiota. Akkukäyttöistä, pienenpientä ja tadaa: mustavalkoista. Hienoa. Mielessäni kävi jo ajatus siitä, miten jotenkin miellyttävän nostalgista on katsella hiukan uutisia mustavalkoisesta televisiosta ja olin matkalla mökin pieneen kammariin pukeutumaan, kun äkkiä säikähdin aika pahasti.

Nimittäin, ohimennen vilkaisemassani pienessä mustavalkoruudussa pyöri 70-luvun mainostelevision katkoa ilmaiseva pöllötunnari. Vaikutti kuin sähköisku. En nimittäin ollut juurikaan katsellut telkkua koko viikolla, enkä siis tiennyt, että kyseessä oli maikkarin 70-lukuestetiikkaa hyödyntävä kampanja, 70-lukuviikoksi taisivat sitä nimittää. Minä kun puolestani aivan ajattelin, että NYT ne 90-luvulla vetämäni huumeet tekivät sitten sen mitä valistajat valheellisella 80-luvulla minulle uskottelivat: aivoni kokee FLASHBACKIA. Kristus! Tämä on jotakin kaameaa lapsuuden taantumaa, joka on varastoitunut johonkin aivoni sopukkaan, ja jonka kavala kemikaali nyt herätti, kun sopiva sauma kohdalle sattui.

Muutama kymmensekuntinen jälkeenpäin minua itseäni tietysti hymyilytti hyvinkin taajaan, kuten Paretskoi, tuo lapsuuteni sankari, sen aikanaan kultaisella 80-luvulla sanoiksi virkki.

Pieni mainosalan sanasto - Osa 1: A-C

2004-09-09T15:34:00.000+03:00

A

Aihe - Tämän sanaston aihe on mainos, reklaami, eli se saasta mitä te kaikki siellä kotona inhoatte. Paljon parjattu, tuskin koskaan kehuttu. Paitsi tietysti mainosväen omissa selkääntaputtelujuhlissa, esim: Vuoden Huiput, Kultajyvät ja muut palkinnoitta jääneille happamat marjat.

AD - Art Director, suomeksi graafinen suunnittelija. Suuremmissa mainosjoukkueissa graafisen puolen esimies tahi -nainen.

Assari - Aadeen henkilökohtainen avustaja, eli henkilö, joka todellisuudessa usein tekee kaiken työn saamatta siitä kunniaa. “Työ tekijäänsä kiittää” – No, riippuu työstä.

B

BtoB - Business to Business. Yritysten välistä kauppaa tarkoittava lyhenne, jolla liian usein perustellaan se seikka, että myytävät tuotteet ovat a) kalliita ja b) käyttökelvottomia. Hei oikeesti, kaverit, yritykset eivät osta mitään, niitä ei ole olemassakaan, talotkaan eivät osta, koska ovat rautaa, terästä und betonia. Ihmiset ostavat. Jos ostavat.

Brief - eli briiffi Kirjallinen tai suullinen toimeksianto mainostoimistolle. Parhaimmillaan innoittava informaatiopläjäys, jossa tehtävä on kirkas, kohde selvä ja tavoitteet tarkoin määritelty. Sellainen briiffi yleensä kullataan, kiinnitetään platinalevylle ja ripustetaan neukkarin seinälle jälkipolvienkin inspiraatioksi.

C

CRM - Customer Relations Management, asiakkuuksien hallinta. Suosituhko markkinointimenetelmä tai -tyylisuunta. Sisältää usein monimutkaisia järjestelmiä ja paljon höpötystä, mutta on (kuten kaikki markkinointimenetelmät ja -tyylisuunnat) oikeasti erittäin simppeli ja itsestäänselvä juttu; asiakkaat kannattaa pitää, niitä ei kannata menettää. Ja siihen taas tarvitaan usein reklaamia.

CMYK - 4-väri, värikuva.

Copy - eli copywriter, joskus myös tekstisuunnittelija. “Kävelevä kongruenssivirhe”, “perässäkirjoittaja”, “kaveri, joka poimii AD:n puheesta kaikki sloganinsa”. AD:n työpari. Siis henkilö, joka vastaa mainosten tekstistä – ja puheistaan päätellen kaikesta muustakin. Kuten esim. kansainvälisestä politiikasta, maailman taloustilanteesta ja ihmiskunnan suurista keksinnöistä. Usein hätkähdyttävän kaunis nainen tai sitten erittäin ruma mies.

Toteemieläimeni opastuksella

2004-09-08T11:05:00.000+03:00

Minulta pyydettiin erääseen ilmoitukseen pientä kevennystä, tarinaa tai jotakin. Aikaa kymmenen minuuttia. Ensimmäinen nopeasti käteen sattunut sopiva aineisto käsitteli kekriä, muinaissuomalaista sadonkorjuun juhlaa, jota vietettiin syys-marraskuussa ja myöhemmin sitten loka-marraskuun vaihteessa. Kyseessä on siis vanha vuodenvaihde, josta on peräisin moni joulun ja uudenvuoden perinne. Mikäs siinä, tämähän sopii. Muinaiset rituaalit ovat aina olleet sydäntäni lähellä...

Kekrinä kunnioitettiin vainajia ja tarkkailtiin enteitä tulevalle vuodelle. Talosta taloon kiersivät kekripukit, eli tuohesta tai vastaavasta väsättyihin sarviin ja naamareihin pukeutuneet miehet, jotka vaativat ruokaa ja viinaa, muuten taloa kohtaisi ns. kortto, eli tuho tai kirous. Kekriin ajoittui myös palkollisten vapaaviikko, jolloin taloa saattoi vaihtaa. Palvelusehtoihin tuskin parannusta saatiin, mutta olipahan mahdollisuus paeta vaikkapa riettaaksi heittäytynyttä isäntää tai muuten tylyjä oloja - tietysti usein myös vaikkapa esim. Oja -nimiseltä maatilalta Allikko -nimisen hyväksikäyttäjän seksiorjaksi. Täällä pohjoisessa palvelussopimuksiin saatettiin usein lisätä myös pykälä, joka velvoitti taloa tarjoamaan ruuaksi vähintään yhtenä päivänä viikossa jotakin muuta kuin lohta tai poroa. Ei ole herkkua inehmolle mikään, jota päivästä toiseen mutustaa, sano.

Vaikka muistaa tuon lohijutunkin, niin ei tämä kekriruoka kummoista mielestäni ole: hernesoppaa, talkkunaa, puuroa sekä sitten tämä rituaaliteurastettu kekripässi, josta parhaat palat vietiin vainajien hengille. Mutta mikäs estää. Kehittelin paremman kekripäivällisen, jonka aion nauttia mitä pikimmin. Koskapa toteemieläimeni (miten sen sain, on toinen juttu) on ahma, on loogista että ryhdyn harjoittamaan uuspakanismiani syömällä poroa. Nami. Ja, jos kekrinä ymmärrän myös ottaa kunnolla yhteyttä toteemieläimeeni suorittamalla tietynlaisen toteemieläimenpalautusrituaalin, minun pitäisi saada pian tärkeää tietoa tulevaisuudesta ja ohjeita siitä miten minun kuuluisi elämäni vaikeissa valinnoissa menetellä. Kiva. Minun elämäni nyt ei ole kovinkaan tärkeää eivätkä valintani ihmeellisen vaikeita, mutta ehkä toteemieläimeni kertoo, kannattaisiko minun tulevana, yksinäisenä viikonloppunani vuokrata Kill Bill II vaiko kenties Valasratsastaja, jonka olen pitkään halunnut nähdä ja joka myöskin olisi nyt saatavana DVD-versiona.

Jäämme odottamaan ohjeita tuonpuoleisesta, elikkäs lovesta eli siis tuolta alisesta. Sitä ennen taidankin kierrellä kekripukkina kavereiden luona vaatimassa viinaa. Hähähääää! Olkaatten varustettu, tai muuten tulee kortto!

On elämäni aina synkkää ja ikävää ja kaikin puolin masentavaaaaa

2004-09-03T11:10:00.000+03:00

Siitä saakka kun Tommipommin Tommi rikastutti elämääni tuolla loistavalla Kake-Singerssin kappaleella "Vaivaisen valitus" on väkisinkin tullut hyväntuulinen olo paarustaessani vesisateessa Rovaniemen syksyisillä kaduilla kappaletta hiljaa hyräillen. Erityisesti säkeistö, jossa sanotaan: "vaikka hyvin ei kyllä mene muillakaan, silti minä olen epäonnistunein" on suosikkikohtiani.

Asiaan. Kehitys on taas kehittynyt. Nyt mainoksilta et välty enää taksissakaan. Hähää. Katso vaikka itse tästä.

Lisäksi meille miehille on kehitetty uusi mullistava itsetyydytysväline.
No jo oli tasa-arvoisuuden nimissä aikakin, sanoisi varmaan Ihmissuhteiden Henry.

Universumin komein Matti-viikkokin lähestyy loppuaan. Höglundin Panun plökissä on myös hienoja Matti-juttuja. Viikkohan on jo huipentunut loistavasti Mervin hakiessa eroa ja Matin saadessa rakkauskirjeitä Itävallasta, jossa käväisi markkinoimassa "kirjaansa". Matti on totisesti Suomen Ylivoimaisin ja Itsestäänselvin YTM! Kieriskele tuskansekaisessa kateudessa ja katkeruudessa kognitiivinen yläluokka!